perjantai 17. toukokuuta 2013

Yölautta Susiluodoille - Elämää Suomenlinnassa

Katselin Anthony Bourdainin New York Layoverin ja tuli ikävä New Yorkiin. Katselin Anthony Bourdainin Rooman Layoverin ja tuli vielä kovempi ikävä Roomaan. Melkein tuli tippa linssiin kun katseli niin tuttuja Rooman maisemia. Kaikki ne upeat vuosisatoja ja vuosituhansia vanhat rakennukset, kirkot ja historialliset muistomerkit, ravintolat ja kahvilat, terassit ja suihkulähteet, piazzat ja kaikki ne kapeat kadut ja kujat, joilla joskus joka ilta käveli. Koko se Rooman hieno ympäristö ja ilmapiiri. Sitä tunnelmaa on ikävä ja niitä niin tutuiksi tulleita maisemia on ikävä. Luulin palaavani sinne lomareissulle jo aikaisemmin, mutta nyt on jo 1,5 vuotta ehtinyt kulua. Yksi pikku reissu taitaa nyt olla jo tiedossa syksylle, mutta alkaa pahasti näyttää siltä, että tänä kesänä tai heti alkusyksystä on päästävä lomareissulle Italiaan. Ehkä matka sittenkin suuntautuu Senigallian festareille Rooman ja Venetsian kautta? Edelleen ajatuksissa on kuitenkin myös oma toinen koti USA:ssa.

Sain tällä viikolla lopulta päätökseen pienen väännön Hertzin autovuokraamon kanssa ja olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Olen tästä epäonnisesta autonvuokrauksesta kirjoitellut tässä blogissani tammikuussa enemmänkin, joten nyt tässä vain lyhyt kertaus. Autoa ei koskaan ilmestynyt sinne minne piti eli West Palm Beachin Amtrak-asemalle. Vuokrauspiste, jonka piti auto toimittaa oli mennyt jo kiinni ja minua pompotettiin puhelimessa paikasta toiseen, Hertzin toimistosta toiseen ja kukaan ei tuntunut tietävän mistään mitään. Lopulta monien mutkien jälkeen jouduin tekemään uuden autovarauksen ja vanhaa, tavallaan jo alkanutta (mutta ilman autoa) vuokrausta ei pystynyt enää netissä perumaan eikä muuttamaan. Autonvuokraus tuli lopulta huomattavan paljon kalliimmaksi kuin netissä tehty varaus ja etukäteismaksu alunperin olivat ja sen lisäksi se tuotti paljon vaivaa ja turhaa työtä. Nyt kuitenkin  pysyessäni tiukkana lopputulos pitkän vääntämisen jälkeen oli se, että Hertz maksaa minulle takaisin yli 700 dollaria ja postissa tulee kuulemma vielä 60USD:n arvoinen alennuslippu seuraavaa varausta varten. Minä kyllä jo melkein vannoin, että Hertziltä en autoa enää koskaa ota, mutta nyt vedän sanojani takaisin, koska olen tyytyväinen tähän lopputulokseen ja paljon päänvaivaa aiheuttanut sotku voidaan antaa anteeksi ja unohtaa.

Kuten jo viimeksi kirjoittamassani blogitekstissä mainitsin, yritän tässä omien matkojeni välissä silloin tällöin kirjoitella muutaman sanan suositusta matkailukohteesta, joka sattuu olemaan minun kotini. Minulla olisi paljon kirjoitettavaa Suomenlinnasta. Paljon kerrottavaa sen historiasta, rakennuksista ja elämästä linnoituskaupungissa 1700-luvulta lähtien. Minulla on paljon historiatietoa ja paljon faktatietoa, joista saisi kasattua vaikka pienimuotoisen Suomenlinna-tutkielman. Olen ylpeä kotiseudustani ja siksi olen myös kiinnostunut sen historiasta ja haluan tietää missä oikein asun. Pystyisin ehkä kirjoittamaan vaikka pienen kirjan Suomenlinnasta, mutta yritän kuitenkin kirjoitella tässä blogissani jotain sellaista, mitä ei voi lukea Suomenlinnan historiankirjoituksista tai matkaoppaista. Jotain sellaista, jonka voi nähdä (nyt jo melko pitkäaikaisen) asukkaan silmin. Jotain, mikä tulee esille omassa jokapäiväisessä elämässäni ja minun elinympäristössäni. Asiatekstiä olen jo kirjoitellut itse Suomenlinnasta omilla sivuillani ja yksinkertaisimmin tietoa löytää vaikkapa Suomenlinnan merilinnoituksen virallisilta sivuilta tai Wikipediasta.

Ensimmäiseksi murran myytin siitä, että Suomenlinnaan olisi muka jotenkin hankala kulkea. Kulkeminen Suomenlinnaan on helppoa ja vaivatonta ja itse asiassa oikein mukavaa. Toki vuosien jälkeen lauttamatkailu alkaa tuntua tavanomaiselta ja rutiininomaiselta, mutta silti siinä on aina oma hohtonsa. Kun katsooo Suomenlinnan päälaiturilta kaupunkiin päin, koko Helsingin keskusta kaikessa komeudessan on ihan siinä lähellä, aivan silmien edessä. Lauttamatka Suomenlinnasta kaupunkiin kestää 12-15 minuuttia ja sitten onkin jo suoraan aivan Helsingin keskustassa. Lauttamatkailu hakkaa mennen-tullen lähiöiden ruuhkabussit, maan alla kulkevan metron ja myös junat ja raitiovaunut. Puhumattakaan omassa autossa ruuhkan keskellä jonottamisesta. Merimatka on aina merimatka, vaikka se olisi vain kaupungista Suomenlinnaan tai päinvastoin. Vuodenajasta tai säästä riippumatta lautat kulkevat täsmällisesti aamukuudesta yökahteen asti. Ensimmäinen lautta Suomenlinnasta Kauppatorille lähtee aamulla 06.00 ja viimeinen lautta Kauppatorilta Suomenlinnaan klo 02.20, joka ainoa päivä. Myös jouluaattona ja muina juhlapyhinä. Talvella tietysti pitää katsoa aikataulua, koska lauttojen välit ovat pitemmät, mutta kesällä aikataulustakaan ei tarvitse kovin paljon välittää, kun kolme lauttaa ajaa keskeytymättä saaren ja mantereen väliä. Toinen lauttayhteys on Katajanokalta Suomenlinnaan ja tämä ns. huoltolautta kulkee arkisin virka-aikana. Kauppatorilta ja Katajanokalta lähtevät lautat ovat osa pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä ja niissä voi matkustaa HSL:n lipuilla. Kesäaikana voi kulkea myös yksityisillä vesibusseilla, jotka kulkevat parhaimmillaan puolen tunnin välein. Kolera-altaasta Kauppatorilta lähtevät vesibussit ajavat Suomenlinnassa Tykistölahden ja Kuninkaanportin kautta.

13 täällä asumani vuoden aikana Suomenlinnaan ovat ajaneet nämä tutut lautat, jotka edelleen liikennöivät saaren ja mantereen välillä. Vanha 1952 valmistunut alkuperäinen Suomenlinnan lautta tosin jo kerran poistettiin liikenteestä, mutta yksityinen liikennöitsijä palautti sen takaisin tälle välille. Siitä pitäisi antaa jo jonkinlainen tunnustuspalkinto Sun Linesille, lautan nykyiselle omistajalle. Vanhan Suokki-lautan lisäksi väliä ajavat uusi lautta, Suomenlinna II ja Sun Linesin Tor. Muuttaessani tänne aamuvuoroja ajoi JT-Linen vesibussi ja joinakin kesinä liikenteessä oli myös JT-Linen Emma eli vanha "apinalautta". Emma oli entinen Korkeasaaren lautta, siitä lempinimi "apinalautta". Hultolauttana on koko tämän ajan ollut Ehrensvärd, jonka omistaa Suomenlinnan liikenne, aivan kuten se omistaa myös uuden lautan. Vesibussiliineteenssä keväästä syksyyn on koko ajan ollut kolme vesibussia: Viapori, Amiraali ja Chapman.

Näiltä lautoilta on monenlaisia muistoja ja ihan ensimmäisenä mieleen tulevat työmatkat aamuisin auringon noustessa ja meren ollessa peilityyni ja myös ne sumuiset ja sateiset aamut, kun saari on tuntunut olevan jossain kaukana sumun keskellä yksin ja muuta maailmaa ei ole näkynyt missään. Toisena mieleen ovat jäänet talvet ja jään rytinä ja kolina sekä niiden täydellinen vastakohta; lämpimät kesäpäivät ja matkat auringonpaisteessa lautan ulkokannella. Ehkä kuitenkin hienoimpia muistoja ovat matkat yölautoilla. Nuo yön viimeiset lautat, joissa matkustajina ei yleensä ole kuin muutama väsynyt yön kulkija tuijottamassa ikkunasta jonnekin pimeälle merelle. Yleensä nekin harvat matkustajat ovat kaikki saaren asukkaita. Ja parhaina kaikista muistoissa ovat sellaiset kesäyöt, kun aamu on alkanut jo valjeta ja nouseva aurinko on alkanut jo punoittaa taivaanrannassa Herttoniemenrannan takana. Sellaiset kauniit ja lämpimät loppukesän yöt, kun lauttaa seuraava peräaalto on tehnyt tyynestä vedenpinnasta kauniisti aaltoilevaa, sileää ja kiiltävää tinapaperia... Niitä kaipaan nytkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti