sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Joulusta uuteen vuoteen

Ei voi lähteä uudestaan, jos ei koskaan palaa... Siksikö siis palaan; voidakseni lähteä uudestaan? Vai lähden, voidakseni palata. Ei... En ainakaan tunne niin. Paitsi ehkä juuri tällä hetkellä. Tilanne on nyt kääntynyt vieläpä päälaelleen: lähden jostakin aivan muualta kuin kotoa ja palaaminen tarkoittaa paluuta jonnekin aivan muualle. Tilanne tällä hetkellä tuntuu muutenkin siltä, että en edes oikein tiedä minne kuulun. Ehkä en juuri nyt kuulu oikeastaan minnekään. Vaikka kaikki on ihan ok, en tunne kuuluvani sinne, missä nyt elän ja asun, mutta käydessäni Suomessa, minulla on silloinkin vähän ulkopuolinen olo; olenhan vain käymässä. Mietin nyt jo myös syksyä ja sopeutumista Suomeen... Ja sitä, ehdinkö edes sopeutua, vai viekö tie minua edelleen töihin jonnekin muualle (kuten vahva ennuste tällä hetkellä on) vai tulenko sen sijaan, tai sen lisäksi, viettämään tulevana syksynä ja talvena enemmän aikaa Yhdysvalloissa kuin Suomessa... Elämäni ei ainakaan todellakaan ole jämähtänyt paikoilleen samoihin ympyröihin, eikä se todellakaan ole ollut tylsää ja jatko näyttää ainakin siinä mielessä aivan yhtä hyvältä.

Olen nyt jotakuinkin tämänhetkisen, todella pitkän ja osittain myös raskaan matkani puolessa välissä. En tiedä ihan tarkkaan, mutta joskus syksyn alussa olen ajatellut palata Suomeen. Palata vain lähteäkseni uudestaan? Syyskuussa tai viimeistään marraskuussa aion jatkaa matkaani loman merkeissä omaan kakkoskotiini Floridaan ja ehkä samalla teen pienen kierroksen New Yorkissa tai jossain muualla Yhdysvalloissa, joko menomatkalla tai palatessa. Tälle pitkälle reissulle olen lähdössä yksin ja matkaseura (läheiset, ystävät, tutut, puolitutut) kelpaa alkumatkalle, loppumatkalle, sille välille tai vaikka koko ajaksi. Majoitus yms järjestyy, lentoliput yms omakustannehintaan... Tämän lisäksi mielessä myös toinen reissu samaan suuntaan myöhemmin talvella ja myös jotain ihan muuta työn merkeissä. Syksyyn on kuitenkin vielä aikaa, joten mitään tarkempaa ei ole vielä kalenterissa, mutta pian on jo aika alkaa tehdä päätöksiä...

Jos on koko ajan vain lähdössä, kannattaako silloin palata enää ollenkaan? Sitä olen itsekin itseltäni kysellyt jo monta kertaa. Ja sitä kysymystä minun on varmasti vielä monta kertaa kysyttävä itseltäni. Uskoisin kuitenkin, että tulen aina palaamaan Suomeen. Pitemmäksi ajaksi tai lyhyemmäksi ajaksi, mutta Suomi on kuitenkin oma kotimaani ja siinä maassa on myös hyvät puolensa ja siellä on ihmisiä, joita haluan nähdä. Paikkoja, joissa haluan käydä ja olla.

Joka tapauksessa jatkan vielä jonkin aikaa elämääni ulkosuomalaisena (tännekin minua voi tulla tervehtimään) ja palaan syksyn alussa Suomeen miettiäkseni mitä seuraavaksi. Nyt palaan taas ajatuksissani hetkeksi viime talveen ja Floridaan ja yritän saada valmiiksi tämän matkakertomuksen, jonka kirjoittaminen on ollut työläämpää ja hitaampaa kuin yhdenkään matkakertomuksen tähän asti.


Joulun jälkeen

Joulun jälkeen meillä on vielä vajaa viikko aikaa Floridassa ja sen jälkeen vuorokausi New Yorkissa. Perjantai 27. joulukuuta on meidän 13. matkapäivämme ja aloitamme sen ajelemalla ensin West Palm Beachin keskustaan ja siitä edelleen Flamingo Parkin asuinalueelle. West Palm Beachilla on muutama ns. "Historic District" eli historiallisesti arvokas alue ja Flamingo Park on yksi niistä. Ajelemme asuinalueella hetken ristiin rastiin ja katselemme kauniita pastellisävyillä maalattuja toistasataa vuotta vanhoja taloja, joita sanotaan "espanjalaistyyppisiksi". Mietin taas hetken Suomea ja sitä, että miksi muutenkin niin harmaassa ja kolkossa maassa vielä talojenkin on pakko olla harmaita ja kolkkoja. Mietimme myös hetken, kuinka paljon tuollainen pieni ja nätti omakotitalo tällä viihtyisällä ja rauhallisella asuinalueella mahtaisi maksaa...

Flamingo Parkista käännymme US1-tielle eli Dixie Highwaylle ja huomaan ensimmäiseksi automuseon, jossa olemme suunnitelleet vielä tämän reissun aikana käyvämme. Jätämme sen nyt kuitenkin vielä jollekin toiselle päivälle. Ajettuamme jonkin matkaa kohti etelää, näemme yhden kirpputorin, jonka näimme jo jonakin muuna iltana ohi ajaessamme ja nyt meillä on aikaa poiketa siellä. Tämä thrift shop on loistava! Kaupassa on käytettyä tavaraa valtavat määrät ja varsinkin vaatetarjonta on hyvä. Kaikki vaatteet ja tavarat ovat siististi järjestettyinä ja minä kiertelen lähinnä miesten vaateosastolla ja kodintarvike- ja huonekaluosastoilla. Mukaamme tarttuu jonkin verran vaatteita ja olemme todella tyytyväisiä ostoksiimme. Varsinkin poikani tekee todella hyviä löytöjä. Löydämme hyviä vaatteita edulliseen hintaan ja paras löytö on varmasti iso jouluasuinen Minni Hiiri- valaisin. Joulu on jo ohi, mutta se saa koristaa asuntoa vielä lähtöömme asti ja odotella sitten tulevia jouluja.

Kirppikseltä ajammekin sitten suoraan Lake Worthiin ja uimarannalle. Päivä on aurinkoinen ja lämmin ja olimme jo aamulla päättäneet, että tästä tulee rantapäivä. Lake Worthissa on vierekkäin kaksi hyvää yleistä uimarantaa: piirikunnan hoitama R.G. Kreusler Park ja Lake Worthin kaupungin ylläpitämä uimaranta. Menemme tänään kaupungin rannalle, koska haluamme nähdä millaiset ovat rannan suihkut ja vessat, jotka on juuri kunnostettu. ja tästä tuleekin pisin rantapäivä tämän matkamme aikana. Olemme varautuneet rantapäivään hyvin ja meillä on tuolien ja huopien lisäksi mukanamme kylmälaukku täynnä juomista ja pientä evästä. Käymme monta kertaa uimassa lämpimässä vedessä ja makailemme rannalla. Iltapäivän loppupuolella käymme hakemassa kahvit rannan kahvilasta ja kävelemme sen jälkeen vielä pitkän ja korkean laiturin päähän katsomaan maisemia ja kalastajia.

