perjantai 6. huhtikuuta 2018

AJATUKSIA PARVEKKEELLA

Kävin taas pääsiäisenä kävelyllä Suomenlinnassa. Pitkäksi pääsiäisviikonlopuksi sattunut kaunis sää oli houkutellut runsaasti kävijöitä ja oli tavallaan onni onnettomuudessa, että juuri tänä viikonloppuna lautat alkoivat kulkea tihennetyllä kevätaikataululla.

Jotain oli kuitenkin pahasti pielessä... Niin pahasti, että on ihme, jos siitä ei jo kirjoitella tripadvisorissa tai muilla matkailusivuilla. Kuninkaanportti oli nimittäin tänä [pääsiäis-] viikonloppuna hengenvaarallinen! Pian jo 20 vuotta täällä asuneena tiedän, että Suomenlinnan hoitokunta on päättänyt mitkä tiet ja polut pidetään talvisin kunnossa ja ikävä kyllä yksi saaren päänähtävyyksistä ei kuulu niihin. Kuninkaanportti on mahdollisesti koko Suomenlinnan ykköskohde ja jo vuosikymmenet se on ollut talvisaikaan hoitamaton ja useinkin vaarallinen. Tämänhetkinen tilanne oli kyllä pahin mitä olen nähnyt: paksu jää alkoi portin sisäpuolelta ja jatkui ulkopuolelle ja portaisiin asti. Jos tuota mäkeä lähtee liukumaan, menee siinä samantien portaat alas asti, jos ei sitten ole jo pudonnut sen onnettoman matalan kaiteen yli vallihautaan ja hyvässä lykyssä voi vielä päätyä mereen asti. Tällaisia hoitamattomia paikkoja on Suomenlinnassa useitakin, mutta tämä lienee pahin, koska se on paikka, jonka ihmiset haluavat nähdä. Tiet ja polut Suomenlinnassa pidetään hienosti kunnossa; ne hiekoitetaaan ja lumet aurataan ja siitä iso kiitos "auramiehille", mutta kiitosta eivät ansaitse nämä paikat, jotka hoitokunta on päättänyt jättää hoitamatta. Ja tuskinpa vahingonkorvauksiltakaan vältytään vain pystyttämällä ”ei talvikunnossapitoa kyltti”... ja vältytään tai ei, niin ihmisten loukkaantumisia tai jopa kuolemaa se ei tee yhtään paremmaksi. Ja jo ihan ensimmäisenä ennen näitä tulee tietysti se mielikuva, jonka kävijät Suomenlinnasta ja koko Suomesta saavat.

American Car Showkin olisi ollut tuttuun tapaaan taas pääsiäisenä messukeskuksessa. Parina viime keväänä on siellä tullut käytyä, mutta sitä ennen olikin reilun 10 vuoden tauko. Ja niin se jäi tänäkin vuonna; 25 euroa autojen katselusta on vaan yksinkertaisesti mielestäni silkkaa rosvousta. Lisäksi kun satuin näkemään sosiaalisessa mediassa kuvan isosta orjalipusta messukeskuksessa, niin mieleen tuli väistämättä ajatus, että parempi oli kun en American Car Showhun mennyt. Lisäksi kuulin taas ikäviä huhuja, että yhä enemmän ollaan siirrytty tuning-puolelle, joka ei sovi yhteen jenkkiautoharrastuksen kanssa vähäisimmässäkään määrin. Muutenkin tämä harrastaminen on nyt minula itselläni jotenkin puolivahingossa siirtynyt tuonne toiselle mantereelle. Siellä kiertelen kyllä autotapahtumissa ja käyn myös kiihdytyskisoissa, vaikka Suomessa en ole tehnyt enää kumpaakaan. Täällä tein pari vuotta sitten jonkinlaisen come backin '54 Chevrolet Bel Air Kustomin kanssa, mutta tuo kaunis auto vaihtui tänä talvena melkein uuteen vuoden 2017 Dodge Challengeriin. Ja vielä sillä isolla erotuksella, että mustavalkoisten rekisterikilpien sijaan autossa on rekisterikilpi vain takana ja siinä on kuva isoista appelsiinin kukista... Kukkien alla lukee ”Sunshine State”.

Siirryn nyt ajatuksissani paikkaan, jonka lempinimi on the Sunshine State. Palaan tässä nyt vanhoihin kirjoituksiini ja ajatuksiin parvekkeella kaukana Suomesta...

---------------------- 

Tänä aamuna ihmettelen West Palm Beachin kaupungissa sijaitsevan asuntoni edessä olevan lammen hiljaisuutta. Istun parvekkeella juomassa aamukahviani ja katselen hiljaista lampea ja sen peilityyntä pintaa. Ei liikettä. Vain tyyni hiljaisuus ja välillä kuulen hetkittäin jonkin matkan päästä lammessa olevan suihkulähteen tasaisen äänen. Aamulla kaikki on niin rauhallista. Kaikki ovat kai vielä nukkumassa. Ei kilpikonnia eikä lintuja, ei saukkoja, eikä edes kalojen loiskahduksia. Alligaattoreita en ole täällä koskaan nähnyt, vaikka varoituskyltti onkin ilmestynyt lammen rantaan. Aurinko on nousemassa lammen toiselta puolelta ja taivaalla olevat kevyet poutapilvet punertavat kauniisti kahden parvekkeeni edessä olevan suuren kookospalmun välissä. 

Tultuani paria tuntia myöhemmin takaisin salilta toisesta rakennuksesta, alkaa lampikin taas jo herätä henkiin. Lähellä rantaa uiskentelee useita sorsalintuja ja yksi valkoinen ibis-lintu kävelee nurmikolla parvekkeen alla. Useinmiten ibiksen oleilevat isoina ryhminä ja ne kulkevat peräkanaa nurmikkoa nokkien, mutta nyt näen vain tämän yhden ainoan yksilön. Pian lammelle ilmestyy yksi Woodstork, valtavan iso, hieman haikaran näköinen lintu (sanakirjan mukaan amerikanibishaikara suomeksi). Pian perässä tulee neljä sen kaveria, mutta ne jatkavat matkaa kauemmas talon taakse, missä lampi leviää suuremmaksi. Myös joku haukka käy hätyyttelemässä muita lintuja ja yksi valtava korppikotka kiertelee hetken talojen päällä. Korppikotkat ovat tavallinen näky täällä talojen kattojen yläpuolella ja joskus niiden välissäkin. Toisinaan ne laskeutuvat nurmikolle lammen viereen. Vielä näiden jälkeen paikalle saapuu iso valkoinen haikara, joka jää selvästi vaanimaan saalista lammen reunalle. Erilaiset haikarat käyvät päivittäin kalassa tällä lammella.

Tästä eteenpäin lampi näyttää olevan päivittäin täynnä elämää. Uhanalaiset, isokokoiset Woodstorkit ovat näköjään nyt lammen vakiokävijöitä ja ne käyvät päivittäin kahlaamassa lammen rantavedessä ja etsimässä pohjasta jotakin syötävää. Haikaroita näkyy monia eri lajeja ja eri kokoja, kuten aikaisemminkin. Kaulaa ja päätä lukuun ottamatta veden alla uivat Anhingat eli suomeksi käärmekaulat ovat tavallisia vieraita ja joka päivä näen ainakin yhden Anhingan seisoskelevan nurmikolla siivet levällään kuivattelemassa sulkiaan. Myös Ibiksiä näkyy päivittäin niin lammen rantavedessä kuin aivan parvekkeen alla nurmikollakin. Joinakin päivinä isoja korppikotkia liitelee talojen välissä toistakymmentä. Upein kaikista lammen lintuvieraista on ollut vaaleanpunainen Roseate Spoonbill. Yksittäisiä Spoonbillejä olen nähnyt nyt täällä melkeinpä joka päivä. Muistan vielä, kuinka joskus katselin lintukirjaa ja ajattelin, että haluaisin vielä jonain päivänä nähdä jossain roseate spoonbillin. Ja nyt niitä kulkee parvekkeeni alla lähes joka päivä.

Asuinalueella voi usein nähdä parkkipaikoilla oravia ja joskus Ibiksetkin kävelevät tiellä tai jalkakäytävillä. Vuosi sitten juuri sopivasti joulun aikaan pari mustaa villikalkkunaa makaili nurmikolla aivan parvekkeemme alla. Tämän reissuni jälkeen asuntoon jääneet Suomenlinnan naapurit kertoivat nähneensä myös pesukarhuja tonkimassa roskiksia. Vikkelästi olivat kuulemma kiivenneet puihin ihmisten tullessa lähelle. Itse en ole niitä vielä nähnyt täällä, mutta muualla talojen pihoilla kylläkin. Saukkoja sen sijaan olen nyt nähnyt monena eri päivänä: tällä kertaa kaksi isokokoista saukkoa uiskentelee liukkaan näköisesti, kovaa vauhtia lammen päähän ja sen jälkeen ne katoavat nopeasti tien ali menevän ”tunnelin” kautta toiseen lampeen. Kilpikonnia ei näy tänään, vaikka muuten niitä näkyy lähes joka päivä uiskentelemassa lammikossa tai kuivattelemassa auringossa lammen reunalla. Minusta on jollakin tapaa huvittavaa, että monet Floridan asukkaista eivät ole koskaan nähneet näitä eläimiä ja yleensä niitä nähdäkseen pitää lähteä kauaskin luontoon, mutta minä sen sijaan saan istua omalla parvekkeella keskellä ”villiä luontoa”...

