maanantai 29. lokakuuta 2012

Kohti Miamia - A1A


11. Matkapäivä, Keskiviikko 17.10.2012

Tämän reissun viimeinen aamu West Palm Beachin asunnolla. Koko matkan toiseksi viimeinen aamu. Tai oikeastaan kolmanneksi viimeinen, jos mukaan lasketaan vielä yksi aamu lentokoneessa jossain Pohjois-Atlantin taivaalla. Aurinko on tänä aamuna suurimmaksi osaksi pilvessä, mutta minua se ei haittaa, koska tästä päivästä iso osa vietetään taas autossa. Tämän päivän aikana aiomme siirtyä 120km etrelään, Miami Beachille, mutta meillä ei ole sinne minkäänlaista kiirettä. Aamupäivän aikana oli vielä tarkoituksena käydä uimassa asuinyhteisön altaalla ennen lähtöä, mutta päätämme kuitenkin jättää sen väliin ja kulutamme aamupäivän kiireettömään "loppusiivoukseen" ja laukkujen pakkaamiseen.

Luulin ajan loppuvan pahasti kesken asunnon laiton suhteen, mutta nyt viimeisenä päivänä kaikki näyttää melko hyvältä. Huonekalut on nyt ostettu ja koottu oikeastaan juuri kuten ennen matkaa olin suunnitellutkin. Asunnon huolellinen perussiivous on tehty, vaikka kaikki oli jo tullessakin melko siistiä. Nyt kun kalusteet ovat paikoillaan on jäljellä enää tyhjien pahvilaatikoiden ja pakkausmuovin vieminen roskiksiin ulos ja sitten edessä on enää pikku järjestelyä, puhdistamista, imurointia ja lattianpesua. Tahdon, että asunto on kaikin puolin kunnossa ja siisti seuraavaa tulijaa varten, on seuraava tulija sitten minä itse tai joku muu. Pikku puutteiden täydentäminen jää seuraavaan kertaan. Ennen lähtöä otan vielä valokuvia tämän reilun viikon aikajakson aikaansaannoksista.Noin klo 12pm olemme valmiit lähtemään. Hieman vastahakoisesti otan olkalaukkuni ja matkalaukkuni ja suljen asunnon oven perässäni. Pitempäänkin olisin täällä viihtynyt ja toivon palaavani pian.

Ajan suoraan Palm Beachille meren rantaan Military Trailin, Okeechobee Boulvardin ja Royal Palm Wayn kautta. Ohitamme uuden "kakkoskotikaupunkini" keskustan ja käännymme rantaan Ocean Boulevardille. Tämän tien varrella on koko seudun upeimmat asunnot. Toinen toistaan valtavampia linnoja aivan meren äärellä. Jos asuntojen hinnat ovatkin laskeneet täällä laman vuoksi pohjalukemiin, niin näiden asuntojen hinnat liikkuvat miljoonissa ja kymmenissä miljoonissa. Tarkoitukseni on ajaa koko matka rannan läheisyydessä kulkevaa A1A- tietä eli Florida Scenic Highwaytä pitkin. Ajaudun välillä huomaamattani mantereen puolelle US5-tielle, mutta palaamme sieltä taas Lake Worthissa takaisin rantatielle.

Ajamme rauhallista vauhtia ohi Lantanan ja Hypoluxon, ohi Delray Beachin, ohi Boca Ratonin, ohi Deerfield Beachin, Pompano Beachin ja Lauderdale by the Sean. Välillä tie kulkee aivan Atlantin Valtameren rannassa, välillä se kulkee upeassa puiden muodostamassa tunnelissa. Välillä kuljemme läpi asutuksen ja välillä ympärillämme on pieniä kauppoja ja ravintoloita. Tie on vaihteleva ja sen varrella on kaikenlaista pientä nähtävää. Kiireiselle tämä tie ei ole oikea valinta, mutta me olemmekin lomalla ja katselemassa maisemia ja erilaisia paikkoja, emme vain siirtymässä paikasta toiseen.

Saapuessamme Ft Lauderdaleen alkaa olla kahvitauon aika. Aion ensin ajaa Sunrisen Boulevardille jo aiemmalta matkalta tutulle Starbucksille, mutta tien alussa on nostosilta juuri noussut ylös ja minä teen risteyksessä u-käännöksen ja palaan ranta-bulevardille. Ohitamme Sea Club Resort- hotellin, jossa olimme poikani kanssa reilun viikon 8 kuukautta aikaisemmin ja katselen niin kovin tuttuja maisemia Ft Lauderdalen rannassa. Käännyn rannan eteläpäässä 17th Streetille ja pian korkean sillan jälkeen ajan pienen ostoskeskuksen pihaan. Täällä on toinen Starbucks ja juomme kahvit ja syömme kakunpalat ennen kuin jatkamme taas matkaa.

