sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Paluu Kreikkaan (Kreikka, osa 1)

Tämä kesä alkaa hiljalleen kadota pois, ilman että se koskaan edes tuli... Jotenkin minusta tuntuu, että viimeiset 11 kuukautta ovat olleet loputonta syksyä. Periaatteessa kesällä on vielä noin kolme viikkoa aikaa tulla tai sitten se on jo liian myöhäistä; elokuun viimeisellä viikolla alkaa ainakin minun kokemusteni mukaan jo väkisinkin syksy ja säät alkavat viilentyä, jopa lämpimien kesien jälkeen. Merivesi on hädintuskin 15 asteista ja tuskinpa ovat paljon järvetkään lämmenneet. Tänä kesänä minä en siis pääse edes uimaan. NASA:n maanpinnan lämpötilakartoissa lähes koko muu maailma on väriltää punaisen sävyinen eli lämmin, vain pohjoismaiden kohdalla on sininen läiskä. Aivan kuten Arktiksen ja Antarktiksen kodallakin...


Suomenlinna kesällä 2015
Kuten jo viimekertaisessa blogitekstissäni kirjoittelin, kuluneet kuukaudet ovat olleet hiljaiseloa matkustelun kannalta. Talven jälkeen olen ollut ainoastaan pari viikkoa merellä ja saaristossa ja ajellut pikkuisen kotimassa autolla. Minulla on nyt yksi todella pieni iso syy pysyä Suomessa, mutta osittain täällä pysyminen johtuu myös siitä, että olen odotellut Suomen kesää saapuvaksi. Vuosi sitten vietin koko kesäni Suomen hyytävän kylmää juhannusviikoa lukuunottamatta Kreikassa +35-40 asteen lämmössä. Helteessä, jota kesti kaikkiaan noin kolme kuukautta. Olin siihen oikein tyytyväinen. Nyt olisin halunnut viettää Suomessa mukavan kesän, mutta ainakaan säiden puolesta se ei ole onnistunut. On tähän kesään silti muutama iso ja todella kivakin asia kuulunut ja tavallaan tämä kesä on taas vähän muuttanut elämän suuntaa.


------------------------------------------------


Ocean Drive, Miami Beach
Lähdin viimeisimmältä reissultani USA:sta paluumatkalle kohti Suomea 10.2.2015. Tasan vuotta aikaisemmin, 10.2.2014 lähdin yhtäkkiä yli puoleksi vuodeksi Kreikkaan. Kun katson siitä hetkestä taaksepäin, olen ollut vuoden aikana pois Suomesta 7,5 kuukautta ja Suomessa 4,5 kuukautta. Kuluneen neljän vuoden aikana olen tehnyt nyt 15 ulkomaanmatkaa, jos mukaan ei lasketa Viron, eikä Ruotsin reissuja. Niistä tulisi vielä pikkuisen lisää. Mutta niitä ei nyt lasketa. Näillä matkoillani olen ollut ulkomailla kaikkiaan noin 11,5 kuukautta eli lähes vuoden neljästä vuodesta. Pisin poissaolo on ollut reilut puoli vuotta Larissassa, Kreikassa. Toiseksi pisin oli 1,5 kuukautta Roomassa, Italiassa ja kolmanneksi pisin tämä juuri päättynyt matka eli kuukausi USA:ssa. Minulle se on ollut aika paljon, joskin nyt taas vähän haaveilen pitemmästä ajanjaksosta jossain muualla.

Tilastot kun ovat aina niin kivoja, niin vähän laskeskelin vielä vähän lisää itsekseni. Laskelmat lähtivät oikeastaan liikkeelle siitä, kun isemapikin ihminen on kysynyt minulta montako kertaa olen käynyt USA:ssa ja Floridassa. Olen nyt käynyt elämäni aikana yhdeksän kertaa Floridassa. Näillä reissuilla olen viettänyt siellä aikaa 18,5 viikkoa eli noin 4,5 kuukautta. Yhdysvaltoihin olen tehnyt näiden lisäksi kolme sellaista reissua, jolloin en ole käynyt Floridassa.Vielä enemmän olen kuitenkin viettänyt aikaa Välimeren maissa. Jos lomareissuja ei lasketa mukaan, olen asunut Italiassa ja Kreikassa yhteensä kahdeksan kuukautta. Eihän sekään ole vielä mikään pitkä aika, mutta jonkinlaisen kuvan näistä maista on siinäkin ajassa jo ehtinyt saada.

Toiveet matkustamisesta Italiaan, Senigallian Summer Jamboreehen, alkavat pikku hiljaa kadota ja suunnittelu tai haaveilu on jo siirtymässä loka-marraskuuhun, jolloin aion matkustaa seuraavan kerran toiseen kotiini (ainoaan omistamaani kotiin) Yhdysvaltoihin. Tälläkin kerralla tulen taas todennäköisesti lähtemään parin viikon reissuun yksin ja matkaseura saattaisi kelvata...



------------------------------------------------

Alan nyt julkaista tässä blogissa lopultakin vanhoja juttuja elämästä Kreikassa 10.2.-24.8.2014. Tuosta ajanjaksosta on minun nähdäkseni kulunut jo riittävästi aikaa, niin että voin kirjoitella nyt siitä tänne. Minulla näyttää olevan lähes valmiiksi kirjoitettua tekstiä koossa peräti 48 sivua ja yritän jakaa sen tänne sopivina pätkinä: olen jo tarinaa kirjoittaessani jakanut koko 6,5 kuukauden ajan tekstissäni 28 Kreikassa viettämääni viikkoon.


Agios Achillioksen kirkko Larissassa
Kreikan tapahtumat ovat taas päivittäin näkyvästi tapetilla Suomenkin tiedotusvälineissä ja tuntuu siltä, että jokaisella kadunkulkijalla on sanansa sanottavana Kreikasta. Tuntuu siltä, että koko Suomi on yhtäkkiä täynnä mitä terävämpiä Kreikka-asiantuntijoita ja suomalaiset tuntuvat tietävän Kreikan asiat paljon paremmin kuin kreikkalaiset itse... Tämä minun tarinani tulee kuitenkin olemaan jotain ihan muuta. Se tulee olemaan tiedotusvälineiden juttuihin ja tavallisen suomalaisen kadunmiehen kuvitelmiin rinnastettuna täysin erilainen kuvaus Kreikasta ja erityisesti Pohjois-Kreikan maatalousalueen keskuksen elämästä. Se tulee olemaan kuvaus ihan oikeasta elämästä ja ihan oikeista ihmisistä. Se ei perustu mielikuviin valtion lainoista, veroista tai EU:n tukipaketeista, eikä se perustu keksittyihin mielikuviin Kreikasta tai kreikkalaisista ihmisistä. Se tulee olemaan kuvaus tavallisesta arjesta ja tavallisesta elämästä suurehkossa kreikkalaisessa kaupungissa. Se on tietysti ennenkaikkea myös yhdenlainen kertomus siitä, millaista on elää ulkosuomalaisena keskellä Kreikkaa. Se tosin sisältää myös melko paljon pikku pilke silmäkulmassa kirjoitettua sarkastista, mutta hyväntahtoista vinoilua.

Siis nyt, jo melkein 1,5 vuotta myöhemmin: paluu Kreikkaan...


------------------------------------------------




LARISSA – KREIKKA



"Larissan Valinta"
Ihan yhtäkkiä huomaan asuvani Kreikassa. Tulin tänne todella lyhyellä varoitusajalla, kädessäni vain menolippu ja mukanani melkoinen määrä työnantajan tavaraa. Olihan minulla peräti pari viikkoa aikaa valmistautua henkisesti, mutta kun mitään varmuutta ja mustaa valkoisella ei ollut, en oikein osannut suhtautua asiaan vielä ihan tosissani, enkä vielä uskaltanut tehdä juuri mitään valmisteluja. Lähtö tulikin sitten niin äkkiä, että ihmettelen vielä itsekin, miten olen tänne tullut. Miten minä yhtäkkiä olen täällä. Perjantaina 7.2.2014 ruokatauolla luin töissä postini ja huomasin, että minun pitää olla seuraavana aamuna kaukana Helsingistä, valmistautua viikonloppu lähtöä varten ja jo maanantaina minun pitäisi olla Kreikassa. Tuolla hetkellä, postia lukiessani kaikki yhtäkkiä muuttui; niin alkamassa olevan viikonlopun suunnitelmat kuin myös ihan kaikki koko tämän vuoden suunnitelmat.



Lähtöä edeltävä viikonloppu olikin sitten tuosta postin lukemisesta lähtien melkoista pyöritystä; minuuttiaikataulua ja jatkuvaa kiirettä. Monenlaisia valmisteluja ja melkoista henkistä painetta. Sen viikonlopun jälkeen ei voi kuin todeta, että kaikenlaiseen sitä ihminen kykenee venymään. Sen viikonlopun aikana paineensietokykyni pantiin todella kovalle koetukselle ja voimiani koeteltiin monella tapaa. Matkajärjestelyistä (lennot ja majoitus sekä maksut) minun ei kuitenkaan tällä kertaa tarvinnut huolehtia itse, vaan ne hoidettiin minun puolestani ja kaikki sujui siinä mielessä hyvin. Sunnuntaina illalla ehdin lopulta (melko väsyneenä) palata Helsinkiin ja käydä kotona sen verran, että ehdin pakata edes joitakin tärkeimpiä vaatteita ja muuta pientä mukaan. Omille tavaroille ei juuri ollut edes tilaa ja paljon jouduin siinä kiireessä karsimaan. Lopulta olin kuitenkin puolilta öin lentokenttähotellissa valmiina seuraavan aamun aikaiseen lähtöön.



Tästä reissusta ehdottomasti suurimman osan ajasta veisi työ, eikä siitä sen enempää. Seuraavana tulisi nukkuminen, eikä siitäkään sen enempää. Kolmantena, hyvin pienenä osuutena tulisi olemaan vapaa-aika ja tässä blogissa kirjoittelen nyt niitä näitä kaikesta, mitä vapaa-aikanani tulen näkemään. Vaikka nyt tilapäisesti asun täällä, kirjoittelen noista asioista tavallaan turistin silmin ja yritän luoda jonkinlaisen kuvan tästä kaupungista lähiympäristöineen sekä kuvan Kreikasta ja kreikkalaisista ihmistä.



Helsinki-Vantaa, 10.2.2014
Varhain synkkänä ja sateisena maanantaiaamuna 10.2.2014 lensin ensin Helsingistä Lufthansan kyydillä Saksan Muncheniin ja sieltä edelleen Aegean Airlinesin koneella Thessalonikiin Kreikkaan. Minulle täysin vieraaseen ja tuntemattomaan paikkaan. Muutamaa päivää aikaisemmin en olisi edes osannut sijoittaa sitä kartalle. Lennot menivät mukavasti ja koneen vaihto Saksassa sujui hyvin, vaikka ylimääräistä aikaa oli vähän liikaakin. Tämä reitti tänne keskelle Kreikan mannerta on kuitenkin hyvä; lento Helsingistä Muncheniin kestää reilut kaksi tuntia ja lento Munchenista Thessalonikiin noin kaksi tuntia. Thessalonikista pääsee jatkamaan eri suuntiin junalla ja bussilla. Myös Ateenan kautta pääsee tänne ja varsinkin keväällä Norwegianin aloittaessa suorat viikoittaiset lennot Ateenaan, tulen varmasti käyttämään itse sitä reittiä. Kuuleman mukaan myös Ryanair aloittaa lennot aivan läheltä, Voloksen kentältä, mutta sen lentoyhtiön koneisiin en astu jalallanikaan.
Aegean Airlines, Munchen, Saksa


Minulla oli tullessani mukanani 65kg tavaraa, pakattuna yhteen isoon matkalaukkuun, valtavaan kuljetuslaatikkoon ja selkäreppuun ja osa tavarasta tuli vielä DHL:n rahtina perässä. Siitä huolimatta jouduin jättämään kotiin melkein matkalaukullisen työvarusteita, enkä saanut otettua mukaan juuri mitään omaa tavaraa. Mukaan mahtui nipinnapin pari tarkkaan harkittua paitaa ja muita vaatteita, mutta todella paljon tarpeellista oli pakko jättää kotiin. Punnitsin laukkuja ja laatikoita moneen kertaan, mutta silti sekä matkalaukun että kuljetuslaatikon paino oli yli rajojen. Onneksi siitä selvittiin kuitenkin aika kätevästi ja lopulta maanantaina iltapäivällä seisoin jo kaikkine tavaroineni aurinkoisen ja lämpimän Thessalonikin lentokentällä ja pari tuntia myöhemmin olin jo Larissassa.



Larissan kaupunki sijaitsee Thessalyssa, keskellä manner-Kreikkaa ja Thessalonikista sinne on reilun tunnin junamatka tai parin tunnin automatka. Ateenaan on matkaa noin 350km ja tuo matka taittuu junalla neljässä tunnissa. Voloksen satamakaupunki on noin 60km päässä ja myös sinne pääsee junalla. Larissan läheltä Thessalysta löytyy sellaisia paikannimiä kuin Karditsa, Farsala ja Trikala.



Larissa, Kreikka
Larissan kaupungissa on hieman yli 160 000 asukasta ja se on suuren maatalousalueen keskus ja myös kauppa- ja teollisuuskeskus. Nimi ”Larissa” tarkoittaa vahvasti linnoitettua kukkulaa tai linnaketta. Kaupunki on ollut asutettu noin 4 000 vuotta, joskaan sitä ei huomaa enää mistään, eikä se näy millään tavalla esimerkiksi rakennuksissa. Larissan läpi kulkee pieni Pinios-joki, joka on kyllä minun mielestäni enemmän oja kuin joki. Itse Larissan kaupunki on muutaman kymmenen kilometrin päässä merestä, mutta Larissan alueeseen kuuluu 13km Aegeanmeren rantaviivaa Agiokampoksen ja Velikan välissä. Kaupungin pohjoispuolella kohoaa 2 900m korkea Olympos-vuori ja alueella on muitakin korkeita vuoria. Legendan mukaan Akilles syntyi ja Hippokrates kuoli Larissassa. Kreikan pitkä ja värikäs historia näkyy Larissan keskustassa oikeastaan vain vanhan roomalaisten ajan amfiteatterin muodossa sekä muutamina pieninä raunioina sen takana kohoavalla mäellä.




lauantai 25. heinäkuuta 2015

Valtatiellä 66...

Kuvat saa suurennettua klikkaamalla
Kirjoittamisessa on ollut todella pitkä tauko ja tämä blogi on ollut unilla jo jonkin aikaa. Taas kerran elämässä on ollut sellainen vaihe, että en ole jaksanut oikeastaan edes ajatella blogin kirjoittamista ja silloin kun ei siltä tunnu, on aivan turha kirjoittaa mitään. Myös valokuvaaminen on jäänyt lähinnä satunnaisten kännykkäkuvien räpsimiseen, joskin nyt kesän aikana olen taas ottanut vähän tuntumaa myös oikeaan kameraan. Vaikka en ole missään matkoilla nyt helmikuun alun jälkeen ollutkaan, niin kirjoittamista minulla kyllä riittäisi: vanhoista reissuista on vielä julkaisematta monta juttua ja luonnoksia on koneella tallessa useampiakin. Minulla olisi paljon melkein valmista juttua viime vuoden ajalta, koska koko puolen vuoden aika Kreikassa on purettu tekstiksi, mutta en ole sitä vielä julkaissut. Sen lisäksi melkein valmiina olisi viime vuoden Italian Summer Jamboree- reissun teksti ja joitakin hajanaisia pätkiä tammi-helmikuun ajalta Yhdysvalloista.


Summer Jamboree 2013
Vanhoista reissuista tulen kyllä vielä lähiaikoina jotain kirjoittamaan puhtaaksi ja julkaisemaan; Kreikasta varmasti hyvinkin paljon ja myös Yhdysvalloista jotakin. Jonkinlaisia ajatuksia on myös jo tulevasta, vaikka kaikki leijuu vielä tällä hetkellä hyvin sekavina matkahaaveina ja mikään ei ole vielä lähelläkään varmaa. Seuraava matkani Yhdysvaltoihin tulee melko varmasti ajoittumaan lokakuulle tai marraskuun alkuun ja olen jo alustavasti katsellut lentojen hintoja ja erilaisia uusiakin reittivaihtoehtoja (onko mukaanlähtijöitä?). Kun katselin lentoja kesän alussa, minun olisi heti pitänyt tarttua tilaisuuteen, koska silloin näin esimerkiksi Finnairin suoria lentoja New Yorkiin hintaan 480 euroa! Katsoessani samoja lentoja jokin aika sitten hinta olis noussut 700 euroon ja tänään halvin hinta oli noin 600 euroa. Lentojen kyttäämiseen kannattaa siis varata aikaa ja niitä pitää tarkkailla viikottain ellei jopa useammin. Ehkä ennen seuraavaa USA:n matkaa teen lyhyemmän matkan jonnekin Eurooppaan tai ehkä seuraava matka on Italiaan elokuussa. Elokuun alkupuolella Italian Senigalliassa järjestetään jälleen Summer Jamboree rock-festivaali jo 16. kertaa ja todella mielelläni lähtisin sinne nyt itse jo kolmatta kertaa peräkkäin. Olen suoraan sanoen melko pettynyt, jos en pääse sinne tänä vuonna lainkaan. Matkakuume on tällä hetkellä melkoinen, johtuen osittain tästä Suomen surkeasta kesästä, mutta ehkä enemmänkin siitä, että viime matkastani on kulunut nyt jo yli viisi kuukautta, enkä ole ollenkaan tottunut olemaan paikallani näin pitkää aikaa.  Olo on suoraan sanoen melko levoton...

Talven USA:n matkan jälkeen en ole käynyt ulkomailla lainkaan, jos ulkomaanmatkoiksi ei sitten lasketa kahta lyhyttä pysähdystä erääseen Ruotsin pieneen satamaan työn merkeissä. Työmatkustamisen "ruuhkavuodet" taitavat ulkomaiden osalta olla nyt takanapäin ja vaikka jotain ehkä onkin vielä odotettavissa, keskityn nyt lähinnä vapaa-ajan matkailuun. Olen ollut nyt muutenkin harvinaisen pitkään aloillani, enkä ole juurikaan matkustellut edes kotimaassa. Tai no... Merellä olen kyllä liikkunut jonkin verran, kaukana ja vielä kauempana kotoa ja muitakin työhön liittyviä menoja on kyllä jonkin verran ollut, mutta niitäkin on illut ehkä hieman väjehemmän kuin aiempina vuosina, jolloin koti oma sänky olivat jatkuvasti tyhjillään. Vapaa-ajan matkustaminen on jäänyt nyt kesäkuussa ensimmäisen kesälomapätkäni aikana tehtyihin Turun ja Naantalin reissuun sekä autonhakureissuun Pohjanmaalle ja ajattelinkin nyt kirjoitella vaihteeksi lyhyesti näistä kahdesta kotimaanmatkasta.


----------------------------------------------------


Muumimaailma, Naantali
Heti juhannuksen jälkeen vuokraan auton ja ajelemme Turkuun; meitä on matkassa kolme aikuista ja yksi kolmevuotias lapsi. Matkan pääkohde on Naantalin Muumimaailma, mutta päätämme viipyä reissulla kaksi päivää ja yöpyä Turussa. Auton vuokrasin viime tipassa kävellessäni sattumalta Europcarin toimiston ohi Helsingissä. Olisin saanut auton varmasti halvemmallakin, mutta säästin vaivannäköä ja otin auton sieltä, missä aita oli matalin. Volkswagen Golf kahden vuorokauden ajaksi maksaa 190 euroa, mikä on mielestäni ehkä vähän liikaa, mutta tyydyn siihen silti. Auto olisi kannattanut ottaa koko viikoksi, koska viikkovuokra ei olisi ollut kuin noin 350 euroa. En kuitenkaan voi ottaa autoa viikoksi, koska minulla on jo ihan muita suunnitelmia. Hotellin varasin Turun Scandic Plazasta. Suosin vapaa-ajan matkoillani Suomessa Scandicia, koska minulla on ketjun kanta-asiakaskortti, jolla saan alimmallakin tasolla pisteiden lisäksi joka kerta kuuden euron setelin ravintolaan tai "kioskiin" ja iltapäivälehden (joka tosin päätyy joka ainoa kerta avaamattomana lehtikeräykseen). Scandicin kortin hankin vuosia sitten, koska se oli ilmainen.


Moottoritykkivene Nuoli 8, Forum Marinum
Olemme Turussa iltapäivän lopussa ja päivän käyntikohde on merimuseo Forum Marinum. Minä olen käynyt siellä pari kertaa aiemminkin, mutta muille käynti on ensimmäinen. Koska meillä on vain 2,5 tuntia ja tiedämme sen olevan liian vähän, jätämme lipunmyynti- ja myymälärakennuksen (oikea nimi lienee Linnanpuomin näyttelyrakennus) näyttelyt kokonaan väliin ja kävelemme suoraan isompaan rakennukseen, joka on kauan sitten toiminut viljamakasiinina. Käymme ensin tutustumassa Forum Marinumin perusnäyttelyyn "Skuutasta Ro-Roon, Kaleerista Ilmatyynyyn". Tuo näyttely käsittää lähes kaikkea merenkulkuun liittyvää historiallista esineistöä ja valokuvia, mutta jotenkin kummasti meillä menee suurin osa ajasta Merivoimien kalustoa katsellessa. Näyttely on mielenkiintoinen, kaikki on hyvin esillä ja materiaalia on todella paljon laidasta laitaan. Kierrettyämme melko nopealla vauhdilla tämän näyttelyn käymme katsomassa katoksen alla olevia aluksia. Sekä moottoritykkivene Nuoli 8 että moottoritorpedovene Vasama kiinostavat sekä isää että poikaa. Isä tosin on ehtinyt nähdä Nuoli-luokan moottoritykkiveneet vielä aktiivipalveluksessakin...


Suomen Joutsen, Forum Marinum
Maalla olevan näyttelyn jälkeen siirrymme Aurajoen rannassa oleville aluksille. Kierrämme ensin purjelaiva Suomen Joutsenen ja sen jälkeen vielä tykkivene Karjalan ja miinalaiva Keihässalmen. Vanha matkustajalaiva Bore jää käymättä kokonaan. Samoin kauempana joen yläjuoksulla oleva purjelaiva Sigyn. Meillä on aikaa aivan liian vähän: koko Forum Marinumiin pitäisi varata aikaa vähintään puoli päivää tai mieluummin vielä vähän enemmänkin. Suomen Joutsen on kiinnostava aluksena ja myös sisällä olevasta näyttelystä selviää monta mielenkiintoista yksityiskohtaa aluksen historiasta, elämästä laivalla ja sen tekmistä pitkistä purjehduksista. Täälläkin olen käynyt aiemminkin, mutta silti aluksen valtava koko hämmästyttää minua jälleen kerran. Sekä Keihässalmen että Karjalan muistan nekin vielä aktiivipalvelusvuosilta, mutta silti jaksan "nuorison" kanssa koluta aluksilla jokaisen nurkan. Erityisesti Karjalan autenttisuus on silmiinpistävä: alukselta on selvästi lähdettty viimeistä kertaa niin, että kynäkin on pudonnut kädestä pöydälle ja juuri mitään ei ole muuteltu tai järjestetty uudestaan sen jälkeen kun alus poistui käytöstä. Keihässalmesta taas parhaiten jää mieleen sen askeettisuus. Tämän ikäinen sotalaiva on todella karu.

Päästyämme museosta ajamme muutaman minuutin matkan aivan Turun keskustaan ja käymme vastaanottamassa perhehuoneemme, joka on todella iso. Huoneen toisessa päässä on parisänky ja toisessa päässä väliseinällä erotettu vuodesohva. Olemme oikein tyytyväisiä tähän huoneeseen. Huoneen hinta on reilusti yli 200 euroa, mutta toisaalta pakettiin kuuluu kolme Muumimaailman ranneketta ja tietysti hyvä aamupala, kuten Suomessa yleensä aina. Käymme vielä illalla ulkona syömässä ja toteamme, että sekä Amarillo että Rosso ovat lopettaneet toimintansa Turussa ja joudumme pienen pyörimisen jälkeen valitsemaan ruokapaikan sattumanvaraisesti. Sattuma toimii tänään hyvin ja päädymme syömään erittäin hyvät ruoat Hiili-ravintolaan aivan Turun ytimeen.


Naantali
Heräämme hyvissä ajoin seuraavana aamuna ja tukevan hotelliaamiaisen jälkeen ajamme noin puolen tunnin matkan Turusta Naantaliin. Jätämme automme "Muumi-parkkiin" keskustan laidalle ja jatkamme siitä matkaa bussikuljetuksella Naantalin vanhaan keskustaan merenrantaan. Sää on tänään todella tyypillinen harmaa kesän 2015 sää: taivas on pilvessä, sadekuurot ovat mahdollisia ja ilman lämpötila ei ole kovinkaan paljon yli kymmenen asteen. Kävelemme laiturin reunaa rantaravintoloiden ohi kohti Muumimaailmaa ja katselemme ohi kulkiessamme tätä oikein mukavan näköistä maisemaa. Itse entisenä hankolaisena liputan kyllä Hangon puolesta ja pidän sitä vielä hienompana kesäkaupunkina, mutta eipä Naantalissakaan mitään vikaa ole. Ehkä täällä voisi viettää parikin päivää; vaikka Muumimaailman lisäksi vähät näkemisen arvoiset paikat on pian katsottu, niin tässä rannan terasseilla voisi hyvinkin viettää muutaman tunnin aikaa. Mukavahan tässä olisi syödä hyvin terassilla ja juoda pari olutta venesatamaa ja ihmisiä katsellen. Presidenttikin näyttää tornissa liehuvasta lipusta päätellen olla paikalla Kultarannan asunnollaan.


Muumimaailma
Kävelemme "Muumi-saareen" pitkää siltaa, tai oikeastaan laituria pitkin. Ohitamme lipunmyyntiportin ja lähdemme syvemmälle, keskelle Muumimaailman ihmeellisyyksiä. Ensimmäiset parisataa metriä lippukojulta saavat tosin minun niskakarvani lievästi pystyyn: tuolla matkalla ei ole mitään muuta kuin erilaisia kauppoja, ravintoloita ja kojuja, jotka tarkoittavat lisää rahanmenoa... Kaupallisesti ajateltuna tuo on tietysti hyvin suunniteltu: ihmiset joutuvat kulkemaan tuon tuhlausalueen läpi sekä ensimmäisenä alueelle saapuessaan että viimeisenä sieltä poistuessaan. Onneksi kaikki on ainakin ulkoisesti mukavan näköistä, siistiä ja kaunista. Annan Muumimaailmalle kyllä muutenkin hyvät arvosanat. Näin aikusena miehenäkin kehtaan tunnustaa, että tavallaan Muumit ovat edelleen lähellä sydäntä ja pidän tarinoista ja hahmoista ja kaikki on saatu tuotua täällä oikein mukavasti esiin. Erityistä plussaa annan sille, että muumihahmoja on ainakin tänään liikeellä todella paljon. Kulkiessamme alueella tapaamme oikeastaan jokaisen muumitarinoiden merkittävän hahmon. Minulla on sellainen mielikuva, että käydessäni täällä pari kertaa oman poikani ollessa vielä pieni, näimme vain vilaukselta muutaman tarinoiden hahmon, mutta nyt heitä pyörii kaikkialla ja kaikki ovat niin täysin "juonessa mukana", että itsestäkin alkaa jo tuntua siltä, että muumihahmot ovat todellisia ja aivan oikeita!


Muumimaailma
Koko paikan keskus on tietysti Muumitalo, mutta sen ympärillä on lisäksi paljon muita tuttuja muumihahmojen koteja ja muita tarinoihin liittyviä paikkoja. Aivan muumitalon vieressä on Hemulin koti ja putka, jonne poliisimestari sulkee Haisulin sekä Muumipeikon itse rakentama talo. Rannassa on ihka oikea uimahuone, jonka edessä uiskentelee drontti Edward. Ulompana aluetta kiertää kaksi polkua, joiden varrella voi tavata muunmuassa Hosulin, Mörön, Hattivatteja, Nuuskamuikkusen sekä Aliisan ja noidan. Ylhäällä mäellä on Merenhuiske ja toisella polulla pääsee kulkemaan Yksinäisille vuorille. Kierreltyämme muumitalon ja sen pihapiirin sekä molemma polut käymme vielä teatterissa katsomassa esityksen Muumipeikon talonrakennuksesta. Esitys on sopivan  mittainen ja onnistuu hyvin saamaan lasten herpaantumattoman huomion ja tarinaan mukaan heittäytymisen. Alueella saa kulutettua yhden päivän aivan mainiosti ja iloa riittää isommille ja pienemmille lapsille ja myös aikuisille, jotka uskaltavat hetkeksi heittäytyä edes pikkuisen uudestaan lapseksi... Ainoan ison miinuksen annan siitä, että en enää löydä alueella ennen ollutta "Kuinkas sitten kävikään"- polkua... Sitä jään kaipaamaan.


Fiskars
Kun lähdemme ajelemaan Naantalista kohti kotia, minulle tulee tunne, että en haluakaan vielä mennä kotiin. Mietimme hetken Hankoa ja muita mahdollisuuksia, mutta päädymme lopulta ajelemaan kiertoteitä pitkin Helsinkiin. Ajamme Turun ohikulkutielle ja poikkeamme nopeasti Triangle Motorsin autoliikkeessä ja jatkamme matkaa kohti Saloa. Ajelemme moottoritien sijaan mukavaa ja rauhallista vanhaa Helsinki-Turku- tietä ja käännymme Salosta kohti Tammisaarta. Pysähdymme matkalla syömään Perniön ABC:lle ja vasta täällä teemme lopullisen päätöksen illan reitistä. Ajamme ruokailun jälkeen Pohjan kautta Fiskarsin idylliselle ruukkialueelle ja myöhäisestä illasta huolimatta saamme kulutettua pari tuntia kävellessämme joen rannassa ja riehuessamme leikkipuistossa (leikkipuisto oli niin kiva, että aikuiset eivät voineet välttää kiusausta). Fiskarsin jälkeen poikkeamme vielä kauniilla Billnäsin ruukkialueella ja jatkamme sitten matkaamme Karjaan kautta kohti pääkaupunkiseutua. Tämä on ollut mukava päivä ja kaunis kesäilta idyllisissä ja niin kovin rauhallisissa maisemissa.


----------------------------------------------------

Vietettyäni Turun reissun jälkeen yhden kokonaisen päivän aamusta yömyöhään venekerhon talkoissa ja levättyäni sunnuntain, lähden maanantaiaamuna kohti Pohjanmaata. Edessä on tavallaan pienimuotoinen seikkailu jonnekin tuntemattomaan. Seikkailu parissakin mielessä: olen lähdössä katsomaan autoa ja minulla ei ole ollut autoa nyt viiteentoista vuoteen! Helsinkiläinen ja varsinkaan suokkilainen ei tarvitse autoa. Nyt olen kuitenkin lähdössä yksin katsomaan autoa ja vieläpä 61 vuotta vanhaa autoa. Olen lähdössä minun näkökulmastani katsoen kauas Pohjanmaalle, Pietarsaareen, jossa en ainakaan muista koskaan käyneeni. Lähtiessäni noin kaus autoa katsomaan, on ostopäätös tavallaan jo tehty eli aion palata takaisin autolla, mikäli se ei osoittaudu aivan täysin pommiksi ja jos hinnasta saadaan sovittua. Edessä on siis yli neljän tunnin matka junalla ja mahdollisesti lähes 500 kilometrin paluumatka vanhalla autolla. Aamupäiväni kuluu siis junamatkalla ja puolen päivän aikaan olen perillä Pännäisten asemalla, josta auton omistaja käy hakemassa minut.

Pari tuntia kuluu nopeasti autoa tarkastellessa ja ihan kunnon koeajonkin pääsen sillä tekemään. Käymme vielä ajamassa auton ylös pukeille ja tarkasteltuani autoa alhaalta päin alkavat hintaneuvottelut. Pääsemme nopeasti sopimukseen ja tongittuamme vielä varastoja kirjoittelemme paperit valmiiksi ja niin auto ja rahat vaihtavat omistajaa. Kauniissa auringonpaisteessa käännyn nyt jo auton entisen omistajan pihamaalta tielle ja suuntaan Pietarsaaresta kohti Uusikaarlepyytä. Pysähdyn uusikaarlepyyssä pieneksi hetkeksi ihmettelemään, että mitä oikein tuli tehtyä... Tässä minä olen matkalla ikivanhalla, minulle lähes täysin tuntemattomalla, ehkä jopa epävarmalla autolla kohti Helsinkiä, jonne on matkaa melkein 500 kilometriä. Toivon hartaasti, että auto pysyy nipussa ja matka sujuu mukavasti. Pieni jännitys on kieltämättä läsnä kun matka on pitkä ja auto minulle tuntematon ja todella vanha. Ensimmäisen sadan kilometrin matkalla en oikein uskalla edes kuunnella musiikkia, vaan kuuntelen ainoastaan auton ääniä ja keskityn ajamiseen. Kaikki näyttää kuitenkin sujuvan mukavasti ja pikku hiljaa alan rentoutua ja nauttia matkanteosta. Vaikka kaikki on pitkästä aikaa erikoista, niin silti olen autossa tavallaan heti kuin kotonani; onhan näillä vehkeillä tullut joskus kauan sitten ajeltua...


Olen nyt tiellä 66, matkalla Lapualta Virroille. Tämä kokonaisuudessaan noin 180km mittainen tie kulkee minun kulkusuunnastani katsoen Lapualta Kuortaneen kautta Alavudelle ja siitä edelleen Virroille, Ruovedelle ja Juupajoelle. Tie päättyy Orivedelle. Minun matkani tosin vie kohti Tamperetta. Tie saattaa olla hieman erilainen, kuin kaikkien teiden äiti, USA:n Route 66, mutta minulle tämä on nyt juuri se oikea tie 66. Heti Lapuan jälkeen pysähdyn taas pieneksi hetkeksi ja otan pari valokuvaa aakeiden laakeiden peltojen keskellä. Jatkaessani matkaa alkaa sataa jo olen tyytyväinen, että auton pikkuruiset tuulilasinpyyhkijät (auton katto on madallettu niin paljon, että tuulilasi on melko pieni) toimivat moitteettomasti. Reilun tunnin jälkeen pysähtyessäni "uskallan" jopa tutustua musiikkilaitteiden toimintaan ja työnnän mukaan ottamani cd-levyn soittimeen ja nautin ajamisesta ja minulle erilaisista maisemista.Tämä on nyt minun kesän autoreissuni. Pikku seikkailu, joka syntyi itsestään ja jota varten ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa. Hiljalleen Pohjaanmaan lakeudet alkavat muuttua vaihtelevammaksi maastoksi ja alan lähestyä Tamperetta. Välillä on poutaa, välillä sataa pikkuisen ja pienen hetken sataa aivan kaatamalla.


Sen verran olin suunnitellut mahdollista automatkaani, että olin ajatellut yöpyväni Tampereella, mikäli päivä alkaisi tuntua liian pitkältä ja ajaminen alkaisi väsyttää. Ajan ensimmäistä kertaa elämässäni puhelimen navigaattorin opastamana, en niinkään siksi, ettenkö tietäisi minne olen menossa, vaan siksi, että osaisin hieman arvioida ajankäyttöä. Jo Pohjanmaalla syötän navigaattoriin määränpääksi hotellin Tampereella, mutta lähestyessämme Tamperetta ajan kuitenkin oikeaa kaistaa, vaikka tiedän, että Tampereelle päästäkseni minun pitäisi vaihtaa kaistaa. Jotenkin en vaan saa autoa käännettyä. Minusta tuntuu aivan siltä, että auto tahtoo jatkaa matkaa. Minusta tuntuu aivan kuin se sanoisi minulle, että jatketaan vaan samantien perille kotiin asti, koska ajaminen tuntuu niin mukavalta. Niinpä me jatkamme. Ajelen ohikulkutietä Pirkkalan kautta kohti Helsinkiä ja koko loppumatkan ajan moottoritietä pitäen kuitenkin kaksikin lyhyttä taukoa, koska pitkä päivä alkaa jo hieman väsyttää. Ilta on kaunis ja sade on tiessään ja vanha Bel Air kulkee eteenpäin kuin juna. Mieli on hyvä ja matkanteko tuntuu mukavalta. Olen hyvilläni siitä, että en jäänyt Tampereelle vaan jatkoin vaan ajamista. Olen Helsingissä myöhään illalla ja minun on aivan pakko ajaa läpi hiljaisen kaupungin ikkuna auki, kyynärpää ulkona. Rokki soiden. Jääkylmästä sumusta huolimatta... Paksun sumun verhoamalla kauppatorilla nostan autoa ilmajousituksen varaan hieman korkeammalle ja ajan lopulta auton lauttaan. Pitkä ja erikoinen päivä alkaa olla takanapäin.



"Jos sä Pohjanmaalle aiot matkustaa, Pienen laulun tahdon sulle omistaa: Se on blues, valtatien kuuskytkuus. Orivedeltä se lähtee pohjoiseen. Loppuu Lapualla kirkon kupeeseen. Tää on blues, valtatien kuuskytkuus. On ensin Ruovesi ja Visuvesi, Virrat ja Alavus ja Kuortanekin meni…"

Valokuvia Turusta, Muumimaailmasta ja vähän muualtakin.