sunnuntai 20. tammikuuta 2013

New York - New York

New York, New York... City so nice they had to name it twice…

On taas aika pakata matkalaukku ja lähteä matkaan. Huomenna maanantaina istun lentokoneessa 25. kertaa kahden vuoden sisällä odottamassa koneen nousua... Tällä kertaa yksin... Kone lähtee Helsinki-Vantaalta kahden jälkeen iltapäivällä ja sen pitäisi olla aikataulun mukaan perillä New Yorkissa, John F. Kennedyn lentokentällä neljän aikaan iltapäivällä. Huomiselle illalle en oikeastaan edes ajattele mitään muuta kuin hotelliin siirtymisen. Olen yhden kerran matkustanut JFK:n kentältä Manhattanille Air Trainilla ja kahdella metrolla, mutta luultavasti huomenna otan taksin, Yellow Cabin, ja ajan nopeammin ja helpommin kaupungin ytimeen. Illalla pitää ehkä vielä käväistä jossain lähinurkilla syömässä ja juomassa jotain, mutta luultavasti olen jo aikaisin nukkumassa pitkän lennon jälkeen ja aikaerokin on niin iso, että kellon ollessa seitsemän illalla New Yorkissa, on se jo kaksi yöllä Suomessa.


Finnair Airbus A330 take-off (youtube soittolista: Florida - WPB - Travel)

Olen käynyt New Yorkissa kaksi kertaa aikaisemmi : helmikuussa 2008 ja helmikuussa 2009. Noiden reissujen jälkeen ajattelin, että haluan seuraavaksi nähdä kesäisen New Yorkin, mutta nyt olen kuitenkin lähdössä sinne taas keskellä talvea. Molemmat aiemmat matkani olen tehnyt poikani kanssa, mutta tällä kertaa lähden matkaan yksin. Minulla on saapumispäivän eli maantain jälkeen täydet kolme päivää, tiistaista torstaihin, aikaa kulkea pitkin kaupunkia. Perjantaina 25.1. lähden aamupäivällä pitkälle matkalle kohti Floridaa eli tuolle päivälle en voi enää suunnitella paljon muuta kuin aamupalan jossakin lähellä Penn Stationia. Hotellin tulin vahingossa valinneeksi niin, että minun tarvitsee vain kävellä samaa katua Manhattanin itäreunalta länsireunalle ja olen perillä rautatieasemalla.

Hotelliksi olen valinnut todella edullisen hotellin aivan Manhattanin ytimestä. Hotel 31 sijaitsee 31st Streetillä, Murray Hillin alueeella, Midtown Manhattanilla, ja se on lyhyen kävelymatkan päässä Empire State Buildingista ja pikku kävelymatkan päässä ovat myös Central ParkChrysler Building ja monet muut tärkeät paikat ja maamerkit. Hotelli on ulkoasultaan ja sisustukseltaan hyvin vanhahtava ja melko erikoinen; oikea New Yorkin hotelli. Juuri sellainen kuin elokuvissa... Juuri sellainen kuin vanhoissa gangsteri-elokuvissa... Huoneet ovat vaatimattomia, mutta siistejä ja huoneissa on kyllä lavuaari ja vesihana, mutta vessat ja suihkut sijaitsevat käytävän varrella. Tällä reissulla varasin huoneen taas Hotels.comin kautta hintaan 66 euroa yö!

Hotel 31, Murray Hill, Midtown Manhattan
 
 New Yorkissa riittäisi näkemistä ja tekemistä varmasti useiksi vuosiksi, tai koko loppu elämäksi, ja kovin tarkasti en nyt mitään etukäteen suunnittele. Fiilispohjalta...

Aikaisemmilla reissuilla suurin osa ajasta on mennyt siinä, kun on vaan kävellyt ympäri kaupunkia ja ihastellut kaikkea. Katsellut niska vinossa korkeita taloja ja ihmetellyt sitä, kuinka suuri tuo kaupunki on. Ja se on hienoa. On hienoa vain hortoilla ympäriinsä muutama päivä ja nauttia suuren kaupungin taloista ja kaduista ja ihmisistä ja kaikesta siitä elämästä, mitä kaupunki pitää sisälllään. Ja sitä aion tehdä tälläkin kertaa. Vain olla ja ihmetellä. Kävellä. Kierrellä. Kulkea metrolla ja jalan. Mennä sinne minne nenä näyttää...

Jossakin korkealla on päästävä taas käymään. Korkeanpaikankammoiselle ihmiselle ehkä hassua, mutta se on ihan ensimmäisenä mielessä. Pilvenpiirtäjien kaupungissa se vaan on yksi "must"-juttu. Ensimmäisellä kerralla kävimme Empire State Buildingissä (310m/86. kerros) valoisalla ja toisella kerralla pimeällä. Nyt ajattelin vaihteen vuoksi käydä Rockefeller Centerin korkeimman rakennuksen eli General Electric Buildingin kattotasanteella (Top of the Rock) 260 metrin korkeudella.

Muutamassa "kohteessa" haluaisin käydä: Haluaisin poiketa MoMassa (Museum of Modern Art) ja ehkä jossakin toisessakin kuuluisassa museossa, vaikkapa Guggenheimissa tai ehkä ykkönen olisi kuitenkin the New Museum of Contemporary Art. Haluaisin käydä myös katsomassa jotakin Brodway- (tai off-Broadway) musikaalia tai näytelmää, mutta sitä tuskin tulen yksin tekemään. Ja kun kuitenkin olen jonkin verran kiinnostunut myös sotahistoriasta ja tekniikasta, voisin ehkä tehdä kierroksen museoksi muutetulla lentotukialus USS Intrepidillä Hudson-joen rannalla. Siirtolaisista ja heidän elämästään ja asumisestaan yms kertova Tenement Museum olisi varmasti hieno ja olisi hienoa käydä kurkistamassa ikivanhoihin asuntoihin, mutta sinne olisi pitänyt varata liput ja aika jo etukäteen.

Ella Fitzgerald - Manhattan
"We'll have Manhattan
the Bronx and Staten Island too.
It's lovely going through the zoo!

It's very fancy on old Delancy
street you know.
The subway charms us so
when balmy breezes blow to and fro."

Olen nähnyt palan Brooklyniä, muutaman korttelin pahamaineista East Harlemia ja vähän enemmänkin synkintä Queensiä, vieläpä pimeällä ja siksi minulla ei ole mitään pakottavaa tarvetta kulkea muualla kuin Downtown ja Midtown Manhattanilla, mutta... Katsotaan. Manhattanillakin minulla on vielä näkemättä China Town, Little Italy, Tribecan alue ja monta muutakin paikkaa.Ehkä aloitan Lower East Sidella, East Villagella ja Greenwich Villagella, niiden uskon olevan juuri minulle sopivaa Manhattania ja ne ovat jääneet aiemmin näkemättä.

Staten Island Ferryllä haluaisin ajella uudelleen reissun edestakaisin ja ehkä voisin katsoa tehdäänkö Harlemiin opastettuja bussikierroksia. Sellainen voisi olla vaihteeksi mukavaa ja vaivatonta tai sittten vaan ajelen sinne metrolla ja kävelen jossakin kuuluisan Apollo-yökerhon nurkillla. Pakollinen kierros WTC:n Ground Zeron nurkille on varmasti tehtävä tälläkin kertaa; viime kerroilla nähdyn valtavan kuopan paikalla kohoaa jo uusi korkea torni ja se on nähtävä. Myös Times Squaren ja Central Park ovat nekin varmasti "pakollisia" kohteita tälläkin kerralla.

Nyt kun olen lukenut yhden matkaoppaan ja kuunnellut erään "New Yorkerin" suosituksia, olen päätynyt siihen, että ehkä teen kolme erillistä reissua, yhden joka päivä: yksi suunta olisi ilman muuta Lower East Side, Little Italy ja muut Manhattanin eteläpuolen naapurustot. Toinen voisi olla Brooklyn Bridgen yli jonnekin Brooklynin puolelle ja kolmas Central Parkin ja Harlemin suuntaan. Ja iltaisin ehdin kierrellä hotellin lähistöllä Times Squarella, 42nd Streetillä, Flatiron districtin alueella jne. Tai sitten kuljen ympäriinsä jotenkin ihan muuten. En tee mitään tarkkoja suunnitelmia, vaan menen sinne, minne sattuma johtaa...

Kooste omista valokuvista: NYC 2008 & 2009

Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten tulen taas tulevien kolmen viikon aikana pääsemään nettiin. Hotellissa pitäisi olla wi-fi-yhteys ja omalle asunnollekin minun pitäisi saada sinne kuuluva kiinteä laajakaistayhteys, mutta sen saaminen tuntuu kestävän. Minulla on NET10-yhtiön USA-kännykkä, mutta sitä kautta en pysty jakamaan internet-yhteyttä. Jos New Yorkissa sattuu kohdalle sopiva myymälä, käyn ehkä ostamassa itselleni nettitikun; sillä saan sitten yhteyden missä tahansa. Toinen ongelma voi olla aika, en lähde reissuun istuakseni koneen ääressä netissä, luullakseni minun aikani menee hyvinkin tarkkaan ihan muualla. Kuitenkin yritän myös kirjoitella tarinoita matkan varrelta tänne blogiin ja lisäillä ainakin muutaman valokuvan. Jos minulla on aikaa, laitan kuvia myös flickr-albumeihin jo matkan varrelta.

"Nyt hihnalle laukku, ja viimeinen kuppi naamaan, Kohta pilvien päältä, voin muistaa tämän maan, Ei mulla oo tarkkaa suuntaa, mä menen minne sattuma johtaa..." (Haloo Helsinki! - Maailman toisella puolen)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ YHDYSVALTOIHIN MATKUSTAVILLE

Palataanpa aivan vuoden alkuun… Niin se vuosi vaihtui taas tälläkin kertaa Suomenlinnassa. Ja tämä vuosi alkoi sellaisella säällä, että minu...