sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Taas yksi vuosi on pian saatu päätökseen ja nyt voin jo lopulta sanoa, että tämän vuoden reissut on tehty. Kaksi vuotta olen ollut matkalla... Viime vuonna onnistuin olemaan pois Suomesta kaksi kuukautta: suurimmaksi osaksi työtehtävissä ja viikon verran lomalla. Tänä vuonna olen ollut pois Suomesta 1,5 kuukautta: noin puolet ajasta työtehtävissä ja puolet lomalla. Olen tänä vuonna tehnyt viisi matkaa, joista kolme on ollut työmatkoja. Se on aika hyvin ihmiseltä, joka oikeastaan inhoaa lentämistä. 

Ja uusi vuosikin alkaa sillä, että tammikuun puolenvälin jälkeen olen lähdössä neljättä kertaa vuoden sisällä Yhdysvaltoihin. Tällä kertaa ihan yksin ja muutenkin hieman erilaiselle matkalle. Minun maailmani on nyt jotenkin ajautunut siihen tilanteeseen, että minulla on yksi koti Suomessa ja kakkoskoti USA:ssa. Yksi varsinainen työpaikka Suomessa ja toinen "varalla" jossain maailmalla. Ja jotenkin tuntuu siltä, että nyt Joulun aikaan kotonakin olen osaksi jossain ihan muualla... Ehkä minä sitten olen jollakin tapaa levoton sielu... Joskin nykyään hyvin rauhallinen levoton sielu. Tasainen ja rauhallinen levoton sielu.


On ollut mukava huomata, että tällä blogilla on ollut todella paljon lukijoita ja vielä enemmän on katseltu kuvia flickr-sivuilla. Kiitos kaikille kävijöille. Nyt toivotan kaikille oikein hyvää joulua. Matka jatkuu ja palaan asiaan viimeistään ensi vuoden alkupäivinä, ehkä jo aikaisemminkin. Nyt on kuitenkin aika olla hetki aloillaan ja rauhoittua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti