tiistai 18. joulukuuta 2012

Nokka kohti kotia

Suresnes-Pariisi-Helsinki, perjantai 14.12.2012

Kello soi perjantaiaamuna jo klo 04.00 ja yllättävän pirteänä nousen ylös. Hotelli Ibis Suruesnesissa on ollut ihan kelvollinen hotelli ja olen nukkunut yöni hyvin. Melko vaatimaton aamupalakin on ollut riittävä ja hyvä ja tänä aamuna minä kaipaan hotellin aamiaista. Nyt herätys on kuitenkin niin varhain, että minun on tyydyttävä omaan mitättömään aamiaiseeni ja pakattava matkalaukkuni, jonka jo onneksi edellisenä iltana laitoin lähes valmiiksi lähtöä varten.

Kuittaan itseni voucherilla hotellista ulos ja pian istun jo autossa, joka lähtee viemään meitä Charles de Gaullen lentokentälle Roissyyn. Kauduilla ei ole tähän aikaan juuri lainkaan liikennettä ja muuten todella vilkas ja tukkoinen kehätiekin (Bd Peripherique) on vielä hiljainen. Katselen auton ikkunasta ohi viliseviä maisemia ja huomaan, että minulle on nyt hahmottunut jonkinlainen näkemys tästä kaupungista ja näen sen hieman eri silmin kuin maanantaina tulomatkalla. Olemme perillä lentokentällä noin 25 minuutissa ja terminaali 2 on sekin vielä hyvin hiljainen.

Check inn- tiskin avautumista odotellessani katselen, kuinka valtava määrä pieniä lapsia saapuu muutaman valvojan kanssa aulaan. Terminaalissa on 15 minuutin ilmainen wifi- yhteys ja päätän jonotusta välttääkseni tehdä lähtöselvityksen tabletillani aulan penkillä istuen. Lähtöselvityksen teko sujuu helposti ja pian minulla on tabletillani sähköinen boarding card, joskin huomaan myöhemmin sen olevan töysin hyödytön, koska baggage drop- tiskille jonottaminen kestää ihan yhtä kauan kuin lähtöselvitystiskille jonottaminenkin. Lopulta saan kuitenkin jätettyä laukkuni ja siirryn varsinaisen lähtöaulan puolelle. Koneeseen pääsyä odotellessani juon aamukahvin ja syön tämän matkan viimeisen suklaatäytteisen aamiais-croissantin.

Finnairin Airbus A319 Charles de Gaullen lentokentällä
Koneen "boordaus" kestää tänään normaalia kauemmin, vaikka koneemme onkin tällä kertaa Airbusin onnettoman lyhyt lyhyt stumppi A319. Pikkulapsetkin saadaan kuitenkin lopulta koneeseen ja lähdemme liikkeelle vain hieman aikataulusta myöhässä. Minua ei pieni viivästys haittaa lainkaan, minulla ei ole tänään kiire minnekään ja hetken kuluttua saamme tietää, että olemme kuitenkin nopeammasta lentoajasta johtuen ehkä jopa ennen aikataulun mukaista aikaa perillä Helsingissä. Kone rullaa varmasti usean kilometrin matkan valtavalla lentokentällä, ohi muiden terminaalien, ennen kuin olemme kiitoradan päässä ja valmiina nousuun. "Cabin crew, take your positions for take-off..." Ja pian olemme ilmassa.

Minä olen saanut viereeni istumaan pikkuisen Esther-tyttösen (hänellä on iso punainen nimi- ja osoitelappu pienessä repussaan). Tyttö on ehkä 4-5 vuoden ikäinen, eikä häntä näytä yhtään pelottavan, vaikka hän joutuu istumaan yksin hieman kauemmaksi muista lapsista. Ennen nousua hän tosin kaivaa kiireesti repustaan pienen pehmo-pupun ja puristaa sen kainaloonsa. Minua harmittaa, että en osaa puhua yhtään Ranskaa. Olisi kiva edes jotain puhua tytön kanssa. Kun en osaa puhua hänen kieltään, tyydyn vain hymyilemään ja autan tyttöä silloin tällöin repun kanssa, avaan sämpyläpussin, annan paperia kun maitoa roiskuu puserolle... Ja kun en itse syö koneessa jaettua suklaata, ojennan sen tytölle ja hymyillen hän nappaa suklaan salaman nopeasti kädestäni, avaa kääreen ja pistää suklaan suuhunsa.