Monena iltana on taas tässä parvekkeella tullut istuttua. Kun laskevan auringon puna katoaa jonnekin kahden parvekkeen edessä olevan palmun taakse, on tuulikin yleensä jo tyyntynyt (jos sitä on edes ollut) ja parvekkeen edessä olevan lammen pinta on sileä ja kirkas kuin peili. Muutaman mailin päässä voi nähdä Palm Beachin lentokentälle laskeutuvien lentokoneiden vilkkuvat valot. Varsinaista pimeyttä ei koskaan tule, koska tämä alue on pari miljoonan ihmisen asuinalueella ja pilvistä heijastuu lammen pintaan punertava kaupunkien valo. Lintuja ei juurikaan tähän aikaan enää näe, mutta kun katsoo tarkkaan, saattaa silloin tällöin nähdä tumman haikaran hahmon seisomassa saalista odottaen aivan lammen perimmäisessä nurkassa. Myös muutaman harhailevan lepakon näkee vilahtavan pimeydessä joka ilta. 



lauantai 31. maaliskuuta 2018

ERÄS MATKA SUOMEEN

Aloitan tällä kertaa blogikirjoitukseni hyvin lyhyellä poliittisella kommentilla ja lupaan sen jälkeen jättää politikoinnin vähemmälle tässä vuoden 2018 toisessa blogikirjoituksessa. Tämä tärkeä ajatus, jonka nyt haluan ilmaista ja joka on ollut nyt päivästä toiseen mielessäni, niin sosiaalisen median takapihapolitiikassa kuin isommissakin sfääreissä on tämä: 

Elämme aikakautta, jolloin kenenkään ei tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta sanomisistaan tai tekemisistään. 

Tämä vastuuntunnottomuus näkyy kaikkialla, niin isoissa kuin pienissäkin asioissa, joka päivä ja toivon ajan muuttuvan ja asioiden paranevan pian, mutta nyt tällä kertaa jätän tämän tähän ja palaan tämän blogin varsinaiseen aiheeseen ja matkusteluun.
(Kuvat voi suurentaa klikkaamalla)
Ollessani viimeksi matkalla USA:sta Suomeen, päätin kirjoittaa lyhyen kuvauksen yhdestä tällaisesta melko tavallisesta matkasta näiden kahden paikan välillä. Kuvauksen yhdestä näistä matkoista, joista on tullut nyt vähän liiankin rutiininomaisia, vaikka ne kaikki ovatkin myös tavallaan aivan erilaisia; kaikki omia tarinoitaan. Ennen vuotta 2016 olin käynyt USA:ssa kaikkiaan hieman reilut 10 kertaa ja käynnit tihenivät oman asunnon ostamisen myötä vuonna 2012. Vuoden 2016 keväällä kaikki kuitenkin muuttui ja olen nyt kahden vuoden sisällä käynyt USA:ssa 12 kertaa ja oleillut maassa yhteensä noin puoli vuotta. Olen ainakin toistaiseksi lopettanut matkoista kirjoittamisen, koska nämä ovat nyt vain tavallisia matkoja kahden eri asuinpaikan välillä, mutta yritän nyt jälleen kirjoitella vähän elämästäni molemmissa paikoissa ja aloitan tänään kirjoittamalla yhdestä tavallisesta matkasta Miamin kautta Helsinkiin ja Suomen kotiin.

Toisinaan matkani Suomeen alkaa West Palm Beachin asunnolta, jonka minä ostin vuonna 2012 ja toisinaan se taas alkaa Riviera Beachin asunnoltamme. Olemme nyt tavallaan kahden asunnon loukussa ja jossakin vaiheessa meidän on muutettava näitä järjestelyjä. Minun eläketalvien asunnoksi ostamani asunto onkin nyt yllättäen "ylimääräinen" ja tuskin tulen siellä koskaan eläkepäiviäni viettämään. Tällä kertaa lähden matkaan Riviera Beachilta eräänä helmikuisena tiistai-iltana. Tänään vaimoni vie minut autolla Tri-Rail -junan pääteasemalle, joka sijaitsee Mangonia Parkissa, West Palm Beachin ja Rivieran Beachin välimaastossa, Palm Beachin piirikunnassa. Automatka on lyhyt, vain noin kymmenen minuuttia ja välissä ei ole kuin pari risteystä liikennevaloineen. En ole käynyt näillä nurkilla moneen kuukauteen ja taas kerran aseman ympäristö yllättää minut kolkkoudellaan. Mangonia Parkin aseman ympäristö on melko järkyttävän näköinen: alue on käytännössä vanhan, hylätyn jai-alai -hallin parkkipaikka ja se näyttää hyvinkin epäilyttävältä. Nyt on vielä valoissa, mutta iltahämärässä ja pimeällä paikka näyttää melkeinpä pelottavalta.Tri-Rail juna kulkee kolmen countyn eli piirikunnan läpi; siitä johtuu myös nimi Tri-Rail. 

Pohjoisesta lähdettäessä ensimmäinen asema on siis Mangonia Park hieman West Palm Beachin kaupungin pohjoispuolella. Etelässä viimeinen asema on Miamin lentokenttä. Tähän välille mahtuu West Palm Beach, Lake Worth, Boynton, Beach, Deerfield Beach, Boca Raton, Ft. Lauderdale ja monta muuta pienempää ja suurempaa kaupunkia. Junat ovat kaksikerroksisia junia, eivätkä ne poikkea juurikaan vastaavista eurooppalaisista lähijunista, joskin on todettavam, että esimerkiksi Helsingin seudun uusiin lähijuniin verrattaessa nämä Tri-Rail -junat ovat kyllä aika kulahtaneen oloisia. Suurin ero lienee veturin kohdalla; täällä sähköjunat ovat edelleen vähemmistönä ja myös tämä juna kulkee diesel-veturin vetämänä. Matkustaminen on edullista: koko reitti Mangonia Parkista Miamiin maksaa ilman alennuksia hieman alle seitsemän dollaria eli noin kuusi euroa. Matkan pituus on noin 130 kilometriä ja matka kestää kaksi tuntia. Tästä voi päätellä, että junan nopeus ei ole lähelläkään samaa luokkaa kuin esimerkiksi Suomessa. Toki juna myös pysähtyy useita kertoja tämän reitin varrella.

 ”All aboard! All aboard! Southbound-southbound! Closing the doors...” kaikuu junan kaiuttimista kun lähtöaika koittaa. Tai oikeastaan lähtöaika meni jo, mutta ei täällä ihan sekunnilleen pelata... Juna lähtee kolahdellen ja huojahdellen liikkeelle. Meno on tosiaan hitaampaa kuin vaikapa Suomessa ja huomattavasti epätasaisempaa. Matkanteko on silti mukavaa ja junat ovat melko siistejä ja mukavia. Kun katselen junassa ympärilleni, näen hyvin erilaisia ihmisiä: eri sukupuolia, eri ikäisiä, eri pituisia, eri värisiä, eri painoisia... Matkustajista löytyy monenlaisia ihmisiä, mutta heistä näkee, että suuri osa on matkalla töistä kotiin. Myös muutamia matkailijoita näkyy tänäänkin ja matkalaukkuja varten oleva teline on puolillaan. Tällä junalla pääsee melko kätevästi Ft Lauderdalen ja Miamin lentokentille. Myöhästymisiin on kuitenkin syytä varautua aikatauluja miettiessä ja tästä aionkin kertoa toisen tarinan toisella kertaa...

Ohitettuamme West Palmin ulkona alkaa jo hämärtää ja ennen Boyntonia ulkona on jo täysin pimeää. Näen vielä tummia palmujen silhuetteja vasten heikosti punertavaa taivasta. Kaupungit ja asutus jatkuvat lähes katkemattomana koko matkan ja suuren osan matkasta vilkas Interstate I-95 tie kulkee vierellämme. Silloin tällöin ylitämme tasoristeyksen ja kuulen kellojen kilkatuksen ja junan sireenin sekä näen pitkän jonon autoja, jotka odottavat radan yli pääsyä. Avaan puhelimeni ja yhdistän sen junan ilmaiseen wi-fi -verkkoon. Selaan hetken paikallisia uutisia, niin Floridan kuin USA:n uutisia ja päivitän sitten facebook-profiilini kertomalla, että olen matkalla jossakin Mangonia Parkin ja Ft Lauderdalen välillä, lopullisena kohteena Suomi ja Helsinki.

Jos junalla jatkaa etelään perille asti, niin noin kaksi tuntiamyöhemmin Miamin lentokentällä junassa ei ole enää kovin paljon matkustajia. Miamissa juna saapuu aivan lentoasematerminaalin lähellä olevaan keskukseen, jossa on sekä Tri-Rail asema, että pieni Greyhoundin bussiterminaali ja myös valtava autonvuokrauskeskus. Maalikennekeskuksesta pääsee lentokentälle pienellä junalla. Juna kulkee ilman kuljettajaa tämän keskuksen ja terminaalin välillä. Matka kestää noin viisi minuuttia. Tällä kertaa en kuitenkaan ole menossa Miamiin, vaan jään pois junasta Ft Lauderdale / Hollywoodin asemalla ja siirryn vieressä odottavaan lentokenttäbussiin. Junalippun hintaan kuuluu myös tämä jatkoyhteys Asemalta lentokentälle.Matka kestää vain noin 10 minuuttia.


Pidän Ft. Lauderdalen lentokenttää jollakin tapaa kaoottisena... Varsinkin saapuvien lentojen puoli on tuntunut minusta aina hyvinkin sekavalta ja vaikealta. Lähtevien lentojen puolella taas olen joskus joutunut todella pitkiin jonoihin lähtöselvitystiskille. Tänään olen hyvissä ajoin kentällä ja pääsen todella lyhyen jonotuksen jäljeen asioimaan Norwegianin tiskille. Täällä ei Norwegianilla ole minkäänlaisia ”kioskeja” automaatteineen vaan lähtöselvitys hoidetaan tiskillä. Melko nopeasti olen päässyt eroon matkalaukustani ja saanut lentoliput käteeni: yksi lippu ensimmäistä lentoa varten Ft Lauderdalen ja Tukholman välille ja toinen lippu Tukholman ja Helsingin välille. Sekavuudet Ft Lauderdalen kentällä ovat tällä kertaa maastalähdön toimipisteen ja turvatarkastuksen kohdalla, jossa ihmiset eivät osaa mennä oikeaan suuntaan ja välillä kaikki näyttävät törmäilevänn edestakaisin passintarkastuksen ja turvatarkastuksen välillä. Kaikki kuitenkin löytävät lopulta paikkansa ja suuntansa ja homma etenee niin, että pian minäkin olen jo tarkastuspisteiden toisella puolella. Sekä maastalähdöt että maahantulot ovat yleisesti ottaen sujuneet viime aikoina melko mukavasti ja nopeasti. 

Olen jo tottunut Ft. Lauderdalen kentällä siihen, että ihmiset ohjataan kaukana vasemmalla olevaan turvatarkastukseen ja lähempänä minun lähtöporttia oleva turvatarkastus on suljettu. Näin on myös tänään. Pitkän käytävän päästä löydän taas lopulta oman lähtöporttini ja huomaan myös toisen tutun asian: kun kone lähtee kymmenen jälkeen illalla, ei kannata pitää itsestään selvänä, että lentokentällä kaikki myymälät ja ravintolat ovat auki... Nyt monet paikat on jo suljettu ja toisia ollaan sulkemassa. Myös suurella Miamin kentällä olen huomannut, että myöhään illalla voi olla vaikea löytää syömistä ja juomista ja useamman kerran Finnairin Suomeen lähtenyt kone on ollut sen käytävän viimeinen kone sinä iltana. Vaikka joitakin paikkoja on vielä auki tässäkin siivessä, minulla on niin paljon aikaa, että kävelen huomattavasti vilkkaamman toisen siiven puolelle ja ostan sieltä kahvin ja jotakin pientä syömistä.

Kun koneen ilmoitettu boarding-aika lähestyy, alkaa lähtöportin eteen muodostua pitkä ja leveä jono. Ehkä parempi nimitys olisi kasautuma tai suma. Tämä on ilmiö, jota en oikein koskaan ole oppinut ymmärtämään ja minusta tuntuu, että se on tullut yhä yleisemmäksi. Kun koneisiin otetaan ihmiset joka tapauksessa riveittäin tai ryhmittäin, niin miksi ihmeessä minun pitäisi seisoa jonossa lähtöportin edessä. Tukkimassa kulkua portille... Ja kaikki kun ihan varmasti koneeseen pääsevät ja kaikille on oma paikka varattu. Minä kulutan aikaani paljon mieluummin rennosti kauempana portista. Kun boarding- aika lähestyy, arvaan jo, että tänäänkään kone ei lähde ajoissa. Boarding aika tulee ja menee ja samoin varsinainen lähtöaika. Kun lähtöaika on jo mennyt, ihmisiä aletaan vihdoin päästää sisään koneeseen. Olen huomannut, että viimeisillä kerroilla yksikään lento ei ole lähtenyt lähellekään aikataulun mukaista aikaa. Lentoyhtiöstä riippumatta. Ja niin käy siis tälläkin kertaa.

Kun koneen aikataulun mukaisesta lähtöajasta on kulunut noin puolitoista tuntia, kone seisoo edelleen paikoillaan ja matkustajat nököttävät sisällä. Istuttuamme koneessa reilusti yli puoli tuntia, koneen kapteeni ilmoittaa, että lähtö viivästyy. Syitä on peräti kaksi: Ensinnäkin Ft. Lauderdaleen oli saapunut samaan aikaan kaksi Norwegianin konetta ja siivouspalveluista vastaava yritys kykeni hoitamaan vain yhden koneen kerrallaan. Ja meidän kone sai siis odottaa... Tämän siivousongelman lisäksi ilmoitettiin, että matkalaukkujen lastauskone oli mennyt rikki, kun se oli tullut koneen luo.Tätä viimeistä syytä kuitenkin tarkennetaan myöhemmin ja koneen kapteeni kertoo, että laitteesta oli loppunut polttoaine! Jotenkin absurdia... 300 ihmistä istuu koneessa, koska joku unohti tankata matkalaukkujen lastauskoneen ja nyt polttoaineen saaminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Toivottavasti tämän saman firman vastuulla ei ole koneiden tankkaaminen... Istuttuamme noin tunnin koneessa kuulen kuinka matkalaukut alkavat taas kolista koneen ruumaan... Lopulta kone lähtee liikkeelle reilut 1,5 tuntia aikataulusta myöhässä. 

Viime matkoillani... tai oikeastaan tarkalleen ottaen siitä lähtien, kun olen enimmäkseen matkustellut yksin eli vuodesta 2014 alkaen, olen kaikilla mahdollisilla tavoilla yrittänyt kikkailla itselleni elintilaa varsinkin pitkillä lennoilla. Olen huomannut, että yksinmatkustavalle sattuu usein ihan itsestään tyhjiä penkkejä viereen ja monesti olen saanut levittäytyä koko kahden tai kolmen penkin riville ihan itsekseni. Usein yritän varmistaa tämän niin, että käyn muutamaa tuntia ennen lähtöä vaihtamassa paikkani mahdollismman tyhjään kohtaan koneeseen. Yleensä tämä tarkoittaa viimeisiä penkkirivejä. Viime vuosina olen siis saanut rentoutua ja levittäytyä rauhassa useammalle penkille, mutta huonoa tuuria on ollut kun olen saanut vieruskavereita. Heistä ei lähes poikkeuksetta ole ollut mitään seuraa. Viime vuosina lähes kaikki ovat olleet ihmisiä, jotka eivät ole halunneet olla missään tekemisissä vieressä istuvan kanssa ja usein se on varmistettu niin, että ihmiset ovat istuneet napit korvissa siitä lähtien kun he istuivat paikoilleen ja ne otetaan pois vasta koneen laskeuduttua. Tänään vieressäni istuu kuitenkin ruotsalais-tanskalainen pariskunta, joka on aivan toista maata: heidän kanssaan tulee juteltua enemmänkin ja matka sujuu sen puolesta mukavasti.

Muuten paluu Suomeen tuntuukin sitten jotenkin todella pitkältä! Yleensä paluu yön yli on nopea ja aika kuluu nopeasti, mutta tällä kertaa tämä lento tuntuu kestävän ikuisuuden. Siitäkin huolimatta, että lentoaika on vain 8h 30 min. Nopea lentoaika tietää myös sitä, että ylhäällä tuulee... Kova myötätuuli... Suihkuvirtaus... Ja se taas tietää hyvin todennäköisesti ”heitteistä” lentoa (jostakin syystä en tykkää tuosta sanasta sanana yhtään). Ja niin myös koneen kapteeni varoittelee jo ennen lähtöä, että matkalla voi olla parissa paikassa turbulenssia tavallista enemmän. Ja tämä osoittautuu myös todeksi lennon aikana: turvavyömerkkivalo palaa ison osan matkasta ja muutaman kerran meno on todella kuoppaista. Vielä Tukholmaan laskeutuminenkin on todella huojuvaa tiettyyn korkeuteen asti. Sitten meno tasaantuu ja itse laskeutuminen sujuu tasaisen rauhallisesti. 