Ft Lauderdalesta jatkan jonkin  matkaa US1-tietä pitkin ja käännyn sitten jälleen rantaan A1A-tielle Danian kohdalla. Ohitamme pian Hollywood Beachin ja näen hotellin, jossa yövyimme ensimmäisen yön tällä matkalla. Voi kuinka nopeasti aika on mennyt. Ja toisaalta taas tuntuu kuin olisimme olleet täällä jo viikkokausia. Alamme lähestyä Miami Beachiä ja talot muuttuvat korkeammiksi ja korkeammiksi. Melko lyhyen ajomatkan jälkeen olemmekin yhtäkkiä jo Miami Beachiä halkovalla Collins Avenuella Surfsidessa ja edessämme on enää muutama viimeinen maili.

Olen ollut Miamissa useita kertoja, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa varannut hotellin aivan Miami Beachin sydämestä eli South Beachiltä. Saavun tutuille kulmille Collins Avenuelle, lähelle Lincoln Roadia ja olemme perillä. Hotelli Albion, josta olen varannut huoneen on suoraan edessämme. Ennen hotelliin pääsyä edessä on kuitenkin yksi todella vaikea temppu, South Beachillä kun ollaan: parkkipaikan löytäminen. Kyttään mahdollisia tyhjiä ruutuja katujen varressa kun kierrämme korttelia. Mietin parkkihallia, jossa meillä oli auto muutaman tunnin ajan helmikuussa. Katson hotellin valet parkingin hintoja ja vastapäätä olevan parkkialueen hintoja ja totean ne liian kalliiksi. Hotellin ilmoittama 15 dollaria saattaisi vielä menetellä, mutta onneksi en anna autoa heidän parkkeerattavakseen, koska todellinen hinta yön yli olisi ollut peräti 35 dollaria! Onneksemme melkein hotellin oven edestä vapautuu parkkiruutu juuri ollessamme kohdalla. Käännän auton ympäri keskellä tietä, peruuttelen sen tien viereen ja käyn latomassa kukkarostani melkoisen kasan neljännesdollareita parkkilippuautomaattiin.

Albion- hotelli on viime vuosisadan alkupuolella rakennettu tyylikkään näköinen Art Deco- hotelli. Hinnaltaan se on melko edullinen ainakin tällä kertaa, sillä pieni (petite) huone maksaa yhdeltä yöltä 91 euroa. Me taidamme olla tänään onnekkaita ja saamme huomattavan ison huoneen ja vielä rakennuksen pyöreästä kulmasta ylimmästä kerroksesta. Valtavasta kaaren muotoisesta ikkunasta aukeaa näkymä suoraan vilkkaalle liikekadulle, Lincoln Roadille ja talojen välistä näkyy myös pala merta. Meillä on huone merinäköalalla... Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän hotelliin ja huoneeseen.

Nopean huoneessa käynnin jälkeen matka jatkuu melkein suoraan kohti rantaa. Kiertelemme matkalla muutamissa kaupoissa aivan hotellin nurkalla ja kuljemme sen jälkeen aivan Lincoln Roadin päähän asti ja siitä eteenpäin pitkin rantaa kulkevaa mukavaa kävelytietä. Alue on siisti, aivan kuten oikeastaan kaikki tällaiset alueet USA:ssa. Suomen "siisteys" kalpenee amerikkalaisen siisteyden rinnalla ja monet täällä kulkeneet ihmiset olisivat varmasti kauhuissaan törmätessään esimerkiksi Helsingin nykytilaan: roskiin ja likaisuuteen. Rannan kävelytien reunoilla on tasaisin välein suihkuja uimareita varten ja 14. kadun kohdalta löytyy myös vessat. Ihmisiä on liikkeellä paljon; osa tavallisia kävelyllä olevia turisteja, osa uimareita ja rannalta tulijoita, osa lenkkelijöitä.

Saapuessamme Lummus Parkin kohdalle, kuuluisan Ocean Driven, eteen käymme kävelemässä myös rantahiekalla. Tänään jätämme uimisen väliin ja tyydymme vain kävelemään lämpimässä alkuillassa hiekalla. Koukkaamme pian puistoon ja siitä edelleen katsomaan tämän alueen tärkeintä nähtävyyttä eli Ocean Driven Art Deco- aluetta. Tällä pitkällä kadulla on taloja vain hiekkarannan vastakkaisella puolella, mutta nuo talot ovatkin sitten todella ilo silmälle. Koko katu on täynnä 1920- ja 30-luvulla rakennettuja virtaviivaisia, pastellisävyillä maalattuja Art Deco- rakennuksia. Olen käynyt tällä kadulla ensimmäisen kerran vuonna 1991 ja sen jälkeen muutaman vuoden välein ja nyt huomaan selvästi, kuinka katu on vain kaunistunut kaunistumistaan. Lamasta huolimatta katu on nyt varmasti loistokkaampi kuin koskaan. Taloja on korjattu ja maalattu ja korjaustyö näyttää jatkuvan yhä.

Kävelemme melko pitkälle etelän suuntaan ennen kuin käännymme takaisinpäin. Kävelemme jonkin matkaa rakennusten puolella, kulkien jalkakäytävälle levittyvien terassien läpi. Vaihdamme pian kuitenkin taas rannan puolelle, koska talot näkyvät siltä puolelta paremmin ja kyllästyn ravintoloiden "sisäänheittäjiin". Nuo kauniit talot ovat täynnä hotelleja ja baareja. Sen lisäksi, että nuo talot ovat arvokas pala rakennushistoriaa ja kaunista katseltavaa, ne ovat myös eläviä hotelleja ja ravintoloita ja tämä katu on koko Miamin ja Miami Beachin yöelämän keskus. Nämä ovat juuri niitä ravintoloita, jotka vilahtelevat tiheään Miami Vice tai CSI Miami- tv-sarjoissa. Tämä paikka on täynnä elämää, lämpöä, aurinkoa sekä kauniita rakennuksia ja ihmisiä.

Palaamme hiljalleen takaisin Collins Avenuelle ja siitä edelleen Lincoln Roadille. Lincoln Road on toinen tärkeä South Beachin katu. Sitä kutsutaan Lincoln Road Malliksi eli tavallaan koko katu on suuri ostoskeskus. Käymme ensin Walgreensin sekatavarakaupassa, sitten yhdessä vaateliikkeessä, sitten CVS:n sekatavarakaupassa ja toisessa vaateliikkeessä, muutamassa kenkäkaupassa jne... Meillä ei ole isoja summia laitettavaksi tuliaisiin tai omiin ostoksiimme, mutta täältä saa kaikenlaista isolla ja vähän pienemmälläkin rahalla.

Väsyttyämme liikkeiden ja kadun kiertelyyn ja kadun elämän katselemiseen, päätämme käydä jossakin syömässä. Valitsemme pitkän kadun varrelta melko edullisen Pizza Rustican ja jäämme sen terassille. Yritän tilata ensin yhden pizza slicen ja yhden kokonaisen (pienimmän) pizzan, mutta tarjoilija opastaa minua ja sanoo sen olevan liian ison. Hän ehdottaa, että jätämme slicen pois ja kokki tekee meille yhden pizzan,  jossa on puolet toisella täytteellä ja puolet toisella. Ja pizzan tultua pöytään huomaan hänen olleen oikeassa: yhdessäkin pizzassa on kahdelle ihmiselle syömistä enemmän kuin tarpeeksi. Pizzan kanssa juomme Budweiserin oluet.

Olutta juodessani mietin amerikkalaisia oluita, joista osa on hyviä ja osa lähes kelvottomia. West Palm Beachin kotiin ostin muutamana iltana four-packit Busch-merkkistä olutta ja se oli mielestäni erittäin hyvää. Ja pizzasta taas tulee mieleeni minun ja poikani matka Miamiin vuonna 2008: silloin juuri tuollaisessa samanlaisessa pizza-paikassa, tai ehkä jopa ihan samassa paikassa, pojaltani jäi kokonainen iso slice syömättä ja otimme sen mukaan "doggy-bagissä". Jonkin matkaa käveltyämme poikani kuitenkin totesi, että hän ei enää aio syödä pizzaa ja marssi korttelin verran takaisinpäin ja ojensi koko pizzan seinän vieressä istuvalle pummille. Tuon rähjäisen vanhan miehen ilme olisi ollut valokuvan arvoinen... Ainakin yksi ihminen tehtiin sinä iltana todella onnelliseksi.

Pizzat syötyämme kävelemme vielä hetken ja käymme vielä parissa kaupassa. Minun on käytävä vielä myös autolla, lataamassa luottokortilla lisää parkkiaikaa. Automaatilla ei taaskaan toimi Visa-kortti lainkaan, mutta onneksi juuri tämän vuoksi minulla on myös Mastercard lompakossani. Pian molemmilla alkaa olla tapahtumarikkaasta. pitkästä päivästä väsynyt olo ja päätämme vetäytyä jo melko aikaisin hotellille nukkumaan. Ennen nukkumaan menoa katselen vielä iltaelämää kadulla neon-valojen loisteessa isosta, kaarevasta ikkunasta. Huomenna on viimeinen päivä Floridassa ja aamu on tarkoitus aloittaa heti kahvin jälkeen uinnilla.

(Valokuvat)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti