perjantai 14. syyskuuta 2012

Shoppailijan paratiisi

Tänään harrastankin taas pitkästä aikaa lähialuematkailua. Tai mikä nyt sitten katsotaan lähialueeksi... Olen matkalla Haminaan ja oiekastaan sinne on minun mielestäni aika pitkä matka... Matka kestää noin 2h 20min bussilla. Seon vähän vähemmän kuin Lontooseen, jonne minun mielestäni taas on lyhyt matka. Matka Helsingistä Haminaan on suurinpiirtein yhtä pitkä kuin matka Miamista West Palmiin ja siitä taas en tiedä olisiko se pitkä vai lyhyt matka. Omalla autolla siihen menee aikaa noin 1h 30min tai ehkä jopa hieman vähemmän. Matka Haminaan tuntuu pitkältä, mutta jos vertaan sitä matkaan USA:han niin silloinhan se ei ole ollenkaan pitkä. Vai onko. Matka on suhteellinen käsite. Ja oikeastaan aikakin on niin kovin suhteellinen käsite.

Olen kuitenkin matkalla vain vähän reilun 100km päähän Helsingistä ja kodista. Tarkoitus olisi viettää viikonloppu Haminassa ja käydä tänään vähän katsomassa "Valojen Yö"- tapahtumaa. Kaupungissa on tänään monenlaisia tapahtumia ja toimintaa eri paikoissa, mutta olen perillä sen verran myöhään, että jos jonnekin lähdemme niin se on varmasti bastionin tapahtuma ilotulituksineen.Sunnuntaina olisikin sitten tarkoitus palailla jo hyvissä ajoin päivällä kotiin.  Tämä taitaa olla tänä kessänä vasta komas kerta kun olen menossa Haminaan... Eikä nyt siis ole enää edes mikään kesä... Eli taisin käydä Haminassa tänä kesänä vain kaksi kertaa.

Nyt kuitenkin taas tämän lyhyemmän matkan kuulumisista kauas ison veden toiselle puolelle. Kirjoittelen tässä blogissa sekaisin oikeastaan kolmesta eri aiheesta: Suomessa ja lähialueella reissaamisesta, Euroopassa reissaamisesta ja menneistä matkoista sekä tärkeimpänä USA:sta ja ajankohtaisista ja tulevista matkoista. Ja nyt siis pääaiheeseen eli Yhdysvaltoihin.

USA on tietysti myös shoppailijan paratiisi. Eikä Florida osavaltiona tee minkäänlaista poikkeusta; tarjolla on lähes kaikkea, mitä maailmassa vaan ikinä voi olla myytävänä. Hyvää on se, että myös hintahaitari vaihtelee laidasta laitaan ja tarjolla on kaikkea järjettömän kalliista hyvinkin halpaan. Itse en ole matkoille koskaan varsinaisesti shoppailemaan lähtenyt, enkä ole shoppailualan asiantuntija, mutta jotain on minullekin aina mukaan tarttunut ja lähes jokaiseen matkaan on ostoskierroksia mukaan mahtunut. Kevää työmatkani tänä vuonna taisi olla ainoa USA:n matkani, jonka aikana en käynyt varsinaisesti ostoksilla lainkaan, vaikka olinkin matkassa kokonaisen viikon.


Vaatteet ovat USA:ssa edullisia ja niitä olen sieltä paljon ostanutkin. Parille viime lomareissulle Yhdysvaltoihin olen lähtenyt lähes tyhjän matkalaukun kanssa ja ostanut vaatteet sieltä. Ensimmäiseksi etsin farkkuja ja niitä onkin helppo löytää lähes mistä tahansa. Itse olen ostanut ne yleensä tavallisesta Searsin tavaratalosta tai muusta vastaavasta, vaikka varmasti halvempiakin myymälöitä löytyisi, jos jaksaisi etsiä. Searsillakin farkuit ovat kuitenkin jo niin edullsia, että esimerkiksi Levis-farkkuja saa sieltä mallista riippuen  2-3 paria samalla hinnalla kuin yhden parin Suomesta! Ja sama koskee tennareita: Conversen tennarit ovat siellä niin halpoja (tai Suomessa niin kalliita), että niitäkin saa 2-3 paria samalla hinnalla kuin yhdet Suomesta. Suosittuja tulisaisia ovat varmasti myös erilaiset nuorisovaatteet, lippikset ja skeittikengät. Niihin pätee sama kuin tennareihin ja farkkuihin: ne ovat Suomessa niin reippaasti ylihinnoiteltuja, että niitä kannattaa tuos USA:sta. Myös t-paidat, uimavaatetus ja oikeastaan ihan kaikki vaatteet ovat edullisia ja valinnanvaraa riittää!

Lähellä West Palm Beachia, Ft Lauderdalessa on yksi USA:n suurimmista ostoskeskuksista: Sawgrass Mills. Alue on valtava ja siellä kannattaa todellakin muistaa mille parkkialueelle autonsa jätti...  Muita mainitsemisen arvoisia ostoskeskuksia ovat mm. Aventura Mall heti Miami Beachin pohjoispuolella ja pienempi Bayside Mall Miamin keskustassa. Itse en noista megatavarataloista niin kovin paljon piittaa ja hinnatkin ovat niissä omasta mielestäni aika korkeat, koska niissä on paljon kalliita merkkiliikkeitä. Poikkeuksiakin tietysti on ja niistä löytyy erilaisia halpiskauppoja ja merkkiliikkeilläkin on joskus hyviä tarjouksia. Ja ovat nuo paikat itsessäänkin jo ihan nähtävyyksiä. Joskus näiden megamarkettien kiertäminen voi kestää tunteja, mutta onneksi näistä paikoista löytyy aina "food court", valtava halli, josta saa vaikka minkälaista erilaista syötävää ja juotavaa. Ne ovat hälyisiä ja meluisia syöttölöitä... Liukuhihnapikaruokapaikkoja.... Mutta kyllä sellaisessakin kannattaa matkan aikana ainakin kerran poiketa.

Kokonaan oma lukunsa ovat sitten erilaiset swap marketit ja isot outlet-myymälät. Niitäkin löytyy monesta paikasta, mutta yksi suurimmista Etelä-Floridan alueella on varmasti Ft Lauderdalen Swap Shop. Tuolta valtavalta markkina-alueelta saa lähes mitä tahansa: jos haluat laukun, niitä tuhansia. Jos haluat vaatteita tai vaikkapa leluja tai elektroniikkaa, valikoima on lähes rajaton. Tai jos haluat vaikka autoosi uudet autostereot paikalle asennenttuina, sekään ei ole ongelma. Kannattaa käydä kiertelemässä. Hintataso on edullinen ja kaikenmlaisia hyviä löytöjäkin voi onnistua tekemään.

Seuraavan matkani tuleeki olemaan vuosisadan shoppailumatka! Enimmäkseen shoppailu keskittyy huonekaluliikkeisiin, joista pitää löytää ja osata valikoida sopivat kalusteet. Ja toki uuteen (tyhjään) kotiin tarvitaan kaikkea liinavaateista astioihin ja pyyhkeistä televisioon. Lista on pitkä... Uskoisin kuitenkin, että tuosta shoppailusta voi tulla todella hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ YHDYSVALTOIHIN MATKUSTAVILLE

Palataanpa aivan vuoden alkuun… Niin se vuosi vaihtui taas tälläkin kertaa Suomenlinnassa. Ja tämä vuosi alkoi sellaisella säällä, että minu...