lauantai 14. joulukuuta 2013

Kohti lämpöä ja valoa

Ihan pian ollaankin jo menossa. Taas kerran... Matkamme alkaa huomenna sunnuntaina reilun kahdeksan tunnin lennolla Helsingistä suoraan New Yorkiin. Ensimmäinen lento on Finnarin lento AY5, joka lennetään Finnarin Airbus A330-300- koneella. Olemme perillä John F Kennedyn kentällä USA:ssa noin neljältä iltapäivällä; Suomessa kello on silloin jo 23 yöllä. Kun olemme selvinneet läpi maahantulotarkastuksesta ja tullista sekä saaneet laukkumme, suuntaamme jollakin kuljetusvälineellä Queensiin, La Guardian lentokentän lähellä olevaan Airway Inn- hotelliin. Hotellin valitsin siksi, että se on edullinen ja seuraava lentomme lähtee jo aikaisin seuraavana aamuna La Guardian kentältä. Ajattelin aluksi, että viettäisimme illan rauhassa hotellissa, mutta mikäli voimia riittää ja siltä tuntuu, ehkä kuitenkin otamme taksin ja käväisemme vielä Manhattanilla syömässä ja pikku kävelyllä. Sää vaikuttaa myös jonkin verran: New Yorkiin pitäisi olla juuri saapumassa Electra-myrsky lumisateineen, mutta sen pitäisi kyllä olla ohi jo sunnuntai-iltaan mennessä.

New Yorkista on maanantaiaamuna vielä kolme tunnin pyrähdys perille Floridaan. Tämän välin lennämme American Airlinesin Boeing B737-800- koneella. Ja perille tarkoittaa tällä kertaa todellakin perille, sillä koneen määränpää on Palm Beachin kansainvälinen lentokenttä (PBI) West Palm Beachilla. Lentokenttä on noin Helsinki-Vantaan kokoinen pienehkö lentokenttä, mutta sieltä on kohtuullisen hyvin yhteyksiä eri puolille Yhdysvaltoja ja muutama lento muuallekin. Lentokentältä matkaa "kotiin" on vain muutama kilometri ja sen aiomme kulkea lentokentältä käyttöön varatulla Dollar-autovuokraamon autolla. Lentokentältä pääsee melkein suoraan isoa Military Trailia pitkin kotiportille asti ja matka kestää vain noin 10 minuuttia. Kun istun iltapimeällä omalla parvekeella, voin hyvin nähdä Evergladesin suunnasta lentokentälle laskeutuvien koneiden vilkkuvat valot vasten punertavaa taivasta. Ne näkyvät niin pitkään, kunnes ne aivan kiitoradan päässä katoavat rakennusten taakse.

Sitten vietämmekin vuoden viimeiset päivät West Palm Beachilla ja lähiympäristössä: ensin viikko, keskellä joulu ja sitten vielä viikko. Mitään tarkkoja suunnitelmia meillä ei vielä ole. Aurinkoisina ja lämpiminä päivinä aikaa kuluu helposti pari-kolme tuntia tai enemmänkin hiekkarannoilla eri puolilla Palm Beach Countya. Hyviä rantoja löytyy ainakin Lake Worthista, Lantanasta, Riviera Beachilta ja Jupiterista sekä myös Palm Beachilta. West Palmin keskustassa on kiva kävellä; keskusta on oikeastaan aika viehättävä kahviloineen ja ruokapaikkoineen ja myös muualla lähiseuduilla on ihan kivoja paikkoja kuljeskelemiseen. Ft Lauderdalessa on tarkoituksena käydä yhtenä päivänä kyläilemässä tutuilla ja ehkä samalla shoppailemassa valtavassa Sawgrass Millsin ostoskeskuksessa. Kaupoissa ja ostoskeskuksissa varmasti kuluu muutenkin jonkin verran aikaa. Suunnitelmissa on myös asuinyhteisön kuntosalia ja uima-allasta kotipihalla. Uima-altaalla voi myös makailla ottamassa aurinkoa, vaikkapa kirjaa lueskellen. Everglades on varmasti yksi "must"-kohde ainakin niille, jotka eivät ole siellä koskaan käyneet. Muutama alligaattori on pakko jossain luonnossa bongata... Ehkä käymme Lion Country Safarilla aivan lähinurkilla ja ohjelmassa on myös joka torstainen Clematis by Night, jossa juhlitaan ensi torstaina joulua ja esiintymässä on mm Ringling Bros. Barnum & Bailey sirkuksen esiintyjiä. Ja varmasti koemme paljon erilaista jouluhumua kaikkialla. Myös valtavien joulukoriste- ja valoshow- systeemien bongaaminen ihmisten tonteilta on hauska harrastus.

Paluumatkalle lähdemme ehkä hieman outoon aikaan: Lennämme uuden vuoden aattona New Yorkiin ja olemme perillä La Guardian kentällä kymmeneltä illalla. Myös tällä kertaa lennämme tämän välin Americanin Boeing B737- koneella. Koska olemme New Yorkissa perillä noinkin hassuun aikaan, on illan jatko vielä hieman epäselvä ja epäilen vähän, että se selviää vasta juuri sinä iltana ja sinä hetkenä... Joka tapauksessa meidän on päästävä Manhattanilla sijaitsevaan hotelliimme viemään matkalaukkumme. Skyline- hotelli on Hell's Kitchenissä, Midtown Manhattanilla, hyvin lähellä Times Squarea. Eli hyvin lähellä paikkaa, jonne pakkautuu mieletön määrä ihmisiä laskemaan yli satavuotisen perinteen mukaan sekunteja vuoden vaihtumiseen... Saa nähdä missä kohtaa me olemme menossa kun vuosi vaihtuu. Joka tapauksessa vuosi vaihtuu New Yorkissa.

Seuraavana päivänä meillä on vähän aikaa kierrellä kaupunkia. Sen verran lyhyeksi New Yorkin vierailu kuitenkin tällä kertaa jää, että olemme jo etukäteen hieman miettineet miten tuon ajan käyttäisimme. Lower Manhattan, WTC, Lady Liberty Battery Parkista nähtynä, Brooklyn Bridge... Ne ovat ainakin saaneet kannatusta eli suunta lienee metrolla eteläkärkeen. Itse haluaisin viedä ekakertalaiset joko Empire State Buildingin tai Rockefeller Centerin huipulle ja siihen olisikin ehkä aikaa tuon Lower Manhattan- kierroksen lisäksi. Iltapäivällä meidän pitää kuitenkin joka tapauksessa olla jo matkalla kohti JFK:n lentokenttää, josta koneemme lähtee iltapäivän lopussa kohti Helsinkiä. Lento on periaatteessa Finnairin suora lento AY6, mutta tällä kertaa se lennetään Polish Airlines LOT:n uudella Boeing B787 Dreamlinerilla.


Tämä on ensimmäinen joulu USA:n kodissa, mutta ei suinkaan ensimmäinen jouluni Floridassa. Kahdeksan vuotta sitten vietimme joulun ja uuden vuoden aikaan reilut kolme viikkoa ajellen ympäri eteläistä ja keskistä Floridaa. Tuo hauska ja absurdi joulu keskellä palmuja ja hiekkarantoja on jo siis siinä mielessä tuttu, mutta nyt pääsemme tutustumaan siihen vielä henkilökohtaisemmin ja lähemmin, koska olemme nyt - niin oudolta kuin se kuulostaakin - joulun kotona... Tänä vuonna siis joulukuuset vaihtuvat palmuihin ja lumen tilalla jalkojemme alla on lämmin rantahiekka.

New Yorkissa olen käynyt jo kolme kertaa aikaisemminkin, viimeksi tämän vuoden tammikuussa, jolloin hortoilin yksin viisi päivää pitkin suurta kaupunkia. Nyt käymme New Yorkissa tavallaan kaksi kertaa, mutta molemmet vierailut ovat lyhyitä ja saa nähdä pysymmekö menomatkalla todella lyhyen pysähdyksen ajan vain Queensissa vai käymmekö pikku kierroksella jo silloin. Paluumatkalla joka tapauksessa pääsevät varsinkin ensimmäistä kertaa NYCissä olevat edes vähän näkemään kaupunkia.

Valmisteluista jotakin lyhyesti, ihmiset kun näistä aina silloin tällöin kyselevät. Olen näistä jo tarkasti ja yksityiskohtaisesti kirjoitellut aikaisemmin, joten nyt vain tärkeimmät asiat. Lennot varasin tällä(kin) kertaa ebookersin nettisivuilta. Sillähän ei yleensä ole kovinkaan paljon merkitystä, mitä sivua ja hakukonetta käyttää, koska kaikkien takana on kuitenkin yleensä yksi ja sama Amadeus-varauskone. Monenlaisia yhdistelmiä katselin ja päädyin sitten lopulta tähän vaihtoehtoon, jossa on pysähdys New Yorkissa mennen tullen. Lennot olivat mielestäni melko kalliit; ajankohta ehkä ei ole kaikkein edullisimpia. Jos vertaan kahteen lähiaikoina Virgin Atlanticilla Miamiin tehtyyn matkaan, jotka molemmilla kerroilla maksoivat 580 euroa, pidän tätä pikkuisen yli 700 euron hintaa ehkä hieman kalliina.

Lentojen lisäksi piti vielä varata hotelli sekä meno- että paluumatkalle ja molemmat hotellit varasin hotels.com-sivuilta vertailtuani hintoja myös trivagon sivuilla ja hotellien omilla sivuilla. Menomatkan hotelli on todella edullinen ja maksaa hieman reilut 70 euroa. Paluumatkan hotelli olikin sitten hankalampi juttu... Uuden vuoden aatto ja NYC on yhdistelmä, joka tarkoitti jo kuukausia etukäteen täyteen buukattuja hotelleja ja huikeita hintoja. Halusin kuitenkin keskelle Manhattania, jotta ehtisimme seuraavana päivänä edes vähän kierrellä kaupunkia ja tuntien hakemisen jälkeen parista mahdollisesta vaihtoehdosta valitsin juuri Skyline- hotellin Midtown Manhattanilta. Hinnasta en nyt suostu edes sanomaan muuta, kuin että melko kallis on vuodenvaihteen yö New Yorkissa...

Noiden varausten lisäksi tietysti piti varmistaa, että kaikilla matkaan lähtijöillä on tuore passi ja hakea ESTA-maahantuloluvat niille, joilla sellaista ei ollut. ESTA on voimassa kaksi vuotta ja sen tekeminen käy helposti netissä. Hinta on 14 dollaria. Joitakin tietoja pystyy muuttamaan jälkikäteen seuraavaa matkaa varten. Hankalampi homma olikin sitten Finnairin palvelu, jossa reilusti etukäteen varatuista istumapaikoista olisi pitänyt maksaa melkoinen summa ja lisäksi hommaa hankaloitti APIS-tietojen syöttö, joka ei toiminut... Tästä olen kirjoittanut pari "bloggausta" aikaisemmin, joten ei siitä sotkusta tämän enempää. Ihan viimeiseksi varasin vielä auton Dollar-autovuokraamosta ja se on käytössämme heti lentokentällä ja sinne myös sen palautamme lähtiessämme. Vielä ennen lähtöä valitsin istumapaikat ja tein lähtöselvityksen internetissä, kun Finnairin check-in aukesi 36 tuntia ennen koneen lähtöä. Huomenna pitää vielä muistaa käydä American Airlinesin sivuilla.

Sää Floridassa on ollut viime viikkoina hieman huono. Siellä on ollut tuulista ja sateista ja melko viileääkin. Lämpötila on joinakin aamuyön tunteina pudonnut +10 asteen tuntumaan ja päivän ylimmät lämpötilat ovat olleet +20 tuntumassa. Nyt kun olen ihan viime päivinä katsellut lämpötiloja, on hellerajakin kuitenkin taas rikkoutunut lähes joka päivä ja näyttää siltä, että eipä siellä varmasti kylmä pääse tulemaan... Joulukuun lämpötilojen pitäisi tilastojen mukaan liikkua jossakin noin +20-26 välillä ja ensi viikolle AccuWeather lupailee +25-28 asteen lämpötiloja. Aurinkoakin näyttäisi olevan luvassa runsaasti, jos noihin säätiedotuksiin on uskomista. Vaikka eipä tuo osavaltion lempinimi "the Sunshine State" mitenkään tuulesta temmattu ole... Myös veden lämpötilan pitäisi Etelä-Floridassa, Atlantin puolella pysyä reilusti yli +20 asteessa koko vuoden. Torstaina lämpötila West Palm Beachilla oli NOAA:n mittausten mukaan +26 astetta.

Ensimmäinen täysi vuosi asunnon omistajana alkaa olla pian takana. Olen omistanut asunnon USA:ssa elokuusta 2012 alkaen. Koko "prosessi" lähti hiljalleen liikkeelle jo monta vuotta sitten ja vauhdikkaamin se lähti etenemään kevättalvella 2011. Helmikuussa 2012 lähdimme lopulta poikani kanssa katsomaan asuntoja paikanpäälle ja sen reissun lopulla jätin tarjouksen tästä kyseisestä asunnosta. Pienen kilpailun ja mittavan paperisodan jälkeen asunto oli lopulta oma. Kaupantekoa hidasti ja hankaloitti se, että asunto oli ns. "short sale" asunto eli se myytiin velkoja vastaan ja hitaana ja kankeana välikätenä oli myyjän pankki. Nyt pystyn laskemaan asunnon kustannukset vuoden ajalta ja olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, varsinkin kun asunto on oikeasti oma ja siitä ei ole velkaa yhtään. Pakollisia kuluja ovat yhtiövastiketta vastaava COA fee (Condominium Association) Banyan Properties- yhtiölle, sähkölasku Florida Power and Light Companylle, vakuutus Oak Tree Insurancelle ja verot Palm Beach Countylle. Alunperin ajattelin, että alkaisin vuokrata asuntoa lomakäyttöön tai vaikka pitempiaikaiseen asumiseenkin, mutta nyt olen löytänyt "talonmiehiä" ja saanut "kaveriringin" pyörimään niin, että siihen ei ehkä olekaan tarvetta. Tämän vuoden aikana muutama luotettava ystävä on käynyt katsomassa paikkoja, pitämässä asuntoa asuttuna ja samalla saanut viettää hieman lomaa Floridassa.

Asuinyhteisö on usean pienkerrostalon muodostama "kommuuni" eli aivan tyypilllinen paikallinen naapurusto. Uskoakseni suurin osa asukkaista on tavallisia ihmisiä, jotka asuvat alueella ja käyvät töissä ja koulussa jne. Esimerkiksi omassa rapussani olen huomannut asuvan ainakin yhden poliisin, yhden sheriffin tai sheriff's deputyn ja yhden sairaanhoitajan. Alue on kaiketi hyvää "keskiluokkaista" aluetta ja rikostilastoissa alue on häntäpäässä ja vastaavasti taas alueen arvossa ja ihmisten koulutustasossa mitattuna keskivälin paremmalla puolella. Oma asuntoni on noin 71 neliön kokoinen kaksio. Talo on rakennettu vuonna 2002 ja ainakin oma asuntoni on todella hyväkuntoinen ja siisti. Asunnossa on olohuone ja avokeittiö, olohuoneen yhteydessä oleva ruokailutila, makuuhuone, kylpyhuone ja suuri komero. Parveke on auringon suuntaan ja sen edessä on lampi. Parvekkeen edessä kasvaa pari palmua ja paksu, hyvin hoidettu nurmikko. Talo on lähellä porttia (alue on aidattu) ja portin lähellä olevaa isännöitsijän toimistoa, kuntosalia ja allasaluetta. Lähimmät kaupat ja ruokapaikat ovat noin 1,8 kilometrin päässä ja West Palm Beachin keskustaan ja rannoille on matkaa noin 10 kilometriä.

Huomenna siis taas matkaan kohti aurinkoa. Kohti lämpöä ja valoa. Matkan varrelta taas tarinaa ja valokuvia jollakin rytmillä aina silloin kun on sopivasti joutilasta aikaa.



tiistai 3. joulukuuta 2013

Sand in My Shoes

En ole koskaan käynyt Keniassa... Ainoa Afrikanmatkani on suuntautunut Egyptiin ja sehän ei vielä edes ole sellaista Afrikkaa, mitä Afrikalla yleensä tarkoitetaan. Tiedän jotain Keniasta, mutta nyt näyttää siltä, että jatkossa tulen tutustumaan maahan vähän enemmänkin. Reilu viikko sitten toteutin lopulta erään pitkään miettimäni asian: otin World Vision- järjestön kautta itselleni Keniasta kummilapsen. Olen nyt saanut kotiin postitse "kummikansion", jossa oli erilaisten ohjeiden ja vinkkien lisäksi tietoa tästä pienestä tytöstä ja myös hänen valokuvansa. Tiedän nyt tytön nimen ja tiedän, että hän seitsemän vuotta vanha. Hän asuu pienessä kaupungissa (tai oikeastaan googlemapsista katsomani perusteella kylässä) parin sadan kilometrin päässä Nairobista. Kansiossa oli myös tietoa hänen perheestään ja kyläyhteisöstä.

Ajattelen tuota kummiasiaa niin, että kun kuitenkin itse kuulun ns. "hyväosaisiin" ja minulla on rahaa vähän kaikenlaiseen ylimääräiseenkin (kuten matkusteluun), niin ehkä minulla olisi varaa laittaa pikkuisen myös hyväntekeväisyyteen ja yrittää saada jotain hyvää aikaan edes yhden pienen tytön ja hänen lähipiirinsä elämässä. Olen ollut varovainen lahjoitusten kanssa, koska tiedän osan päätyvän vääriin käsiin, rahojen vääriin taskuihin ja materiaalin kauppatavaraksi. Tiedän, että joissakin tapauksissa iso osa lahjoituksista menee Suomen tai jonkin muun hyvinvointivaltion organisaatioiden pyörittämiseen ja johtajien taskuihin. Nyt kuitenkin haluan uskoa tämän organisaation läpinäkyvyyteen ja suositusten perusteella uskalsin tähän lähteä. Tytön valitsin siksi, että itselläni on poika ja juuri tuon nimenomaisen tytön valintaan vaikutti varmasti se, että tyttö kertoi harrastukseksensa olevan narulla hyppely... Täällä älypuhelinten, tietokonepelien ja miljoonien harrastusten maailmassa minussa herätti ajatuksia se, että jonkun lapsen suurin ilo on narulla hyppely...

Palaan vielä noihin kummilapsiasioihin aika ajoin myöhemmin, kunhan nyt itsekin saan hieman enemmän tietoa. Nyt muutamia ihan muita sekalaisia ajatuksia seuraavan matkan lähestyessä jo kovaa vauhtia.

Ensimmäinen ajatus on se, että tällä hetkellä tunnen oloni helpottuneeksi siitä, että pääsen pian joksikin aikaa pois Suomesta ja myös pois Suomenlinnasta. Viimeisten viikkojen aikana 90% kaikesta mihin olen törmännyt internetissä on ollut jollakin tapaa negatiivista ja jopa agressiivista ja vihamielistä ja olen todella tyytyväinen, kun pääsen hetkeksi eroon suomalaisesta ahdasmielisyydestä ja jyrkkyydestä sekä ihan suoranaisesta ilkeydestä. On sitä toki kaikkialla muuallakin, mutta tähän negatiiviseen suomalaisuuten olen nyt melko lailla kyllästynyt. Ja pakko on taas kerran todeta, että taisin olla paljon onnellisempi ennen facebookia ja internetiä. Silloin en ainakaan tiennyt kuinka paljon pahaa oloa ihmisten sisällä on ja kuinka sairaita ajatuksia tämän maan ihmisten päässä liikkuu... Vaikka toisaalta ehkä juuri internetin helpot keinot tuoda kaikkien typerimmätkin ajatukset esille on ruokkinut tätä ja onhan se niinkin, että netissäkin ne tyhjät tynnyrit kolisevat eniten ja ne pitävät kovinta ääntä. Suurin osa on kai kuitenkin ihan kivoja ja kunnollisia ihmisiä. Eli unohdetaan koko juttu ja jatketaan matkaa...

Mietin juuri jokin aika sitten, että olen käynyt tähän mennessä 10 kertaa Yhdysvalloissa. Aloin laskea kuinka monessa osavaltiossa olen matkojeni aikana käynyt. Osavaltioita, joissa voin ihan oikeasti sanoa olleeni ei ole kovin montaa: Floridan, New Yorkin, Havaijin, Virginian ja Marylandin osavaltiot sekä Washington D.C. Kaliforniassa olen ollut vain tunnin Los Angelesin lentokentällä ja pari tuntia San Franciscon lentokentällä. Lisäksi olen kulkenut junalla New Jerseyn, Philadelphian, Delawaren, North Carolinan, South Carolinan ja Georgian läpi. Ja suunta on jälleen sinne, toisille kotikonnuille... Kesämökille...

Englannin kielinen sanonta "sand in my shoes" voi tarkoittaa sitä, että kaipaa edelleen jotakin vanhaa suhdetta ja siitä suhteesta on jäänyt "hiekkaa kenkiin". Vanha suola janottaa kai sanottaisiin suomeksi... Kun ottaa ne kengät pois, matolle valuu hiekkaa, joka tuo Sen ihmisen taas lähelle ja kaikki menetetty hyvä palaa mieleen ja huomaa ettei sitä voi enää koskaan unohtaa. Sanonnalla on kuitenkin myös toinen merkitys, vaikka siinäkin ajatus on kovin saman kaltainen. "Sand in my shoes" voi myös tarkoittaa jotakin paikkaa maailmassa, jossa käydessä kenkiin jää hiekkaa ja mieleen jää kaipaus tuohon paikkaan. Se voi tarkoittaa yhtä tiettyä hetkeä, kun huomaa kuuluvansa johonkin paikkaan ja kun se paikka alkaa jollakin tavalla tuntua kodilta ja paikalta, jossa haluaisi aina olla. Ja kotiin tullessa kun taas riisuu niitä kenkiään, osa tuosta paikasta tulee mukana, eikä sitä voi unohtaa. Tuo hiekka liittyy tietysti hiekkarantaan, joten tällainen tunne tai hetki voi tulla ainoastaan paikassa, jossa on merta ja hiekkarantaa. Yhdysvalloissa tämä sanonta liitetään usein juuri Floridaan.

Minulla taitaa olla hiekkaa kengissäni...

En osaa sanoa, koska tämä tunne minulle tuli ja ehkä se onkin tullut pikku hiljaa hiipien. Jos pitää tajunnanvirtana heittää yksi asia, mieleeni tulee ensimmäisenä se hetki, kun kävimme poikani kanssa helmikuussa 2012 katsomassa asuntoja USA:ssa ja seisoin hetken jo melkein toivosta luopuneena yhdeksännen asunnon parvekkeella. Aurinko paistoi parvekkeelle ja katselin parvekkeen alla lammella seisovia haikaroita ja ibis-lintuja palmun juurella. Silloin Se hetki ehkä oli: muistan kuinka melkein epätoivoisena purin huultani ja ihailin tuota maisemaa, aurinkoa ja lämpöä. Toivoin, että juuri sen asunnon lopulta saisimme, mutta olin samalla jo valmis pettymykseen. Silloin jotenkin tuntui siltä, että voisin vaikka (ainakin osittain) kuulua juuri sinne. Ehkä juuri sillä hetkellä sain hiekkaa kenkiini... Se oli pitkään kehittyneen asian jonkinlainen käännekohta. Tuosta asunnosta muuten tuli sitten lopulta oma puoli vuotta myöhemmin.

Seuraavalle matkalle olen lähdössä jo vajaan kahden viikon kuluttua. Sekä joulun että uuden vuoden aaton vietämme hieman isommalla joukolla jossakin kaukana... Tarkalleen sanoen 8200km päässä. Lennämme ensin Finnairin suoralla lennolla Helsingistä New Yorkiin John F. Kennedyn kentälle ja yövymme lentokenttähotellissa lähellä La Guardian lentokenttää. Aikaisin seuraavana aamuna lähtee American Airlinesin lento La Guardiasta New Yorkista Palm Beachin kansainväliselle lentokentälle West Palm Beachille. Ensin siis reilut kahdeksan tuntia New Yorkiin ja sieltä noin kolme tuntia Floridaan. Ehkä hieman pitkä mökkimatka, vaikka toisaalta, eihän siinä ajassa ehtisi vielä edes autolla Helsingistä Rovaniemelle...

Floridassa vietämme reilut kaksi viikkoa omassa kodissa. Mitään suureellisia suunnitelmia meillä ei ole, vaikka jotakin pientä on kyllä ajatuksissa. Melko paljon erilaisia (siis todellakin erilaisia) joulujuttuja löytyy sieltä täältä ja varmasti joissakin "turistikohteissakin" käymme. Tärkeintä on kuitenkin vain olla ja nauttia, maata rannalla ja uida. Viettää aikaa West Palm Beachin mukavassa keskustassa ja Palm Beach Countyn alueella ja viettää joulua omassa kodissa. Myös oman asuinyhteisön kuntosali ja allasalue on minun ja minun poikani suunnitelmissa. Uuden vuoden aattoiltana palaammekin sitten takaisin New Yorkiin ja vuosi vaihtuu Gotham Cityssä. Yövymme Manhattanilla, hyvin lähellä Times Squarea olevassa hotellissa ja seuraavana päivä ehdimme vähän kierrellä kaupunkia, ennen kuin illalla lähdemme taas matkaan kohti kotia, suoralla Finnairin lennolla.

Sen lisäksi, että hiekkaa aina kulkeutuu ihan konkreettisestikin kengissä kotiin asti, on minulla Floridan hiekkaa myös pienissä lasipurkeissa, joihin hiekan päälle on aseteltu simpukankuoria Meksikonlahden ja Atlantin rannikolta. Sitäkin tärkeämpää kuitenkin on tuo sanonnanmukainen kengissä oleva hiekka, jota ei välttämättä silmillä näe. Jack Kerouacin tarinan mukaan tämän matkablogini nimi on ollut tähän asti "Matkalla" (On the Road), mutta tästä eteenpäin blogini nimenä olkoon "Hiekkaa kengissäni..."



maanantai 25. marraskuuta 2013

101 Dalmatialaista?

KROATIA 29.9. - 5.10.2013

Tällä kertaa poikkean hieman tämän blogini normaalista linjasta. Tällä kertaa en kirjoitakaan kronologisessa järjestyksessä etenevää henkilökohtaista matkapäiväkirjaa, vaan kirjoittelen ainoastaan hyvin lyhyesti joitakin paikkoihin sidottuja juttuja matkan varrelta. Koska kyseessä oli kuitenkin sunnuntaista lauantaihin kestänyt työmatka, jossa vapaa-aika oli vain sivuroolissa, tämä lienee paras tapa kirjoitella noita muutamiin iltatunteihin jääneitä matkakokemuksia turistin näkökulmasta. Tällä kertaa en myöskään edes yrittänyt kirjoitella blogia matkan aikana, enkä edes heti sen jälkeen, vaan vasta lähes kaksi kuukautta matkan jälkeen. Olen ollut viime aikoina hieman laiska sekä kirjoittelun, että valokuvaamisen suhteen ja vasta hetki sain laiteltua loput kesän valokuvat kuntoon. Ennen niitä jonossa oli melkoinen määrä Italian ja Kroatian reissujen valokuvia.

Kroatian ja Splitin historia on niin pitkä ja värikäs ja niin monivaiheinen, että en kirjoittele siitä tässä kovinkaan paljon. Itse yritin ennen matkaa ja matkan aikanakin hieman perehtyä alueen monivivahteiseen historiaan ja kulttuuriin, mutta se on todellakin aivan liian mutkikas, että alkaisin sitä purkaa sen enempää tässä blogissa. Kirjoittelen nyt vain muutamia ihan tavallisia ja yleisiä juttuja, ihan tavallisen turistin näkökulmasta.

Lennot hoidettiin tällä kertaa minun puolestani valmiiksi ja minun ei tarvinnut huolehtia niistä. Menomatkalla lensin ensin Lufthansalla Frankfurtiin, Saksaan ja sieltä edelleen saman lentoyhtiön koneella Splitiin. Paluumatka alkoi SAS:n lennolla Kööpenhaminaan, Tanskaan ja sieltä lensin  Blue1:n kyydillä Helsinkiin. Kööpenhamina-Helsinki välillä lentokoneena oli Boeing 717 ja kaikilla muilla lennoilla Airbus A319 tai A320. Lentoyhtiöissä tai lentokoneissa ei ollut mitään valittamista ja kaikki sujui hyvin ja mukavasti (vaikka välin Helsinki-Split olisi kyllä päässyt suoraan ilman välilaskujakin Finnairin tai Norwegianin lennoilla).


Split

Split on Kroatian toiseksi suurin kaupunki ja se sijaitsee Dalmatian maakunnassa, Välimereen kuuluvan Adrianmeren rannalla. Suurin kaupunki on sisämaassa sijaitseva pääkaupunki Zagreb. Tunnetuin turistikohde Dubrovnik sijaitsee samalla rannikolla, noin 180 kilometriä Splitistä etelään. Asukkaita Splitin kaupungissa on hieman yli 200 000 ja kaupunki on hyvin tiiviisti rakennettu meren ja vuorien väliin. Splitin vanha keskusta on peräisin jo niinkin kaukaa kuin antiikin Rooman ajoilta ja aivan kaupungin liepeiltä löytyy myös antiikin aikaiset Salonan kaupungin rauniot. Splitin kehittyminen asutuskeskukseksi lienee lähtenyt liikkeelle Diocletianuksen palatsin rakentamisesta noin 1700 vuotta sitten.

Sunnuntai-iltana kävimme isäntiemme kanssa syömässä Splitin laitamilla kivassa meren rannalla olevassa Dalmacija-nimisessä ravintolassa ja kaikkina muina iltoina kävimme kävelyllä Splitin keskustassa. Itse kaupungin vanha keskusta on todella kiehtova ja kaunis. Vuosisatojen aikana rakennettu keskusta on täynnä ikivanhoja rakennuksia ja vanhoja, kapeita kujia. Split on yksi niitä kaupunkeja, joissa parasta ajankulua on harhailu pitkin sokkeloisia kujia. Kujille on mukava eksyä hetkeksi turvallisesti ja löytää itsensä kartalta taas parin korttelin päässä. Kujien varrelta löytyy monenlaisia liikkeitä; on kenkiä ja vaatteita, viiniä ja matkamuistoja ja kaikkea kaikille. Tietysti noiden kujien varrelta löytyy myös paljon hyviä ruokapaikkoja. Ruoka oli hyvää ja ravintolat terasseineen mukavia ja viihtyisiä. Hintatasokin oli ravintoloissa huomattavasti edullisempi kuin Suomessa. Huonoa ruokaa en Splitissä saanut, vaikkakaan ruoka ei ole lähellekään naapurimaan Italian tasoa.

Aivan meren rannalta löytyy yksi Spilitin asukkaiden ylpeys, rantakatu Riva. Riva on leveä bulevardi, jonka toisella reunalla on paljon kahviloita, terasseja ja pikku myymälöitä ja toisella puolella meri. Riva on laitettu muutama vuosi sitten hienoon kuntoon ja sellaisena myös halutaan pitää: kaikki on siistiä ja hyvässä kunnossa. Rivan Marjanin niemimaan puoleisen pään läheltä lähtee vanhaa keskustaa halkova Marmontova-kävelykatu. Katu on kapeisiin kujiin verrattuna leveä ja vilkas katu, jota reunustavat erilaiset liikkeet. Läheltä Rivaa ja Marmontovaa löytyy myös yksi vanhan Spilitin keskuspaikoista, Trg Republike- aukio.


Diocletianuksen palatsi

Aivan Rivan reunalla on antiikin Rooman aikainen Diocletianuksen palatsi. Tai oikeastaan Rivan varrella on laajan palatsialueen reuna ja palatsialueelle johtava Pronssiportti. Palatsi on useita kortteleita käsittävä alue, joka on vuosisatojen saatossa muuttunut niin, että sen sisälle ja ulkoreunalle on kasvanut erilaisia rakennuksia ja itse palatsi on osittain raunioitunut ja sulautunut hieman myöhemmin rakennettuun kaupunkiin. Palatsialueen sisällä on vanha roomalainen aukio Perestil ja sen vieressä oleva kirkko, Katedrala Svetog Dujma ja korkea Campanile-kellotorni. Kirkon edessä on myös noin 3500 vuotta vanha egyptiläinen sfinksi.  Palatsialueen kujien varrella on myymälöitä ja ravintoloita ja itse palatsin käytävillä aukion ja Rivan välissä on paljon erilaisia myyntipöytiä, joissa myydään enimmäkseen matkamuistoja ja käsitöitä. Diocletianuksen palatsi on Splitin keskustan ehdottomasti tärkein alue, joskin pikku kujat sen ympärillä ovat aivan yhtä viehättäviä kuin palatsialuekin.

Palatsialueelle ei ole sisäänpääsymaksua, vaan siellä voi kulkea vapaasti aivan kuten muuallakin vanhassa historialllisessa keskustassa. Ainoastaan palatsin kellarikerrokseen on pääymaksu ja minäkin kävin viimeisenä iltana vielä kävelemässä nuo kellarit läpi. Kellarit ovat olleet palatsin roskakellareita ja jossain vaiheessa ne on siivottu ja iso kellarialue on avattu kävijöille. Kellarin pohjapiirros on samanlainen kuin sen yläpuolella sijaitseva keisarin asuinkerroskin. Palatsi on rakennettu  noin vuonna 300 jaa. Rooman keisari Diocletianuksen "vanhuudenkodiksi". Kellareissa ei ole mitään erikoista nähtävää, mutta tuo ilmapiiri ja tunnelma lähes alkuperäisenä säilyneessä 1700 vuotta vanhassa kellarissa on silti kokemisen arvoinen. Käydessäni kellareissa juuri ennen sulkemisaikaa turistikauden ulkopuolella kellareissa oli lähes aavemaisen hiljaista.


Marjan

Marjanin kukkula, tai oikeastaan pieni vuori, kohoaa Splitin keskustan länsireunalla olevalla niemimaalla. Tuohon vuoreen tutustuin hieman erilaisella tavalla: lähdimme työkaverini kanssa juoksulenkille ja juoksimme ensin pari kilometriä vuoren juurelle ja lähdimme sitten kipuamaan (edelleen juosten) vuoreen jyrkkiä katuja ja polkuja. Ihan koko matkaa 170 metrin korkeuteen emme jaksaneet juosta, mutta todella tehokas treeni tuosta lenkistä tuli. Maisemat vuorelta ovat kauniit ja kiipeäminen kannatti. Takaisin alas juoksimme toista, polkua pitkin ja laskeuduimme pientä kivikatua tai polkua pitkin vuoren toiselle reunalla meren rantaan, lähelle Splitin keskustaa. Kaikkiaan lenkki taisi olla lähemmäs 10 kilometriä ja kun matkan varrella vielä oli 170 metriä korkea vuori niin voi sanoa, että tulipa kuntoiltua. Siitä huolimatta kävelimme samana iltana vielä kahden kilometrin matkan kaupunkiin syömään ja taas takaisin...


Merimuseo

Hrvatski Pomorski Musej eli Splitin merimuseo sijaitsee noin kilometrin päässä Diocletianuksen palatsista, vanhassa Gripen bastioni-linnoituksessa. Meri ja merenkulku on aina ollut täällä tärkeässä roolissa ja myös merimuseo vaalii hienosti vanhaa meriperinnettä. Otimme museoon opastuksen ja reilun tunnin kierros oppaan mukana oli hyvä. Opas kertoi moni mielenkiintoisia asioita merenkulusta Adrianmerellä kautta historian ja tietysti myös keskustelua syntyi tässä seurassa helposti. Museon sisätiloissa on melko kattava näyttely aina antiikin ajoista nykypäivän merenkulkuun asti. Esillä on monenlaista mielenkiintoista esineistöä. Aivan viimeisessä huoneessa viivyimme pitkään ihmettelemässä torpedon keksijän, kroatialaisen Robert Whiteheadin keksintöä ja sen myöhempiä versioita. Samasta huoneesta muuten löytyi myös Kroatiassa rakennetun Amorellan pienoismalli.


Bacvice

Uimassa kävin melkein joka päivä, koska sää oli hyvä ja meriveden lämpötila vielä lokakuun alussa yli +20 astetta. Yhtenä päivänä kävimme yleisellä uimarannalla hieman Spilitin keskustan eteläpuolella. Diocletianuksen palatsilta rantaan on noin kilometrin matka ja tie kulkee aivan vilkkaan matkustajasataman laitaa pitkin. Bacvicen uimarannalla ei ollut enää tähän aikaan vuodesta ruuhkaa, mutta uimareita oli kyllä jonkin verran meidän lisäksemmekin. Rannalla pääsee veteen joko hiekalta tai betonista tehdyltä laiturilta. Vesi on hyvin matalaa ja vasta 100 metrin kahlaamisen jälkeen pääsee kunnolla uimaan. Uituamme aikamme poikkesimme vielä rantapenkalla olevalla todella kivalla terassilla oluella.


Trogir

Trogirin renessanssi-kaupunki sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Spilitistä, hyvin lähellä Splitin lentokenttää. Trogirin historia alkoi jo pari sataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua, mutta sen nykyinen keskusta pienellä, lähes mantereessa kiinni olevalla saarella on rakennettu pääosin 1200- ja 1300-luvuilla. Kaupungissa on kymmenen kirkkoa, joista tärkein on saaren keskellä oleva 1200-luvulla rakennettu katedraali. Rantakadun päässä on 1400-luvulla rakennettu Kamerlengon linnoitus. Keskusta on täynnä kapeita marmorikujia, joiden kiveyksen kulumisesta voi päätellä, että monet jalat ovat niitä aikaojen saatossa kuluttaneet. Vanha Trogirin keskusta kuuluu UNESCO:n maailmaperintökohteisiin, aivan kuten myös Splitin vanha kaupunki palatsialueineen. Pääsimme kaupunkiin näppärästi työpaikkakuljetuksella ja palasimme takaisin tavallisella bussilla.

Kun palasimme myöhään illalla Splitiin bussilla, olin elämäni ainoita kertoja jopa hieman eksyksissä. Bussin päätepysäkki oli bussiasema, jonka sijainnista meillä ei ollut minkäänlaista havaintoa. Ratkaisimme asian kävelemällä muutaman korttelin päähän sopivaksi katsomaamme suuntaan ja poikkesimme pieneen kahvilaan oluelle. Tässä paikassa saimme tarjoilijalta ohjeet miten pääsemme keskustaan ja niin tämäkin eksyminen jäi hyvin lyhyeksi. Päästyämme keskustaan kiertelimme siellä vielä pienen hetken ja sitten edessä oli taas parin kilometrin kävely majapaikkaan. Tuossa ilmastossa ja noissa maisemissa illan kävelyretket olivat kyllä todella mukavia.


101 Dalmatialaista?

Viikon mittaisen matkani aikana en nähnyt 101 dalmatialaista. Totta puhuakseni, näin koko reissun aikana ainoastaan yhden dalmatialaisen koiran. Sen sijaan tutustuin moniin dalmatialaisiin ihmisiin; muutamaan hieman paremminkin, muutamaan vain etäisesti. Olen kuullut sanottavan, että dalmatialaiset ovat hieman haasteellinen koirarotu, mutta sitä eivät olleet dalmatialaiset ihmiset. Eivät ainakaan ne joihin tutustuin tai joita näin satunnaisesti kauppojen kassoilla, ravintoloissa ja muissa vastaavissa paikoissa. Ihmiset olivat pääsääntöisesti ystävällisiä ja hymyileväisiä ja tarvittaessa myös avuliaita. Englannin kielen taito oli asia, joka yllätti minut kerta toisensa jälkeen lähes joka paikassa. Kaikkialla Splitin alueella ja lähiympäristössä osattiin puhua englantia ja ihmiset puhuivat sitä todella hyvin. Asukkaat olivat myös (positiivisella tavalla) todella ylpeitä kaupungistaan ja koko Kroatian historiasta. Aluksi olin hieman varovainen kaikenlaisten viime sotaan viittavien juttujen kanssa, mutta pian huomasin, että myös se oli sovelias puheenaihe ja siitä virisi nopeasti mielenkiintoisia keskusteluja.

Myös maan eurooppalaisuus ja länsimaalaisuus yllätti minut. Ehkä syrjäkulmilta ja sisämaasta löytyy muutakin, mutta ainakin täällä ihmiset olivat eurooppalaisempia ja länsimaisempia kuin suomalaiset ja missään en törmännyt mihinkään kommunismin ajan jäänteisiin tai oikeastaan mihinkään, mikä erottaisi heidät muusta Euroopasta. Ainoat näkemäni kommunismin ajan jäänteet olivat muutamat "DDR-malliset" kerrostalot; harmaat isot kivikolossit, joita näkyi kaupungin laidalla.

Pitkä ja värikäs historia, historialliset rakennukset, kapeat kujat ja satoja vuosia vanhat rakennukset, hyvät ravintolat, ystävälliset ihmiset ja kohtuullinen hintataso sekä tietysti myös lämmin Adrianmeri rantoineen tekevät Kroatiasta ja Splitin alueesta mielenkiintoisen ja hyvän matkakohteen. Splitiä uskallan suositella ja nyt kun itse olen sen melko hyvin nähnyt matkustaisin mielelläni seuraavalla kerralla vaikkapa Dubrovnikiin. Myös pohjoisesta Adrianmeren rannalta, Istriasta, löytyisi varmasti mukavia matkakohteita. Hvarin, Bracin ja Hvisin saaret näin ollessani merellä ja myös ne vaikuttavat mielenkiintoisilta käyntikohteilta. Splitistä pääsee kätevästi laivalla myös muihin Adrianmeren satamiin, esimerkiksi meren toiselle puolelle Italian Anconaan.


Valokuvat: sunnuntai-tiistai, 29.9.-1.10.2013 (Split)
Valokuvat: keskiviikko 2.10.2013 (Trogir) 
Valokuvat: torstai 3.10.2013 (Split)
Valokuvat: perjantai-lauantai, 4.-5.10.2013 (Split)


maanantai 18. marraskuuta 2013

Finnair: tie kohti halpalentoyhtiötä?

Finnair... Lukemattomat kerrat olen noilla "sinivalkoisilla" koneilla lentänyt... Olen aina pitänyt Finnairia laadukkaana, luotettavana ja turvallisena lentoyhtiönä, jonka palvelu ei ehkä ole huippuluokkaa, mutta hyvää keskitasoa joka tapauksessa. Olen pitänyt Finnairin hintoja kilpailukykyisinä, ainakin jos ne on voinut ja osannut valita oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Monella matkallani olen päätynyt Finnariin, koska yhteydet ovat olleet parhaat mahdolliset ja usein vielä hintakin on ollut edullisin, ainakin suhteutettuna matkan helppouteen ja matkustamiseen ilman välilaskuja ja koneen vaihtoja.

Vaan rajansa kaikella. Jo kauan on puhuttu Finnairin palvelutason laskusta ja olen minäkin joskus törmännyt yrmeisiin lentoemäntiin, joiden kasvoille ei vuosien varrrella ainakaan hymyilystä ryppyjä kerry. Kuitenkin suurimmaksi osaksi palvelu ja ystävällisyys on ollut juuri tuota, minkä jo kirjoitinkin; ei huippuluokkaa, mutta hyvää keskitasoa. Viime aikoina Finnairin sinivalkoista hohtoa on himmentänyt  kuitenkin useampikin seikka. Ihan ensimmäinen on tietysti tuo toimintojen ulkoistaminen, jopa muille maille, henkilöstön irtisanomiset ja tasaisin väliajoin toistuvat lakot ja muut mielenilmaukset. Yhtiö on vaikeuksissa ja tie edessä ei näytä yhtään valoisammalta.

Ihan tässä lähiaikoina olen itse henkilökohtaisesti törmännyt pariin vakavaan asiaan: Ensimmäinen oli Finnairin nettisivujen hakukoneen muutos. Ennen hakukone tarjosi selkeästi Finnairin omia lentoja ja hinnat olivat ainakin toisinaan kohdallaan. Tarjouksista saattoi löytää jopa edullisia suoria lentoja. Ja nyt korostan nimenomaan sanoja edullisia suoria lentoja... Nyt hakukone on kuitenkin muuttunut niin, että se tarjoaa mitä kummallisimpia lentoyhdistelmiä välilaskuineen. Sivulle ilmestyy haun jälkeen mutkikkaita ja joskus jopa omituisia kiertoteitä kohteeseen, jonne pääsisi Finnairin suorilla lennoillakin. Ja ne hinnat... Nuo kaikkine välilaskuineen ja odotteluineen todella pitkiksi venyvät lennot näyttävät olevan usein kalliimpia, kuin mitä olivat ennen Finnairin suorat tarjouslennot. Ja nyt jos valitsee mutkittelun sijaan sen suoran lennon, hinnat näyttävät kohonneen pilviin.

Hintojen huiman nousun ja vaikeiden välilaskuyhdistelmien lisäksi iso ongelma näyttää olevan nettisivuilla. Olen aina pitänyt Finnairin sivuja erityisen kankeina, epäselvinä ja vaikeakäyttöisinä ja sitä ne ovat edelleen, mutta sen lisäksi niillä näyttää olevan vikoja ja käyttäjän kannalta sellaista "epälogiikkaa", joka vaikeuttaa ja hankaloittaa sivujen käyttöä ja usein tekee käytön jopa mahdottomaksi. Itselläni on nyt jo kahdella viime reissullani New Yorkiin ollut sama ongelma: APIS-tietojen syöttö ja istumapaikan varaaminen jumiuttaa koko systeemin ja nettisivujen kanssa taistelun jälkeen ainoa vaihtoehto on ottaa yhteyttä asiakaspalveluun "Huomioi. Varauksen käsittelyssä tapahtui virhe. Ota yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun. (15231 [24614])". Tammikuussa asia selvisi lopulta soittamalla, kun virkailija näppäili tietoni ja avasi jumissa olleen varaukseni. Tällä viikolla otin kaksi kertaa yhteyttä nettilomakkeen avulla ja toiseen niistä vastattiin. Asia hoitunee nyt sähköpostin kautta. Hartaasti toivon, että Finnairin lentokoneiden tietokonejärjestelmiä hoitavat eri ihmiset kuin maassa olevia tietokonejärjestelmiä.

Mutta vielä pahempaan suuntaan ollaan menossa: Finnairin uusi systeemi mahdollistaa istumapaikkojen varaamisen jo viikkoja ennen matkaa. 20 euron hintaan! Tämä uusi lisämaksupalvelu on Finnairin asiakaspalvelun mukaan "suuren suosion saavuttanut palvelu"... Ainakin sosiaalisessa mediassa käytyjen keskustelujen perusteella lisämaksupalvelu ei todellakaan ole saavuttanut suurta suosiota, vaan se sai yksimielisen murskaavat kommentit. Tilanne on nyt siis se, että ne joilla on paljon rahaa maksella vaikka ylimääräisiä lisämaksuja, varaavat paikat hyvissä ajoin etukäteen ja Finnair kahmii nämä "ilmaiset" rahat päältä. Loput varaavat sitten paikkansa ilman lisämaksua kun lähtöselvitys netissä aukeaa 36h ennen koneen lähtöä. Minulle nämä lisämaksulliset paikat olisivat tulleet maksamaan tulevalla reissullamme peräti 200 euroa! Siis 200 euroa... Ei mistään... Poikani kanssa vitsailimme jo, että joudummekohan seisomaan New Yorkiin asti kun emme nyt varaa paikkoja ennakkoon... No, tuskin joudumme seisomaan, mutta saatamme kaikki viisi matkustajaa (joukossa yksi lapsi ja kaksi nuorta) joutua istumaan kaikki eri puolille konetta kahdeksan tunnin lennon ajaksi ja sama paluumatkalla. Hienoa palvelua Finnair. Kiitos Finnair.

Finnair on auttamatta matkalla kohti halpalentoyhtiötä. Halpalentoyhtiöille tyypillistähän on, että halpoja lentoja kompensoidaan erilaisilla lisämaksuilla, kuten istumapaikkojen varausmaksut, matkatavaramaksut jne. Työvoima hankitaan ulkomailta, henkilöstö lakkoilee, kaikesta karsitaan, palvelut huononevat, lentoyhteydet huononevat, nettisivut eivät toimi, istumapaikoista peritään lisämaksu... Pian Finnair toimii kuten halpalentoyhtiö, mutta vain täydellä (kalliilla) hinnalla. Finnair saattaa olla sillä tiellä, että sitä ei pian pelasta enää mikään, ei edes valtio ja veronmaksajat... Olen tosiaankin ollut Finnairin kannattaja ja pyrkinyt aina matkustamaan Finnairilla kun hinnat ovat olleet kohdallaan, mutta nyt tämä saa riittää. Etsin tästä lähtien muita vaihtoehtoja: edullisempia, nopeampia, suorempia ja sellaisia, missä palvelu on hyvää ja kaikki toimii niin lentokoneessa kuin maapalveluissakin. Seuraavalla USA:n matkalla taidan palata takaisin Sir Richard Bransonin laadukkaseen kyytiin ja Virgin Atlanticin hyvään, ilmaiseen palveluun. Palveluun, jossa luottokortin pyytämisen sijaan saa virkailijoilta vain ystävällisen hymyn...
 
[lisätty 4.12.2013]
Tähän pitkään listaan voidaan nyt viimeisimpänä lisätä vielä se, että paluumatkalla Finnairin lento ei olekaan Finnairin lento... Finnairin lennot New Yorkiin 27.12.-2.1. lentääkin puolalainen Polish Airlines LOT Boeing B787 Dreamlinereilla.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Syksyn väliaikatietoja ja uusia suunnitelmia...

Jotkut tutut ovat jo kyselleet koska olen lähdössä taas reissuun. Jotkut ovat ihmetelleet, miten olen ollut näin pitkään kotona ja jotkut ovat ihmetelleet miksi en ole Floridan lämmössä kun on syksy ja talvi tulossa. Lomaa ja vapaaksi vaihdettuja lomarahapäiviäkin olisi vielä tänä vuonna käyttämättä kokonaiset viisi viikkoa... Rahaakin ainakin juuri tällä hetkellä olisi riittävästi. Asia vaan on kuitenkin niin, että asun täällä, olen sitoutunut Suomeen ja läheisiin ihmisiin ja kuitenkin töitäkin on tehtävä. Ostettuani asunnon USA:sta ajatukseni oli alunperin kyllä viettää pitkiä jaksoja talvesta USA:ssa, mutta käytännön syistä se ei nyt ainakaan vielä kahden ensimmäisen talven aikana ole ihan onnistunut kuten olin suunnitellut. Lomailu on tehty nyt suunniteltua lyhyempinä pätkinä, mutta toisaalta tämäkin on ollut nyt ihan hyvä vaihtoehto. Ja pian ollaan menossa taas...

Olen tavallaan ollut pian kolme vuotta matkalla... USA - Viro - Italia - Italia - Viro - USA - Belgia - USA - USA - Ranska - USA - Venäjä - Italia - Kroatia... Ja edelleen matka vaan jatkuu: seuraavat lentoliput ovat olleet pöydällä jo muutaman viikon ja mielessä on jo alustavasti sitä seuraavakin reissu. Olen toki matkustellut ennenkin. Takana on kai kaikkiaan reilusti yli 50 ulkomaanmatkaa, jos Ruotsi, Ahvenanmaa ja Virokin lasketaan mukaan ja noin 30, jos lasken vain "oikeat" ulkomaanmatkat. Vuosina 2011-2013 on matkustelussa ollut nyt kuitenkin valtava piikki ja joka vuosi olen reissannut ulkomailla useita kertoja ja pitempiä reissuja kuin koskaan aikaisemmin. Mukaan on mahtunut niin erilaisia työreissuja kuin lomamatkojakin.

Seuraava matka alkaa jo pikku hiljaa lähestyä. Ja hyvä niin: syksy alkaa tosiaan olla jo pitkällä ja jo nyt on useampanakin päivänä käynyt mielessä, että miten selviän taas talvesta ja ehkä kovistakin pakkasista, kun kylmyys alkaa olla melkein sietämätöntä jo lämpötilan ollessa nollan vaiheilla. Myös valon puute alkaa pian pikkuisen ahdistamaan, vaikka tämä syksy onkin ollut säiden puolesta aivan loistava. Niin hyvä kuin nyt Suomen syksy voi yleensäkin olla. Tämä syksy on muutenkin mennyt jollakin tapaa tavallista mukavammin ja olen kyllä ollut huomattavasti reippaampi ja pirteämpi kuin tavallisesti. No, joka tapauksessa; matkaan ollaan taas lähdössä ja suunnitelmana on viettää hieman isommalla joukolla sekä joulu että uusivuosi kaukana poissa. Näillä näkymin joulua vietetään Floridan lämmössä ja vuosi vaihtuu New Yorkissa. Tulevaa matkaa on ollut mukava sunnitella syksyn pimetessä ja kylmetessä. Sitä seuraavaan reissuun lähdenkin sitten luultavasti taas yksin, todennäköisesti maaliskuussa. Kohteena on oma "koti" USA:ssa ja ehkäpä pikakäynti jollakin ihan uudella alueella samassa maassa.

Kovin paljon en ole syksyn aikana jaksanut kirjoitella ja kuvata ja Kroatian blogiakin olen vasta aloitellut. Vaikka palautetta tai kommentteja itse sivuilla tai facebookissa ei juuri tulekaan, niin on ollut mukavaa nähdä, kuinka kävijöitä on riittänyt sekä tässä blogissa, että varsinkin flickr-albumeissa. Varsinkin nuo matkakuva-albumit ovat olleet ahkerassa käytössä ja kävijöitä on päivittäin useita satoja ja parhaina päivinä noin 1500. Myös videoita on käyty katsomassa jonkin verran, mutta mitään suurta ryntäystä siellä ei ole ollut. Suosituimpia siellä ovat olleet itse kuvatut keikkavideot ja niistä eniten katsottu näyttää olevan Ellivuoren Midsummer Rock'n'Roll Jamboree- video (3 774 katselukertaa). Myös matkavideoita youtubesta löytyy paljon ja seuraavan reissun varalle onkin jo suunnitteilla jotain ihan uutta... Omat kotisivut ovat edelleen täysin "riekaleina", enkä pidä niitä enää nykyään sen kummemmin yllä. Jossain vaiheessa tulen palauttamaan sinne vanhoja kuvia ja vanhat matkablogit ja matkakertomukset ja ehkä jotakin muuta pientä.

Laskuritietoa vieraista ja katselukerroista...

Tämä matkablogi:
Sivun katselut eilen13
Sivun katselut viime kuussa354
Sivun katselujen koko historia7 180
Jätetyt kommentit   0

Flickr-valokuvablogi ja YouTube-videot
Kuvien ja albumien katselut eilen 1 485
Kuvien ja albumien katselut koko aikana 133 548
YouTube-videoiden katselukerrat 56 505
Ulkomaalaisille kävijöille kuuluu iso kiitos aktiivisuudesta ja palautteesta...

https://www.facebook.com/Nuuskamuikkunen


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

(10) 18.8. Kesän viimeinen päivä

10. päivä, sunnuntai 18.8.2013

Taitaa olla lyhyen yhteenvedon aika... Olen kirjoitellut juttuja Italiasta niin paljon aikaisemmin sekä tässä blogissa, että kotisivujeni matkablogissa (kotisivujen, jotka ovat työn alla), että kirjoitan nyt vain lyhyesti. Parempian ja yksitysikohtaisempia vinkkejä ja ajatuksia löytyy tosiaan noista aiemmista teksteistäni ja lisään niistä linkkejä tähän blogiin, kunhan joskus talven aikana saan muokattua kotisivujani hieman uuteen uskoon.

Viimeinen päivä Italiassa tällä erää. Vaikka emme tällä kertaa käyneetkään heittämässä paluun takaavaa kolikkoa Fontana di Trevin suihkulähteeseen, uskon kuitenkin vahvasti, että tänne tulemme vielä palaamaan. Jo nyt suunnitelmissa on Senigallia ja seuraava Summer Jamboree vuoden 2014 elokuussa. Tie Senigalliaan kulkee todennäköisesti taas ensi vuonnakin Rooman kautta, ellemme sitten ensi kerralla ota lentoja esimerkiksi Venetsiaan. Tämä oli minun seitsemäs Italian matkani ja pidän tästä maasta, sen ilmastosta, ihmisistä, tavoista sekä sen maisemista historiallisine kaupunkeineen ja nähtävyyksineen niin paljon, että palaisin tänne melko suurella todennäköisyydellä, ilman Senigallian Simmer Jamboreetakin. Seitsemällä matkallani olen käynyt Roomassa, Venetsiassa, Bolognassa, Milanossa, Genovassa, Pisassa, Firenzessä, La Speziassa, Ostiassa, Genzano di Romassa, Anconassa, Senigalliassa, Cattolicassa, Riminillä, San Marinossa, Gabbice Maressa, Gradarassa, Lericissä, Portoveneressä, Monterosso al Maressa, Manarolassa, Vernazzassa, Cornigliassa, Riomaggioressa... Pisin matkani kesti 1,5kk ja kaikkiaan olen tainnut viettää aikaa Italiassa noin kolme kuukautta.

Meillä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia tällekään päivälle, vaan aamiaisen jälkeen lähdemme vain päiväksi kuljeskelemaan kaupungin kaduille. Näitä kivikatuja ihmiset ovat tallanneet jo satoja vuosia ja meilläkin on vielä yksi melkein kokonainen päivä aikaa kuluttaa niitä jaloillamme. Koska lentomme Fiumicinosta Helsinkiin lähtee vasta seitsemän jälkeen illalla, me kirjaudumme ulos huoneestamme ja jätämme reppumme ja matkalaukkumme hotelliin säilytykseen. Hotellin kulmalla katselemme hetken muutaman korttelin päässä näkyvää Colosseumin seinää ja olen tavallaan tyytyväinen siitä, että kaikki "pakolliset" suuret nähtävyydet ja aika paöjon enemmänkin on nähty jo aikaisemmin. Lähdemme vailla päämäärää kävelemään ensin Foro Traianon suuntaan ja sieltä edelleen Pantheonin ja Piazza della Rotondan kautta kohti Tiber-jokea. Hieman Pantheonin jälkeen poikkeamme kujan varrella olevassa baarissa juomassa kahvit ja jatkamme taas matkaamme.

Ylitämme Tiberin lämpimässä säässä ja kirkkaassa auringonpaisteessa Ponte Cavouria pitkin. Kuljemme joen rantaa kohtia Vatikaania, oikeuspalatsin ja Castell san Angelon ohi. Castel san Angelon (jota haluan tässä suositella Rooman-kävijöille) sisäänkäynnin kohdalla käännymme Ponte san Angelon enkelien reunustamalle sillalle ja palaamme sille puolelle jokea, mistä olimme tulleetkin. Harhailemme vielä pitkään näillä hienoilla kapeilla kujilla ja palaamme hiljalleen mutkitellen kohti hotellia Campo de' Fiorin ja Piazza Navonan aukioiden kautta. Koska illalla ei enää ole mahdollisuutta muiden iltojen tapaan istua päivälliselle tai illalliselle ravintolaan, käymme syömässä hieman normaalia tukevamman lounaan vanhoja muistellen samalla terassilla, missä poikkesimme eräänä iltana lähes kaksi vuotta aiemmin.

Kun haemme laukkujamme hotellista juutumme vielä hetkeksi juttelemaan hotellin henkilökunnan kanssa. Tässä hotellissa on ehkä mukavin henkilökunta, mitä olen koskaan tavannut. Hyvästelemme hotellin vastaanottovirkailijan ja lähdemme kävelemään kohti vajaan kilometrin päässä olevaa Terminin rautatieasemaa. Alkumatka on melko jyrkkää ylämäkeä ja selässä olevan reppuni lisäksi raahaan yli +30 asteen helteessä perässäni matkalaukkua. Päästessämme Via Cavourille, Santa Maria Maggioren kirkon kodalle, minun paitani on niin märkä, että siitä voisi puristaa varmasti litran hikeä. Poikani ottaa tässä vaiheessa matkalaukun ja vie sen asemalle asti. Minä suunnittelen avaavani jossakin vaiheessa vielä matkalaukun kaivaakseni sieltä itselleni kuivan paidan.


Käymme vielä pikku ostoksilla Terminin alakerrassa olevassa kaupassa ja sitten olemmekin valmiita etsimään Leonardo Express- junan ja siirtymään lentokentälle. Junan lähtölaiturille kävellessämme saamme seurata vielä pienimuotoista "jännitysnäytelmää": Ensin näen isokokoisen, kaljupäisen miehen juoksevan kovaa ihmistungoksen läpi ja seuraavassa hetkessä hän jo hyppää takaapäin nuoren miehen kaulaan, ottaa tukevan puristusotteen ja kaataa hänet selälleen lattialla. Sitten ihmisiä on jo niin paljon edessä, että en näe seuraavia tapahtumia, mutta kuulen selvästi käsirautojen äänen. Paikalle tullut toinen mies laittaa nuorukaisen rautoihin, kaljupäinen mies ottaa häneltä tietokonelaukun ja lähtee palauttamaan laukkua sen omistajalle. Kaksi siviilipoliisia on napannut varkaan todella ripeästi ja näyttävästi; tietokoneen varastaminen Terminin asemalla ei ehkä ollutkaan kovin h
yvä ajatus...

Junamatka Fiumicinon lentokentälle sujuu huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä ja olemme lentoasemalla jo ihan liiankin aikaisin. Joudumme odottelemaan hyvän tovin, ennen kuin saamme edes jätettyä matkalaukkuamme lähtöselvitykseen. Vanhasta muistista olin varautunut pitkiin jonoihin tällä Rooman isommalla lentokentällä, mutta turvatarkastussysteemejä on muutettu paljon viime kerran jälkeen ja se näyttää lyhentäneen jonoja huomattavasti. Päästyämme lähtöporttien puolelle meillä on vielä aikaa syödä viimeiset pizzat Italiassa ja nyt otamme vielä kahvin kanssa sisilialaiset cannolit, joita olemme vähän etsineet tämän matkan aikana.

Kone lähtee ajallaan ja lento kotiin Suomeen menee mukavasti. Kone on aivan täynnä ja Norwegianin tarjoama ilmainen nettiyhteys on pahasti ylikuormittunut, mutta meneehän se aika siinäkin, kun odottelee sivujen avautumista. Lentoaika on vajaat kolme tuntia ja ihan laskeutumista lukuunottamatta lentosää on hyvä ja matkanteko tasaista. Laskeutuessamme Suomenlahden päältä kohti Helsinkiä siirrymme taas kerran "matkarajapinnan" toiselle puolelle eli paksun pilvimaton alapuolelle. Turbulenssi ravistelee konetta taas aika reilusti ja muistan jälleen kerran, että en niin kovin paljon tykkää lentämisestä. Päästessämme alemmas meno kuitenkin rauhoittuu ja kone laskeutuu tasaisesti Helsinki-Vantaan lentokentän kiitoradalle.

Jälleen yksi matka on takana. Yksi todella hyvä reissu on tehty ja mieli on hyvä. Olemme käyneet Anconassa ja viettäneet yhden viikonlopun aivan mahtavilla Senigallian Summer Jamboree- festareilla. Olemme olleet Riminillä ja San Marinossa. Olemme kiertäneet Venetsian kautta Bolognaan ja sieltä taas takaisin Roomaan. Olemme saaneet nauttia musiikista ja leppoisasta ja hyväntuulisesta festaritunnelmasta. Olemme saaneet kävellä kymmeniä kilometrejä satoja vuosia vanhoilla, kapeilla kujilla ja kulkea vesibusseilla Venetsian kanaaleissa. Olemme tehneet 13 mukavaa junamatkaa. Olemme saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä ja uimaankin olemme päässeet neljänä päivänä. Ja vaikka ei edes välittäisi vuosituhansien historiasta, antiikin ajoista tai kaikesta kauniista ja mielenkiintoisesta, mitä Italia on pullollaan, niin vielä löytyy yksi asia. Yksi tärkeimmistä Italiassa: ruoka. Olemme saaneet joka päivä syödä maailman parasta ruokaa kivoilla terasseilla.


Valokuvat: sunnuntai 18.8.2013


(9) 17.8. Rantalomalla Roomassa

9. päivä, lauantai 17.8.2013

Koska Rooma on jo 2011 keväällä ja saman vuoden loka-marraskuussa niin läpikotaisin kierrelty ja koska luvassa on jälleen helteinen päivä, päätämme jatkaa nyt hieman erilaista Rooman visiittiämme uimarantapäivällä. Ajatuksissani käy taas kerran, että eihän kukaan lähde Suomesta rantalomalle Roomaan! Totta, Rooma ei ole ehkä mikään varsinainen rantalomakohde, mutta ehkä harva edes tietää, että noin puolen tunnin junamatkan päästä löytyy kilometrikaupalla upeita hiekkarantoja. Syömme hotellin viihtyisässä ravintolassa aamupalamme ja lähdemme heti matkaan kohti Välimeren rantoja.

Kävelemme muutaman minuutin matkan Cavourin metroasemalle ja hetken odottelun jälkeen matkaamme B-linjan metrolla muutaman pysäkin päähän Piramiden asemalle. Piramiden aseman sisällä vaihdamme kävelysiltaa pitkin juna-aseman puolelle eli Porta Sao Paolon asemalle. Tämä on Ostian paikallisjunan pääteasema ja täältä pääsemme todella näppärästi samalla metrolipulla perille asti. Junakaan ei oikeastaan ole perinteinen iso juna, vaan se on täysin samanlainen kuin metrojunat. Olen käynyt kerran aikaisemminkin Ostiassa ja vaikka silloin oli jo myöhäinen syksy, junat olivat aivan täynnä ihmisiä. Nytkään emme saa enää istumapaikkaa, mutta puolen tunnin matka menee ihan mukavasti seistenkin. Juna pysähtyy muutamalla asemalla Rooman ja meren välillä. Lido di Ostiasta alkavat hiekkarannat, mutta me jatkamme vielä seuraavana olevalle Stella Polaren asemalle.

Juna-asemalta on noin puolen kilometrin kävelymatka rantaan. Viereinen Lido di Ostia on on kaunis pieni kaupunki, mutta samalla rannalla hieman etelämpänä oleva Stella Polare on vieläkin pienempi paikka. Kadun varrella on muutama kauppa ja baari, mutta kovin paljon näkemistä itse taajamassa ei ole. Uimaranta näyttää sen sijaan olevan hyvinkin suosittu ja ihmisiä on tänään jo aamupäivällä paljon rannalla. Kävelemme jonkin matkaa etsien ilmaista paikkaa, joka ei kuuluisi minkään "rantafirman" hallintaan. Laskemme tavaramme maahan pitkän laiturin lähellä olevalle tyhjälle alueelle, mutta samantien paikalla on jo vahti, joka latelee meille hinnaston... Löydämme kuitenkin tyydyttävän ratkaisun: omat pyyhkeet alusiksi, ilman rantatuoleja ja aurinkovarjoja 3€/henkilö. Se on mielestämme ihan kohtuuhinta ja tuolla rahalla saamme käyttää tuon rantapaikan vessoja, suihkuja ja pukukoppeja. Asetumme siis aloillemme kuumalle hiekalle.

Olemme rannalla kolmisen tuntia ja tuona aikana ehdimme käydä monta kertaa uimassa. Kuljemme molemmat vuorotellen pitkin rantaa ja käymme laiturilla kävelyllä. Muistamme juoda paljon ja jotain pientä syömistäkin meillä on mukana. Vietämme oikein mukavan rantapäivän ja uimme paljon mielessämme ajatus siitä, että tämä saattaa olla tämän vuoden viimeinen uintikerta. Kun palaamme Suomeen huomenna, on meriveden lämpötila enää ehkä +12 astetta ja pian meri on jo jäässä. Mikäli emme vielä tämän vuoden puolella lähden Floridan aurinkoon, jäävät tämän vuoden uimiset tähän. Lopulta kyllästymme taas rannalla makailuun ja lähdemme kohti suihkuja. Tumma hiekka on nyt kuumentunut auringossa niin kuumaksi, että ilman rantajalkineita joudumme hyppimään ja pomppimaan ja juoksemaan sen yli, etteivät jalkapohjamme palaisi. Varmasti jotakuinkin tältä tuntuu kuumilla hiilillä kävely....

Kävellessämme takaisin juna-asemalle, poikkeamme matkalla ostamassa kaupasta lisää juomista ja syötävää. Syömme eväämme penkillä aseman lähellä ja lähdemme sitten paluumatkalle takaisin kohti Roomaa. Palaamme Piramiden kautta Cavouriin ja käymme hotellissa viemässä pyyhkeemme ja märät uimavaatteet pois ja valmistaudumme samantien lähtemään uudestaan ulos. Ajatuksenamme on ollut läydä tällä kertaa vain yhdessä historiallisessa turistikohteessa ja valitsemme paikan, jossa emme ole koskaan ennen käyneet. Hyvin läheltä hotelliamme, Via Nazionalen laidalta löytyy Mercato di Traiano, jossa on yhdet Rooman suurimmista antiikin ajan raunioista. Hyvin säilyneiden raunioiden historiaa en nyt enää kovin tarkasti muista, mutta paikalla on ollut antiikin aikaan suuri kauppapaikka ja se on ollut myös usealla eri aikakaudella Rooman hallintopaikka. Vaikka kierrämme paikan melko nopeasti, meillä menee kuitenkin yli tunti ennen kuin olemme valmiit jatkamaan taas matkaamme.

Lähdemme jatkamaan matkaamme Foro Traianon, muinaisen Rooman keskuspaikan kautta kohti Piazza Barberinin ja Via del Tritonen seutuja. Saapuessamme yhdelle Rooman kuuluisimmista nähtävyyksistä, Fontana di Trevin suihkulähteelle en voi kuin ihmetellä kontrastia viime näkemisen kanssa: Kun seisoin viimeksi Fontana di Trevin edessä, kello oli 07.00 aamulla ja marraskuun lämpötila oli nipin napin plussan puolella. Silloin odotin kotiin lähtöä 1,5kk kestäneen Rooman vierailun jälkeen ja seisoin hieman haikein mielin yksin Fontana di Trevin reunalla. Nyt kun seison tässä melkein kaksi vuotta myöhemmin, lämpötila on noin +30 astetta ja koko aukio on niin täynnä ihmisiä, että en ole koskaan nähnyt täällä tällaista ruuhkaa. Ihmisiä on niin paljon, että tungos alkaa jo tuntua melkein ahdistavalta.

Jatkamme Via del Lavatoren kautta väljemmille vesille. Katselen matkan varrelta halpaa matkalaukkua, koska tuliaisemme eivät enää mahdu selkäreppuihimme ja yhdeksän päivää kestänyt reppumatkamme päättyy nyt siihen, että meidän pakko viimeisenä iltana ostaa matkalaukku. Seuraava kohde on minulle jo selvä. Olemme nyt niin lähellä paikkaa, jossa tuon 1,5kk asuin, että minun on pakko päästä näkemään Via Zucchelli, katu, jonka varrella silloin majailin. En tietenkään pääse ilman avaimia enää edes rappukäytävään, mutta istahdan pienelle kujalle ulko-oven eteen sen verran, että poikani saa otettua minusta valokuvan näillä tutuilla portailla. Tuo lyhyeksi jäänyt "Rooman-komennus" oli aivan mahtavaa aikaa ja monet hyvät muistot palaavat mieleen katsellessani tuota jyrkkää mäkeä kohoavaa pientä sivukujaa, joka sijaitsee Fontana di Trevin ja Piazza di Spagnan välissä.

Kipuamme ylös Via Zucchellia ja käännymme vasempaan Via Sistinalle. Mietin mahtaakohan kulmassa oleva huivi- ja laukkukauppias vielä muistaa minut. Silloin joskus näimme tässä kadun kulmassa melkein joka päivä. Kävelemme Via Sistinaa eteepäin ja tulemme Espanjalaisten portaiden yläpäässä olevalle Trinita dei Montin kirkolle. Muistelen taas hetken aikaa kaksi vuotta aiemmin; silloin tulin yksin näille portaille istumaan, kun olin juuri saapunut Roomaan vailla minkäänlaista tietoa tulevasta ja vailla minkäänlaista tietoa kotiinpaluusta. Se oli hieno ilta ja silloinkin oli helle. Istuin pitkään portailla auringonlaskun aikaan ja katselin Roomaa aivan uusin silmin. Tämä on yksi Rooman kauneimpia paikkoja auringonlaskun aikaan. Laskeudumme Espanjalaisia portaita pitkin alas Piazza di Spagnalle ja ihmettelemme, minne kaikki ärsyttävät ruusunmyyjät ovat kadonneet... Täällä on taidettu tehdä poliisin ja karabinieerin toimesta ainakin väliaikainen "siivous". Hyvä niin.

Tarkoituksenamme on mennä syömään kadun varren terassille, jossa kävimme syömässä kaksi vuotta sitten ja jossa kävin yksinkin useamman kerran. Nyt meille käy kuitenkin niin, että viereisen terassin tarjoilijat ovat nopeampia ja he kaappaavat meidät omalle terssilleen ennen kuin ehdimme edes huomata. Tämä on niin tavallinen temppu, että meitä se vaan alkaa naurattaa ja tyydymme tähän naapuriterassiin, koska se näyttää ihan yhtä hyvältä. Pääsemme istumaan vesisumua puhaltavan tuulettimen alle ja se tuntuukin helteessä kävelyn jälkeen oikein hyvältä. Syömme hyvin ja otamme jälkiruoaksi tiramisua ja hedelmäsalaatin. Kahvilla päätämme tänään poiketa jossain muualla.

Kiertelemme vielä pikku kujia pitkin Via del Corsolle ja siitä edelleen Piazza del Popololle. Kaikki nämä ovat niin tuttuja katuja ja kujia, niin tuttuja seutuja edelleen. Piazza del Popololla käännymme Santa Maria dei Miracolin kirkon nurkalta Via Frattinalle ja kävelemme katua Tiberin rantaan ja käännymme taas takaisin kohti Via del Corsoa. Juomme kahvit Via della Viten varrella olevan baarin tiskillä ja jatkamme taas samantien matkaa Fontana di Trevin nurkille. Viimeinen ilta Roomassa ja Italiassa alkaa olla lopuillaan ja väsyneinä lämpimässä illassa turistiruuhkassa kävelyyn käännymme pian kohti hotellia. Muutaman mutkan kautta päädymme Cavouriin ja päätämme mennä nukkumaan. Ennen nukkumaan menoa vietämme kuitenkin vielä hetken hotellin kattoterassilla. Haen itselleni yhden kylmän oluen ja nautin vielä viimeistä kertaa lämpimästä kesäyöstä.


Matkakuvat: lauantai 17.8.


lauantai 28. syyskuuta 2013

(8) 16.8. Takaisin lähtöruutuun

Tällä kertaa minun yritykseni kirjoitella matkakertomusta viime talven tapaan lähes "on-line" epäonnistui täysin. Olen nyt reilun kuukauden jäljessä ja olen kirjoitellut tätä tarinaa rauhassa kotona aina kun on ollut sopivasti joutilasta aikaa. Nyt näyttää vieläpä siltä, että ehdin luultavasti lähteä jo seuraavalle reissulle ennen kuin edellisen reissun matkakertomus on valmis. Elämä näyttää muutenkin jatkuvan samaa rataa kuin oikeastaan jo vuoden 2011 alusta lähtien; kun tulin reissusta Italiasta, minulla oli pian jo kahden seuraavan matkan lentoliput valmiina pöydällä... Tänään mietin mielessäni voisinko rekisteröidä parisuhteeni matkalaukkuni kanssa...


8. päivä, perjantai 16.8.2013

Tänään meidän tiemme vie Roomaan... Sitä ennen kuitenkin käymme hotellin aamiaisella ja teemme pienen kävelykierroksen Bolognan kaduilla. Check out- aika on tässä hotellissa vasta 12.00, joten voimme jättää laukkumme vielä huoneeseen ja ehdimme tehdä kävelyretkemme ennen uloskirjautumista. Aamiainen on tässäkin hotellissa ihan kohtuullinen, kuten kaikissa muissakin tähän asti. Aamiainen Italiassa (ja oikeastaan kaikkialla muualla paitsi Suomessa) on melko vaatimaton, mutta tämä riittää meille oikein hyvin ja mitään ihmeitä emme aamiaiselta vaadi. Ehkä ainoa ongelma tässä maassa on se, että aamiaisesta saatava sokerin ja hiilihydraattien määrä on melkoinen...

Kiertelemme aamulla oikeastaan melko pitkälti samat kadut, kuin kiersimme edellisenä iltana pimeässä. Aluksi lähdemme kyllä aivan eri suuntaan, hotellin takana oleville kujille, mutta sieltä kierrämme jälleen kahden vinossa olevan korkean tornin (Due Torre) luokse ja siitä edelleen Piazza del Nettunolle. Kävelemme parin-kolmen kilometrin lenkin katettujen katukäytävien suojissa ja käymme jälleen kerran hakemassa kaupasta vettä ja pientä evästä junamatkaa varten. Kirjauduttuamme hotellista ulos, katselemme vielä maisemia katujen varsilla kävellessämme juna-asemalle.

Alunperin ajatuksenamme oli käydä tänään vielä Sienassa ennen paluuta Roomaan, mutta jo muutamaa päivää aikaisemmin päätimme muuttaa suunnitelmaa ja lähteä Bolognasta suoraan Roomaan. Matkan varrella olisi sopivasti vielä myös upea Firenzen kaupunki, mutta poikani on käynyt siellä jo kerran aikaisemmin ja minä kaksikin kertaa, joten päätämme jättää sen tällä kertaa väliin. Tästä junamatkasta tulee koko reissun selvästi kallein junamatka, mutta pääsemme todella vauhdikkaasti Roomaan. Nopea Frecciargento-juna kulkee tämän valin reilussa kahdessa tunnissa ja junan nopeus on melkein koko matkan noin 250km/h. Ennen Rooman Tiburtinan asemaa juna pysähtyy ainoastaan Firenzessä. Pitkä matka taittuu nopeasti ja aika ei tule pitkäksi pikku kyliä, viljapeltoja ja Apenniinien korkeita vuoria katsellessa. Aurinko paistaa tänäänkin ja sää on helteinen, mutta ilmastoidussa junassa on mukavan viileä istuskella.

Olemme perillä Roomassa hyvissä ajoin iltapäivällä. Kävelemme Piazza Cinquecenton kautta Via Cavourille ja siitä edelleen Cavourin kaupunginosan kapeille kaduille. Tälläkin kertaa hotellimme sijaitsee vanhassa historiallisessa rakennuksessa, josta kertoo myös hotellin nimi: Antica Locanda. Olen tottunut siihen, että Roomassa turisteihin kyllästyneiltä ihmisltä voi saada välillä jopa tylyäkin palvelua, mutta tässä hotellissa on ystävällisin henkilökunta, mitä olen koskaan tavannut. Vastaanottovirkailija on hymyileväinen ja iloinen ja hänen kanssaan on helppo jutella muustakin kuin vain huonetta koskevista asioista. Myös englannin kieli on oikein sujuvaa. Saatuamme avaimet kipuamme taas kerran jyrkkiä ja kapeita hotellin portaita ylös todella hienoon huoneeseemme. Huoneilla ei ole tässä hotellissa numeroita, vaan nimet. Meidän vanhanaikaisesti sisustettu huoneemme on nimeltään Michelangelo.

Lähtiessämme kiertelemään Roomaa meille tulee yllättävä ongelma: olemme molemmat pyörineet useammallakin reissulla Roomassa niin paljon, että emme enää keksi mitä meidän pitäisi tehdä... Oikeastaan kaikki tärkein on nähty jo moneen kertaan ja suuri osa ei niin tärkeästäkin on nähty. Toki Roomassa riittäisi näkemistä vaikka useiksi vuosiksi ja samoja upeita paikkoja voisi kierrellä uudestan ja uudestaan, mutta nyt meillä on pikku vaikeuksia keksiä minne suuntaan lähtisimme. Rooma on minulle itselleni niin tuttu, että tunnen oloni ihan yhtä kotoisaksi kuin Helsingissä ja tunnen keskustan alueet ja osan laitakaupungin alueistakin ihan kuin omat taskuni ja niinpä meille on toisaalta ihan sama minne suuntaan lähdemme; tiedämme kuitenkin missä olemme ja minne olemme menossa. Ja oikeastaan näen myös hyvät puolet siinä, että Rooma on niin tuttu: Meillä ei ole mitään pakkoa rynnätä suoraan Colosseumille, Fontana di Treville tai Espanjalaisille portaille, vaan voimme ihan rennosti ja ilman kiirettä tai "pakkoja" kulkea minne haluamme.

Kävelemme Cavourista kaupunkia halkovan Via Nazionalen kautta Via del Corsolle ja siitä edelleen juutalaisten gheton kautta Tiberin rantaan. Tänään ilma on todella kuuma ja yritämme kulkea katujen varjoisilla puolilla säästääksemme voimiamme. Vettä kuluu tänään jopa vielä enemmän kuin aikaisempina päivinä ja kävelyretken alussa tuntuu siltä, että eihän näin kuumassa voi kävellä. Pian kuitenkin alkaa helpottaa, totumme kuumaan ilmaan ja teemme loppujen lopuksi todella pitkän kävelyretken. Kun kävelemme Ponte Fabricion siltaa pitkin Isola Tiberinan saarelle, näyttää apteekin seinässä oleva lämpömittari +34 astetta.

Tänään ainakaan minulla ei ole kovin suurta intoa hakeutua suurimpien turistinähtävyyksien läheisyyteen, joten kävelemmekin siltojen jälkeen hieman eri suuntaan kuin ihmiset yleensä. Suuntaamme Trasteveren syrjäkulmille, sellaisille kaduille, joilla ei turisteja juuri näe. Kierreltyämme muutaman korttelin Trasteveren laidalla olemme jo melko lähellä Testaccion kaupunginosaa ja päätämme jatkaa sinne. Tulemme taas Tiberin rantaan, ylitämme joen ja turistit kaduilla käyvät yhä vaan harvemmiksi. Itse asiassa me taidamme olla ainoat turistit näillä nurkilla. Käymme katsomassa yhtä paikallisten asukkaiden suosiossa olevaa pizzeriaa, mutta aivan kuten muistinkin, se aukeaa vasta myöhemmin illalla. Jatkamme kulkuamme suuntaan, jossa muistelen Monte Testaccion, valtavan maforansirpalevuoren, olevan. Tuo vuori on 30m korkea ja useita satoja metrejä pitkä ja se on muodostunut pelkistä ruukun sirpaleista, joita sinne on kasattu antiikin ajoista lähtien. Vuoren ympäri kiertävää tietä reunustavat melko hirveän (ja silti omalla tavallaan kiehtovan) näköiset rakennukset. Rakennukset ovat rähjäisiä, pastellisävyillä maalattuja vanhoja röttelöitä, joiden seinät ovat monin paikoin täysin graffitien peitossa. Illalla nuo rakennukset muuttuvat kuin taikaiskusta musiikkibaareiksi ja yökerhoiksi ja paikka on täynnä värivaloja, musiikkia, ihmisiä ja elämää. Been there, done that...

Kierrettyämme Monte Testaccion aikomuksenani on viedä poikani katsomaan lähistöllä olevaa todella kaunista protestanttista hautausmaata, Cimitero Acattolicaa. Kello on kuitenkin jo sen verran paljon, että hautausmaa on jo suljettu ja näemme sen vain suljettujen porttien takaa. Myöskään hautausmaan vieressä olevaan Piramidea eli Cestiuksen pyramidia emme näe, sillä se on restauroitavana ja peitetty muovihupulla. Hautausmaan portilta jatkamme matkaa vanhalle kaupungin portille, Porta Sao Paololle ja siitä edelleen Porta Sao Paolon juna-asemalle ja Piramiden metroasemalle, jossa ostamme 1,50 euron hintaiset liput automaatista ja hyppäämme keskustan suuntaan menevään metroon. Ajamme B-linjan metrolla kuitenkin vain pari pysäkinväliä ja jäämme pois Colosseon metroasemalla. Nousemme ylös metrosta suoraan Rooman symbolin, valtavan Colosseumin juurella.

Colosseumin vierestä kulkeva leveä Via dei Fori Imperiale on suljettu kokonaan liikenteeltä juuri ennen meidän matkaamme. Liikenteen huomattiin rapauttavan ja mustaavan pahasti Colosseumia ja lisäksi Colosseum on kallistunut niin paljon, että liikenne tiellä on nyt estetty. Koko valtavan leveällä kadulla ei liiku nyt lainkaan autoja. Kävelemme tuota katua pitkin Forum Romanumin ohi kohti Piazza Veneziaa ja koko Rooman näkyvintä rakennusta, Emanuele II:n monumenttia kohti. Pysähdymme matkan varrella katselemaan Forun Romanumin raunioita ja jatkamme sitten kirjoituskoneeksi haukutun Emanuele II:n monumentin ohi kohti Largo Torre Argentinaa (jolla ei ole mitään tekemistä Etelä-Amerikan Argentiinan kanssa). Täytämme matkan varrella jälleen kerran vesipullomme lähteestä. Roomassa ei todellakaan tarvitse kulkea janoisena, vaan janonsa voi sammuttaa vesilähteistä, joita on kaikkialla kaupungissa. Vesi on puhdasta ja juomakelpoista ja vieläpä kylmääkin.

Käymme moikkaamassa rauniokissoja paikalla, jossa Julius Caesar joskus murhattiin ja lähdemme sitten sillan toiselle puolelle Trastevereen. Molemmilla on jo nälkä ja jo päivän alussa teimme päätöksen, että tänään syömme molempien suosikkipaikassa Trasteveressa. Olemme käyneet siellä syömässä useissakin paikoissa, mutta nyt meillä ei ole mielessämme mitään tiettyä paikkaa, vaan päätämme menneä syömään kun sopiva paikka ilmaantuu eteemme. Sopivia paikkoja löytyy heti useita, mutta pienen kierroksen jälkeen palaamme paikkaan, joka vaikutti heti alkuun sopivimmalta. Trastevere on ilmapiiriltään ja ympäristöltään mukava ja rento paikka ja kohtuuhintaisia ruokapaikkojakin löytyy joka lähtöön.

Minun matkablogissani on se vika, että haluan näillä tarinoilla antaa ihmisille vinkkejä matkoja varten, mutta sitten en kuitenkaan muista esimerkiksi ravintoloiden nimiä. Nytkään en paina nimeä mieleen, enkä sitä enää jäkikäteen muista. Syömme joka tapauksessa jälleen kerran terassilla kujan varrella ja tänään tilaamme molemmat pizzat. Otamme kaksi erilaista pizzaa ja jaamme ne puoliksi molemmille. Ruoan kanssa juomme jälleen ison pullollisen vettä ja italialaiset oluet. Jälkiruoaksi meille riittää tänään kupillinen espressoa. Syödessämme terassin viereen ilmaantuu pieni orkesteri, johon kuuluu basisti, kitaristi ja hanurin soittaja ja he soittavat vanhoja italialaisia kappaleita. Ja tuttuun tapaan he käyvät keräämässä kolehdin muutaman kappaleen jälkeen ja vaihtavat taas paikkaa. Tällä kertaa minäkin annan muutaman lantin, koska tuo musiikki on tuonut kivasti tunnelmaa meidän (jälleen kerran) illalliseksi muuttuneeseen päivälliseen.

Kiertelemme vielä hetken yhdessä Trasteveren kujia ja Piazza Santa Maria in Trasteveren aukiokla eroamme joksikin aikaa. Lähdemme molemmat kiertelemään Trasteverea itseksemme ja tapaamme taas myöhemmin illalla samassa paikassa suihkulähteen juurella. Me olemme kävelleet tänään kilometrikaupalla paahtavassa helteessä, mutta silti molemmilla on vielä voimia ja intoa kävellä ehkä noin kolmen kilometrin matka takaisin hotellille. Kävelemme sillan yli Tiber-joen toiselle puolelle ja kuljemme hieman mutkitellen pitkin Rooman hämäriä kujia. Rooma on aina kaunis ja kiehtova kaupunki, mutta jollakin tavalla itse pidän erityisesti näistä kujista illan pimeydessä, kellertävässä valaistuksessa. Kierrämme Pantheonin ja Piazza della Rotondan kautta kohti Cavouria ja pysähdymme vielä Cavourissa hotellimme lähellä olevalle Modonna dei Montin aukiolle. Poikani käy hakemassa aukion laidalla olevasta baarista itselleen Cokiksen ja minulle pullollisen olutta. Nautimme vielä ennen nukkumaan menoa juomamme aukion keskellä olevan suihkulähteen portailla.

Valokuvat: perjantai 16.8.2013

Myös videokuvaa tuli matkan aikana tallennettua. Valmiina tosin vasta ensimmäinen:
Matkavideo, Italia 2013 1, perjantai 9.8.