Lähdimme USA:sta niin paljon myöhässä, että emme saa kurottua aikataulua kiinni. Kone saapuu Tukholmaan, Arlandan kentälle niin myöhään, että minulle jää koneen vaihtoon aikaa vajaa tunti. Tässä ajassa minun on selvittävä läpi todella ruuhkaisen passintarkastuksen ja turvatarkastuksen sekä juostava – kyllä, kirjaimellisesti – läpi terminaalin, pitkälle aivan sen toiseen päähän. Arlanda ja maahantulotarkastus ei ansaitse nyt suurta kiitosta pitkän jonotuksen vuoksi ja kiitosta ei ansaitse myöskään Norwegian, koska koneeseen päästyäni saan todeta, että lentoemäntä on neuvonut erään toisen ihmisen istumaan minun paikalleni. Päästyäni koneeseen hieman hikisenä ja huohottavana suorastaan rojahdan tyhjälle penkille, jonka kuvittelen nyt olevan minun paikkani. Edessä on onneksi enää vajaan tunnin hyppäys Helsinkiin ja pian tämäkin matka Suomeen on jo takana. Kun avaan oven Suomen kodissani olen kuluttanut matkaan noin 17 tuntia. Olen kulkenut autolla, junalla, bussilla, kahdella eri lentokoneella, junalla ja lopuksi vielä lautalla.


#matkablogi #matkakertomus #matkakuva #matka #matkustaminen #reissu #reissaaminen #tiellä #tienpäällä #matkalla #lomamatka #ulkomaat #maailma
#valokuvaus #luontokuvaus #kirjoitus #kirjoittaminen #usa #florida #norwegian


lauantai 10. maaliskuuta 2018

TALVIKUULUMISIA SUOMESTA

Ennen tätä kirjoitusta olen julkaissut tässä blogissa peräti 160 kirjoitusta. Jo enen tätä varsinaista matkablogia pidin jotakin blogintapaista omilla kotisivuillani tai ainakin julkaisin matkakertomuksia. Nyt tämä blogi on enimmäkseen uinunut pian jo kaksi vuotta. Olen silloin tällöin käynyt täällä pikkuisen sörkkimässä ja yrittänyt saada blogia uuteen alkuun: tuloksetta. Perimmäinen syy tähän lienee jo joskus tämän vuosikymmenen alussa hiljalleen kadonnut kirjoitusinnostus ja laiskuus. Vielä suurempi syy lienee se, että tunnen kirjoittaneeni itseni täällä jotenkin nurkkaan ja sitä tunnetta pahentaa se, että tämä blogi ei enää täytä minulle ”matkablogin” tunnusmerkkejä; en ole enää missään matkalla. Matkustan paljon, mutta se on vain matkustamista kahden (tai oikeastaan kolmen) eri kodin välillä.

Tänään on jo vuoden 2018 69. päivä. Tai nyt jo oikeastaan ilta. Ihan pian yö. Eli huomaamattani on päiväkin jo vaihtumassa seuraavaksi. Minulla on edessäni lasi punaviiniä ja Little Walter soittaa ja laulaa minulle bluesia. Vaikka muuten olisi kirjoittelussa ollut taukoakin, niin yleensä olen vuoden vaihtuessa kirjoittanut ainakin pienen yhteenvedon menneestä uuden vuoden manifestini, ja yrittänyt nähdä pikkuisen tulevaan. Tällä kertaa en sitä tehnyt ja nyt yritän paikata tuota aukkoa. Aukkoja tässä blogissa on nyt kyllä niin paljon ja niin monta, että minun pitäisi jo unohtaa aukkojen paikkailu ja päästä taas hyppäämään tähän kelkkaan ja kirjoittamisen osalta mukaan nykyhetkeen.

Viime vuosi oli merkityksellinen vuosi. Niin kuin oli kyllä sitä edellinenkin. Vuonna 2016 alkoi moni asia muuttua, mutta viime vuosi oli eräänlainen sinetti vuodelle 2016. Viime vuonna menin naimisiin. Kesällä USA:ssa.Carlin Parkin puistossa Jupiterissa, aivan hiekkarannan laidalla. Meidän alttarimme oli hiekkaa ja sitä reunusti morsiamen isän tekemä ”portti”. Alttaritauluna oli rannan vehreitä puita ja niiden takana auringossa kilmalteleva, turkoosin sininen Atlantin Valtameri. 

Viime vuonna olin töissä luultavasti viimeisen kokonaisen vuoden. En vielä lopullista päätöstä tehnyt ja minullahan olisi vielä edessä useita vuosia, jos niin vain haluaisin. Eläkeoikeuteni kuitenkin täyttyy loppusyksyllä ja silloin minä luultavasti otan ja lähden. Vanhuuseläkkeelle... Nuori mies... Eli työn (ja sitä kautta myös asuinpaikan) osalta tämä tulee olemaan hyvin merkityksellinen vuosi ja paljon elämässä tulee sen mukana muuttumaan. Suhtaudun tähän hieman peläten; miltä tuntuu jättää työyhteisö ja tärkeä paikkansa tässä elämässä. Miltä tuntuu, kun 31 vuoden jälkeen ei enää voi nousta aamulla ylös lähteäkseen töihin... Mutta toisaalta; odotan sitä myös kovasti. Se tulee suurimmaksi osaksi päättämään kaukosuhteen, jossa välillämme on ollut 5000 mailia, noin 8000 kilometriä. Viime vuonna kävin USA:ssa viisi kertaa. Oleskelin siellä yhteensä reilut kolme kuukautta, mikä on hieman vähemmän kuin vuonna 2016, mutta melko paljon sekin. Odotan kovasti tulevaa ”lähentymistä”. Toivon pysyväni terveenä ja uskon kyllä nauttivani joutenolosta.

Viime vuonna en polttanut yhtä ainuttakaan tupakkaa. Viikonloppusikarin silloin tällöin itselleni vielä suonut. Yritin jatkaa muutama vuosi sitten aloittamaani kuntoilua ja yritin elää ainakin hieman terveellisemmin ja pitää itsestäni parempaa huolta. Viime vuonna täytin taas vuosia, niin kuin olen tehnyt joka vuosi. Myös lapsenlapsille tuli vuosi ikää lisää ja oma poikani saavutti akateemisen tutkinnon ja valmistui ammattiin. 

Palaan vielä muutamalla sanalla tupakanpolttoon. Jo viime vuoden alussa olin aikeissa yhdistää tähän matkablogiini kirjoitussarjan nimeltä ”Tupakkablogi”... Eli aikomukseni oli kirjoitella tupakkalakon tai jopa tupakoinnin lopettamisen mukanaan tuomista ajatuksista ja tuntemuksista, ainakin alkuun lähes päivä päivältä. Tuota kirjoitussarjaa en lopulta koskaan aloittanut ja nyt hyppään tässä paljon ajassa eteenpäin ja siirryn 445. päivän kohdalle... Olen siis viimeksi polttanut tupakan ennen vuoden 2016 joulua; 20.12.2016 Helsinki-Vantaan lentokentän terminaalissa. Tuosta on nyt sitten ehtinyt kulua jo yli vuosi ja taidan ainakin toistaiseksi jatkaa näin edelleen. Tähän asti en ole kertaakaan sanonut tai edes ajatellut, että olisin lopettanut tupakanpolton; edellisestä tupakasta vaan on nyt kulunut aikaa ja ”tupakkalakko” on venynyt melko pitkäksi. Nyt alan olla ehkä jo lopulta siinä vaiheessa, että uskaltaisin melkenpä sanoa, että olen lopettanut tupakanpolton. Seuraan kuitenkin edelleen tilannetta... Päivä päivältä... Päivä kerrallaan...

Aikomuksissa on myös taas kerran tämän blogin jatkaminen; Päivä kerrallaan... 

Photo albums:
www.flickr.com/photos/curtainhouse/albums

Facebook:
www.facebook.com/Nuuskamuikkunen

Matkablogi "Hiekkaa kengissäni":
frabjousdaze.blogspot.fi/

Instagram:
markuskivela


#matkablogi #matkakertomus #matkakuva #matka #matkustaminen #reissu #reissaaminen #tiellä #tienpäällä #matkalla #lomamatka #ulkomaat #maailma #valokuvaus #luontokuvaus #kirjoitus #kirjoittaminen


keskiviikko 1. helmikuuta 2017

SHOPPAILUPARATIISI

FRAGMENTTEJA: SHOPPAILUPARATIISI

Lyhyitä, vanhoja katkelmia sieltä täältä... Tällä kerralla aiheesta, jossa en väittää olevani millään tavalla asiantuntija... Kirjoitttelen siitä siis vain ihan tavallisen ostoksillakävijän näkökulmasta.

Kun minä olen nähnyt kiireisen ja usein ruuhkaisen Expressway Interstate I-95:n ja kahdeksankaistaisen Palm Beach Lakes Boulevardin kulmassa olevan valtavan Palm Beach Mallin ensimmäisen kerran, se oli hylätty ja ränsistynyt vanha ostoskeskus, jonka narkkarit ja muu hyvinkin epämääräinen jengi oli valloittanut. Se oli ankean harmaa ja rähjäinen ja suoraan sanoen pelottavan näköinen paikka. Nyt kun käyn ensimmäisen kerran uudistuneessa ostoskeskuksessa olen todella ilahtunut siitä, kuinka viihtyisä siitä on tehty. Se ei ole enää tavallinen Mall, vaan outlet-myymälöitä täynnä oleva ostosalue. Nimikin on vaihtunut ja nykyinen nimi on ”Palm Beach Outlets Mall”. Lukuisien myymälöiden lisäksi alue on mukava ihan vaan oleskeluun tai vaikkapa syömiseen. On mukava nähdä, kuinka kaupunkilaisille, ohikulkijoille ja turisteille on saatu rakennettua näin mukava alue, entisen ”gheton” tilalle. Olen ilahtunut myös siitä, että päästäkseen isoon ostoskeskukseen enää ei ole pakko lähteä Sawgrass Millsiin Ft Lauderdaleen, koska nyt viiden minuutin matkan päästä löytyy monia samoja liikkeitä kuin Sawgrassista, joka on yksi USA:n suurimmista ostoskeskuksista.

En viivy ensimmäisellä käynnillä kauaa, enkä osta mitään, mutta palaan varmasti pian. Käyn katsomassa kenkiä Conversen myymälässä ja teen pikaisen hintatarkastelun. Varrelliset Converset maksavat täällä nyt 35 dollarista eli tämän hetken (todella huonolla) kurssilla noin 29 erosta ylöspäin. Näistä kaikkein halvimmista en löydä itselleni kelpaavista malleista sopivia kokoja, mutta hintaluokasta 45-55 dollaria (37-46 euroa) alkaisi jo löytyä minullekin sopivia. Tiedän Converseja löytyvän vielä halvemmallakin sekä näistä Conversen myymälöistä, että ylijäämävarastoja myyvistä liikeistä, kuten Marshall's ja Ross. Hyvällä tuurilla Converset voi löytää 20-25 eurolla. Käyn katsomassa hintoja myös Leviksen myymälässä. Leviksen 501- farkut maksavat 35 dollaria (vajaat 30 euroa), jos niitä ostaa kaksi paria. Leviksiä saa täältä siis kolme paria samalla hinnalla kuin Suomesta saa yhden parin! Ja vielä voi mennä kahville tai syömäänkin samalla erahalla... Jälleen kerran herää kysymys, mistä Suomessa myytävien vastaavien tuotteiden poskettomat hinnat muodostuvat…

Jotain ostoksia olen tehnyt Walmartissa jo heti ensimmäisinä päivinä. Lähinnä jotain pientä, mitä täällä tarvitsen. Löydän Walmartista myös miesten vaateosaston alennustangoista parikin hyvää paitaa, jotka kokonsa ja tyylinsä puolesta sopisivat pojalleni. Minulle kaikki hienot Walmartin paidat ovat liian isoja. Yhden lyhythihaisen kauluspaidan jo tuliaisiksi pojalleni ostankin ja sen hinta on 19 dollaria (16 euroa). Tuollaisia 50-luvun kuosia muistuttavia kaksivärisiä kauluspaitoja ei ensinnäkään saa mistään Suomesta ja jos saisikin, hinta olisi varmasti vähintään kaksin- tai kolminkertainen. Parista Searsin tavaratalosta löydänkin sitten niin paljon mieleisiäni paitoja, että minun on kolmen paidan jälkeen jo lopetettava shoppailu. Ostan myös Levikseni Searsilta, vaikka ne ovatkin pari dollaria kalliimmat kuin Leviksen kaupassa Palm Beach Outletissa.

Ensimmäisten päivien jälkeen en sitten käykään pitkään aikaan shoppailemassa oikeastaan muuta kuin ruokaa ja joitakin tarvikkeita kotiin Publixista ja Walmartista. Palm Beach Outletsin lisäksi läheltä West Palmia löytyy pari muuta melko isoa ostoskeskusta: Gardens Mall Palm Beach Gardensin kaupungin alueelta ja Mall at Wellington Green Wellingtonin kaupungin alueelta. Käväisen molemmissa paikoissa matkani aikana, mutta tällä kertaa käyn lähinnä kävelemässä käytävillä ostamatta mitään. Ostospaikkoja Palm Beach Countyn alueelta löytyy aivan käsittämätön määrä: niitä on kaupunkien pienillä keskusta-alueilla, kaupunkien laitamilla ja aivan kaikkialla isojen katujen varsilla. Välillä ihmettelen, miten näihin kaikkiin tuhansiin liikkeisiin riittää asiakkaita. Vaatteita ja kenkiä löytyy lähes rajaton valikoima ja hinnat ovat edullisia. Näitä kahta ”artikkelia” varten itselläni on aina matkalla mukana lähes tyhjä matkalaukku. Myös elektroniikka on osittain halvempaa kuin Suomessa, mutta sitä en itse lähtisi USA:sta hakemaan, koska vastaavia laitteita saa Suomesta lähes samalla hinnalla ja joskus jopa halvemmalla. Myös takuuasiat kannattaa varmistaa ja huomioida esimerkiksi USA:ssa käytössä oleva erilainen sähköpistoke ja 110 voltin verkkovirta.

Eräänä päivänä poikkean myös US1 Highwayn varrella olevassa ”World Thrift Shopissa”. Tämän paikan löysimme reilu vuosi sitten ja se on ehkä paras kirpputorimyymälä, missä olen koskaan käynyt. Tavara on hyvälaatuista ja sitä on paljon. Tarjolla on kaikkea vaatteista kodinkoneisiin ja huonekaluihin ja kaikki on asetettu siististi ja selkeästi esille. Minulla on tarkoitus käydä katsomassa myös asuntoni lähellä oleva thrift shop, mutta se jää seuraavaan kertaan. Kirpputoreilta olemme ostaneet matkoillamme jonkin verran vaatteita, koriste-esineitä ja viime reissulla myös ison lipaston makuuhuoneeseen.



maanantai 23. tammikuuta 2017

MATKAMESSUHINTAAN...

Koska tarkoitukseni ei ole ainoastaan jorista omia juttujani matkoistani, yritän ujuttaa jotakin hyödyllistä tietoa tekstin sekaan tai sitten ihan erikseen. Vuosien saatossa on tullut omien kertomusten seassa kirjoitettua paljon faktatieoa tai omaa kokemusperäistä tietoa tähän matkablogiin ja sen edeltäjään. Tähän väliin jonkinlainen yksinkertaistettu yhteenveto edellisestä kirjoituksestani ja samalla vastaus sarjassa usein esitettyjä kysymyksiä... "Miten Floridaan pääsee ja mitä se maksaa?" Otan esimerkiksi viime vuoden lentoni ja niiden hinnat: 

Kevät 2016 (ei sesonkiaika)
Helsinki – Miami – Helsinki
Finnair non-stop, 530€

Kesä 2016 (lomakausi)
Helsinki – Lontoo + Lontoo – Ft Lauderdale – Lontoo – Helsinki
Norwegian, 1100€

Alkusyksy 2016 
Helsinki – Lontoo – Miami – Lontoo – Helsinki
British Airways & Virgin Atlantic, 418€

Loppusyksy (ei sesonkiaika)
Helsinki – Kööpenhamina – Ft Lauderdale – Tukholma – Helsinki
Norwegian, 743€

Joulu 2016 (sesonki)
Helsinki – Tukholma – New York – Palm Beach – New York – Kööpenhamina – Helsinki
Cityjet, SAS & United, 935€

Talvi 2017 
Helsinki – Miami – Helsinki, 
Finnair non-stop, 399€ + 2000p

Tässä oli esimerkkinä kuusi matkaa tämän ja viime vuoden puolella (400-1100€). Hinnat vaihtelevat siis melko paljon laidasta laitaan ja tärkein tekijä on luonnollisestikin matkustusajankohta. Näiden yllä mainittujen lisäksi haluaisin vielä lisätä yhden hyvän yhteyden: Finnairin suorat lennot New Yorkiin ja takaisin sekä New Yorkista erilliset lennot Palm Beachille ja takaisin. Näiden lentojen normaalit hinnat liikkuvat 700-800 euron välillä, mutta hyvällä tuurilla ne voi saada halvemmallakin. Etuna tässä on myös se, että meno- tai paluumatkalla voi viettää muutaman päivän New Yorkissa. Lukuisia muitakin yhteyksiä tietysti löytyy; esimerkiksi Saksan eri lentokenttien ja Pariisin kautta. 

Tässä vielä vähän etäisyyksiä ja lentoaikoja:
Helsinki -West Palm Beach: 5110 miles (8220km)
Helsinki -Ft Lauderdale: 5150 miles (8290km)
Helsinki -Miami: 5170 miles (8320km)
Helsinki - Miami lentoaika noin 11 tuntia ja paluu Miami - Helsinki noin 10 tuntia.
Lentoaika Helsinki - New York vajaat 9 tuntia ja paluu noin 8 tuntia.

Tämä aihe tuli minulle mieleen juuri tänään, kun sain mainospostia Finnairilta. Mainospostissa kerrottiin, että [matka]messutarjoukset ovat myynnissä enää huomenna ja minun ensimmäinen ajatukseni oli, että hyvä, alkaa taas saada lentoja halvemmalla. Tämä ihan vaan muistutuksena, että älkää antako muutenkin täysin turhanpäiväisten matkamessujen sumentaa harkintakykyänne. Tein nimittäin tänään pienen tarkastuksen ja samaan aikaan kun netissä mainostettiin messutarjouksena suoria Miamin lentoja hintaan alkaen 602 euroa, tein hakuja ihan muilla sivuilla ja totesin hintojen alkavan tänään 460 eurosta... Ja tämän lisäksi voin kertoa, että itse maksoin tulevista lennoistani tuon yllämainitun 399 euroa + 2000 pistettä. Kannattaa siis katsoa, että ei tarvitse sitten myöhemmin katua. Toki myönnän senkin, että tämä hinta-asia ja siinä onnistuminen on kiinni kahdesta eri asiasta: viitseliäisyydestä ja ahkeruudesta sekä puhtaasta hyvästä tuurista...



lauantai 31. joulukuuta 2016

VUOSI VAIHTUU FLORIDASSAKIN

Kun vuosi vaihtuu Floridassa, on Suomessa eletty jo seitsemän tuntia vuotta 2017. Vuoden vaihtuessa täällä, on Suomessa jo seuraavan vuoden ensimmäisen päivän aamu. Ja jos on eroa kellonajoissa, niin uskoakseni eroa on myös säätilassa. Koko tämän nyt täällä viettämäni ajan korkein päivälämpötila on ollut joka päivä noin +27C astetta (+80F), mutta eilen lämpötila putosi ensimmäisen kerran alle +20C asteen (+68F), mikä on keskiarvoa selvästi alempi lämpötila (ja tuntui hyytävän kylmältä). Tänään ollaan kuitenkin taas jo takaisin noin +24C (+75F) lämpötiloissa. Sää on ollut koko ajan hyvä; muutamaa sadekuuroa lukuunottamatta koko ajan on ollut aurinkoista tai puolipilvistä. Ilmankosteus on hieman alempi kuin kesäaikaan ja ilma ei ole ollut nyt yhtä "kuumankosteaa" kuin menneinä kuukausina. Mereen en ole päässyt uimaan kertaakaan, mutta seatemperature.org -nettisivujen mukaan meriveden lämpötila on +25.6C astetta (+78F). Oman asuinalueen uima-altaalla kävin uimassa kerran kuntosalin jälkeen ja silloin veden lämpötila tuntui mukavan viileältä ja arvioisin sen olleen ehkä noin +22-24C astetta.

Näin vuoden vaihtuessa meistä jokainen varmasti miettii mennyttä vuotta ja yrittää arvioida oliko se hyvä vai huono. Jotenkin minusta itsestäni tuntuu, että vuoden 2013 jälkeen jokainen vuosi on ollut edellistä huonompi ja vuosi 2016 oli yleismaailmallisesti niin huono vuosi, että sitä on vaikea edes käsittää. Tämä pitää ehkä siinä mielessä ihan oikeasti paikkaansa, että esimerkiksi rasismi ja äärioikeistolaiset aatteet ovat saaneet rauhassa nousta esiin ja vuosi vuodelta ne ovat saaneet yhä huolestuttavampia ja vakavampia piirteitä ja jollakin tapaa ne ovat nyt saavuttaneet sellaisen huipun, jossa ne on lopetettava. Ja se on vain yksi esimerkki. Jotenkin minusta tuntuu, että koko läntinen maailma on palaamassa jonnekin synkkään keskiaikaan ja jopa ne maat, joiden asukkaiden olen luullut olevan kohtuullisesti sielun ja järjen voimissa, ovat alkaneet taantua ja vajota jonnekin pahuuteen ja ihan suoranaiseen tyhmyyteen. 

Sodat jatkuvat maailmassa niin kuin ne ovat jatkuneet vuosisatoja, mutta minusta tuntuu siltä, että isompien ja pahempien konfliktien mahdollisuus on kasvanut ja myös terrori-iskuista on tullut arkipäivää. Taudit ja aliravitsemus tappavat. Joissakin paikoissa oma kansa tappaa omiaan. Ilmasto muuttuu; napajää sulaa. Osittain tämä tunne huonoista ajoista pitää siis varmasti paikaansa, mutta suurelta osin se on myös median ja ennen kaikkea sosiaalisen median aikaansaamaa harhaa. Uskon vahvasti, että sosiaalinen media ja osittain myös muu media on suurin syyllinen siihen, miksi koko maailma näyttää monien ihmisten mielestä synkemmältä kuin koskaan ja uskon varsinkin sosiaalisen median myös oikeasti muuttaneen maailmaa. Ja ikävä kyllä suurimmaksi osaksi muutos on ollut kohti huonompaa.

Omasta näkökulmastani katsoen koko maailma on siis taas tämänkin vuoden aikana muuttunut pahemmaksi ja huonommaksi paikaksi elää ja kuulun siihen 80% suomalaisista, joka kokee olevansa nyt ahdistunut, mutta kuitenkin minun oma pieni maailmani on ollut hyvä paikka elää vuonna 2016. Olen ollut hyvinkin tyytyväinen omaan elämääni vuonnna 2016. Juuri vuoden loppuessa, huomaan siinäkin kuitenkin tapahtuneen vuoden loppua kohden yhä enemmän ja enemmän muutoksia, jotka kaikki eivät ole pelkästään positiivisia; ostettuani asunnon vuonna USA:sta vuonna 2012 matkat tänne olivat vielä 95% lomaa. Sitten ne muuttuivat niin, että niihin sekoittui jonkin verrran myös arkea kaikkien asunnon omistamiseen liittyvien asioiden hoitamisen muodossa. Vuoden 2016 keväällä tuli kuitenkin vielä isompi muutos, jonka jälkeen arki on astunut yhä vahvemmin kuvioihin ja nyt tunnen, että täällä olostani alle 50% on lomaa ja selvästi yli puolet arkea. Ei ehkä ihan tavallista arkea, vaan hieman erilaista arkea, mutta arkea joka tapauksessa. Osittain se on myös hyvä asia, koska se saa minut tuntemaan yhä enemmän, että olen osa tätä kaikkea täällä. Välillä on kuitenkin ollut jopa hetkiä, kun olen tuntenut loman aikana olevani loman tarpeessa; pitäisi kai vaan oppia ottamaan asiat vähän rennommin... Kaikenkaikkiaan oma elämäni vuonna 2016 on kuitenkin muuttunut parempaan ja elämäni tänä vuonna ollut hyvää. Olen ollut tänä vuonna hvyinkin onnellinen.

Vuonna 2016 myös suhteeni Yhdysvaltoihin on kehittynyt ja kasvanut ja muuttanut paljonkin muotoaan. Menneillä presidentinvaaleilla on paljon vaikutusta siihen, miksi kuvitelmani amerikkalaisista ihmisistä ja amerikkalaisesta yhteiskunnasta on muuttunut todella paljon, mutta siihen ovat vaikuttaneet myös lähipiirini, "perhe" ja monet ihmiset, joihin olen tänä vuonna tutustunut tai joita olen vain satunnaisesti kohdannut jossakin. Ja pakko minun on tässä tunnustaa, että ajatukseni tämän maan ihmisistä ja koko yhteiskunnasta on kokenut tänä vuonna melko pahan kolauksen. Enimmäkseen muutos minun ajatuksissani ja asenteissani on ollut kohti huonompaa. Paljon huonompaa, kuin mitä olin aikaisemmin ajatellut. Tulen varmasti joitakin näistä asioista purkamaan tulevissa blogikirjoituksissa. Oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden nimissä on toki vielä lisättävä, että myös ajatukseni suomalaisista ihmisistä sekä suomalaisesta yhteiskunnasta (ja poliitikoista) on kokenut pahan kolauksen... Minun on toisinaan jopa vaikea tunnistaa Suomea samaksi maaksi, jossa olen elänyt 50 vuotta...


Unohdan nyt nämä elämää suuremmat kysymykset ja ajatukset ja palaan Floridaan ja vuoden 2016 viimeiseen päivään. Mitä tehdä näillä seuduilla vuoden vaihtuessa? Eipä juuri mitään... Ravintolat mainostavat erilaisia tilaisuuksia tai vain pelkkää aukioloaan, mutta siinäpä se sitten onkin... Downtown West Palm on kuitenkin luultavasti täynnä ihmisiä, vaikka mitään sen kummempia uuden vuoden vastaanottoon liittyviä seremonioita ei siellä olekaan. Keskustassa City Place on yksi vaihtoehto; siellä ainakin sataa lunta klo 6, 7 ja 8pm ja vielä kerran keskiyöllä... Ja tämä säätiedotus on varma ja tarkka. Clematis Street & Waterfront on toinen vaihtoehto: sinne ihmiset todennäköisesti tulevat katsomaan Sandilandin (hiekasta rakennettu valtava joulukuusi) joka iltaista valo-showta ja samalla on mahdollisuus katsella Intracoastal Waterwayn toisella rannalla järjestettävää valtavaa (yksityistä) ilotulitusta. Ja kolmantena vaihtoehtona on vain olla joko kakkoskodissa (West Palm) tai kolmoskodissa (naisystävän/kihlatun koti Riviera Beachilla, paikka jossa nyt käytännössä asustelemme täällä) ja katsella televisiosta kuinka New Yorkin Times Squarella pallo laskeutuu vuoden vaihteessa ja paperisilppua sataa taivaalta.

Niin tai näin. Sinne tai tänne. Tämä vuosi vaihtuu joka tapauksessa Atlantin tällä puolella oman rakkaan seurassa. Tämä on nyt kolmas uuden vuoden aattoni Yhdysvalloissa. Viimeisin oli vuonna 2013 ja silloin vuosi 2014 alkoi New Yorkissa, aivan Times Squaren tuntumassa. Silloin sää oli jäätävän kylmä, kun taas tällä kertaa vuosi vaihtuu lämpimässä säässä palmujen alla.

Näiden hieman sekavien ja sekalaisien ajatusten saattelemana toivotan täältä aurinkoiselta takapihan patiolta, lammen rannalta, kaikille tätä blogikirjoitusta lukeville oikein hyvää uutta vuotta! 


This has been one hell of a year... 
For me mainly in good, 
but for this mankind mainly in bad...





perjantai 30. joulukuuta 2016

SNUG HARBOR DRIVE

Ilta on jo pimentynyt kun ajamme hyvää vauhtia monikaistaista Northlake Boulevardia pitkin itään. Ajamme itse asiassa niin hyvää vauhtia, että intensiivisen keskustelun keskellä unohdan kääntyä oikeassa risteyksessä ja päätän tehdä pienen kiertolenkin Dixie Highwayn ja PGA Boulevardin kautta. Liikennettä on tänä iltana melko vähän ja matka etenee joutuisasti. On jouluaattoilta ja olemme Floridassa Riviera Beachin kaupungin alueella, matkalla katsomaan jouluvaloja erääseen aivan erityiseen paikkaan. Tämä paikka on jo kuuluisaksi tullut asuinalue Snug Harbor Drivella, Palm Beach Gardensin kaupungissa. Alue on aivan tavallinen Etelä-Floridan asuinalue, mutta asukkaat ovat jo useiden vuosien ajan panostaneet jouluvaloihin niin, että alue on tullut tunnetuksi ja samalla myös liikennemäärät pienellä kadulla ova nousseet lähes kestämättömiksi. Emme ole aivan varmoja onko jouluvalaistus tänään päällä vai ei, sillä alue pimennettiin juuri viikko sitten valtavista liikennemääristä johtuen. Luin jostain, että jouluvalaistus aiotaan purkaa ikiajoiksi, mutta taas toisaalla sanottiin, että pienen keskeytyksen jälkeen valot ovat taas päällä.

Kun käännyn isolta PGA Boulevardilta pienelle Prosperity Farms Roadille tiedän jo vastauksen arvailuihimme: kaukana edessämme näkyy pitkä jono autoja ja tuota automäärää ei voi selittää mikään muu kuin se, että ihmiset ovat tulleet katsomaan jouluvaloja. Parin minuutin ajon jälkeen olemme jo itsekin jonossa ja edessä on paljon pitempi autossa istuminen kuin olisimme koskaan voineet arvata. Jono liikkuu kävely- tai oikeastaan paremminkin ryömintävauhtia ja välillä seisomme pitkiä aikoja paikoillamme. Ilta on pimeä ja välillä ulkona sataa. Jotkut ihmiset ovat hylänneet autonsa ja jatkavat matkaa jalan ja he näyttävät etenevän huomattavasti nopeammin kuin me. Jono on arviolta hieman vajaan kahden mailin mittainen ja jonottamiseen kuluu aika tunnin verran. Mietimme jo pois kääntymistä, mutta päätämme kuitenkin jatkaa, koska olemme jo jonottaneet niin kauan, eikä meillä ole kiirettä minnekään. Tunnin päästä ohitamme Snug Harbor Driven alussa olevan liikenteenohjauksen, johon tarvitaan kolme poliisiautoa ja kolme sheriffin autoa. Autojono on kertakaikkiaan uskomaton ja autoja päästetään aluelle vuorotellen molemmista suunnista. Ja jos on autojen määrä uskomaton, niin samoin on kyllä asuinalueen valaistuskin! Se on todellakin näkemisen ja jonottamisen arvoinen. Koska tätä valomerta on täysin mahdotonta kuvailla, jätän sanalliset selitykset sikseen ja liitän tähän muutaman kuvan. Tällä kadunpätkällä ei joulun aikaan sähkölaskuista piitatata...
(Kuvat: Veronica Karas & Markus Kivelä, kuvat voi suurentaa klikkaamalla.)


 




perjantai 23. joulukuuta 2016

MUIHIN MAISEMIIN

SAS A330 Grönlannin yläpuolella
Katselen ulos lentokoneen ikkunasta. Vasemmalla puolella näkyy valtavan siiven sininen kärki, jossa lukee valkoisilla kirjaimilla SAS. Reilut yhdeksän kuukautta sitten istuin lähes samalla penkkirivillä, samalla puolella tällaista samanlaista lentokonetta, mutta silloin siiven päässä oli Finnairin logo. Lennämme kilpaa auringon kanssa (maan pyörimisen kanssa) ja olemme koko ajan auringonlaskun rajamailla. Ulkona, alapuolellamme on pilviä, mutta näen kuitenkin niiden raoista Grönlannin lumihuippuisia vuoria. Kun istuin lentokoneessa Grönlannin yläpuolella kevättalvella, mietin mihin tämä vuosi minua vie, mutta en olisi ehkä ihan osannut arvata, kuinka paljon kaikki tulisi muuttumaan. Nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin olen matkalla Yhdysvaltoihin jo viidettä kertaa tänä vuonna ja vuoden loppuessa olen viettänyt siellä kuluneen 10 kuukauden aikana tasan kolme kuukautta!

Cityjet Canadair CRJ900
Aikaisemmilla neljällä matkalla tänä vuonna olen lentänyt Euroopasta suoraan Floridaan. Ensimmäisellä kerralla suorilla Finnairin lennoilla Helsingistä Miamiin ja takaisin. Toisella kerralla Norwegianilla yhden yön pysähdyksellä Lontoon kautta Ft Lauderdaleen ja palatessa Ft Lauderdalesta Oslon kautta Helsinkiin. Kolmannen matkan tein British Airwaysilla ja Virgin Atlanticilla Lontoon kautta Miamiin. Neljännellä kerralla valitsin taas Norwegianin, mutta tällä kertaa menomatkan pysähdys oli Kööpenhaminassa ja paluumatkalla vaihdoin konetta Tukholmassa. Ja nyt siis istun SAS:n koneessa välillä Tukholma – New York (Newark). Tukholmaan lensin SAS/Cityjetillä Helsingistä ja päästyäni New Yorkiin vaihdan vielä West Palm Beachille lentävään Unitedin koneeseen.


Miami Beach maaliskuussa
Lentolippujen hinnoista voisin kertoa sen verran, että kevään suorat lennot Finnairilla Miamiin olivat halvat: meno-paluun hinta oli vain 530 euroa. Kesän lipuista jouduimmekin sitten maksamaan paljon! Kesä- heinäkuussa lippujen hinnat olivat todellla korkeat. Virginin alkusyksyn lennot olivat halvimmat koskaan varaamani, 418 euroa ja nyt kun tultiin jouluaikaan, hinnat pomppasivat taas pilviin. Nämä lennot Tukholman ja Newarkin kautta suoraan perille West Palm Beachille ja takaisin maksoivat noin 930 euroa. Tällaisia ei enää olisi kyllä varaa maksaa... Mutta eipä tarvitsekaan; ei ainakaan seuuraavista lennoista. Olen varannut jo seuraavatkin lennot ja tulen seuraavaksi lentämään taas Finnairilla suoraan Helsingistä Miamiin hintaan 399 euroa + 2000 Finnairin pistettä!! Se oli hyvä tarjous! Samoin kihlattuni onnistui saamaan suorat lennot toisinpäin hintaan 440 dollaria eli hyvin lähelle tuota samaa!


Minun joulunalusviikon lentoni on edennyt jo Kanadan yläpuolelle. Olemme siis jo Pohjois-Amerikan mantereella. Olen nyt istunut lentokoneessa 45 minuuttia Helsingistä Tukhomaan ja pian 6 tuntia matkalla Tukholmasta Newarkiin. Tai onhan tuota istumista tullut jo paljon enemmänkin, tuo on vain lentoaika. Matka Kanadan pohjoisosista Newarkiin kestää vielä 2,5 tuntia ja pitkän odotuksen jälkeen edessä on vielä vajaan kolmen tunnin lento Palm Beachin lentokentälle (joka sijaitsee itse asiassa West Palm Beachin kaupungissa). Etuna tässä matkassa on se, että olen suoraan perillä määränpäässäni, vain lyhyen taksimatkan päässä kotoa. Lentäessäni Miamiin käytän Tri-Rail junaa, jolla matka Miamista West Palm Beachille tai tarkemmin sanottuna Mangonia Parkiin kestää kaksi tuntia. Hintaa tuolle matkalle tulee kokonaiset kuusi dollaria... Jos taas saavun Ft Lauderdaleen tai lähden sieltä, on minulla aina autokuljetus lentokentälle... :)

Tällä kerralla joudun ottamaan taksin, koska ”pikku” urhailuvammasta johtuen kumppanini ei tänään kykene ajamaan autoa ja noutamaan minua lentokentältä. Matka on tosin lyhyt, joten ei taksikaan kovin kallis ole ja nyt etuna koko lomaa ajatellen on kuitenkin se, että vuokra-autoa ei tarvitse tällä kertaa ottaa. Kun olemme molemmat lomalla, yksi auto riittää. 
 
Kone, jolla nyt lennän, on viimeistä paikkaa myöten täynnä. Myymällä joulun aikaan ja jo ennen joulua selvästi muita lentoyhtiöitä halvempia lippuja, SAS on näköjään saanut koneensa täytettyä. Ainakin koneen takaosa on täynnä ruotsalaisia. Kaikkialta kuuluu vain pelkkää ruotsin kieltä ja myös matkustamohenkilökunta on ruotsinkielinen. Lukuunottamatta sitä onnetonta purseria, joka on äänessä... ja jonka puheesta ei saa mitään selvää. Kaikkihan tietävät lentokoneiden kuulutuslaitteet, jotka tekevät jo normaalistikin puheesta usein koodattua salakieltä ja varsinkin jos kuulutukset hoitaa purseri, jonka ruotsin kielestä ei saa selvää, eiikä sen paremmin englannin kielestäkään. Hänen aksenttinsa perusteella olisin valmis väittämään, että hän on norjalainen...

Minun vieressäni istuu ruotsalainen mies, joka on perheensä kanssa matkalla joululomalle Floridaan. Olen oikeastaan tyytyväinen, että kerrankin viereeni sattuu puhelias ihminen. Olen kuluneiden kolmen vuoden aikana matkustanut pääsääntöisesti yksin. Olen lentänyt paljon ja nyt kolme vuotta ihan itsekseni, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä taas on aiheuttanut sen, että todella monta kertaa lentänyt niin, että vieressäni on ollut tyhjä paikka tai jopa koko penkkirivi on saattanut olla tyhjä. Ja sehän on aina ahtaassa lentokoneessa kuin lottovoitto. Voi levittäytyä tavaroinensa miten haluaa, levätä miten haluaa ja varsinkin syödessä tuo tila tuntuu mukavalta, kun voi levittää kyynerpäänsä ja avata ruokatarvikkelle kaksi pöytää. Eli tyhjä paikka vieressä on paras, mutta jos joku viereeni istuu, on kiva, jos hän haluaa edes muutaman sanan vaihtaa. Tähän asti kaikki vieruskumppanini ovat olleet enimmäkseen tuppisuita tai sitten sitä tyyppiä, joka heti istuuduttuaan laittaa kuulokkeet korville ja ottaa ne pois kun kone pysähtyy määränpäässä. Tai sitten nukahtaa jo ennen koneen lähtöä ja herää koneeen laskeutuessa. Mutta takaisin tähän koneeseen; olen tyytyväinen kun löydän monta puheenaihetta vieressäni istuvan miehen kanssa ja jutustelemme niin Suomesta kuin Ruotsistakin ja tietysti myös Floridasta. Hauska yhteensattuma on se, että miehen vaimo on kreikkalainen ja Kreikastahan taas riittää minullakin tarinaa.

Ensimmäinen lento tänään (pienellä Canadair CRJ900-koneella) oli todella tasainen pehmeä alusta loppuun. Oikein mukava lento. Myös tämä lento Tukholmasta Newarkiin (isolla Airbus A330-koneella) on ainakin tähän asti ollut tasainen ja mukava, vaikka kapteeni ennen lähtöä varoitti, että matkalla saattaa olla jonkin verran turbulenssia. No, vielä on melkein kaksi tuntia aikaa. 
 
Atlantin yli lennettäessä tarjoillaan yleensä kaksi ateriaa: lounas ja sitten vielä jonkinlainen kevyempi ateria hieman ennen laskeutumista. SAS:n versio lounaasta oli tänään ihan tyypillinen lentokoneateria, josta ei kehuja paljon liikene, mutta eipä siinä mitään valittamistakaan ollut. Paluuulennot taas lennetään yleensä yöikaan, jolloin lennoilla tarjoillaan "illallinen" ja aamiainen. Poikkeuksen muista tekee Norwegian, jonka lennoilla ei halvimman lipun hintaan kuulu mitään aterioita (eikä myöskään ruumaan meneviä matkatavaroita tai paikanvarausta). Itse olen aina valinnut Norwegianilla lennettäessä seuraavan hintaluokan liput, jolloin nuo edellä mainitut kuuluvat hintaan, mutta hyvin voisin mennä halvemmallakin, koska matkatavaroita en oikeastaan tarvitse ja eväät voi ottaa mukaan lentokentältä.


New York (Newark, NJ)
Lentokoneista voisin kirjoitella enemmänkin, mutta lyhyesti pari sanaa. Sekä Norwegian että Virgin Atlantic käyttävät Atlantin yli suuntautuvilla lennoillaan Boeing B787-900 Dreamlinereita. Koneet ovat hienoja ja vielä melko uusia. Nämä koneet ovat omasta mielestäni paljon mukavampia kuin muut ja varsinkin koneen hiljaisuus vaikuttaa tähän ainakin itselläni melko paljon. Finnair ja SAS sen sijaan käyttävät lennoillaan vanhaa kalustoa. Molempien yhtiöiden Airbusseilla on jo jonkin verran ikää (joskin tänään allamme oleva Airbus A330 vaikuttaa melko uudelta), mutta mukavia ja siistejä koneitahan nekin ovat edelleen. Ja eri yhtiöiltä löytyy sitten tietysti kaikkea mahdolllista lentokalustoa, Boeing Jumboista Airbus "Super-Jumboihin", koska yhteyksiä Euroopan ja USA:n välillä on niin paljon. USA:n sisäisillä lennoilla voikin sitten varautua ihan mihin vaan: olen lentänyt rämisevillä paikallisbusseilla, mutta myös aivan tuliterällä ja todella hienolla B737-koneella. Ja eivät ne kaikki Euroopan sisäisillä lennoillakaan käytettävät koneet uutuuttaan kiiltele...

Tämä vuosi on ollut tasaista liukumista yhä enemmän kohti toista mannerta. Kevään jälkeen elämän kulku on muuttunut melko radikaalisti, mutta tämä kaikki on käynyt kuitenkin täysin kivuttomasti ja helposti. Kun tämä vuosi loppuu, maaliskuun ja vuoden lopun väliseen 10 kuukauteen mahtuu viisi USA:n matkaa ja kaikkiaan siis kolme kuukautta oleskelua siellä! Eli tämän laskelman perusteella olen lähestulkoon 2/3 ajastani Suomessa ja 1/3 Yhdysvalloissa. Tämä vuosi on ollut liukumista yhä enemmän muihin maisemiin.

Newark, taustalla Manhattan, NYC
Kävin USA:ssa ensimmäisen kerran jo vuonna 1991. Sen jälkeen olikin sitten usean vuoden tauko, mutta sitten tahti alkoi taas kiihtyä. Oman asunnon ostin vuonna 2012. Kovin paljon en ole USA:ssa kierrellyt ja elämä on keskittynyt nyt enimmäkseen "kotinurkille", mutta jossain muuallakin on sentään tullut käytyä. Tässä minun listani. Osavaltiot, joissa olen ihan oikeasti vieraillut: Florida, New York, Virginia, Maryland, Illinois, Havaiji ja Washington D.C. (ei varsinaisesti osavaltio). Osavaltiot, joiden läpi olen kulkenut Amtrakin junalla: New York, New Jersey, Delaware, Pennsylvania, Maryland, Washington D.C., Virginia, North Carolina, South Carolina, Georgia ja Florida. Ja vielä yksi osavaltio, jossa olen kahdesti vaihtanut lentokonetta, mutta en koskaan varsinaisesti vieraillut: Kalifornia. Eli oikeastaan aika paljon on aikaa vietetty eri puolilla Yhdysvaltoja. Paljon on nähty... Ja paljon paljon enemmän on näkemättä.

Nyt olen saanut jollakin tavalla potkaistua tämän pitkään jumissa olleen matkablogini liikkeelle ja kuten olen luvannut, jatkossa seuraa sekalaisia (ja sekavia) tarinoita sieltä täältä ilman logiikkaa tai kronologiaa; vain katkelmia sieltä ja täältä.