keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vaihtuessa

Vuosi on taas kerran vaihtumassa. Monta vuodenvaihdetta on jo takana, mutta kyllä minä toivon niitä olevan vielä monta edessäkin. Vuosi sitten uutta vuotta juhlittiin New Yorkissa Times Squaren nurkilla, satojen tuhansien ihmisten seurassa, tänä vuonna Suomenlinnassa muutaman ihmisen kanssa.

Tämä vuosi on ollut jollakin tavalla koko elämäni erikoisin ja kummallisin vuosi. Tämä on ollut erikoinen vuosi minun henkilökohtaisessa elämässäni siksi, että olen elänyt, asunut ja työskennellyt yli puolet vuodesta ulkomailla ja muukin osa vuodesta on ollut kiireinen ja vähän stressaava ja väsyttäväkin. Suurimmaksi osaksi tuon kummallisuuden ja erikoisuuden tunteen aiheuttaa kuitenkin oman maamme täysin sekaisin oleva politiikka ja koko ajan vain kiihtyvää vauhtia huonompaan suuntaan menossa oleva yhteiskunta. Sen aiheuttaa yleinen maailmantilanne, lukuisat kriisit eri puolilla maailmaa ja kaikkein eniten naapurimme toimet. Tämä kaikki on rehellisesti sanoen tuonut elämään epävarmuuden tunteen. Koskaan aikaisemmin elämässäni en ole tuntenut samanlaista epävakautta ja uhkaa lähiympäristössä. Kun tätä kaikkea maailman hulluutta on nyt joutunut seuraamaan joka ainoa päivä pian vuoden ajan ja sitä on tungettu loppumattomana virtana tv-uutisista, lehdistä, internetin uutisista, twitteristä ja varsinkin facebookista, on pakko tunnustaa, että se on alkanut tuntua varsin ahdistavalta. Vuosi 2014 tulee jäämään historiaan vuotena, jolloin Suomi käänsi selkänsä Euroopalle ja koko maailma sekosi... Ja ikävä kyllä uskon, että vuosi 2015 ei tule tuomaan tähän parannusta. Päinvastoin, uskon että vuosi 2015 tulee tuottamaan meille vielä monta ikävää yllätystä ja vuodesta 2015 tulee vielä huonompi kuin nyt jo menneestä vuodesta 2014.

On tässä vuodessa ollut paljon hyvääkin. Lähinnä omassa, henkilökohtaisessa elämässä. Minun omassa pienessä maailmassani. Tämä on ollut mielenkiintoinen ja erilainen vuosi ja olen kiitollinen siitä, että minulle ja läheisilleni tämä on ollut hyvä vuosi. Ja toivon kovasti, että ensi vuodesta tulee samalla tavalla ihan yhtä hyvä.

No, näillä mennään... Ja se siitä. Koitetaan pärjätä ja toivotaan, että ennustukseni eivät osu oikeaan. Ja ovat asiat sitten niin tai näin, tähän blogiin ei politiikka tai militaria kuulu, joten takaisin mukavampiin ja kevyempiin aiheeseen. Minun seuraava matkani lähestyy ja pian minun pitäisi olla jo täysin toisenlaisissa maisemissa, toisenlaisissa lämpötiloissa. Pian saan (toivottavasti) jättää hetkeksi taakseni tämän hullunmyllyn ja saan katsoa maailmaa jonkin aikaa vähän toisesta näkökulmasta.

Jonkin verran matkavalmisteluitakin olen nyt jo etukäteen tehnyt: varasin hotellit Miamin pysähdykselle mennen tullen. Mennessä aion yöpyä yhden yön Miami Beachilla, Deauville Beach Resort- hotellissa. Tämä hotelli sijaitsee Miami Beachin South Beachin pohjoispuolella ja varauskriteereinä olivat nyt autovuokraamon läheisyys (kadun toisella puolella) ja se, että hotelli vaikutti kaikinpuolin oikein siistiltä rantahotellilta. Paluumatkalle varasin hotellin kahdeksi yöksi Avalon-hotellista Miamin South Beachilta. Tämä hotelli sijaitsee Ocean Drivella, Miami Vice- maisemissa. Tämän hotellin valitsin sillä perusteella, että se vaikutti hyvältä hotellilta keskellä kuuluisaa Art Deco Districtiä. Näille kolmelle hotelliyölle kertyy nyt hintaa hieman suunniteltua enemmän, mutta nyt kun olen yksin matkassa, haluan, että edes hotellit ovat kelvollisia ja sellaisia, missä uskon itsekseni viihtyväni. Minulla on tosin vielä mahdollisuus vaihtaa hotellit halvempiin tai perua ne kokonaan.

Varasin hotellit hotels.com- sivuston kautta ja sieltä sain noin 50 euron arvoisen alennuksen aikaisempien varausteni palkintona. Lueskelin tavoistani poiketen ennen varauksen tekemistä muutaman tripadvisor- arvostelun, mutta lopetin lukemisen hyvin nopeasti, koska tripadvisoria vaivaa sama ongelma kuin kaikkia muitakin keskustelupalstoja netissä: ihmisten valitus, kielenkäyttö ja kaiken haukkuminen tuo uskoakseni esiin enemmänkin näiden kirjoittajien omat henkilökohtaiset ongelmat, kuin hotellien ongelmat... Niihin ei ole uskomista. Lisäksi joitakin ihmisiä tuntuu harmittavan ihan kaikki ja juuri nämä ihmiset ovat ensimmäisenä myöskin kirjoittamassa netissä ja haluavat muidenkin kuulevan, kuinka heitä harmittaa... Sen lisäksi uskoakseni myös tripadvisorissa on nk. "trolleja", jotka tarkoituksella mustamaalavat kilpailevia hotelleja ja kehuvat omiaan. Niinpä yritänkin tehdä omat valintani ihan muilla perusteilla. Ennen hotellihuoneiden varaamista tarkastin taas varmuuden vuoksi myös Bedbug Registryn. Tätä suosittelen muillekin.

Auton vuokrahintoja vertailin aluksi eri vuokraamojen välillä momondon sivuilla, mutta varsinaisen varauksen tein kuitenkin lopulta Budgetin omalla nettisivulla. Auto on nyt varattu neljäksi viikoksi ja keskikokoisen auton (Dodge Avenger/vastaava) hinnaksi kaikkine tarvittavine vakuutuksineen tuli 678 euroa. Tärkeimmät USA:ssa tarvittavat vakuutukset ovat CDW/LDW (Collision Damage Waiver/Loss Damage Waiver) ja LI (Liability Insurance), jotka korvaavat sekä mahdollisia auton, että kolmannen osapuolen vahinkoja. Otan auton Miami Beachin Budgetilta toisena matkapäivänä ja palautan sen samaan paikkaan paria päivää ennen Suomeen paluuta. Miami Beachilla en tarvitse autoa; se olisi enemmänkin riesa hankalasta (ja kalliista) parkkipaikkatilanteesta johtuen.

Lennoista kuulin tuossa kylänraitilla sen verran juoruja, että tammikuussa on ilmeisesti tarjolla hyvinkin edullisia lentoja Floridaan. Itse en ole tätä mistään tarkistanut, mutta kuulin, että lähiaikojen lentoja Finnairilla Miamiin ja Norwegianilla Ft Lauderdaleen olisi joillekin päiville saatavilla aivan uskomattoman edullisesti. Itse pidän omia Finnairin suorien lentojen lippuja todella edullisina (650e), mutta mahdollisesti lippuja olisi nyt saatavilla vielä tätäkin edullisemmin.

Suurenna kuvat klikkaamalla
Kun minun lentoni laskeutuu Miamin lentokentälle iltapäivällä, aion ottaa taksin Miami Beachille hotellille ja viettää illan rauhassa siellä. Aamulla herätessäni voisin käydä uimassa joko meressä tai hotellin altaassa ja sitten onkin aika jatkaa matkaa kohti "kotia". Saatuani vuokra-auton lähden kohti pohjoista ja West Palm Beachia. Jos valitsen nopean Interstate I-95 tien, olen perillä reilun tunnin kuluttua, mutta koska olen kuitenkin lomalla, valitsen todennäköisesti hitaamman ja mukavamman tien (joko highway US1 tai A1A) ja ajelen kaikessa rauhassa läpi Hollywoodin, Ft Lauderdalen, Pompano Beachin, Deerfield Beachin, Boca Ratonin, Delray Beachin, Boynton Beachin, Lantanan ja Lake Worthin, koko matkan rantoja pitkin perille asti. Jos siltä tuntuu, minulla on hyvin aikaa pysähtyä matkan varrella ja ainakin ruokakauppa on pakollinen pysähdys ennen kotiin menoa.

Kirjoittelin aikaisemmin, että minulla ei ole mitään sen kummempia suunnitelmia kuukauden reissun varalle, lukuunottamatta "omaa" kuntosalia ja uima-allasta ja tietysti rantoja ja kaupungin katuja. Nyt olen kuitenkin jo löytänyt yhden tapahtuman, joka on minulle jonkinlainen "pakko": heti ensimmäisenä viikonloppuna läheisellä Palm Beach International Racewaylla järjestettävä International Hot Rod Associationin (purin tarkoituksella tuo lyhenteen auki...) Pro Winter Warm-Up kiihdytysajot. Radalle on kotoa vain noin puolen tunnin matka. Autokisojen lisäksi mielessäni on myös Kennedy Space Center. Siellä olen tosin käynyt jo kaksikin kertaa, mutta en kertaakaan opastetulla bussikierroksella kokoonpano- ja laukaisualueilla. Sitten en enää muuta "teknistä" ajankulua kapaisikaan, vaan enemmänkin luontoa ja Evergladesin rauhaa ja alligaattoreita...

Ennen lähtöäni on kuitenkin vielä pikkuisen töitä tehtävänä ja vielä sitäkin ennen on uuden vuoden toivotusten aika: Mukavaa ja turvallista vuodenvaihteen juhlintaa ja onnellista uutta vuotta kaikille!





lauantai 27. joulukuuta 2014

Jouluksi kotiin - Tukholma 22.-24.12.2014

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, aikomuksena oli alunperin viettää joulu Floridassa tai edes jossakin Etelä-Euroopassa, mutta matka kutistui lentolippujen kalleuden vuoksi Ruotsinristeilyyn, joka sekin sitten lopulta siirtyi jo joulua edeltävään aikaan. Lähdimme matkaan 22.12., vietimme yhden päivän Tukholmassa ja palasimme kotiin jouluaattoaamuna. Varasin liput Tallink - Silja Linen nettisivujen kautta päiväristelylle jo noin kuukausi ennen joulua, vaikka sillä tuskin olisi ollut mikään kiire: laivalla näytti olevan hyvin tilaa sekä meno- että paluumatkalla. Syy vähäiseen matkustajamäärään lienee selvä, tuskinpa kovinkaan moni haluaa lähteä Ruotsinristelylle niin, että paluu kotiin on jouluaattona. Tuosta huonosta matkustusajankohdasta johtuen myös lippujen hinnat olivat alhaisemmat kuin muina joulunajan päivinä. Neljän hengen B-luokan sisähytin hinta oli noin 100 euroa. Ja hintahan käsittää tietysti 1-4 matkustajaa.

Silja Linen M/S Silja Serenade lähti kohti Tukholmaa maanantai-iltana klo 17.00. Olimme laivalla jo niin aikaisin, että ehdimme kierrellä laivassa ja viettää hetken aikaa myös lasten leikkihuoneessa ennen laivan lähtöä. Koko joulukuun ajan jatkunut harmaus muuttui lumisateeksi ja laivan irrottaessa jo pimentyneessä illassa Etelä-Sataman Olympiaterminaalin laiturista, isot, märät lumihiutaleet leijailivat taivaalta. Luvassa oli melko tasainen matka; ainakaan mitään talvimyrskyä ei ollut luvassa, vaikka tuuli saattaisikin olla kohtalaista Itämeren pohjoisosissa. Menomatkalle emme olleet varanneet ruokailua, vaan joimme ainoastaan kahvit laivan kahvila-ravintolassa ja samassa paikassa söimme vielä ruokaa myöhemmin illalla. Muuten matka sujui normaalien risteilyrituaalien merkeissä: ostoksia laivan monissa eri kaupoissa ja show-esityksiä laivan Promenadella ja keulan ravintolassa.Tavallaan tylsää, mutta toisaalta tällainenkin pikku irtiotto tuntui mukavalta, kun edellisestä lomasta oli kulunut kauan aikaa. Ja tärkeintä oli tietysti 3-vuotiaan ensimmäinen laivamatka ja juuri hänen kanssaan touhuaminen ja matkustaminen on selvästi koko matkan paras osa ja kun matka oli häntä ajatellen onnistunut, se oli onnistunut mukava myös muiden osalta.

Tiistaiaamuksi olin varannut kaikille aamiaisen laivan seisovasta pöydästä, jotta meidän ei tarvitsisi heti Tukholmaan saavuttuamme alkaa etsimään syömistä. Ostimme laivan infosta valmiiksi meno- ja paluumatkan metroliput keskustaan. Metro on parempi vaihtoehto siinä mielessä, että matkustaessaan julkisilla kulkuvälineillä pääsee aina lähemmäksi sitä paikkaa, missä on vierailulla, mutta hieman erikoinen yksityiskohta oli se, että infossa suositeltiin metroa oman laivayhtiön kuljetuksen sijaan. Viking Linen Ruotsinristeilyjen etuna on parempi sataman sijainti Tukholmassa. Vikingin laivoilla pääsee käytännössä suoraan keskustaan asti, kun taas Siljan laivat jäävät Värta Hamneniin muutaman kilometrin päähän keskustasta. Se ei tosin juurikaan haittaa, koska Gärdetin metroasemalle on Värtanilta vain muutaman minuutin kävelymatka ja metro vie nopeasti ja kätevästi suoraan keskustaan. Laivan infossa vaihdoin myös myös muutaman kympin Ruotsin kruunuiksi. Valuutanvaihtokursseja on turha mietiskellä sen enempää kun kyseessä on näin pienet summat. Olimme pirteinä aamiaisella jo aikaisin aamulla ja laivan saapuessa Tukholmaan olimme valmiina kaupunkikierrokseen.

Ajoimme metrolla Gärdetin asemalta suoraan keskustaan, Gamla Stanin asemalle. Tällaisella päiväristeilyllä tehokasta aikaa kaupungissa on noin viisi tuntia ja me päätimme aloittaa aamun heti ainoalla suunnitellulla kohteella eli kuninkaanlinnan kellareissa olevalla Livrustkammarenilla. Kävelimme Gamla Stanin laitaa pitkin suurkirkon ohi kuninkaanlinnalle ja olimme museon ovella jo hieman ennen sen avautumisaikaa. Itse kuninkaanlinna on (muistaakseni) tutustumisen arvoinen ja samoin Skattkammaren, mutta kuitenkin itse suositttelen Livrustkammarenia, jos aikaa tai intoa on vain yhdessä kohteessa käymiseen. Museosta löytyy paljon mielenkiintoista esineistöä Ruotsin kuningaskunnan värikkään historian eri aikakausilta. Itseäni, kuten varmasti monia muitakin, kiehtoo eniten näyttelyn alkupäässä olevat kuningas Kustaa II Adolfin Lutzenin taistelussa käyttämät vaatteet luodinreikineen ja ilman kuningasta taistelusta palannut Streiff-hevonen. Samasta salista löytyy myös Kustaa III:n murhanneen Anckarströmin vaatteet ja naamio sekä kuninkaan verinen paita. Museon muista saleista löytyy paljon kuninkaallisille kuulunutta esineistöä ja vaatteita, ritarien haarniskoita ja aseita, koruja, prinssien ja prinsessojen vaatteita ja leikkikaluja sekä upeita kuninkaallisia hevosvaunuja. Melkoisen tovin vietimme myös parissa huoneessa, joissa niin lapset kuin aikuisetkin saavat itse pukeutua historiallisiin asuihin.

Livrustkammarenin jälkeen kävelimme vielä jonkin aikaa pitkin vanhankaupungin katuja ja kapeita kujia vailla päämäärää ja lähdimme sen jälkeen kävelemään sillan yli kohti varsinaista keskustaa. Kävelimme ohi Centralstationin ja T-Centralenin ja läpi Sergelin torin. Poikkesimme Gallerian-ostoskeskuksessa ja kävimme juomassa kahvit ja syömässä cup caket paikassa, jonka poikani oli "bongannut" paria päivää aikaisemmin samanlaisella Ruotsinristeilyllä. Paljon muuhun aika ei sitten enää riittänytkään. Itse olisin ehkä halunnut käydä vielä Riddarholman kirkossa katselemassa upeaa kirkkoa ja sen sukuhautoja, joista monet liittyvät läheisesti myös Suomen historiaan. Ennen laivalle paluuta ohjelmassa oli vielä pikaiset nuuskaostokset Kungsgatanilla ja pieni kävelykierros, jonka jälkeen matkustimmekin jo takaisin Värtanin suuntaan metrolla.

Paluumatkalle olin varannut ruokailun laivan buffet-ravintolassa. Syöminen ja juominen on mukava tapa kuluttaa aikaa laivamatkalla, mutta silti olen sitä mieltä, että hinta-laatusuhde ei ole aivan kohdallaan. Noin 40 euron hintainen ruoka on kallis ja omasta mielestäni tuolle rahalle ei saa täyttä vastinetta. Osa ruoasta oli hyvää, osa mautonta ja varsinkin jälkiruokapöytä oli ainakin tällä kerralla jollakin tavalla kehno. Hinnat nousivat vuosia sitten kertaheitolla kun oluet ja viinit lisättiin hintaan kuuluvaan valikoimaan, mutta nekään eivät kompensoi tuota kallista hintaa; itse join ehkä noin 36cl punaviiniä, enkä mitään muuta alkoholijuomaa. Kalliista hinnasta ja korkeintaan kohtalaisesta laadusta huolimatta en kadu tuota buffet-illallista; kuten jo sanoin, se on mukava tapa viettää aikaa laivassa.

Laiva oli rauhallinen maanantain matkalla Tukholmaan ja vielä rauhallisempi se oli paluumatkalla. Sitä pidän kyllä isona plussana: ei ruuhkia, ei jonottamista, ei tuskastuttavia ihmismassoja ja ennen kaikkea laivalla oli siistiä ja mukavaa... Osittain se johtuu joulunajasta ja siitä, että matkassa oli enimmäkseen lapsiperheitä ja tietysti myös siitä, että pahimmat sikailumatkat keskittyvät Tallinnan laivoille (ne, joiden vuoksi tallinnalaiset pitävät meitä kaikkia suomalaisia idiootteina ja alkoholisteina. Ne, joiden vuoksi virolaiset nauravat ja irvailevat selän takana suomalaisille. Tämän opin tänä vuonna maailmalla.). Nyt siis laivalla näkyi enimmäkseen hyväntuulisia matkustajia ja valtaosa matkustajista oli selvästi suomalaisia. Ruotsalaisia oli laivassa jonkin verran ja "muita kansallisuuksia" ei onneksi juuri lainkaan. Jos menomatkalla laiva pikkuisen keinuikin Ahvenanmaata lähestyttäessä, niin paluumatka olikin sitten oikein mukavan tasainen.

Jouluaattoaamuna kävimme vain juomassa kahvit ja syömässä sämpylät laivan kahviossa. Kevyen aamiaisen jälkeen kävimme laivan kannella katsomassa kuinka laivaa ajoi Kustaanmiekan salmeen ja ohitti kotitalomme. Tukholmassa maa oli lumeton, mutta Helsinkiin saapuessamme meitä tervehtivät ensimmäisenä Kustaanmiekan lumiset vallit ja kivimuurit.

Olen ollut hieman epäileväinen risteilymatkustaja ja jo vuosia matkustajalaiva on ollut minulle vain kulkuväline, jolla siirrytään paikasta A paikkaan B ja useinmiten samanlaisina toistuvat risteilyt ovat jo kauan tuntuneet puuduttavilta ja tylsiltä. Nyt kävin lähes 10 vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa Tukholmassa ja risteilystä jäi oikein hyvä fiilis kaikin puolin. Oikeastaan voisin lähteä vaikka uudestaan Tukholmanristeilylle koska tahansa ja ehkä se Tallinnakin menisi. Voi tosin olla, että sen jälkeen tarvitsisin taas 10 vuoden tauon...

Valokuvat


tiistai 9. joulukuuta 2014

Kesälomaa odotellessa

Pisin lomani kuluneen 1,5 vuoden aikana on ollut vain noin 2,5 viikkoa ja siitäkin on aikaa pian jo tasan vuosi. Kesällä pidin yhden vajaan kahden viikon mittaisen vapaan juhannuksen aikaan sekä kesän ja syksyn vaihteessa reilun viikon loman. Vaikka olen tänä vuonna reissannut edestakaisin Euroopassa, on tämä vuosi kuitenkin ollut enimmäkseen työntekoa, suurimmaksi osaksi ulkomailla. Kun lisään tähän kaikkeen vielä sen, että tämä syksy on jotenkin tuntunut kaikin puolin todella pitkältä ja väsyttävältä, niin ei ole ihme, että tunnen olevani loman tarpeessa. Tunnen olevani kesäloman tarpeessa.

Ensimmäisen loman, parin viikon mittaisen joululoman alkuun on onneksi enää vajaat kaksi viikkoa. Tuo loma tuo edes hetkeksi lepoa työstä ja pääsemme edes lyhyelle matkalle Tukholmaan. Ja jos sitä oikein innostuu pitkästä aikaa risteilemään, niin helppohan tästä on lähteä vaikka vielä Tallinnaankin. Sitten risteilyt onkin varmasti risteilty seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi... Loppiaisen aikaan olen muutaman päivän töissä ja sitten alkaakin pitempi lomani ja heti loman ensimmäisenä päivänä lennän Helsingistä Miamiin ja vietän kokonaisen kuukauden Yhdysvalloissa "kotona". Alkuperäisistä talven matkasuunnitelmista poiketen muiden on nyt jäätävä "kotivahdeiksi" ja minä lähden matkaan yksin.

En ole sen kummemmin valmistautumassa tuohon pitempään reissuun, eikä se juuri valmisteluita vaadikaan. Lentoliput varasin jo jokin aika sitten ja sain ne onnistuneen ajoituksen avulla todella edullisesti: suorat meno-paluu- lennot Helsingistä Miamiin Finnairin kyydissä maksoivat vain 650 euroa. Tulen ehkä viettämään yhden yön Miami Beachilla ennen omalle asunnolle siirtymistä ja samoin olen ajatellut palatessani olla vielä yön tai pari Miamissa. Nuo 1-3 yön hotellit minun pitäisi vielä varata, mutta niilläkään ei ole kiirettä, eivätkä ne edes ole ihan välttämättömiä, koska Miamista West Palm Beachille on matkaa vain 80 mailia ja tuon välin ajaa autolla helposti parissa tunnissa. Eli hotelleistakaan ei tarvitse kantaa huolta, kun on majoitus omasta takaa. Auto minun pitäisi vielä varata ja niitäkin olen jo alustavasti katsellut. Silläkään ei tosin ole kiire. Keskikokoisen auton vuokraus USA:ssa kuukaudeksi, kaikkine tarvittavine vakuutuksineen, maksaa noin 660 euroa eli Suomen hintoihin verrattuna auton vuokraus on todella edullista. Nyt kun vielä bensan hintakin on siellä aivan pohjalukemissa, auton käyttö ei todellakaan tule kalliiksi. Kovin pienellä selviän siis tällä kertaa matkajärjestelyistä ja näiden lähinnä ajatusten asteelle jääneiden valmistelujen lisäksi en ole tehnyt muuta kuin uusinut vanhaksi menneen ESTA- matkustusluvan netissä.

Minun ei oikeastaan tarvitse edes pakata matkalaukkuja ja matkalaukun otan mukaan lähinnä vain sen vuoksi, että saan tuotua mahdolliset ostokset Suomeen. Farkkuja ja kenkiä ainakin kannattaisi tuoda mukanaan jokaselta reissulta. Lähtiessäni otan mukaan vain tärkeät paperit, luottokortit, joitakin tarvikkeita ja kameran. Minun ei tarvitse pakata edes vaatteita, koska minulla on oikeastaan kaikki tarvittava paikanpäällä. Ja jos ei ole, sieltähän niitä saa. Edellisillä kerroilla minulla on ollut edes jotain vietävää USA:n kotiin, mutta tällä kertaa ei taida olla mitään sellaistakaan mukaan otettavaksi. Jotakuinkin tyhjän matkalaukun kanssa siis lähden tällä kerralla matkaan.

Moni on kysellyt minulta mitä minä teen siellä ja miten saan aikani kulumaan. Ajan kuluttaminen Floridassa ei todellakaan ole ongelma... Loputtomat hiekkarannat, katkeamattomat kaupunkien ketjut, lukemattomat isot ostoskeskukset, puistot, teemapuistot ja huvipuistot, luonto... Tekemistä riittää, mutta nyt kun maisemia ja erilaisia paikkoja laidasta laitaan on tullut nähtyä riittävästi, olen siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että minun ei ole pakko tehdä mitään... Minulla ei siis ole mitään suunnitelmia. Ainoat suunnitelmani ovat, että aion pitää siinä mielessä kuntoloman, että edellisen reissun tapaan yritän aamuisin aloittaa mahdollisimman monta päivää asuinalueen kuntosalilla ja uima-altaalla. Ja liikunnan lisäksi seuraavaksi tärkein asia on rentoutuminen. Rentoutuminen omalla altaalla, hiekkarannoilla ja puistoissa. Evergladesin suoalueella Loxahatcheessa tulen varmasti käymään ja ehkä jossakin muussakin luonnonpuistossa. Ja tietysti myös oman kaupunkini keskustan kaduilla ja rannassa. Saattaa olla, että lähden parin päivän retkelle jonnekin muuallekin; esimerkiksi Bahaman risteilylle tai autolla pohjoiseen Kennedyn avaruuskeskuksen suuntaan, Jacksonvilleen tai Daytona Beachille, mutta ne menot päätän sitten ihan sen mukaan, miltä silloin tuntuu.

Olin USA:ssa viimeksi yksin pari vuotta sitten. Silloin hortoilin vajaan viikon New Yorkissa ja rentouduin pari viikkoa West Palm Beachin alueella ja minulla oli itseksenikin ihan mukava reissu. Nyt yksin matkaan lähteminen tuntuu paljon tylsemmältä ja se johtunee siitä, että vuosi sitten vietimme joulua Floridassa ja uutta vuotta New Yorkissa isolla joukolla. Osaksi se saattaa tuntua tylsemmältä myös siksi, että tämän vuoden aikana olen reissannut Kreikan ja Suomen väliä Keski-Euroopan kautta yksin, käynyt yksin Italiassa ja kulkenut osittain yksin myös pitkin Kreikkaa. Kaipaan nyt kuitenkin tätä pikku irtiottoa ja kuntosalista, uima-altaasta, hiekkarannoista ja luonnosta voi toki nauttia myös yksin. Joka tapauksessa joulun odotuksen lisäksi nämä reilut neljä viikkoa menevät nyt kesälomaa odotellessa...



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Vuoden synkintä aikaa

Maa on musta. Ulkona tuulee. On kosteaa ja pimeää. Värit ovat kadonneet ja maisema näyttää ankealta harmaan eri sävyineen. Marraskuu on vaihtunut joulukuuksi ja elämme vuoden synkintä aikaa. Minulle tätä pahempaa on vain kova pakkanen, josta ei vielä tänä talvena ole tarvinnut kuitenkaan onneksi kärsiä.

Palasin Suomeen reilun puolen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen 24.8. ja olen ollut nyt ainakin jotakuinkin aloillani jo reilut kolme kuukautta. Tosin nytkin olen jo ehtinyt olla pois kotoa parikymmentä päivää, mutta elokuun jälkeen en ole ollut maan rajojen ulkopuolella.

Suunnitelmissa on vielä lyhyt reissu ennen joulua: "Päivä Tukhomassa"- risteily Silja Serenadella juuri ennen joulua. Edellisestä Tukholman käynnistäni onkin ehtinyt kulua jo peräti 10 vuotta! Haaveissa oli alunperin jonkinlainen joulumatka isommalla joukolla, edes jonnekin Eurooppaan, mutta erinäisistä syistä johtuen se on nyt unohdettava ja on pakko tyytyä Tukholman risteilyyn. Hetken elättelin toiveita siitä, että olisimme tänäkin vuonna saaneet viettää joulun Floridassa, mutta se jää nyt jonnekin tulevaisuuteen.

Seuraavan pitemmän matkani Atlantin toiselle puolelle tulen tekemään yksin. Osan on nyt tällä kertaa jäätävä kotivahdiksi ja kissanvahdiksi. Lähden matkaan tammikuussa ja palaan takaisin vasta helmikuun puolella. Tällä kerralla lennän Finnairin suoralla lennolla Helsingistä Miamiin ja palaan samaa reittiä. Miamista on matkaa West Palm Beachin kaupunkiin noin 120 kilometriä ja tuon välin aion ajella mennen tullen vuokra-autolla, jonka otan käyttöön todennäköisesti koko kuukauden ajaksi.

Finnair lentää näitä suoria Helsingin ja Miamin välisiä lentoja vain 16.12. - 21.3. välisen ajan. Lennot AY7 ja AY8 lennetään Finnairin Airbus A340-300 (A343)- koneilla suoraan perille asti, ilman välilaskuja. Menomatkan lentoaika on reilut 11 tuntia ja paluumatkan lentoaika on tuntia lyhyempi. Olisin kovasti halunnut tälläkin kerralla poiketa joko mennessä tai tullessa New Yorkissa, mutta koska pitkän tauon jälkeen Finnair lentää taas näitä suoria Floridan lentoja, ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lentää kerrankin suoraan Helsingistä (melkein) perille asti, ilman koneenvaihtoja.

Tämä vuosi on ollut melko kiireinen ja tämä vuosi on myös maailmantilanteen ja Suomen sisäisen tilanteen vuoksi ollut jollakin tavalla synkkä ja masentava. Nyt olen kyllä ihan loman tarpeessa ja olen todella iloinen, kun saan jättää tämän maan vähäksi aikaa taakseni. Melkein vielä iloisempi olen kuitenkin siitä, että minulla on nyt hyvä mahdollisuus pitää lomaa myös facebookista, jonka senkin seuraaminen on käynyt hyvin raskaaksi ja ahdistavaksi ja harvoin sitä seuratessa hyvälle mielelle tulee. Nyt aion matkaan lähtiessäni jättää facebookin vähemmälle ja keskittyä vain twiittailuun ja tämän matkablogin kirjoittamiseen.


lauantai 25. lokakuuta 2014

Jäähyväiset Kreikalle

Lähdin Kreikkaan todellisella äkkilähdöllä, parin päivän varoitusajalla, helmikuun 10. päivä 2014 ja palasin "lopullisesti" kotiin vasta elokuun 24. päivä eli 6,5 kuukauden kuluttua. Ehdin tuon reilun puolen vuoden aikana käydä kolme kertaa "lomilla" Suomessa ja yhden kerran lyhyellä pikavisiitillä Italiassa. Koko tuona aikana erinäisistä syistä johtuen kukaan ei käynyt kyläilemässä Kreikassa, vaikka siihen olisi ollut loistavat mahdollisuudet. Kreikkaa kohtaan minulla on loppujen lopuksi paljon erilaisia tunteita laidasta laitaan ja vaikka silloin ajattelin sen olevan nopeasti unohtuva, pakollinen ja väistämätön, mutta silti yhdentekevä välipysäkki, niin totuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Kaksi kuukautta kotiinpaluun jälkeenkin minun on hieman vaikea kirjoittaa ajastani Kreikassa ja huomaan kuinka vahva viha-rakkaussuhde minulle on kehittynyt tuota maata kohtaan.

Kreikassa elin, asuin ja työskentelin Larissan kaupungissa, joka on melko suuri maatalousalueen keskuspaikka manner-Kreikassa. Larissa sijaitsee noin neljän tunnin junamatkan päässä Ateenasta (pohjoiseen) ja vajaan kahden tunnin junamatkan päässä Thessalonikista (etelään). Lyhyinä vapaina hetkinä ehdin käydä neljä kertaa Voloksen kaupungissa ja useita kertoja Thessalonikissa ollessani matkalla lentokentälle ja pois Kreikasta tai ollessani paluumatkalla Kreikkaan. Ehdin käydä Meteoran luostareilla Kalambakassa, Makrinitsan kylässä Pelion-vuoren rinteillä ja myös Skiathoksen saarella. Näiden paikkojen lisäksi vietin yhden viikonlopun Ateenassa. Kun elokuun alussa olin saanut tarpeekseni Larissasta ja Kreikasta, tein vielä lyhyen matkan Italiaan; Roomaan ja Anconaan sekä Summer Jamboree- festareille Senigalliaan.

Kreikassa oli hyvät puolensa ja huonot puolensa. Toisaalta Kreikka tuntui välillä kehitysmaalta ja välillä oli vaikea uskoa sen olevan osa Eurooppaa (tosin viime aikaisten tapahtumien valossa minun on vielä vaikeampi uskoa, että Suomi on osa Eurooppaa....). Usein tuntui, että mikään ei toimi ja että kaikki on jollakin tavalla nurinkurista ja kummallista. Kreikassa moneen asiaan piti suhtautua aivan eri tavalla kuin Suomessa ja pikkuinen hälläväliä-asenne oli usein välttämätön, jotta ylipäätään selvisi päivistä hermojaan tai kärsivällisyyttään menettämättä. Kreikka ei ole maa, jossa koskaan haluaisin asua ja elää pysyvästi ja suoraan sanoen kovasti alkuun ihmettelin niitä ihmisiä, jotka haluavat viettää siellä lomansa. Mutta toisaalta, koko puolen vuoden aikana en hermostunut, kiukustunut tai masentunut kertaakaan mistään... Noiden asioiden kanssa oppii elämään ja oma asenne on se kaikkein tärkein. When in Rome...  Maassa maan tavalla... Ja näin jälkikäteen huomaan kaipaavani montaa asiaa Kreikassa.

Palattuani Suomeen huomaan taas sen, kuinka kummallisia itse asiassa suomalaiset ihmiset ovat. Olen jo etukäteen pahoillani ja pyydän anteeksi niiltä joita loukkaan, mutta sanon (taas kerran) ihan suoraan, että me suomalaiset kuvittelemme itsestämme ja omasta maastamme liikoja. Otan esimerkiksi tavalliset kadun kansalaiset: Larissassa kulkiessani en törmännyt oikeastaan missään epämiellyttäviin ihmisiin, en alkoholisteihin tai "kylähulluihin", enkä sellaisiin ihmisiin, jotka olisivat herättäneet inhoa tai pelkoa tai jotka olisivat saaneet minut tuntemaan oloni varautuneeksi ja varovaiseksi. Nyt kun kuljen taas Helsingin katuja aamuin illoin ja joskus myöhemminkin yöllä, en pääse etenemään yhtäkään kadunväliä ilman ettei vastassa olisi jotakin noista edellämainituista. Jokin aika sitten kuljin kaupungin läpi lauantaina alkuillasta ja jotenkin minusta tuntui siltä, että täysin sekopäisiä örkkejä nousi jostain maan alta ja niitä oli kaikkialla... Suomi on täynnä sekopäitä, alkoholisteja, juoppoja, huumehörhöjä ja muuten vaan niin omituisia ihmisiä, että alan uskoa, että se kehitysmaa, jonka sivistyneeseen Eurooppaan kuuluminen on kyseenalaista onkin Suomi, eikä Kreikka.

Ikäväkseni huomasin Kreikassa myös sen, kuinka huono maine suomalaisilla maailmalla on... Meitä pidetään juoppoina ja hieman omituisina, Euroopan syrjäisien kolkkien ihmisinä... Se tuli esiin monta kertaa, monien eri ihmisten kanssa... Me pidämme itse itseämme eliittikansana ja omaa maatamme jotenkin erityisen loistavana ja parhaana paikkana asua (tai lottovoittona...), mutta se ei ehkä ole kuitenkaan totuus, ei ainakaan muiden silmissä.

On totta, että Kreikassa kaikki ei toimi samalla tavalla kuin täällä, mutta asiat kuitenkin yleensä hoituvat sielläkin. Tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin... Ilman sen suurempia paineita tai stressiä. Ja monet asiat toimivat jopa paljon paremmin kuin täällä. Olen kyllä todella tyytyväinen kun olen taas Suomessa ja monet hommat on paljon helpompi hoitaa ja keskimäärin kaikki toimii varmemmin, mutta taas toisaalta kaipaan vähempää stressiä ja kiireettömyyttä elämässä. Kaikki täällä on jollakin tavalla niin kovin kylmää ja jäykkää, eleetöntä ja ilmeetöntä. Tai täysin sekopäistä...

Koko puolen vuoden aikana en ollut Kreikassa päivääkään pois töistä sairauden vuoksi. Myöskään läheisimmistä työkavereistani kukaan ei ollut sairauslomalla yhtä ainoatakaan päivää. Yksi Suomesta tuliaisina tuotu flunssa yritti alkukeväästä saada minusta yliotetta, mutta sekin flunssan alku meni pois parissa päivässä. Ja muun ajan olinkin sitten täysin terve. Kun palasin Suomeen, minulta ei mennyt kuin pari viikkoa, kun olin jo flunssassa ja nyt näyttää siltä, että kaikki ystävät, sukulaiset ja työkaverit ovat olleet jo viikkoja hekin flunssakierteessä... 

Ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta Kreikassa vietin hotellissa. Hotelli oli hyvä ja hieno hotelli ja joku saattaa ajatella: "Wau! Kolme ja puoli kuukautta hotellissa Kreikassa! Mahtavaa!". Asia ei kuitenkaan ole ihan niin... Kun vajaan 20 neliön hotellihuone on kotina useita kuukausia, tuo pieni huone alkaa muuttua enemmän vankilaksi kuin kuin kodiksi. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että hotelli sijaitsi noin neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja tie hotellin ja keskustan välillä oli pitkä, suora ja melko tylsä. Ja alue ei ylipäätään todellakaan ollut sitä Kreikkaa, jossa talot ovat valkoiseksi kalkittuja niissä on siniset ikkunaluukut... Ei, se on ihan joku muu Kreikka. Se on turistien saarilla näkemää Kreikkaa ja minä taas olin ja elin ihan toisessa Kreikassa.

Hotellissa ei näkynyt kuin kolme Englannin kielistä kanavaa: BBC World- uutiskanava, Euronews ja CNN-uutiskanava. Niinpä minä katselin koko tuon ajan Englannin kielisiä uutisia... Illasta toiseen vain uutisia uutisien perään. Palattuani Suomeen katselin ja luin suomalaisia uutisia, mutta hyvin pian nettiuutiset vaihtuivat takaisin kansainvälisiim uutisiin ja kuukauden jälkeen etsin myös televisiosta ainoan meillä näkyvän ulkomaalaisen uutiskanavan, BBC Worldin. Näkemykseni uutisten erilaisuudesta on vain vahvistunut kokemuksen lisääntyessä; meille suomalaisille tarjotaan uutisten välityksellä niin kovin kaunisteltu ja suodatettu kuva todellisuudesta ja oikeasti isoista maailman tapahtumista ei usein kerrota juuri mitään.

Hotellielämän jälkeen ehdin asua kolme kuukautta vuokra-asunnossa Larissan keskustassa ja se helpotti elämää kyllä melko paljon. Pitkän työn tuloksena saimme lopulta vuokrattua asunnon, joka oli kaikin puolin kelvollinen ja sijainniltaan meille sopiva. Asustelin kämppäkaverini kanssa tavallisessa kreikkalaiskerrostalossa aivan Larissan keskustassa. Asunnossa oli molemmille oma huone, pieni keittiö, iso olohuone ja iso parveke. Tuolla parvekkeella vietin monta iltaa ja nytkin vähän kaipaan parveketta ja sen lämpöä ilta-auringossa.

Reilut puoli vuotta meni nopeasti, vaikka on pakko myöntää, että viimeinen kahden kuukauden jakso tuntui melko pitkältä. Välillä olin koko maahan sen verran kyllästynyt, että laskin vain päiviä ja odottelin kotiin lähtöä. Toisaalta, mikäs minun oli sielä ollessa... Kaikki oli ihan hyvin ja mitään oikeasti isoa valittamista minulla ei ollut. Elämä siellä oli oikeastaan aika helppoa. Hieman ennen poislähtöäni pidin vielä yhden "pitkän viikonlopun" eli otin vapaata torstaista sunnuntai-iltaan ja sen verran halusin jo jotain muutakin kuin vain Kreikkaa päivästä toiseen, että tein pikareisun Italiaan.

Olin siis odottanut kotiinpaluuta, mutta kun se aika koitti, en osannutkaan iloita siitä. Kun tuli aika jättää jäähyväiset Kreikalle, minä hämmästyin hieman omaa tunteettomuuttani, kylmyyttäni ja pääni tyhjyyttä; en tuntenut haikeutta tippa silmässä, mutta en myöskään iloa kotiinpaluusta. Läksiäispäivänäni tosin yksi työtoverini sanoi nähneensä minun jäähyväispuheeni aikana pienen kyyneleen silmäkulmassani. Pienen, mutta kuitenkin... Hän oli siinä oikeassa; tavallaan olin tyytyväinen siitä, että urakka oli suoritettu kunnialla loppuun, mutta tavallaan tiesin, että tulen ainakin jonkin verran kaipaamaan sitä paikkaa, tuttuja työkuvioita ja hyviä ystäviä, joita tuskin tulisin tämän jälkeen enää koskaan näkemään.

Pitkään paluuni jälkeen minusta tuntui, että sisäisessä "lämmönsäätelyjärjestelmässäni" on jotain vikaa. Viikkojen ajan minulla oli pääsääntöisesti kylmä ja taas toisaalta minulle tuli hiki aivan omituisissa paikoissa, silloin kun ei varmasti olisi pitänyt olla hiki. Ehkä siinä ei ole mitään kummallista. Kun keho on tottunut lämpimään säähän ja viimeiset kolme kuukautta ennen kotiinpaluuta oikein todella kuumaan säähän, niin ehkä se on ymmärretäävää. Ehkä ihmisen systeemit menevät hieman sekaisin, kun palaa +35-40 asteen lämpötiloista noin +10 asteen lämpötilaan. Myös vatsa tuntui olevan vähän kipeä ja sekaisin jonkin aikaa; kaiketi bakteerikanta on sen verran erilainen, että senkin puolesta meni hetki aikaa ennen kuin totuin taas Suomeen.

Olen ollut lähtökuopissa joka päivä vuodesta 2011 lähtien, sitoutuneena lähtemään koska ikinä minua tarvittaisiin muualla. Tämä työni on vienyt minut hetkeksi töihin ja asumaan Roomaan ja se on vienyt minut lyhyille reissuille Pariisiin ja Brysseliin. Nyt olen kuitenkin todella tyytyväinen ja iloinen siitä, että kierreltyäni siellä täällä, milloin missäkin, seuraavat matkani ensi vuoden puolella tulevat luultavasti olemaan vain ja ainoastaan lomamatkoja.

Yksin matkustamisen hyvät ja huonot puolet ovat mietityttäneet minua paljon viime kuukausina. Minulla oli kyllä Kreikassa melkein koko ajan seuraa, mutta suurimman osan vapaa-ajan reissuista tein yksin, samoin kuin kaikki kotimaan lomamatkani. Olen ollut omillani. Olen ollut "tien päällä" itsekseni ja tottunut kulkemaan vailla seuraa tai vailla matkakumppanien tukea. Olen aina ollut sitä mieltä, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, mutta nyt olen tyytynyt yksinkertaiseen iloon ja siihen saan tottua varmasti jatkossakin.

Syksyn vaihtuessa hiljalleen talveksi olen jo suunnittelemassa seuraavia siirtoja. Minusta vaan ei yksinkertaisesti ainakaan tällä hetkellä ole enää juurtumaan ja juuttumaan paikoilleni, vaan minun on pakko jatkaa matkaa. Tämän lyhyen blogikirjoituksen jälkeen tulen julkaisemaan pitkän matkakertomukseni Kreikan ajalta ja sitten onkin jo aika siirtyä samalla eteenpäin. Näillä näkymin seuraava matka tulee ehkä (tällä hetkellä suurella kysymysmerkillä) olemaan jonkinlainen lyhyt joululomamatka läheisten ihmisten kanssa ja sen jälkeen lähdenkin taas yksin matkaan kohti Yhdysvaltoja ja omaa kakkoskotia. Matkustusvaihtoehtoja minulla on nyt kolme: 1) Suorilla Finnairin lennoilla Helsingistä Miamiin ja takaisin. Kalliiden lentolippujen lisäksi tässä vaihtoehfossa on se huono puoli, että toisessa päässä on vielä ajomatkaa 120km. 2) Finnairin suorilla lennoilla meno-paluu New Yorkiin ja sieltä sisäisillä lennoilla melkein kotipihalle West Palm Beachille. Tässä plussani olisi tilaisuus pysähtyä taas kerran New Yorkissa. 3) Norwegianin lennot jotaon kautta Ft Lauderdaleen ja takaisin. Ajomatkaa perillä noin 80km. Lisäksi on tietysti lukemattomia muita vaihtoehtoja eri Euroopan kaupunkien kautta tai välipysähdyksellä jossain päin Yhdysvaltoja. Päätöksiä pitäisi alkaa pian tekemään.

Jos joku päättää liittyä seuraani tuon matkan jossakin vaiheessa, otan matkakumppanit vastaan ilomielin. Joka tapauksessa suuntaan kauemmas maailmalle heti loppiaisen jälkeen tammikuussa, ensi vuoden puolella, ja palaan takasin Suomeen vasta helmikuun alkupuolella.

Saattaa olla, että joskus vielä tulee se aika, kun en enää palaa... Tai varmasti palaan, mutta ehkä palaan vain kesän ajaksi. Tuota asiaa en kuitenkaan ole vielä ajatellut tai suunnitellut sen enempää, mutta yhä väistämättömämmältä se tuntuu...

Valokuvat: Kreikka helmikuun alusta elokuun loppuun


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Paluu Suomeen ja kohti uusia seikkailuja

Suomeen paluustani on kulunut nyt jo hieman reilu kuukausi. Takana on reilut puoli vuotta elämää Kreikassa ja olen taas sopeutumassa normaaliin Suomen arkirytmiin, jos minulla nyt koskaan mitään varsinaista arkirytmiä on edes ollut. Kirjoittelen tässä lähiaikoina hieman lisää Kreikan kokemuksista ja myös siitä, miltä paluu Suomen syksyyn on tuntunut. Pitkä matkakertomuskin on jo noin 95% valmis, mutta lykkään sen julkaisua vielä hieman myöhemmäksi. Kirjoittaminen on nyt tuottanut suuria vaikeuksia, eikä se ole nyt kiinnostanut minua alkuunkaan, mutta väkisin kirjoitan nyt muutaman sanan ja tulen esiin pimennoista kertoakseni, että olen yhä olemassa ja tulen tätä blogia edelleen jatkamaan. Nyt siis vaan pikaiset kuulumiset ulkomailla asumisen jälkeen, seuraavaksi vähän lisää ja sitten lopulta koko pitkä matkakertomus pitkän matkan vaiheista.

Kirjoitin yli kuukausi sitten toisaalle, että tuskin tulen enää koskaan palaamaan Kreikkaan siellä viettämäni reilun puolen vuoden ajanjakson jälkeen. Kun pari tuntia oli kulunut ja katselin lämpimältä parvekkeeltani katua ja tuttua kaupunkinäkymää, tajusin yhtäkkiä, että kyllä minun vielä varmasti tulee sitä paikkaa ikäväkin. Kaupunki, jossa olin, ei ehkä ole maailman viehättävin kaupunki ja kaikki tuossa maassa ei todellakaan ole kaipaamisen arvoista, mutta yhtä kaikki: Larissa oli reilut puoli vuotta minun kotini, tärkeä osa minun elämääni ja olin siihen kaikkeen jo niin tottunut ja hyväksynyt sen jokapäiväiseen elämääni. Ehdin tottua siihen ja elämään toisaalla jo niin hyvin, että nyt paluu Suomeen on ollut pientä paikan hakemista ja totuttautumista uuteen, vanhaan rooliin. Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen reilun kolmen vuoden aikana ja tämän matkan jälkeen olen taas muuttunut paljon lisää siitä, mikä ja kuka olin vuonna 2010.

Olen viettänyt tänä vuonna hotelleissa 117 yötä... Olen ollut hotellissa Larissassa, Thessalonikissa, Voloksella, Skiathoksella, Ateenassa, Roomassa, Anconassa, New Yorkissa, Helsingissä, Vantaalla, Forssassa, Sastamalassa ja Kemiössä. Ja näiden reilun sadan hotelliyön lisäksi lähes sata yötä on tullut vietettyä jossain muussa majapaikassa Larissassa, Säkylässä, Sastamalassa ja Haminassa. Hmmmm... Olen kai minä jonkun yön kotonakin nukkunut, mutta oma sänky ei ole tänä vuonna tosiaankaan käytöstä kulunut ja suurimman osan vuodesta olen viettänyt pois kotoa ja pois Suomesta. Vain muutaman viikon lyhyinä pätkinä olen ollut tänä vuonna kotona. Melko paljon on tullut lennettyäkin: yksittäin laskettuna minulla on tänä vuonna takana 19 lentoa. Ja tämä tuskin oli vielä kaikki; tätä vuotta on vielä jäljellä kolme kuukautta...

Ennen kuin tämä pitkä reissuni oli edes lopussa, ajattelin jo mielessäni seuraavia reissuja ja mistäpä sitä koskaan tietää, vaikka palaisin vielä joskus Kreikkaankin tervehtimään tuttuja. Yksi varma asia, ainakin omissa ajatuksissani tällä hetkellä, on nyt kuitenkin parikin matkaa omaan kotiin Yhdysvaltoihin. Ensimmäistä matkaa olen alustavasti suunnitellut joulukuulle ja toista ensi vuoden puolelle. Tällä viikolla suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet ja kehittyneet niin, että yhden pitkän matkan tulen tekemään luultavasti tammikuussa: todennäköisesti lähden heti loppiaisen jälkeen ja palaan helmikuun alkupuolella. Toinen matka sijoittuisi sitten joulukuun alkuun tai huhtikuun puolelle. Ainakin toinen (todennäköisesti jopa molemmat) matkoista minun pitää todennäköisesti tehdä yksin.

Vielä jokin aika sitten suunnittelimme viettävämme viime joulun tapaan myös tämän joulun isommalla joukolla Floridassa, mutta se näyttää nyt mahdottomalta toteuttaa liian tiukan "aikaikkunan" ja juuri sen ikkunan kohdalla järkyttävän hintaisten lentolippujen vuoksi. Huonoillakin yhteyksillä joulun aikaan osuva matka Floridaan tulisi nyt maksamaan huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten. Lippujen hinnat ovat halvimmillaankin noin 800-1000 euroa (meno-paluu, aikuinen). Se on monta sataa liikaa ja jos lähtijöitä olisi 5-6, matkan hinta nousisi ihan järjettömän suureksi. Tämän tilalle olemme nyt etsimässä jotakin halpaa matkaa Välimeren suuntaan joko jouluksi tai uuden vuoden nurkille tai sitten jopa yli molempien juhlapyhien. Paikasta tai mistään muustakaan ei vielä ole mitään tietoa, mutta Italiaa olen katsellut ja nyt ehkä vahvimpana ehdokkaana on Espanja ja Barcelona.

Näin ollen tulen siis melko varmasti tekemään 1-2 matkaa Yhdysvaltoihin yksin. Minulla on jäljellä tämän ja viime vuoden lomia vielä yhdeksän viikkoa ja lentolippuja saa nyt myös todella edullisesti, jos on mahdollisuuksia valita matka-ajankohta vapaasti tai jos se osuu jonnekin muualle kuin yleiseen loma-aikaan (kuten joulu). Esimerkiksi Norwegianilta on mahdollista saada edullisimmillaan hieman yli 400 euron meno-paluu- lippuja noin Ft Lauderdaleen Floridaan (noin 80km asunnoltamme). Matka-ajankohdassa pitää kuitenkin tosiaan olla silloin valmis joustamaan. Olen nyt jo alustavasti selaillut lentoja loppiaisen ja helmikuun alun välille Norwegianin, Finnairin ja ebookersin kautta ja vaihtoehtoina ovat nyt oikeastaan Norwegian suoraan Ft Lauderdaleen yhdellä vaihdolla tai Finnair New Yorkiin ja yhdellä vaihdolla West Palm Beachille. Lentolippujen hinnat tuona ajankohtana vaihtelevat noin 550-800 euron välillä. Yksi vaihtoehto olisi myös Finnairin suorat lennot Miamiin ja takaisin hintaan 790 euroa.


------------------------------------------

Tämän matkablogin, Flickr-valokuvablogin ja YouTube-videoiden laskurit 1.10.2014:
Tämän matkablogin katselukerrat 10 637
Flickr-kuvien ja albumien katselukerrat 386 458
YouTube-videoiden katselukerrat 71 375
https://www.facebook.com/Nuuskamuikkunen


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Syksy keskellä kesää?

Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina olen taas menossa. Olen aivan pitkän matkani alussa ja vietän aikaisesta lennosta johtuen sunnuntai-illan ja matkan ensimmäisen yön Scandic Park- hotellissa, Helsingin Mannerheimintiellä. Olen vielä kerran lähdössä tämän pitkän reissuni merkeissä kohti etelää ja tästä viimeisestä pätkästä tuleekin pisin yhtäjaksoinen aika nykyisessä asuinosoitteessani kaukana poissa. Parin kuukauden päästä saankin sitten sanoa sille osoitteelle jo hyvästit... Vaikka tämän reissun loppuun onkin vielä pitkä matka, nyt ainakin tiedän tarkalleen koska se tulee loppumaan. Lähdin matkaan helmikuun 10. päivä (tai oikeastaan jo 7.2.) ja tulen palaamaan (enemmän tai vähemmän) pysyvästi Suomeen syksyllä, elokuun loppupuolella. Kaikenkaikkiaan tämä reissu venyy siis hieman yli puolen vuoden mittaiseksi.

On hyvä, että poikani vielä ainakin virallisesti asuu minun kanssani samassa osoitteessa Suomenlinnassa; muuten asunto olisi siellä aivan tyhjänpanttina ja se olisi jo kannattanut vuokrata jollekin tämän puolen vuoden ajaksi. Poikani lisäksi vielä ystävälliset naapurit käyvät tarvittaessa hoitamassa Miisa-kissaamme, joten koti on edelleen koti ja käytössä, vaikka minä en olekaan omassa sängyssäni tänä vuonna montaa yötä nukkunut. Ja vaikka palaankin kotiin syksyllä, ei meno taida juurikaan hiljentyä, vaan uudet tuulet puhaltelevat ja syksy ja talvi luultavasti vievät minua taas jonnekin niin työn merkeissä kuin muutenkin. Lähemmäs ja kauemmas, mutta yhtä kaikki, sänkyni olisin voinut myydä jo pari-kolme vuotta sitten ja jatkossakaan en sitä taida ihan hirveän paljon tarvita.

Olen nyt viettänyt reilun viikon verran Suomi-lomaa hyvin viileissä merkeissä. Sää on ollut aivan kuin syksyllä: harmaata, sateista ja aivan liian kylmää. Sellaisina päivinäkin kun aurinko on paistanut, ilma on ollut kolea ja se on jo monet kerrat tuonut minulle hyvin syksyisen tunteen tunteen. Kylmä aurinko paistaa ja se tuntuu jotenkin hyvin samanlaiselta kuin sää on usein syyskuussa. Paras päivä oli lauantai, jolloin auringossa oli hetken jopa lämmin, mutta varjossa mittari näytti silti vain +16 astetta... Tämä säiden puolesta kehno jakso olikin sitten minun Suomen kesäni tänä vuonna.

Minun lyhyen kesälomani tärkein tapahtuma oli ehdottomasti 93rd Rock'n'Roll Jamboree Ellivuoressa Juhannuksena. Sen vuoksi yleensäkin tulin Suomeen juuri nyt. Juhannusjuhlat olivat hyvät kaikki meni hienosti ja Juhannus oli mukava ja hauska säästä huolimatta. Hyvin sitä jaksoi vielä "vanhakin" heilua kaksi iltaa ja yötä festareilla ja tuona aikana ehdin nähdä 12 hyvää bändiä ja monia vanhoja, hyviä ystäviä. Välillä vietimme iltaa isommalla joukolla meidän hotellihuoneessa ja välillä ulkonakin, mutta suurin osa ajasta meni tietysti bändejä kuunnellessa ja katsellessa ja tanssilattialla heiluen... Omalla mökillämmekin ehdimme käväistä ja viettää yhden mukavan, mutta kylmän illan grillin äärellä. Kun vielä yhtenä iltana istuin venekerhon rannassa ystävien kanssa ja toisen illan omalla takapihalla naapurien kanssa grillaillessa, voi kai sanoa, että tämä loma oli täynnä eri ystävien näkemistä eri paikoissa ja aika kului nopeasti ja mukavasti, vaikka kehno sää vähän mielialaa latistikin.


Laskuritietoa vieraista ja katselukerroista 28.6.2014:

Tämä matkablogi:
Sivun katselut eilen19
Sivun katselut viime kuussa202
Sivun katselujen koko historia9 808
Jätetyt kommentit   1

Flickr-valokuvablogi ja YouTube-videot
Kuvien ja albumien katselut eilen 1 244
Kuvien ja albumien katselut koko aikana 314 177
YouTube-videoiden katselukerrat 64 987


https://www.facebook.com/Nuuskamuikkunen


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vuosi vaihtuu Gotham Cityssä

Kesäisen talven ja kesäisen kevään jälkeen on lopulta ihan oikeasti kesä ja minun viimeinen vuodenaikani täällä jossain kaukana. Lämpötila nousee iltapäivisin +35 asteen tuntumaan ja neljän kymmenen rajakin vielä varmasti ylitetään. Vaikka työ täyttää edelleen suurimman osan elämästä ja kaikki kietoutuu sen ympärille 24/7, olen sentään päässyt vähän nauttimaan vapaa-ajastakin. Kirjoittelen näitä viimeisiä rivejä tähän viime talven matkakertomukseen parin kuuman illan aikana omalla parvekkeella, vuodesohvalla makaillen. Odotan jo kesän loppua ja ajattelen, että pian tämäkin reissu päättyy

Pakko on varmaan tunnustaa sekin, että nyt kuukausien jälkeen tunnen välillä pientä koti-ikävääkin, mutta toisaalta ihan yhtä lailla tunnen pientä ikävää omaan kotiin Yhdyvaltoihin. Varsinkin aurinkoisina päivinä ja lämpinä iltoina saatan joskus sekunnin murto-osan ajan luulla olevani Floridassa (mikä harha-aistimus katoaa yleensä hetkessä kun katselen ja kuuntelen ympäristöä...). Tässä parvekkeella istuessa ajattelen usein, kuinka mukavaa olisi olla omalla parvekkeella Floridassa, katsella palmuja talon vieressä ja lammella kalaa pyydystäviä haikaroita. Juhannukseksi pääsen nyt kuitenkin lähtemään suunnitelmien mukaan Suomeen ja pidän nyt jopa hieman suunniteltua pitemmän "kesäloman" ja olen Suomessa vielä viikon juhannuksen jälkeen eli kokonaiset 1,5 viikkoa. Siinä onkin sitten kesälomani ja siinä on myös Suomen kesäni tänä vuonna.

Jotkut aikaisemmat kesät käyvät aina silloin tällöin mielessä ja toukokuun loppupuolella tunsin taas tuttua haikeutta ja Suomen kesän kaipausta... Ajatuksissa kesäinen Helsinki. Espa terasseineen lämpimänä kesäyönä. Kauppatori täynnä elämää. Kaivopuiston rannat aurinkoisena päivinä... Hetkittäin kaipaan Suomenlinnan Länskärin tai Kuninkaansaaren auringonlaskuja tai auringonnousua järven rannalla. Kaipaan lämmintä kesäyötä venerannassa tai saaressa ja monia menneiden kesien hyviä hetkiä. Tämä kaukana Suomesta eläminen on välillä hyvä asia siinä mielessä, että joitakin asioita tulee ajateltua ihan uudella tavalla ja palatessaan ajassa taaksepäin, huomaa asioita, joita ei ole ennen huomannut. Kaukana on hyvä ottaa etäisyyttä asioihin, fyysisesti ja henkisesti, ja miettiä menneitä asioita ja joissakin asioissa huomata, kuinka joitakin asioita elämässä on tullut tehtyä hölmösti tai kuinka sitä on jopa käyttäytynyt tai tai tehnyt jotain joskus hieman omituisesti. Monia asioita täällä kaukana poissa on tullut mietittyä.

Tämä minun retkeni täällä kuitenkin loppuu aikanaan ja kun palaan "kesälomaltani" takaisin, alkaa tämän pitkän matkan loppu jo häämöttää jossakin kaukaisuudessa. Sitten onkin aika taas sopeutua tavalliseen elämään Suomessa ja olen tässä jo varovasti ajatellut, miltä se mahtaa tuntua ja miten se mahtaa sujua. Palaan Suomeen vieläpä melkein pahimpaan aikaan; silloin kun syksy ja talvi ovat taas tulossa, mutta toivottavasti saan nauttia kauniista Suomen syksystä, ennen kuin taas pakenen jonnekin, luultavasti ensimmäiseksi Floridaan.

Tämä pitkään kestänyt edellisen lomamatkan matkablogi tai matkakertomus on nyt joka tapauksessa kuitenkin lopultakin edennyt aivan reissun viimeisiin päiviin.


Uusi vuosi New Yorkissa ja paluu kotiin

Vuosi 2013 alkaa olla lopuillaan. Myös tämä matkakertomus alkaa olla lopuillaan. Nyt se on taas käsillä, viimeinen aamu ja loman loppu. Tai ei ihan vielä loman loppu, eikä edes kokonaan viimeinen aamu, mutta viimeinen aamu Floridassa. Viimeinen aamu lämpimässä. Tämän jälkeen edessä on vielä yksi aamu New Yorkissa ja yksi aamu lentokoneessa.

Päivä alkaa heti aamulla uimareissulla. Koska aikaa ei ole hukattavaksi (vaikka varsinaisesti mikään kiirekään ei ole) valitsemme tänään rannaksi kaikkein helpoiten tavoitettavan rannan eli Riviera Beachin kaupungin puolella olevan Singer Islandin saaren. Tiedämme hyvin olevamme vielä tänä iltana New Yorkin pakkasessa ja pian Suomen pakkasissa ja sen vuoksi viimeisen Floridan päivän ohjelmaan on pakko mahduttaa vielä yksi uinti meressä ja pieni hetki lämpimällä hiekkarannalla. Rannalla ei ole vielä aikaisin aamupäivällä paljon ihmisiä ja saamme uida kaikessa rauhassa. Oman rauhan täältä kyllä löytää halutessaan jokainen; nämä hiekkarannat jatkuvat satoja kilometrejä pohjoiseen ja satoja kilometrejä etelään. Sää on tänään kaunis ja aurinkoinen ja se oikeastaan vaan vaikeuttaa rannalta lähtöä ja tuo taas mieleen tutut ajatukset: "Miksi emme voisi vielä jäädä tänne. Edes pariksi päiväksi..."

Haikein mielin ajelemme Singer Islandilta korkean sillan kautta takaisin West Palm Beachin puolelle ja teemme vielä todella pikaisen pysähdyksen kaupassa, ennen kuin menemme kotiin tekemään pienen "loppusiivouksen". Siivouksen lomassa osa ehtii vielä käydä talon uima-altaallakin ja altaalla on vieläpä iloinen yllätys, josta minä tosin en enää nauttimaan: poreallas on lomamme viimeisenä Floridan päivänä korjattu! Lentomme lähtee tänään vasta illalla, joten tämä viimeinen päivä omalla asunnolla menee melko rennoissa merkeissä. Siivoamme rauhassa, pakkaamme tavaramme ja syömme. Ajatukseni harhailevat jo Floridan ja New Yorkin välillä. Mietin sitä, kuinka vielä seitsemältä illalla tulemme olemaan lämpimässä auringossa, palmujen juurella ja kolme tuntia myöhemmin olemme parin tuhannen kilometrin päässä kylmässä New Yorkissa ottamassa vastaan vuotta 2014. Kontrasti näiden kahden paikan välillä on melkoinen.

Ennen viittä lähdemme ajelemaan lentokentälle, joka on vain noin 15 minuutin ajomatkan päässä kotoa. Tankkaan matkalla auton ja käymme palauttamassa sen lentokentän autovuokraamoalueelle. Pienen odotuksen jälkeen pikkubussi vie meidät terminaalille, jossa saamme jätettyä laukkumme heti oven ulkopuolella olevaan Baggage Drop- pisteeseen. Vedämme ulkona vielä viimeisen kerran keuhkoihimme lämmintä ja kosteaa Floridan ilmaa tietäen, että seuraavan kerran hengitämme ulkona kylmää pakkasilmaa. Koneemme lähtee jotakuinkin ajallaan, mutta ensimmäistä kertaa näen lentoemäntien lopulta hermostuvan ja uhkaavan ihmisiä koneesta pois jättämisellä, kun ihmiset eivät parin huomatuksen jälkeenkään halua asettua aloilleen istumaan. Uhkaus kuitenkin tehoaa ja lopulta kaikki ovat paikoillaan ja American Airlinesin Boeing 737-800 nousee West Palm Beachin eteläosan ja hiekkarantojen yli Atlantin valtameren päälle ja kääntyy siellä jyrkästi kohti pohjoista ja jatkaa matkaansa mantereen päällä.

Meidän lentomme Palm Beachin kansainväliseltä lentokentältä New Yorkin La Guardian kentälle kestää noin kolme tuntia. Suurin osa matkasta menee melko mukavasti ja tasaisesti, mutta laskeutuminen New Yorkiin onkin sitten sitäkin pomppuisampi. Laskeudumme maisemien kannalta hyvästä suunnasta juuri Manhattanin eteläkärjen vierestä ja saamme ihailla uuden vuoden aattoillan valomerta ja valomerestä korkealle kohoavia pilvenpiirtäjiä. Olemme kuitenkin vielä korkealla jonossa, emmekä pääse laskeutumaan suoraan Queensin puolella olevalle lentokentälle, vaan käymme ensin tekemässä kierroksen kaukana pohjoisessa ja sitten lennämme taas kentän ohi eteläpuolelle. Koko tämän vaiheen ajan melkoinen turbulenssi tai tuulenpyörteet ravistelevat konetta ja kun lopulta pääsemme laskeutumaan tuntuu laskeutuminenkin olevan rysäytys kovalla vauhdilla, kone hieman vinossa, kiitoradalle. Olemme kuitenkin turvallisesti perillä ja tämä on tavallista lentämisen arkea, vaikka en siitä aina niin kovin tykkääkään.