Rannalla oleilun jälkeen seuraa hetken epäselvyys illan ohjelmasta, mutta lopulta päätämme lähteä ajelemaan Wellingtoniin ostoskeskukseen. Wellington on lähes samalla korkeudella Lake Worthin kanssa, mutta matkaa on kuitenkin parikymmentä kilometriä. Ajelemme kohti länttä auringon laskiessa edessämme ja illan alkaessa jo pimentyä olemme ison osotskeskuksen parkkipaikalla. Käymme ensimmäiseksi syömässä pizzat California Pizza Kitchenissä ja syömisen jälkeen kiertelemme pari tuntia kaupoissa. Ja tänäänkään emme tyhjin käsin kotiin lähde... En ole mikään shoppailun asiantuntija ja aika vähän tälläkään matkalla mitään itselleni ostan, mutta sen verran minäkin jo vuosien kokemuksella ymmärrän, että jotain USA:sta on ihan pakko ostaa jo sen vuoksi, että jotkut tuotteen maksavat täällä vain kolmasosan tai puolet siitä, mitä ne maksaisivat Suomessa. Yleensä omiin tuliaisiini kuuluu pari tai kaksi farkkuja sekä pari tai kaksi Converseja, joita täältä saa kaksi kaksi paria samaan hintaan kuin yhdet Suomesta ja rahaa jää vielä ylikin. Myös muut vaatteet ja kengät ovat täällä edullisia ja mallistoa löytyy joka lähtöön.

Kello on jo melko paljon kun lähdemme pimeydessä ajelemaan kohti pohjoista ja West Palm Beacia. Alkumatkan ajamme suoraan pohjoiseen leveää ja suoraa State Roadia pitkin ja saapuessamme West Palm Beachin alueelle käännymme itään Belvedere Roadille. Muutaman mailin päässä, lentokentän liepeillä käännymmekin sitten jo tuttuakin tutummalle Military Trailille, joka vie meidät aivan kotinurkille.. Vielä ennen kotiin menoa poikkeamme kuitenkin ruokakaupassa ja sen jälkeen kiertelemme hetken omakotialueilla jouluvaloja  bongaamassa. Upeita valoja löytyy paljonkin, mutta kaikkein hätkähdyttävin tällä kerralla on omakotitalo, joka vilkkuu ja välkkyy musiikin tahdissa.

Lauantain aloitamme taas tavallisella "ohjelmalla"eli päivä alkaa aamiaisen ja pikku levon jälkeen kuntosalilla ja uima-altaalla.Tarkoituksenamme on käydä tänään syömässä eräässä matkaoppaassa kehutussa hampurilaispaikassa lähellä asuntoamme. Harmiksemme huomaamme kuitenkin, että matkaoppaassa mainitusta osoitteesta ei löydy enää hampurilaispaikkaa, ainoastaan sushia ja mehän emme raakaa kalaa syö... Haluamme hampurilaista! Onneksi meillä on jo varasuunnitelma valmiina ja pysähtymättä jatkamme matkaamme Okeechobee Boulevardille Nick's 50's Diner- ravintolaan.

Nick's 50's Diner on näillä seuduilla toinen tietämäni oikea, vanhan tyylinen hampurilaisravintola. Ulkoapäin se ei näytä juuri miltään, toisin kuin Ellie's 50's Diner. Se ei suoraan sanoen erotu millään tavalla muista samassa rakennuksessa olevista liikkeistä ja uskon sen johtuvan jostakin tämän ostosalueen säännöistä. Kun avaamme oven, astumme kuitenkin yhtäkkiä suoraan 50-luvulle. Paikka on kiiltävää kromia, punaista vinyyliä ja neon-valoja. Se on ilmapiiriltään juuri sellainen aidon tuntuinen Diner, joita silloin tällöin näkee elokuvissa tai vanhoissa valokuvissa. Tässä paikassa tarjoillaan monenlaisia aterioita, mutta me otamme kaikki jonkinlaiset hampurilaiset, joiden mukana tulee tietysti annos ranskalaisia ja kaikki tarjoillaan tietysti oikeilta lautasilta. Hampurilainen on hyvää, ehkä jopa parempaa kuin Ellie'sin hampurilainen, vaikka Ellie's kuitenkin vielä paikkana voittaa tämän.

Hampurilaisten jälkeen ajamme taas Flamingo Parkin asuinalueen läpi kortteleita ristiin rastiin kierrellen ja erikoisen mallisia ja kauniin värisiä pikku omakotitaloja ihastellen. Tämä voisi olla todella kiva paikka asua, mutta minun rahani eivät taida ihan tähän riittää. "Kotiseutukierroksen" jälkeen ajamme eilen ohittamamme automuseon, Ragtops Motorcarsin pihaan. Katselemme hetken muutamaa pihalla olevaa autoa ja kävelemme sen jälkeen ovesta sisään. Tai oikeastaan meidät tullaan hakemaan sisään, kun hetken pohdimme ovella onko paikka auki vai ei. Ihmettelemme hetken ovella mistä saisimme pääsyliput ja kysyn sitä oven lähellä olevalta mieheltä, joka näyttää aivan omistajalta. Hän naurahtaa ja sanoo, että ei täällä myydä pääsylippuja ja kehottaa rohkeasti kiertelemään ympäri museota ja jättämään sitten jonkun pienen lahjoituksen lippaaseen, jos siltä tuntuu.

Museo ei ole kovin suuri, mutta täällä on hyvä valikoima erilaisia autokaunottaria eri aikakausilta. Museo ei ole myöskään mitenkään viimeisen päälle laitettu ja viimeistelty, mutta siihenkin löytyy selitys: nämä autot eivät vain seiso paikoillaan, vaan niitä viedään välillä myytäväksi autotapahtumiin ja itse asiassa kaikki museossa olevat autot ovat myytävänä. Vaikka edelleen (jo vuosia itse harrastuksen lopettamisen jälkeen) uskon tuntevani kohtuullisen hyvin vanhat jenkkiautot, niin tästä museosta löytyy useampikin automalli, joita en heti tunnista ja joita en ole koskaan aikaisemmin missään nähnyt. Autoja on monelta eri vuosikymmeneltä; kaikki kuitenkin 1930-70- luvuilta. Hallissa on muutama hieno ja iso auto 50-luvulta ja 60-luvun taitteesta, mutta ehkä parhaiten mieleen jää kuitenkin kaunis, pikkuruinen Nash Metropolitan. Sellaista ei ainakaan tule joka päivä vastaan. Autojen lisäksi museossa on somisteena monenlaista vanhaa tavaraa, kuten levyautomaatteja, bensapumppuja ja muuta lähinnä 50-lukuun kuuluvaa somistetta.

Juttelen pitkään museon omistajan kanssa ja meillä löytyykin paljon yhteistä keskusteltavaa. Kerron hänelle autoista, jotka olen itse joskus omistanut ja erityisesti hän innostuu kun kuulee minun joskus omistaneen 58-vuosimallin Chrysler Saratogan. Tämä on minulle vaarallinen paikka... Kun kuulen autojen olevan myytävänä, alan tietysti heti kysellä hintoja. Hinnat eivät ole mitenkään pilviä hipovia ja olen jo puolivakavissani, kun mietin auton auton säilyttämistä asunnon parkkipaikalla. Pääsemme myös pienelle yksityiskierrokselle kulissien taakse eli huoltohalliin itse museon viereen. Omistaja haluaa näyttää minulle siellä olevan 50-luvun puolivälin Chrysler Delivery farmariauton, joka olisi nyt tarjolla edulliseen hintaan. Poistuessamme lupaan tulla käymään uudestaan kun olen seuraavan kerran Floridassa...

Ajelemme automuseolta US1-tietä pitkin etelää kohti ja etsiskelemme taas tien varresta kirppiksiä. Pysähdymme pari kertaa ja poikkeamme joissakin myymälöissäkin, mutta emme löydä mitään edullista. Tällä alueella on valtava määrä antiikkiliikeitä ja myös kirppikset näyttävät olevan enimmäkseen kalliita "vintage-liikkeitä". Lake Worthin puolella poikkamme vielä yhdessä Thrift Shopissa, jossa ei ole vaatteita, mutta siellä ihastun yhteen isoon lipastoon. Lipasto on melkein parin metrin levyinen ja se on täyspuuta. Se on vanhan tyylinen, mutta ilmiselvästi jälkeenpäin tehty retro. Alamme kuitenkin hieroa kauppoja ja koska emme saa sitä tällä kertaa liian monesta matkustajasta johtuen mahtumaan autoon, sovin tulevani hakemaan sen lähipäivinä. Ennen sitä toki otamme tarkat mitat, jotta näen mahtuuko se autoon kun penkit kaadettu ja mittaamme illalla myös kotona tilan, johon lipasto on tarkoitus laittaa.

Käymme pienen keskustan laidalla olevassa Publixin ruokakaupassa ja lähdemme ajelemaan lähellä rantaa kulkevaa tietä hiljalleen kohti kotia. Illan jo hämärtyessä poikkeamme vielä A1A-tien varrella Lake Worthin Phipp's Parkissa. Pysähdyn oikeastaan vain näyttämään muille pientä 1800-luvun koulurakennusta, Little Red School Housea, mutta samalla käymme vilkaisemassa myös rannan puiston. Puistossa voi kiipeillä puissa, joita meillä kasvaa kotona kukkaruukuissa... Ajamme vielä Palm Beachin rantojen ja pienen keskustan kautta West Palm Beachin City Placelle. Pysäköin auton muutaman korttelin päähän ja kävelemme sitten syömään jäädytetyt jogurtit jogurttibaariin. Nämä ovat suosikkipaikkojani Floridassa: paljon paljon jäätelöä parempaa jogurttia, valtava määrä eri makuja ja "hanat", joista voi annostella itselleen sopivan määrän sopivia makuja.

Sunnuntai valkenee sateisena ja harmaana. 15. matkapäivänämme lähdemme aamupäivällä ajelemaan kohti Ft Lauderdalea, koska olemme sopineet käyvämme kylässä USA:ssa toistaiseksi asuvilla Suomenlinnan naapureillamme. Ajamme alkumatkan monikaistaista Interstate I-95- tietä pitkin, koska olemme ajaneet tällä matkalla jo niin monta kertaa rantoja pitkin ja nyt haluamme edetä hieman nopeammin. Hieman ennen kuin käännymme pois tältä valtaväylältä, ohitamme erikoisen näyn: en tiedä ohittamamme auton tarkkaa vuosimallia, mutta niin vanha se on, että se lienee tehty jo 1920-luvulla. Loppumatkan ajamme A1A-tietä pitkin, joka tunnetaan myös nimellä "Florida's Scenic Highway". Välillä ajamme aivan merenrannan tuntumassa ja välillä taas pitkässä puutunnelissa. Ja jos näkyvillä ei ole merta tai hienoja kasveja, tien ympärillä näkyy valtavia luksus-huviloita. Tämä tie on hieno, mutta aikaa pitää varata paljon, koska nopeusrajoitukset ovat alhaiset ja usein liikenne kulkee verkkaisesti nopeusrajoituksiakin hitaampaa vauhtia. Deerfield Beachin kaupungin puolella pidämme pienen tauon ja käymme hakemassa pikku kaupasta kahvit.

Minulla ei ole muuta suunnistuvälinettä kuin kännykkään tallennettu osoite ja pieni karttakuva googlemapsista. Tälläkään kerralla suunnistajan vaistoni ei kuitenkaan jätä meitä pulaan vaan käännyttyämme Lauderdale-by-the-Sean kohdalta pois merenrannasta, olemmekin muutaman käännöksen jälkeen perillä. Muutama tunti kuluu nopeasti kyläillessä. Saamme loistavat takapihalla grillatut hampurilaispihvit (jotka ovat monesta suusta kuultuina matkan parhaat) ja syötyämme ja juotuamme aika menee nopeasti jutellessa niin Suomen kuulumisia kuin Floridan kuulumisiakin. Floridassa ollessamme on vain kaksi päivää, kun emme käy lainkaan uimassa ja tämä on toinen niistä. Poikaani lukuunottamatta, hän nimittäin ehtii käydä uimassa tuttaviemme kotipihalla olevassa altaassa. Tällaiset tapaamiset ovat aina mukavia ja hyvällä mielellä lähdemme illan jo hämärtyessä ajelemaan takaisin West Palmin suuntaan. Paluumatkan ajamme taas eri tietä kuin tullessamme: Ajamme alkumatkan US1-Highwayta pitkin ja lähempänä West Palmia siirrymme taas nopealle Interstate I-95- tielle.

Maanantai 30.12. onkin sitten jo tämänkertaisen käyntimme viimeinen kokonainen päivä Auringonpaisteen Osavaltiossa. Aamupäivän oleilemme kotona ja iltapäivällä käymme poikani kanssa kaksistaan hakemassa lipaston, jota kävimme aikaisemmin katsomassa käytetyn tavaran myymälässä. Kotipihalla lähtiessämme kaadamme vuokralla olevan Dodgen tila-auton kaksi viimeistä penkkiriviä, jotta saisimme lipaston mahtumaan kyytiin. Ähellyksen jälkeenkään emme ilman ohjekirjaa saa näppärää "Stow'n'Go"- systeemiä toimimaan. Olen kerran ennenkin kääntänyt samanlaisen auton kaksi penkkiriviä latttian alee ja muistan vielä kuinka hienosti ja näppäräsyi se lopulta kävi kun keksi niksit. Nyt kuitenkin luovutamme ja jätämme penkit osittain esiin; lipasto mahtuu jo nyt hyvin kyytiin. Myymälässä joudumme vielä tekemään pikku raivaushommia, jotta saamme alimmaisena, perimmäisessä huoneessa olevan lipaston ulos. Pikku hiki alkaa nousta pintaa kun rahaamme kaiken romun yli varmasti lähemmäs sataa kiloa painavan lipaston ulos ja sullomme autoon.

Viimeisenä iltana lähdemme vielä ajelulle ja päätämme käydä vielä kerran ostoksilla Gardens Mallissa, Palm Beach Gardensin puolella. Ajelen ensin West Palm Beachin kaupungin laitamille ja siellä käännyn Riviera Beachin puolelle, jossa ajelen ihan sattumanvaraisesti kohti Palm Beach Gardensia. Hetkeen en tiedä ihan tarkkaa sijaintiamme, mutta osumme kuitenkin juuri sopivasti hyvin lähelle ostoskeskusta. Vielä kerran shoppailua, jota tällä matkalla onkin riittänyt, ja sitten alkaa Floridan osuus jo ollakin takana. Illalla alkaa jo matkalaukkujen pakkaaminen ja "koesovittaminen" ja punnitseminen (jotkut matkalukuista alkavatkin jo olla lähes repeämispisteessä), vaikka kiirettä ei vielä olekaan. Huomenna on vielä melkein koko päivä aikaa ennen lähtöä New Yorkiin. Ennen sitä edessä on kuitenkin vielä yksi yö omalla asunnolla, tämän reissun viimeinen yö Floridassa. Viimeisen kerran tänä vuonna katselen palmujen välistä peilityyntä lammen pintaa parvekkeen alla ja Palm Beachin lentokentälle laskeutuvien koneiden valoja. Viimeisen kerran tänä vuonna katselen sängyn yläpuolella katossa pyörivää tuulentinta ja nukahdan imastointilaitteen hurinaan.


Valokuvat: perjantai 27.12.2013
Valokuvat: lauantai 28.12.2013
Valokuvat: sunnuntai 29.12.2013
Valokuvat: maanantai 30.12.2014


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti