perjantai 17. toukokuuta 2013

Yölautta Susiluodoille - Elämää Suomenlinnassa

Katselin Anthony Bourdainin New York Layoverin ja tuli ikävä New Yorkiin. Katselin Anthony Bourdainin Rooman Layoverin ja tuli vielä kovempi ikävä Roomaan. Melkein tuli tippa linssiin kun katseli niin tuttuja Rooman maisemia. Kaikki ne upeat vuosisatoja ja vuosituhansia vanhat rakennukset, kirkot ja historialliset muistomerkit, ravintolat ja kahvilat, terassit ja suihkulähteet, piazzat ja kaikki ne kapeat kadut ja kujat, joilla joskus joka ilta käveli. Koko se Rooman hieno ympäristö ja ilmapiiri. Sitä tunnelmaa on ikävä ja niitä niin tutuiksi tulleita maisemia on ikävä. Luulin palaavani sinne lomareissulle jo aikaisemmin, mutta nyt on jo 1,5 vuotta ehtinyt kulua. Yksi pikku reissu taitaa nyt olla jo tiedossa syksylle, mutta alkaa pahasti näyttää siltä, että tänä kesänä tai heti alkusyksystä on päästävä lomareissulle Italiaan. Ehkä matka sittenkin suuntautuu Senigallian festareille Rooman ja Venetsian kautta? Edelleen ajatuksissa on kuitenkin myös oma toinen koti USA:ssa.

Sain tällä viikolla lopulta päätökseen pienen väännön Hertzin autovuokraamon kanssa ja olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Olen tästä epäonnisesta autonvuokrauksesta kirjoitellut tässä blogissani tammikuussa enemmänkin, joten nyt tässä vain lyhyt kertaus. Autoa ei koskaan ilmestynyt sinne minne piti eli West Palm Beachin Amtrak-asemalle. Vuokrauspiste, jonka piti auto toimittaa oli mennyt jo kiinni ja minua pompotettiin puhelimessa paikasta toiseen, Hertzin toimistosta toiseen ja kukaan ei tuntunut tietävän mistään mitään. Lopulta monien mutkien jälkeen jouduin tekemään uuden autovarauksen ja vanhaa, tavallaan jo alkanutta (mutta ilman autoa) vuokrausta ei pystynyt enää netissä perumaan eikä muuttamaan. Autonvuokraus tuli lopulta huomattavan paljon kalliimmaksi kuin netissä tehty varaus ja etukäteismaksu alunperin olivat ja sen lisäksi se tuotti paljon vaivaa ja turhaa työtä. Nyt kuitenkin  pysyessäni tiukkana lopputulos pitkän vääntämisen jälkeen oli se, että Hertz maksaa minulle takaisin yli 700 dollaria ja postissa tulee kuulemma vielä 60USD:n arvoinen alennuslippu seuraavaa varausta varten. Minä kyllä jo melkein vannoin, että Hertziltä en autoa enää koskaa ota, mutta nyt vedän sanojani takaisin, koska olen tyytyväinen tähän lopputulokseen ja paljon päänvaivaa aiheuttanut sotku voidaan antaa anteeksi ja unohtaa.

Kuten jo viimeksi kirjoittamassani blogitekstissä mainitsin, yritän tässä omien matkojeni välissä silloin tällöin kirjoitella muutaman sanan suositusta matkailukohteesta, joka sattuu olemaan minun kotini. Minulla olisi paljon kirjoitettavaa Suomenlinnasta. Paljon kerrottavaa sen historiasta, rakennuksista ja elämästä linnoituskaupungissa 1700-luvulta lähtien. Minulla on paljon historiatietoa ja paljon faktatietoa, joista saisi kasattua vaikka pienimuotoisen Suomenlinna-tutkielman. Olen ylpeä kotiseudustani ja siksi olen myös kiinnostunut sen historiasta ja haluan tietää missä oikein asun. Pystyisin ehkä kirjoittamaan vaikka pienen kirjan Suomenlinnasta, mutta yritän kuitenkin kirjoitella tässä blogissani jotain sellaista, mitä ei voi lukea Suomenlinnan historiankirjoituksista tai matkaoppaista. Jotain sellaista, jonka voi nähdä (nyt jo melko pitkäaikaisen) asukkaan silmin. Jotain, mikä tulee esille omassa jokapäiväisessä elämässäni ja minun elinympäristössäni. Asiatekstiä olen jo kirjoitellut itse Suomenlinnasta omilla sivuillani ja yksinkertaisimmin tietoa löytää vaikkapa Suomenlinnan merilinnoituksen virallisilta sivuilta tai Wikipediasta.

Ensimmäiseksi murran myytin siitä, että Suomenlinnaan olisi muka jotenkin hankala kulkea. Kulkeminen Suomenlinnaan on helppoa ja vaivatonta ja itse asiassa oikein mukavaa. Toki vuosien jälkeen lauttamatkailu alkaa tuntua tavanomaiselta ja rutiininomaiselta, mutta silti siinä on aina oma hohtonsa. Kun katsooo Suomenlinnan päälaiturilta kaupunkiin päin, koko Helsingin keskusta kaikessa komeudessan on ihan siinä lähellä, aivan silmien edessä. Lauttamatka Suomenlinnasta kaupunkiin kestää 12-15 minuuttia ja sitten onkin jo suoraan aivan Helsingin keskustassa. Lauttamatkailu hakkaa mennen-tullen lähiöiden ruuhkabussit, maan alla kulkevan metron ja myös junat ja raitiovaunut. Puhumattakaan omassa autossa ruuhkan keskellä jonottamisesta. Merimatka on aina merimatka, vaikka se olisi vain kaupungista Suomenlinnaan tai päinvastoin. Vuodenajasta tai säästä riippumatta lautat kulkevat täsmällisesti aamukuudesta yökahteen asti. Ensimmäinen lautta Suomenlinnasta Kauppatorille lähtee aamulla 06.00 ja viimeinen lautta Kauppatorilta Suomenlinnaan klo 02.20, joka ainoa päivä. Myös jouluaattona ja muina juhlapyhinä. Talvella tietysti pitää katsoa aikataulua, koska lauttojen välit ovat pitemmät, mutta kesällä aikataulustakaan ei tarvitse kovin paljon välittää, kun kolme lauttaa ajaa keskeytymättä saaren ja mantereen väliä. Toinen lauttayhteys on Katajanokalta Suomenlinnaan ja tämä ns. huoltolautta kulkee arkisin virka-aikana. Kauppatorilta ja Katajanokalta lähtevät lautat ovat osa pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä ja niissä voi matkustaa HSL:n lipuilla. Kesäaikana voi kulkea myös yksityisillä vesibusseilla, jotka kulkevat parhaimmillaan puolen tunnin välein. Kolera-altaasta Kauppatorilta lähtevät vesibussit ajavat Suomenlinnassa Tykistölahden ja Kuninkaanportin kautta.

13 täällä asumani vuoden aikana Suomenlinnaan ovat ajaneet nämä tutut lautat, jotka edelleen liikennöivät saaren ja mantereen välillä. Vanha 1952 valmistunut alkuperäinen Suomenlinnan lautta tosin jo kerran poistettiin liikenteestä, mutta yksityinen liikennöitsijä palautti sen takaisin tälle välille. Siitä pitäisi antaa jo jonkinlainen tunnustuspalkinto Sun Linesille, lautan nykyiselle omistajalle. Vanhan Suokki-lautan lisäksi väliä ajavat uusi lautta, Suomenlinna II ja Sun Linesin Tor. Muuttaessani tänne aamuvuoroja ajoi JT-Linen vesibussi ja joinakin kesinä liikenteessä oli myös JT-Linen Emma eli vanha "apinalautta". Emma oli entinen Korkeasaaren lautta, siitä lempinimi "apinalautta". Hultolauttana on koko tämän ajan ollut Ehrensvärd, jonka omistaa Suomenlinnan liikenne, aivan kuten se omistaa myös uuden lautan. Vesibussiliineteenssä keväästä syksyyn on koko ajan ollut kolme vesibussia: Viapori, Amiraali ja Chapman.

Näiltä lautoilta on monenlaisia muistoja ja ihan ensimmäisenä mieleen tulevat työmatkat aamuisin auringon noustessa ja meren ollessa peilityyni ja myös ne sumuiset ja sateiset aamut, kun saari on tuntunut olevan jossain kaukana sumun keskellä yksin ja muuta maailmaa ei ole näkynyt missään. Toisena mieleen ovat jäänet talvet ja jään rytinä ja kolina sekä niiden täydellinen vastakohta; lämpimät kesäpäivät ja matkat auringonpaisteessa lautan ulkokannella. Ehkä kuitenkin hienoimpia muistoja ovat matkat yölautoilla. Nuo yön viimeiset lautat, joissa matkustajina ei yleensä ole kuin muutama väsynyt yön kulkija tuijottamassa ikkunasta jonnekin pimeälle merelle. Yleensä nekin harvat matkustajat ovat kaikki saaren asukkaita. Ja parhaina kaikista muistoissa ovat sellaiset kesäyöt, kun aamu on alkanut jo valjeta ja nouseva aurinko on alkanut jo punoittaa taivaanrannassa Herttoniemenrannan takana. Sellaiset kauniit ja lämpimät loppukesän yöt, kun lauttaa seuraava peräaalto on tehnyt tyynestä vedenpinnasta kauniisti aaltoilevaa, sileää ja kiiltävää tinapaperia... Niitä kaipaan nytkin...

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Noakin Arkki - Elämää Suomenlinnassa

On ehkä väärin sanoa, että talven jälkeen elämä palailee Suomenlinnaan, koska täällä on nykyään paljonkin elämää ympäri vuoden. Sanon kuitenkin siitäkin huolimatta, että elämä palailee talven jälkeen Suomenlinnaan; se palaa lokkeina, jotka taas saapuneen kevään merkkeinä iltaisin kirkuvat Paraatikentällä ja hanhina, jotka kaakattavat nurmikoilla. Mustarastaatkin laulavat taas. Elämä palaa kun ruoho alkaa pian taas vihertää ja puihin ja pensaisiin ilmestyy silmuja ja vihreitä lehtiä. Kuukauden päästä syreenitkin jälleen kukkivat. Elämä palaa myös turistien muodossa: yhä enemmän ihmisiä alkaa näkyä tämän kylän raiteilla ja pian lautoissakin alkaa olla taas tungosta. Elämän palaaminen näkyy venerannassa ja rantakallioilla ja se näkyy kaupassa ja kahviloissa. Terasseillakin alkaa taas pian olla elämää. Se näkyy kaikkialla ja se kaikki on taas tervetullutta pitkän ja kylmän talven jälkeen. Se saa myös ajatukseni palaamaan taas jonnekin menneisiin, menneisiin keväisiin ja kesiin täällä Suomenlinnassa. Kaikkeen mukavaan ja myös kaikkeen, mitä ikävöin ja kaipaankin.


Vappukin on taas kerran onnellisesti takanapäin. Ja ihan hyvä tämän vuoden Vappu olikin. Vietin Vapun päivää tänä vuonna naapurini kanssa Suomenlinnassa ja nautimme hänen luonaan viitisen tuntia kestäneen kolmen, tai tarkalleen ottaen kai neljän, ruokalajin lounaan. En yleensä kirjoittele tai valokuvaa ruokajuttujani tänne blogiin tai facebookiin, eikä niissä nyt niin paljon kirjoittelemista olekaan, mutta nyt teen pienen poikkeuksen. Suomenlinnan Vappulounaaseemme kuului parsaa ja prosciutto-kinkkua bearnaise-kastikkeella, pippuripihviä uusien perunoiden ja brandy-kermakastikkeen kanssa sekä juustoja ja suklaaleivokset. Kaiken tämän kanssa nautittiin riittävä määrä kuohuviiniä, valkoviiniä, punaviiniä sekä brandyä ja kahvia. Ruokalajien välissä oleilimme takapihalla ja katselimme ihmisiä leikkipuistossa ja sen ympärillä. Tavallisia turisteja, valkolakkisia Vapun juhlijoita, naapureita ja puistossa leikkiviä lapsia. Vapun päivä oli kerrankin aurinkoinen ja melko lämminkin. Ainakin auringossa.


Meidän kotitalomme, Noakin Arkki, on rakennettu 1700-luvun loppupuolella laivaston upseerien asuinrakennukseksi.Se on yksi harvoja kokonaan asuinkäyttöön 1700-luvulla rakennetuista taloista Suomenlinnassa ja sen ensimmäisiä asukkaita olivat laivaston upseerit perheineen. Rakennus oli ensimmäinen Ison Mustasaaren keskelle suunnitellun monumentaalisen Armeijan Laivaston Linnapihan rakennuksista ja se jäi myös viimeiseksi... Valtavaa linnoituksen pääaukiota ei koskaan rakennettu valmiiksi. Tästä suunnitelmasta johtuen talosta on kuitenkin käytetty myös nimeä Itäinen Siipirakennus. Rakennuksen kirkonpuoleinen julkisivu on koristeellinen ja vastakkainen puoli koruttoman yksinkertainen. Molemmissa päissä on nk. upseeripaviljongit ja rakennuksen keskiosa koostuu keskellä kulkevasta käytävästä ja sen varrella olevista huoneista. Rakennuksen katolle oli alunperin tarkoitus tulla balusteri-kaiteet ja sadeveden keräysjärjestelmä, mutta ne korvattiin kuitenkin rakennuksen korottamisen jälkeen satulakatolla. Rakennuksen arkkitehtuurissa on nähtävissä vaikutteita hovi-intendentti Carl Hårlemanilta ja sen suunnitteluun osallistui myös A.E. Gete.

Alunperin rakennuksessa asui siis Armeijan Laivaston upseereita perheineen. Perheet asuivat käytävän varrella olevissa huoneissa ja muutama perhe jakoi yhteiskeittiön. Sotavankileirin aikana rakennus oli käytössä vartiopataljoonan ja siviilivartioston kasarmina, paikallismajurin miehistön kansliana, varastona ja upseerien asuntoina. Lisäksi sinne oli sijoitettu kirjasto, satamakonttori ja reviirisairaala. Myöhemmin rakennus on ollut puolustushallinnon henkilöstön asuntoina ja nykyään sitä asuttavat niin Puolustusvoimien työntekijät perheineen kuin muutkin Suomenlinnan Hoitokunnan vuokralaiset.


Noakin Arkki sai kaukolämmön vasta 1980-luvun lopulla. Siihen asti se oli puulämmitteinen. Puita säilytettiin alakerrran kellariholveissa. Lämmin vesi rakennukseen saatiin vasta suuren, useita vuosia kestäneen peruskorjauksen yhteydessä 2000-luvulla. Ensimmäisen viiden vuoden aikana tässä talossa asuessamme meillekin tuli asuntoon vain kylmä vesi. Saman peruskorjauksen aikana muutama vuosi sitten kaikki asunnot peruskorjattiin huolellisesti vanhoja materiaaleja, tyylejä ja työtapoja käyttäen ja eri asuntoihin ja eri huoneisiin säilytettiin erilaisia sisustustyylejä. Samassa yhteydessä kunnostettiin myös savupiippuja niin, että jokaisessa asunnossa on yksi toimiva tulisija. Nykyään asunnot ovat hyväkuntoisia ja viihtyisiä, nykyaikaisia asuntoja, joissa kuitenkin kaikkialla on nähtävissä rakennuksen ikä ja yli 200-vuotinen historia. Esimerkiksi kaikki oman asuntomme ulko- ja sisäpuolen kiviseinät ovat lähes metrin paksuiset, lattiana ovat vanhat, paksut lankut ja eteiskäytävä on kaunis holvikaari. Asunnossamme on myös säilytetty vanha tiilinen puuhella sekä kaksi pönttöuunia (toinen toimiva).


Tämän matkablogini yhtenä ideana oli kirjoitella matkojen välissä pientä blogia Suomenlinnasta ja nyt olen saanut sen edes jollakin tavalla alkuun. Suomenlinna on heti Linnanmäen jälkeen koko Suomen toiseksi suosituin turistikohde ja siksi se mielestäni sopii aiheena matkablogiin erinomaisesti. Satoja tai varmasti jopa tuhansia kertoja minulta on kyselty millaista täällä on asua ja haluaisin nyt yrittää vastata siihen vähän laajemmin tämän blogin kautta. Ja monet monet kerrat olen kuullut lautalta purkautuvien ihmisten joukosta nuo peruskysymykset: "Missä se linna on?" ja "Voiko täällä oikeesti asua"?" ja tulen niihinkin kysymyksiin tässä blogissa vielä vastaamaan. Itse olen ollut nyt tällä turistimatkalla 13 vuotta ja 14. vuosi on lähtenyt käyntiin. Vaikka uutuudenviehätys ja -innostus on jo aika päiviä sitten suureksi osaksi kadonnut, viihdyn täällä silti aivan yhtä hyvin kuin ensimmäisenä asuinvuotenakin ja olen edelleen todella onnellinen ja iloinen ja myös hyvin ylpeä tästä asuinpaikasta.


Palaan nyt hetkeksi takaisin tähän vuoteen ja Vappuun. Juuri Vappuna minulla ja pojallani nimittäin tuli täyteen 13 vuotta Suomenlinnassa; Vappuna vuonna 2000 häärin ensimmäisen kerran täällä, tässä samassa talossa, mutta eri asunnossa, siivousvälineiden kanssa ja heti Vapun jälkeen muutimme ensimmäiseen Suomenlinnan kotiimme. Ensimmäisessä asunnossamme Noakin Arkin neljännessä kerroksessa asuimme melkein viisi vuotta. Sen jälkeen asuimme puolisen vuotta Kurtiinitalossa, joka on osa Paraatikentän sivustalla olevaa pitkää, Sadan Metrin Taloksi kutsuttua rakennusta. Tämän jälkeen asuimme reilun vuoden bastioni Bielkessä (myös osa Sadan Metrin Taloa) ja reilut kaksi vuotta aivan  venerannan lähellä talossa C58. Sieltä muutimme viidenteen asuntoomme ja samalla taas takaisin Noakin Arkkiin kesällä 2009. Pian meillä tulee siis neljä vuotta täyteen nykyisessä asunnossa, jota on joskus kuuleman mukaan kutsuttu nimellä Lastentarha. Juuri eilen kun olin jonkin aikaa muuttotalkoissa eräiden ystävien luona, mietin tuota omaa viimeistä muuttoani ja sitä seurannutta aikaa ja kivaa kesää. Muutto sujui mukavasti naapuriavulla ja varsinkin viikko jälkikäteen tehty varaston muuttopäivä on jäänyt erityisesti mieleen. Se oli hyvää aikaa ja siihen liittyy paljon hyviä muistoja. Myös seuraava kevät ja kesä Noakin Arkissa jäi mieleen ja kaiken kaikkiaan tähän asuntoon liittyy paljon mukavia ja kivoja muistoja.


Olemme asuneet niin kauan Suomenlinnassa, että toki tähän aikaan mahtuuu kaikki mahdolliset tunteet ja muistot hyvien ja huonojen väliltä. Tähän aikaan mahtuu aivan tavallista elämää kaikkine kiemuroineen, turhine ja myös välttämättömine hankaluuksineen ja paljon asioita tekisin nyt ihan toisin, mutta kaiken kaikkiaan minulla on täältä eniten hyviä muistoja ja Suomenlinnan aika tulee aina säilymään mielessä suurimmaksi osaksi hyvänä aikana. Erityisesti tietyt ajanjaksot vuosien varrella ja erityisesti viime vuodet ovat olleet niitä parhaita. Upeat, kaikinpuolin kauniit kesät 2009 ja 2010. Ne eivät unohdu koskaan. Ne olivat elämäni parasta aikaa. Samoin kesä 2002, jonka vietin kokonaan yksin Suomenlinnassa ja maailmalla. Myös pari viime vuotta ovat olleet tasaisia ja rauhallisia ja elämä on ollut vakaata, vaikka menoa ja tekemistä onkin riittänyt. Jos ajattelen koko tätä aikaa, olen ollut onnellinen ja tyytyväinen Suomenlinnassa ja tämä on ollut hyvä paikka asua. Kun täältä joskus jonnekin muutan, muutan haikein mielin, mutta tuhannet mukavat muistot ja mielikuvat mukanani.