Laskeudumme klo 10pm La Guardian kentälle ja saatuamme matkalaukkumme alamme ihmetellä miten viisi henkeä isoine laukkuineen saadaa taas siirrettyä hotellille. Aikataulukin on hieman kireä, sillä vuosi vaihtuu vajaan kahden tunnin jälkeen ja uutta vuotta olisi mukavampi ottaa vastaan jossakin muualla kuin taksissa tai pahimmillaan La Guardian kentällä. Kun olemme käyneet monta keskustelua monen eri ihmisen kanssa ja odottaneet aikamme, meille järjestyy lopulta ihan tavallinen Yellow Cab, joka on kuitenkin sen verran suuri, että mahdumme kaikki kyytiin tavaroinemme ja kuljettaja uskaltaa rikkoa määräyksiä ottamalla liikaa ihmisiä kyytiin. Taksikuski ajelee melko hurjaa vauhtia keskustaan ja tullessamme Manhattanille hän tuntuu välillä katoavan kokonaan kojetaulun alle korjaamaan jotakin sähköjohtoa... Taksikuski osaa reitit ja ajankohdasta riippumatta pääsemme etenemään nopeasti läpi Midtown Manhattanin, joka kyllä on ihmeen hiljainen. Olin odottanut pahoja ruuhkia, mutta kaikki ihmiset ovat nyt kerääntyneet Times Squaren ympäristöön ja vähän siitä sivummalle kadut ovat melko hiljaisia ja liikennekin on vähäistä.

Hotellimme sijaitsee Hell's Kitchenissä Midtown Manhattanilla. Saavumme hotelliin ehkä hieman kiireisen näköisinä ja kun vastaanottovirkailija kysyy mistä olemme tulossa, vastaan hänelle, että olimme vielä seitsemältä illalla Floridassa ja puoli tuntia sitten LaGuardian kentällä. Hän hymyilee ja sanoo "You made it!", tarkoittaen sitä, että ehdimme New Yorkiin ennen vuoden vaihtumista. Ajoituksemme meneekin täysin nappiin: olemme hotellilla klo 11.30, viemme tavaramme huoneeseen ja jo 11.40 olemme taas New Yorkin kaduilla

Valitsin tämän Skyline- hotellin kolmesta syystä: Ensinnäkin hotelli oli vähiten kallis aivan järkyttävän kalliista uuden vuoden aattoyön hotelleista Manhattanilla. Toisekseen tämä hotelli oli toinen kahdesta mahdollisesta, jäljellä olevasta vaihtoehdosta. Ja kolmanneksi tämä hotelli sijaitsee vain muutaman korttelin päässä Times Squaresta.  Kävelemme reippaasti kohti Times Squarea ja olemme 8. Avenuella, yhden korttelin päässä aukiosta, noin kymmentä minuuttia ennen vuoden vaihtumista. Kadunkulmat ovat täynnä ihmisiä ja pian huomaamme, että Times Squarelle on enää turha yrittää; poliisi on jo kauan sitten sulkenut kaikki kadut mellakka-aidoilla. Tämä oli oikeastaan arvattavissa ja kun pian päädymme siihen tulokseen, että mitään muutakaan kautta emme varmasti Times Squarelle pääse, jäämme seisomaan muiden ihmistebn kanssa sellaiseen kadunkulmaan, josta näkee Times Squaren suuntaan. Seisottuamme pienen hetken tässä risteyksessä koko 8. Avenue pamahtaa yhtäkkiä aivan täyteen ihmisiä ja tunnelma on varmasti ihan yhtä hyvä kuin aivan tapahtumien keskipisteessäkin.

Vuoden vaihtuessa torvet soivat, ihmiset huutavat ja viheltävät ja halaavat toisiaan. Kukaan ei ole kännissä ja kaikki ovat iloisella ja hyvällä tuulella. Meidän ei tarvitse varoa ihmisten sekaan heitettyjä paukkuja, eikä kuohuviinipulloja. Kymmeniä, tai luultavasti satoja tuhansia ihmisiä ilman minkäänlaisia järjestyshäiriöitä ja nurkkiin kuseksivia, oksentavia ja öriseviä ihmisiä... Ja se televisiosta tuttu paperisilppusadekin näkyy paikkaan, jossa seisomme. Pian puolenyön jälkeen portit avataan ja mekin pääsemme kävelemään Times Squarelle ja ihmettelemään suuren maailman menoa vuodenvaihteessa. Tämä vuoden vaihtumisen hetki on ainakin ollut täysin erilainen kuin koskaan ennen ja en oikeastaan ole koskaan uskaltanut edes haaveilla siitä, että olisin viettämässä uuden vuoden aattoa keskellä New Yorkia. Tämä oli hyvä idea. Tämä oli oikea ratkaisu. Tämä uusi vuosi tulee jäämään mieleen jollakin tavalla aivan erikoisena ja myös jollakin tapaa lähes taianomaisena. Olen viettänyt aivan mahtavia uuden vuoden aattoja myös Suomenlinnassa, mutta tämä vuodenvaihde on ainakin puitteiltaan jotakin aivan erityistä.

Lähtiessämme kohti hotellia on 8. Avenue edelleen suljettu ja ihmisiä seilaa pitkin katua molempiin suuntiin. Muuten kaikki on oikein mukavaa, mutta pilvenpiirtäjien ja muuten vaan korkeiden talojen välissä puhaltava kylmä viima ja pikku pakkanen saa ainakin itselläni kaikki paikat tärisemään kylmästä. Yksi "pakollinen" asia pitää meidän pitää vielä tehdä ennen kuin palaamme hotellille; ostan meille kaikille hotdogit kadunkulmassa olevasta myyntikärrystä. Ja kylläpä se maistuukin hyvälle. Vuoden 2013 viimeinen päivä päättyy hotellihuoneessa (tai oikeastaan vuoden viimeinen päivä päättyi jo reilua tuntia aikaisemmin). Avaamme Floridasta ostetun kuohuviinipullon ja kilistelemme laseja sängyn reunalla istuen. Kovin myöhään emme valvo, koska haluamme herätä aamulla ajoissa katsomaan kaupunkia.

Keskiviikko 1.1.2014, vuoden ensimmäinen päivä ja meidän matkamme 18. matkapäivä alkaa aikaisella herätyksellä. Aikainen herätys siksi, että meillä ei ole aikaa hukattavana, koska lähdemme jo tänään paluumatkalle kohti Suomea. Tullessamme Yhdysvaltoihin ennen joulua, ehdimme viettää pari tuntia Manhattanilla ja nyt meillä on aikaa noin kuusi tuntia. Minä ja poikani olemme käyneet täällä jo useamman kerran ja suunnittelemme pikaisesti ensikävijöille ex-tempore "New York kuudessa tunnissa- retken"...

Kävelemme ensin 10. Avenuelta, Hell's Kitchenistä Theater Districtin läpi Times Squarelle. Kaupunki on tänä aamuna todella hiljainen. Sää on tänäänkin kylmä ja me Floridan ilmastoon tottuneet matkaajat olemme viluissamme, mutta päivästä näyttää kuitenkin tulevan aurinkoinen. Times Square on värikkään paperisilpun peitossa, mutta melkoinen siivoojien armeija on koneineen jo paikalla ja iso aukio alkaa pikku hiljaa siistiytyä. Katselemme ohikulkiessamme satoja tai tuhansia vilkkuvia ja välkkyviä mainostauluja ja otamme muutamia valokuvia; onhan tämä yksi niistä maailman paikoista, joissa on pakko ottaa valokuvia. Minulle muita vastaavia paikkoja ovat Lontoo ja Piccadilly Circus (kuva otettu), Rooma ja Colosseum (kuva otettu), Pisa ja kalteva torni (kuva otettu), Pariisi ja Eiffel-torni (kuva otettu) ja monet muut paikat joista on kuva otettu ja monet paikat, joissa en ole koskaan käynyt.

Suuntaamme Times Squarelta kaakon suuntaan, niin että Avenueiden numerot ja katujen numerot pienenevät koko ajan. Katselemme paikkoja, joissa saisimme ainakin kahvit ja ehkä jotain pientä syötävää ja poikkeamme lopulta 5. Avenuella olevaan Dunkin' Donutsiin. Dunkin' Donutsissa saan mielestäni loistavan ajatuksen ja suunnittelen poikani kanssa salaa pikku yllätyksen. Olimme jo alustavasti sopineet, että emme käyn tällä kertaa Empire State Buildingissa, koska aikaa on vähän, mukana on korkeanpaikankammoisia (minä mukaan lukien) ja koska liput ovat niin kalliit. Suunnitelmamme mukaan kävelemme poikani kanssa takaisin kohti pohjoista muiden seuratessa perässä, mutta Empire State Buildingin kohdalla käännymmekin yhtäkkiä suoraan ovesta sisään ja lähdemme kovaa vauhtia kohti toisen kerroksen jonotus- ja lipunmyyntiaulaa. Yllättynein ja hieman jännittynein ilmein muut seuraavat perässä ja minä maksan kaikille pääsyliput näköalatasanteelle.

Turvatarkastuksen ja kahden hissimatkan jälkeen olemme perillä 86. kerroksessa, 320 metrin korkeudella. Hissin ovien auetessa olemme kaiken yläpuolella. Olemme New Yorkin katolla ja olen itsekin ihan tyytyväinen, että päätimme kuitenkin tulla taas tännekin. Olen yhtä mieltä erään jostakin matkaoppaasta lukemani tekstin kanssa: jos ei ole käynyt Empire State Buildingissa, ei ole käynyt New Yorkissa. Paitsi jos on käynyt Rockefeller Centerin "Top of the Rock"- näköalatasanteella. Ylhäällä korkeuksissa kylmä viima tuntuu kasvoilla vieläkin kylmempänä kuin alhaalla katutasossa ja käteni tärisevät kun yritän ottaa valokuvia. Kylmyydestäkin huolimatta viivymmne ylhäällä melko pitkään. Kierrämme tasannetta pitkin ympäri koko rakennuksen ja ihailemme korkeuksista tätä ehkä maailman hienointa kaupunkia.

Laskeuduttuamme alas kävelemme Bryant Parkin kautta Park
Avenuelle ja siellä kävelemme portaita alas metroon. Ostamme automaatista liput ja matkustamme etelän suuntaan, Lower Manhattanille. Sen verran tuttu kaupunki jo on, että karttoja tai oppaita emme enää tarvitse kauoungin valtavasta koosta huolimatta. Jäämme metrosta pois City Hallin pysäkillä ja nousemme ylös aurinkoiselle kadulle. Nyt kaupungissa alkaa olla melkoisesti elämää ja ihmisiä ja tällä alueella katuja on suljettu City Hallin uuden vuoden tapahtuman vuoksi. Times Squaren ja Empire State Buildingin jälkeen saavumme seuraavaan paikkaan, joka New Yorkissa on pakko nähdä: Brooklyn Bridge. Poliisin asettamat tiesulut aiheuttavat etenemiselle pieniä haasteita, mutta pian löydämme sallitun kulkutien ja lähdemme kävelemään kohti tuota mahtavaa siltaa. Itse siltahan alkaa jo pitkältä kaupungin kaduilta ja vasta monen sadan metrin päässä, ollessamme jo melko korkealla, tulemme East Riverin päälle. Sen lisäksi, että silta itsessään on nähtävyys, sen päältä on loistavat näköalat niin midtown Manhattanille kuin Lower Manhattanillekin.

Palaamme siltaa pitkin takaisin Manhattanin puolelle, koska meillä ei ole tänään aikaa käydä Brooklynin puolella. Ohitamme taas City Hallin ja sivustalle pysäköidyt kymmenet poliisiautot ja pyörillä liikkuvat komentokeskukset. Suuren maailman menoa... Jatkamme matkaa St. Paulin hieman aavemaisen kirkon kautta vielä yhteen suosittuun käyntikohteeseen sen vieressä. Seisomme pitkään World Trade Centerin sivustalla, aivan uuden WTC One- rakennuksen juurella. Tuhoutuneen WTC 7:n tilalle on noussut jo uusi pilvenpiirtäjä, joka avattiin jokin aika sitten ja myös uusi korkein rakannus alkaa olla lähes valmis. Tuolla paikalla, missä nyt kohoaa yli 400m (mastoineen yli 500m) korkea uutuuttaan kiiltelevä pilvenpiirtäjä, on myös nk. "Ground Zero" eli paikka jossa sijaitsivat terrori-iskuissa tuhoutuneet vanhat WTC 1 ja 2 ja pari muuta tuhoutunutta pilvenpiirtäjää. Kuten varmasti jokainen turisti tai satunnainen kävijä, myös me muistelemme sillä paikalla hetken niitä hirveitä uutiskuvia, jotka täyttivät tiedotusvälineet 11.9.2001 ja jokainen kertoo missä oli tapahtumista kuullessaan ja mitä oli juuri sinä päivänä tekemässä. Never forget...

Jatkamme matkaamme Broadwayta pitkin ohi Trinity Churchin ja teemme sitten pienen koukkauksen Wall Streetin ja New York Stock Exchangen kautta. Valtava USA:n lippu on näköjään sitten viime näkemän poistettu NYSE:n pylväikön edestä. Ohitamme vanhan tullirakennuksen edessä seisovan härkä-patsaan ja toteamme koko härän olevan niin aasialaisturistien peitossa, että emme mene tällä kertaa sitä silittilemään. Kävelemme tullirakennuksessa olevan intiaanimuseon ohi ja saavumme aivan Manhattanin eteläkärkeem, Battery Parkiin. Battery Parkkissa (nimensä mukaisesti) on vanha linnoitus ja tämä on paikka, josta voi nähdä Vapaudenpatsaan, jos ei ole aikaa, halua tai rahaa lähteä aivan paikanpäälle pienellä laivalla tai Staten Island ferryllä. Vapaudenpatsas on melko kaukana, mutta nyt sää on niin kirkas, että se näkyy kyllä selvästi.

Palaamme metrolla Battery Parkista takaisin Midtown Manhattanille ja jäämme pois Grand Central Terminalilla, joka sekin on yksi New Yorkin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Tuon valtavan rautatieaseman jättimäinen, valkoista marmoria oleva pääaula on näkemisen arvoinen. Kävelemme seuraavaksi poikittaisia katuja itään päin, ylitämme taas Broadwayn ja käymme Theater Districtin alueella olevassa Food Courtissa syömässä. Tähän pisteeseen lomareissumme alkaakin sitten päättyä ja kotimatka alkaa oikeastaan tästä. Haemme parin korttelin päässä olevalta hotellilta matkalaukkumme ja lähdemme kohti lentoasemaa. Olemme varanneet jo aamulla taksin valmiiksi hotellille ja tällä kertaa iso musta SUV vie helposti meidät ja laukkumme John F. Kennedyn kentälle. Matka kulkee läpi Manhattanin, yli East Riverin, läpi Queensin ja lopulta saavumme valtavalle lentokenttäalueelle.

Tiesin jo etukäteen, että Finnair käyttää nyt parin viikon ajan New Yorkin lennoillaan LOT Polish Airlinesin Boeing 787 Dreamlinereita ja tämä sai minut kieltämättä hieman varautuneeksi. Ensinnäkin puolalainen lentoyhtiö ja toiseksi pahoista vioista kärsinyt uusi konetyyppi... Toisaalta olin myös myös hieman innoissani ja toivoin, että vielä tämä lento lennettäisiin Dreamlinerilla, koska olin utelias näkemään millainen se olisi. Kaikki pienetkin huolet osittautuvat täysin aiheettomiksi: tämä lento on yksi elämäni parhaita ja mukavimpia lentoja. Puolalainen LOT on kaikin puolin erittäin hyvä lentoyhtiö ja kaikesta saa hyvän vaikutelman. Lentoemännät ovat ystävällisiä ja palvelu hyvää. Myös kone on uusi, siisti ja kaikinpuolin mukava. Lento
on tasainen alusta loppuun ja ollessamme normaalissa lentokorkeudessa voi kuulla tai oikeastaan tuntea, kuinka pienillä kierroksilla koneen moottorit käyvät ja kone on todella hiljainen. Lennossa on minulle uutta myös se, että lennämme koko matkan niinkin korkealla kuin 12,5km korkeudessa ja nopeutemme on ajoittain reilusti yli 1000km/h. Reilusti etuajassa Dreamlinerimme laskeutuu aikaisin aamulla talviselle Helsinki-Vantaan lentokentälle ja todella mukava joululomamme on takana.

"I still got sand in my shoes..."


Valokuvat: tiistai 31.12.2013
Valokuvat: keskiviikko 1.1.2014

PS 1: Pieni mainos ystävän puolesta. Jos suunnittelette matkaa Budapestiin, täältä löytyy majoitus hyvästä paikasta keskeltä kaupunkia.

PS 2: Jos joku omista ystävistäni haluaa lähteä talvella (ja mahdollisesti myös syksyllä tai keväällä) Yhdysvaltoihin, lukekoon tekstini blogikirjoituksestani 1.10.2014 ja ottakoon yhteyttä...
 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Joulusta uuteen vuoteen

Ei voi lähteä uudestaan, jos ei koskaan palaa... Siksikö siis palaan; voidakseni lähteä uudestaan? Vai lähden, voidakseni palata. Ei... En ainakaan tunne niin. Paitsi ehkä juuri tällä hetkellä. Tilanne on nyt kääntynyt vieläpä päälaelleen: lähden jostakin aivan muualta kuin kotoa ja palaaminen tarkoittaa paluuta jonnekin aivan muualle. Tilanne tällä hetkellä tuntuu muutenkin siltä, että en edes oikein tiedä minne kuulun. Ehkä en juuri nyt kuulu oikeastaan minnekään. Vaikka kaikki on ihan ok, en tunne kuuluvani sinne, missä nyt elän ja asun, mutta käydessäni Suomessa, minulla on silloinkin vähän ulkopuolinen olo; olenhan vain käymässä. Mietin nyt jo myös syksyä ja sopeutumista Suomeen... Ja sitä, ehdinkö edes sopeutua, vai viekö tie minua edelleen töihin jonnekin muualle (kuten vahva ennuste tällä hetkellä on) vai tulenko sen sijaan, tai sen lisäksi, viettämään tulevana syksynä ja talvena enemmän aikaa Yhdysvalloissa kuin Suomessa... Elämäni ei ainakaan todellakaan ole jämähtänyt paikoilleen samoihin ympyröihin, eikä se todellakaan ole ollut tylsää ja jatko näyttää ainakin siinä mielessä aivan yhtä hyvältä.

Olen nyt jotakuinkin tämänhetkisen, todella pitkän ja osittain myös raskaan matkani puolessa välissä. En tiedä ihan tarkkaan, mutta joskus syksyn alussa olen ajatellut palata Suomeen. Palata vain lähteäkseni uudestaan? Syyskuussa tai viimeistään marraskuussa aion jatkaa matkaani loman merkeissä omaan kakkoskotiini Floridaan ja ehkä samalla teen pienen kierroksen New Yorkissa tai jossain muualla Yhdysvalloissa, joko menomatkalla tai palatessa. Tälle pitkälle reissulle olen lähdössä yksin ja matkaseura (läheiset, ystävät, tutut, puolitutut) kelpaa alkumatkalle, loppumatkalle, sille välille tai vaikka koko ajaksi. Majoitus yms järjestyy, lentoliput yms omakustannehintaan... Tämän lisäksi mielessä myös toinen reissu samaan suuntaan myöhemmin talvella ja myös jotain ihan muuta työn merkeissä. Syksyyn on kuitenkin vielä aikaa, joten mitään tarkempaa ei ole vielä kalenterissa, mutta pian on jo aika alkaa tehdä päätöksiä...

Jos on koko ajan vain lähdössä, kannattaako silloin palata enää ollenkaan? Sitä olen itsekin itseltäni kysellyt jo monta kertaa. Ja sitä kysymystä minun on varmasti vielä monta kertaa kysyttävä itseltäni. Uskoisin kuitenkin, että tulen aina palaamaan Suomeen. Pitemmäksi ajaksi tai lyhyemmäksi ajaksi, mutta Suomi on kuitenkin oma kotimaani ja siinä maassa on myös hyvät puolensa ja siellä on ihmisiä, joita haluan nähdä. Paikkoja, joissa haluan käydä ja olla.

Joka tapauksessa jatkan vielä jonkin aikaa elämääni ulkosuomalaisena (tännekin minua voi tulla tervehtimään) ja palaan syksyn alussa Suomeen miettiäkseni mitä seuraavaksi. Nyt palaan taas ajatuksissani hetkeksi viime talveen ja Floridaan ja yritän saada valmiiksi tämän matkakertomuksen, jonka kirjoittaminen on ollut työläämpää ja hitaampaa kuin yhdenkään matkakertomuksen tähän asti.


Joulun jälkeen

Joulun jälkeen meillä on vielä vajaa viikko aikaa Floridassa ja sen jälkeen vuorokausi New Yorkissa. Perjantai 27. joulukuuta on meidän 13. matkapäivämme ja aloitamme sen ajelemalla ensin West Palm Beachin keskustaan ja siitä edelleen Flamingo Parkin asuinalueelle. West Palm Beachilla on muutama ns. "Historic District" eli historiallisesti arvokas alue ja Flamingo Park on yksi niistä. Ajelemme asuinalueella hetken ristiin rastiin ja katselemme kauniita pastellisävyillä maalattuja toistasataa vuotta vanhoja taloja, joita sanotaan "espanjalaistyyppisiksi". Mietin taas hetken Suomea ja sitä, että miksi muutenkin niin harmaassa ja kolkossa maassa vielä talojenkin on pakko olla harmaita ja kolkkoja. Mietimme myös hetken, kuinka paljon tuollainen pieni ja nätti omakotitalo tällä viihtyisällä ja rauhallisella asuinalueella mahtaisi maksaa...

Flamingo Parkista käännymme US1-tielle eli Dixie Highwaylle ja huomaan ensimmäiseksi automuseon, jossa olemme suunnitelleet vielä tämän reissun aikana käyvämme. Jätämme sen nyt kuitenkin vielä jollekin toiselle päivälle. Ajettuamme jonkin matkaa kohti etelää, näemme yhden kirpputorin, jonka näimme jo jonakin muuna iltana ohi ajaessamme ja nyt meillä on aikaa poiketa siellä. Tämä thrift shop on loistava! Kaupassa on käytettyä tavaraa valtavat määrät ja varsinkin vaatetarjonta on hyvä. Kaikki vaatteet ja tavarat ovat siististi järjestettyinä ja minä kiertelen lähinnä miesten vaateosastolla ja kodintarvike- ja huonekaluosastoilla. Mukaamme tarttuu jonkin verran vaatteita ja olemme todella tyytyväisiä ostoksiimme. Varsinkin poikani tekee todella hyviä löytöjä. Löydämme hyviä vaatteita edulliseen hintaan ja paras löytö on varmasti iso jouluasuinen Minni Hiiri- valaisin. Joulu on jo ohi, mutta se saa koristaa asuntoa vielä lähtöömme asti ja odotella sitten tulevia jouluja.

Kirppikseltä ajammekin sitten suoraan Lake Worthiin ja uimarannalle. Päivä on aurinkoinen ja lämmin ja olimme jo aamulla päättäneet, että tästä tulee rantapäivä. Lake Worthissa on vierekkäin kaksi hyvää yleistä uimarantaa: piirikunnan hoitama R.G. Kreusler Park ja Lake Worthin kaupungin ylläpitämä uimaranta. Menemme tänään kaupungin rannalle, koska haluamme nähdä millaiset ovat rannan suihkut ja vessat, jotka on juuri kunnostettu. ja tästä tuleekin pisin rantapäivä tämän matkamme aikana. Olemme varautuneet rantapäivään hyvin ja meillä on tuolien ja huopien lisäksi mukanamme kylmälaukku täynnä juomista ja pientä evästä. Käymme monta kertaa uimassa lämpimässä vedessä ja makailemme rannalla. Iltapäivän loppupuolella käymme hakemassa kahvit rannan kahvilasta ja kävelemme sen jälkeen vielä pitkän ja korkean laiturin päähän katsomaan maisemia ja kalastajia.

Rannalla oleilun jälkeen seuraa hetken epäselvyys illan ohjelmasta, mutta lopulta päätämme lähteä ajelemaan Wellingtoniin ostoskeskukseen. Wellington on lähes samalla korkeudella Lake Worthin kanssa, mutta matkaa on kuitenkin parikymmentä kilometriä. Ajelemme kohti länttä auringon laskiessa edessämme ja illan alkaessa jo pimentyä olemme ison osotskeskuksen parkkipaikalla. Käymme ensimmäiseksi syömässä pizzat California Pizza Kitchenissä ja syömisen jälkeen kiertelemme pari tuntia kaupoissa. Ja tänäänkään emme tyhjin käsin kotiin lähde... En ole mikään shoppailun asiantuntija ja aika vähän tälläkään matkalla mitään itselleni ostan, mutta sen verran minäkin jo vuosien kokemuksella ymmärrän, että jotain USA:sta on ihan pakko ostaa jo sen vuoksi, että jotkut tuotteen maksavat täällä vain kolmasosan tai puolet siitä, mitä ne maksaisivat Suomessa. Yleensä omiin tuliaisiini kuuluu pari tai kaksi farkkuja sekä pari tai kaksi Converseja, joita täältä saa kaksi kaksi paria samaan hintaan kuin yhdet Suomesta ja rahaa jää vielä ylikin. Myös muut vaatteet ja kengät ovat täällä edullisia ja mallistoa löytyy joka lähtöön.

Kello on jo melko paljon kun lähdemme pimeydessä ajelemaan kohti pohjoista ja West Palm Beacia. Alkumatkan ajamme suoraan pohjoiseen leveää ja suoraa State Roadia pitkin ja saapuessamme West Palm Beachin alueelle käännymme itään Belvedere Roadille. Muutaman mailin päässä, lentokentän liepeillä käännymmekin sitten jo tuttuakin tutummalle Military Trailille, joka vie meidät aivan kotinurkille.. Vielä ennen kotiin menoa poikkeamme kuitenkin ruokakaupassa ja sen jälkeen kiertelemme hetken omakotialueilla jouluvaloja  bongaamassa. Upeita valoja löytyy paljonkin, mutta kaikkein hätkähdyttävin tällä kerralla on omakotitalo, joka vilkkuu ja välkkyy musiikin tahdissa.

Lauantain aloitamme taas tavallisella "ohjelmalla"eli päivä alkaa aamiaisen ja pikku levon jälkeen kuntosalilla ja uima-altaalla.Tarkoituksenamme on käydä tänään syömässä eräässä matkaoppaassa kehutussa hampurilaispaikassa lähellä asuntoamme. Harmiksemme huomaamme kuitenkin, että matkaoppaassa mainitusta osoitteesta ei löydy enää hampurilaispaikkaa, ainoastaan sushia ja mehän emme raakaa kalaa syö... Haluamme hampurilaista! Onneksi meillä on jo varasuunnitelma valmiina ja pysähtymättä jatkamme matkaamme Okeechobee Boulevardille Nick's 50's Diner- ravintolaan.

Nick's 50's Diner on näillä seuduilla toinen tietämäni oikea, vanhan tyylinen hampurilaisravintola. Ulkoapäin se ei näytä juuri miltään, toisin kuin Ellie's 50's Diner. Se ei suoraan sanoen erotu millään tavalla muista samassa rakennuksessa olevista liikkeistä ja uskon sen johtuvan jostakin tämän ostosalueen säännöistä. Kun avaamme oven, astumme kuitenkin yhtäkkiä suoraan 50-luvulle. Paikka on kiiltävää kromia, punaista vinyyliä ja neon-valoja. Se on ilmapiiriltään juuri sellainen aidon tuntuinen Diner, joita silloin tällöin näkee elokuvissa tai vanhoissa valokuvissa. Tässä paikassa tarjoillaan monenlaisia aterioita, mutta me otamme kaikki jonkinlaiset hampurilaiset, joiden mukana tulee tietysti annos ranskalaisia ja kaikki tarjoillaan tietysti oikeilta lautasilta. Hampurilainen on hyvää, ehkä jopa parempaa kuin Ellie'sin hampurilainen, vaikka Ellie's kuitenkin vielä paikkana voittaa tämän.

Hampurilaisten jälkeen ajamme taas Flamingo Parkin asuinalueen läpi kortteleita ristiin rastiin kierrellen ja erikoisen mallisia ja kauniin värisiä pikku omakotitaloja ihastellen. Tämä voisi olla todella kiva paikka asua, mutta minun rahani eivät taida ihan tähän riittää. "Kotiseutukierroksen" jälkeen ajamme eilen ohittamamme automuseon, Ragtops Motorcarsin pihaan. Katselemme hetken muutamaa pihalla olevaa autoa ja kävelemme sen jälkeen ovesta sisään. Tai oikeastaan meidät tullaan hakemaan sisään, kun hetken pohdimme ovella onko paikka auki vai ei. Ihmettelemme hetken ovella mistä saisimme pääsyliput ja kysyn sitä oven lähellä olevalta mieheltä, joka näyttää aivan omistajalta. Hän naurahtaa ja sanoo, että ei täällä myydä pääsylippuja ja kehottaa rohkeasti kiertelemään ympäri museota ja jättämään sitten jonkun pienen lahjoituksen lippaaseen, jos siltä tuntuu.

Museo ei ole kovin suuri, mutta täällä on hyvä valikoima erilaisia autokaunottaria eri aikakausilta. Museo ei ole myöskään mitenkään viimeisen päälle laitettu ja viimeistelty, mutta siihenkin löytyy selitys: nämä autot eivät vain seiso paikoillaan, vaan niitä viedään välillä myytäväksi autotapahtumiin ja itse asiassa kaikki museossa olevat autot ovat myytävänä. Vaikka edelleen (jo vuosia itse harrastuksen lopettamisen jälkeen) uskon tuntevani kohtuullisen hyvin vanhat jenkkiautot, niin tästä museosta löytyy useampikin automalli, joita en heti tunnista ja joita en ole koskaan aikaisemmin missään nähnyt. Autoja on monelta eri vuosikymmeneltä; kaikki kuitenkin 1930-70- luvuilta. Hallissa on muutama hieno ja iso auto 50-luvulta ja 60-luvun taitteesta, mutta ehkä parhaiten mieleen jää kuitenkin kaunis, pikkuruinen Nash Metropolitan. Sellaista ei ainakaan tule joka päivä vastaan. Autojen lisäksi museossa on somisteena monenlaista vanhaa tavaraa, kuten levyautomaatteja, bensapumppuja ja muuta lähinnä 50-lukuun kuuluvaa somistetta.

Juttelen pitkään museon omistajan kanssa ja meillä löytyykin paljon yhteistä keskusteltavaa. Kerron hänelle autoista, jotka olen itse joskus omistanut ja erityisesti hän innostuu kun kuulee minun joskus omistaneen 58-vuosimallin Chrysler Saratogan. Tämä on minulle vaarallinen paikka... Kun kuulen autojen olevan myytävänä, alan tietysti heti kysellä hintoja. Hinnat eivät ole mitenkään pilviä hipovia ja olen jo puolivakavissani, kun mietin auton auton säilyttämistä asunnon parkkipaikalla. Pääsemme myös pienelle yksityiskierrokselle kulissien taakse eli huoltohalliin itse museon viereen. Omistaja haluaa näyttää minulle siellä olevan 50-luvun puolivälin Chrysler Delivery farmariauton, joka olisi nyt tarjolla edulliseen hintaan. Poistuessamme lupaan tulla käymään uudestaan kun olen seuraavan kerran Floridassa...

Ajelemme automuseolta US1-tietä pitkin etelää kohti ja etsiskelemme taas tien varresta kirppiksiä. Pysähdymme pari kertaa ja poikkeamme joissakin myymälöissäkin, mutta emme löydä mitään edullista. Tällä alueella on valtava määrä antiikkiliikeitä ja myös kirppikset näyttävät olevan enimmäkseen kalliita "vintage-liikkeitä". Lake Worthin puolella poikkamme vielä yhdessä Thrift Shopissa, jossa ei ole vaatteita, mutta siellä ihastun yhteen isoon lipastoon. Lipasto on melkein parin metrin levyinen ja se on täyspuuta. Se on vanhan tyylinen, mutta ilmiselvästi jälkeenpäin tehty retro. Alamme kuitenkin hieroa kauppoja ja koska emme saa sitä tällä kertaa liian monesta matkustajasta johtuen mahtumaan autoon, sovin tulevani hakemaan sen lähipäivinä. Ennen sitä toki otamme tarkat mitat, jotta näen mahtuuko se autoon kun penkit kaadettu ja mittaamme illalla myös kotona tilan, johon lipasto on tarkoitus laittaa.

Käymme pienen keskustan laidalla olevassa Publixin ruokakaupassa ja lähdemme ajelemaan lähellä rantaa kulkevaa tietä hiljalleen kohti kotia. Illan jo hämärtyessä poikkeamme vielä A1A-tien varrella Lake Worthin Phipp's Parkissa. Pysähdyn oikeastaan vain näyttämään muille pientä 1800-luvun koulurakennusta, Little Red School Housea, mutta samalla käymme vilkaisemassa myös rannan puiston. Puistossa voi kiipeillä puissa, joita meillä kasvaa kotona kukkaruukuissa... Ajamme vielä Palm Beachin rantojen ja pienen keskustan kautta West Palm Beachin City Placelle. Pysäköin auton muutaman korttelin päähän ja kävelemme sitten syömään jäädytetyt jogurtit jogurttibaariin. Nämä ovat suosikkipaikkojani Floridassa: paljon paljon jäätelöä parempaa jogurttia, valtava määrä eri makuja ja "hanat", joista voi annostella itselleen sopivan määrän sopivia makuja.

Sunnuntai valkenee sateisena ja harmaana. 15. matkapäivänämme lähdemme aamupäivällä ajelemaan kohti Ft Lauderdalea, koska olemme sopineet käyvämme kylässä USA:ssa toistaiseksi asuvilla Suomenlinnan naapureillamme. Ajamme alkumatkan monikaistaista Interstate I-95- tietä pitkin, koska olemme ajaneet tällä matkalla jo niin monta kertaa rantoja pitkin ja nyt haluamme edetä hieman nopeammin. Hieman ennen kuin käännymme pois tältä valtaväylältä, ohitamme erikoisen näyn: en tiedä ohittamamme auton tarkkaa vuosimallia, mutta niin vanha se on, että se lienee tehty jo 1920-luvulla. Loppumatkan ajamme A1A-tietä pitkin, joka tunnetaan myös nimellä "Florida's Scenic Highway". Välillä ajamme aivan merenrannan tuntumassa ja välillä taas pitkässä puutunnelissa. Ja jos näkyvillä ei ole merta tai hienoja kasveja, tien ympärillä näkyy valtavia luksus-huviloita. Tämä tie on hieno, mutta aikaa pitää varata paljon, koska nopeusrajoitukset ovat alhaiset ja usein liikenne kulkee verkkaisesti nopeusrajoituksiakin hitaampaa vauhtia. Deerfield Beachin kaupungin puolella pidämme pienen tauon ja käymme hakemassa pikku kaupasta kahvit.

Minulla ei ole muuta suunnistuvälinettä kuin kännykkään tallennettu osoite ja pieni karttakuva googlemapsista. Tälläkään kerralla suunnistajan vaistoni ei kuitenkaan jätä meitä pulaan vaan käännyttyämme Lauderdale-by-the-Sean kohdalta pois merenrannasta, olemmekin muutaman käännöksen jälkeen perillä. Muutama tunti kuluu nopeasti kyläillessä. Saamme loistavat takapihalla grillatut hampurilaispihvit (jotka ovat monesta suusta kuultuina matkan parhaat) ja syötyämme ja juotuamme aika menee nopeasti jutellessa niin Suomen kuulumisia kuin Floridan kuulumisiakin. Floridassa ollessamme on vain kaksi päivää, kun emme käy lainkaan uimassa ja tämä on toinen niistä. Poikaani lukuunottamatta, hän nimittäin ehtii käydä uimassa tuttaviemme kotipihalla olevassa altaassa. Tällaiset tapaamiset ovat aina mukavia ja hyvällä mielellä lähdemme illan jo hämärtyessä ajelemaan takaisin West Palmin suuntaan. Paluumatkan ajamme taas eri tietä kuin tullessamme: Ajamme alkumatkan US1-Highwayta pitkin ja lähempänä West Palmia siirrymme taas nopealle Interstate I-95- tielle.

Maanantai 30.12. onkin sitten jo tämänkertaisen käyntimme viimeinen kokonainen päivä Auringonpaisteen Osavaltiossa. Aamupäivän oleilemme kotona ja iltapäivällä käymme poikani kanssa kaksistaan hakemassa lipaston, jota kävimme aikaisemmin katsomassa käytetyn tavaran myymälässä. Kotipihalla lähtiessämme kaadamme vuokralla olevan Dodgen tila-auton kaksi viimeistä penkkiriviä, jotta saisimme lipaston mahtumaan kyytiin. Ähellyksen jälkeenkään emme ilman ohjekirjaa saa näppärää "Stow'n'Go"- systeemiä toimimaan. Olen kerran ennenkin kääntänyt samanlaisen auton kaksi penkkiriviä latttian alee ja muistan vielä kuinka hienosti ja näppäräsyi se lopulta kävi kun keksi niksit. Nyt kuitenkin luovutamme ja jätämme penkit osittain esiin; lipasto mahtuu jo nyt hyvin kyytiin. Myymälässä joudumme vielä tekemään pikku raivaushommia, jotta saamme alimmaisena, perimmäisessä huoneessa olevan lipaston ulos. Pikku hiki alkaa nousta pintaa kun rahaamme kaiken romun yli varmasti lähemmäs sataa kiloa painavan lipaston ulos ja sullomme autoon.

Viimeisenä iltana lähdemme vielä ajelulle ja päätämme käydä vielä kerran ostoksilla Gardens Mallissa, Palm Beach Gardensin puolella. Ajelen ensin West Palm Beachin kaupungin laitamille ja siellä käännyn Riviera Beachin puolelle, jossa ajelen ihan sattumanvaraisesti kohti Palm Beach Gardensia. Hetkeen en tiedä ihan tarkkaa sijaintiamme, mutta osumme kuitenkin juuri sopivasti hyvin lähelle ostoskeskusta. Vielä kerran shoppailua, jota tällä matkalla onkin riittänyt, ja sitten alkaa Floridan osuus jo ollakin takana. Illalla alkaa jo matkalaukkujen pakkaaminen ja "koesovittaminen" ja punnitseminen (jotkut matkalukuista alkavatkin jo olla lähes repeämispisteessä), vaikka kiirettä ei vielä olekaan. Huomenna on vielä melkein koko päivä aikaa ennen lähtöä New Yorkiin. Ennen sitä edessä on kuitenkin vielä yksi yö omalla asunnolla, tämän reissun viimeinen yö Floridassa. Viimeisen kerran tänä vuonna katselen palmujen välistä peilityyntä lammen pintaa parvekkeen alla ja Palm Beachin lentokentälle laskeutuvien koneiden valoja. Viimeisen kerran tänä vuonna katselen sängyn yläpuolella katossa pyörivää tuulentinta ja nukahdan imastointilaitteen hurinaan.


Valokuvat: perjantai 27.12.2013
Valokuvat: lauantai 28.12.2013
Valokuvat: sunnuntai 29.12.2013
Valokuvat: maanantai 30.12.2014