Taivaallakin voi nähdä auringonnousuja
Matkan aikana lentokoneessa vietetään myös syntymäpäivää: koneen purseri kuuluttaa Englanniksi, että ranskalaislapset ovat matkalla Rovaniemelle katsomaan joulupukkia ja että yksi matkalaisista täyttää tänään 5-vuotta. Pieni päivänsankari Rebekka saa muilta matkustajilta raikuvat aplodit ja vielä hieman myöhemmin purseri tuo hänelle jotain hyvää syötävää, josta nousee höyryä. En ole varma, mutta uskoisin hänen saaneen tuon "savuefektin" aikaan hiilihappojäällä. Katselen välillä kuinka Esther leikkii vieressäni pupunsa kanssa: tyttö pitelee pupua korvista ja levittää ne siiviksi ja suhisee samalla kuin suihkukone. Pupu näyttää tykkäävän lentämisestä...

Lähestyessämme Helsinkiä kone sukeltaa taas tuttuun tapaan paksun pilven sekaan ja kaartaa pitkään ja jyrkästi kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Tälläkin kertaa pilvet jatkuvat niin lähelle maata, että maa näkyy vasta kun olemme jo hyvin lähellä kiitoradan päätä. Tuuli heiluttelee pikkuisen konetta, mutta laskeudumme kuitenkin melko tasaisesti. Olemme perillä hieman etuajassa.




Taas yksi matka on takana. Tästä matkasta en voi kovin paljon kirjoitella vinkkejä tai kokemuksia erilaisista nähtävyyksistä, koska minulla oli niin kovin vähän vapaa-aikaa paikkojen kiertelyyn. Osaan ehkä paremminkin sanoa sen, mitä haluan nähdä seuraavalla kerralla: Haluan käydä Eiffel-tornissa, Notre Damen kirkossa, ehkäpä Louvressa ja muutamassa muussakin paikassa. Lisäksi haluaisin aivan ehdottomasti päästä Montmartren kukkulalle ja myös sille hautausmaalle, jossa on Jim Morrisonin, Edith Piafin ja muiden kuuluisuuksien hautoja. Haluaisin käydä myös Hotel de Invalidesin kirkossa ja ehkä sotamuseossakin. Valtavan paljon olisi tuossa kaupungissa nähtävää ja aivan kuten New Yorkissa, tuossa kaupungissa kuuluu vain kävellä ja katsella ja harhailla sinne tänne kaikesta nauttien. Pysähtyä välillä johonkin lukemattomista kahviloista kahville, oluelle tai vaikkapa viinilasilliselle ja jatkaa taas matkaa. 

Olen kuitenkin todella tyytyväinen matkaan ja kaikkeen näkemääni. Ehdin nähdä ulkoa Notre Damen, Hotel de Ville, Seinen, Latinalaiskorttelit, pienen palan Saint-Germainia, Hotel des Invalidesin, Eiffel-tornin, Riemukaaren, Concorden aukion, Champs-Elyseen... Paljon kaupunkia ja sen katuja, pariisilaisia ja turisteja. Ja ehdin myös nähdä hieman toisenlaista Ranskaa Pariisin esikaupunkialueella Suresnesissa ja työyhteisössä. Vaikka en nähnytkään kaikkea haluamaani, enkä päässyt käymään sisällä juuri missään, minulle on nyt kuitenkin muodostunut hyvä yleiskuva tästä suuresta kaupungista ja matka oli hyvä ja kaikesta jäi hyvä mieli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti