keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ateena (Kreikka, osa 12)

Viime vuonna yövyin hotelleissa enemmän kuin minään vuonna aiemmin: vuoden 1994 saldo oli noin 130 hotelliyötä. Tämä vuosi on jäänyt siitä melko paljon jälkeen ja nyt takana on vasta seitsemän hotelliyötä tänä vuonna. Se ei ole ollenkaan huono asia... Hotellielämän hohto on kadonnut jo aikoja sitten ja varsinkin työreissuilla voi puhua toisinaan suoranaisesta "hotellikuolemasta". Lomareissut ovatkin sitten ihan eri asia ja mielelläni yövynm silloin tällöin hotelleissa, kunhan saan tehdä sen omalla ajallani ja vapaaehtoisesti. Siellä missä itse haluan. Aloin miettiä näitä hotelliöitä, kun huomasin eilen seisovani Turussa täsmälleen samassa paikassa kuin viisi vuotta sitten, katsellen joen ylittävältä sillalta hotellia, jossa yövyin viisi vuotta sitten ja jossa yövyn nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen. Turussa olen toki käynyt viiden vuoden aikana useammankin kerran, viimeksi kesäkuussa poikani perheen kanssa, mutta nyt yövyin ensimmäistä kertaa juuri tässä samassa hotellissa kuin viisi vuotta sitten.

Vaikka minun helsinkiläisenä kuuluukin aina vähän (hyväntahtoisesti) vinoilla turkulaisille, niin rehellisesti sanottuna olen kyllä sitä mieltä, että Turku on ihan kiva kaupunki. Jos en voisi tai saisi asua Helsingissä, haluaisin asua Turussa. Turku on kaunis ja viihtyisä kaupunki. Turussa on paljon vanhaa ja kaunista. Minä pidän vanhasta ja kauniista. Aurajoen ranta on todella viihtyisä ja mukavia paikkoja on sen varrella paljon. Turku on sopivan kokoinen; ei liian iso, mutta ei liian pienikään. Turussa on paljon hyviä puolia, mutta ei juurikaan huonoja, jos ei sellaiseksi sitten lasketa Turun kieltä...

Eilen kävin kävelyretkeni päätteeksi Dennis-ravintolassa syömässä. Dennis on italialainen ravintola Linnankadulla ja toiminut jo kauan, mutta itse en muista olenko koskaan aikaisemmin käynyt siellä. Paikka on viihtyisä ja mukava ja saa minulta nyt kiitettävän arvosanan. Ensinnäkin palvelu oli todella nopeaa ja todella ystävällistä. Tarjoilija saapui pöytään heti kun olin päässyt istumaan, juomat tulivat nopeasti ja myös tilaus hoitui nopeasti. Ja tuskin olin saanut loppuun alkusalaattiani, kun pizzani oli jo pöydässä. Siitäkin huolimatta, että en ollut ensimmäisenä "jonossa", vaan minua ennen ruoka tuotiin isolle seurueelle viereiseen pöytään. Kun vielä ruokakin oli hyvää, on helppo antaa arvosanaksi kaikin puolin kiitettävä. Hinnaltaan Dennis ei tosin ole edullinen, mutta sen tiesin jo ennen kuin menin sinne edes sisään. Niin ja se se ruoka: pizza oli ihan oikea italialainen, ohutpohjainen pizza. Aivan erinomainen. Olen tainnut syödä viimeksi vastaavanlaisen pizzan Roomassa, Testaccion kaupunginosassa eräässä täysin paikallisten ihmisten ihan oikeassa pizzeriassa.

Mutta nyt aiheeseen ja Turusta taas Kreikkaan:


22. VIIKKO

Kotikatu Seferi, Larissa
(Kuvat voi suurentaa klikkaamalla)
Uusi viikko ei tuo mukanaan mitään uutta sään suhteen, eikä muutenkaan. Lämpötila pysyy edelleen päivästä toiseen lähes vakiona, vaihdellen +35-38 asteen välillä. Iltapäivisin aurinko porottaa todella kuumasti, mutta minulle tämä ei tuota mitään vaikeuksia. Päivät kuluvat tietysti suurimmaksi osaksi ilmastoiduissa, viileissä sisätiloissa, mutta eipä minulla ole vieläkään kuumuuden vuoksi mitään ongelmia ulkonakaan. Maanantaina 7.7.2014 vietän pienimuotoisesti syntymäpäivääni. Sen suuremmin en juhli, mutta ruokatunnilla käyn ensin hakemassa lähellä olevasta kaupasta kertakäyttöastioita ja juomista ja sen jälkeen täytekakun konditoriasta. Iltapäivällä tarjoan siis töissä kakkua, mutta mitään puheita tai muuta tapahtumaa en edes halua, vaan tällainen vaatimaton juhla riittää minulle. Illalla juhlistan kämppäkaverini kanssa syntymäpäivääni vielä parilla lasillisella punaviiniä omalla parvekkeella.

Nei Pori - Platamonas
Torstaina 10.7. tulee kuluneeksi tasan viisi kuukautta siitä, kun tulin Kreikkaan. Edessä on vielä viimeiset 1,5 kuukautta. Noin kuusi viikkoa. Tavallaan tuntuu siltä, että on tässä vielä kestämistä, mutta toisaalta tuntuu siltä, että ei haluaisi vielä silloinkaan lähteä…Vapaa viikonloppu menee leppoisasti. Lauantaiksi olin suunnitellut rantapäivän, mutta aamulla olen niin laiska, että päätän jäädä viettämään yhden vapaapäivän Larissaan pitkästä aikaa. Matka rannalle kestäisi kuitenkin 25 minuuttia junalla ja tiedän junien olevan aivan täynnä tällaisia kesäpäivinä. Täpötäysi juna ei nyt houkuttele yhtään, joten jatkan uniani tänään tavanomaista paljon pitempään. Illalla käymme kyläilemässä toisessa suomalaisasunnossa ja olemme vasta yöllä takaisin omalla asunnollamme. Sunnuntaina pääsen lopultakin uimarannalle asti, tosin silloinkin vasta illalla… Tämä on minun viides uimareissuni Nei Poriin.

23. VIIKKO

Juna Larissasta Nei Poriin
Nichts neues im Westen… Tältä rintamalta ei edelleenkään mitään uutta. Jonakin päivänä saamme hieman sadetta ja pari hyvin lyhytkestoista ukonilmaa kulkee yli, mutta muuten aurinko paistaa kuten aiempinakin viikkoina ja lämpötilassakaan ei tapahdu juurikaan muutoksia. Yhtenä iltana lämpötila laskee noin +20 asteeseen ja minulla on kylmä parvekkeella shortseissani. Miten ihmeessä mahdan syksyllä sopeutua Suomen ilmastoon…Sunnuntaina 20.7. lähden jälleen kerran junalla Nei Poriin uimaan. Kun lähden kotoa puolenpäivän aikaan, on lämpötila noussut taas jo noin +35 asteeseen. Juna on myöhässä, kuinkas muutenkaan, ja tällä kertaa junan odottelu täynnä ihmisiä olevalla asemalaiturilla on jonkin verran tukalaa auringon porottaessa kuumasti. Juna saapuu tänään 20 minuuttia myöhässä ja lähtee 25 minuuttia myöhässä. Juna on taas aivan täynnä rannalle menijöitä, enimmäkseen alle 20 vuotiaita nuoria, mutta tälläkin kertaa löydän istumapaikan. Vielä kertaakaan en ole joutunut seisomaan, vaikka junat ovat useimmiten olleet aivan täynnä.

Nei Pori - Platamonas
Kävelen Nei Porissa suoraan armeijan alueelle ja käyn ensimmäiseksi hakemassa baarista kylmän tuplaespresson ja jäätelön ja ostan samalla lisää vettä. Nämä ostokset köyhdyttävät minua 2,05 euroa… Kävelen ravintolan ja terassien ohi rannalle kysymään aurinkotuolia, mutta tänään rannalla on niin paljon ihmisiä, että alueella ei ole yhtään vapaata paikkaa. Kävelen siis rantaan veden rajaan ja levitän pyyhkeeni rantahiekalle. En ole päässyt tällä reissulla juurikaan ruskettumaan, kun suurin osa ajasta menee sisätiloissa töissä; väriä ei ole tullut pintaan kuin nimeksi ja tälläkin kertaa pidän huolen kalpeana pysymisestä levittämällä melkoiset määrät aurinkorasvaa. Ajattelen aluksi olevani rannalla vain vajaat kaksi tuntia ja lähteväni sitten viiden aikaan junalla takaisin, mutta lämpimässä (kuumassa) auringossa makaaminen ja lämpimässä vedessä uiminen tuntuvat nyt niin hyvältä ajanvietteeltä, että olen rannalla noin kolme tuntia. Minusta ei olisi ”asumaan rannalla”, en jaksaisi koko päivää viettää rannalla ja uimassa, mutta parin-kolmen tunnin rannalla makailusta ja uimisesta nautin kyllä. Ennen poislähtöä käyn suihkussa ja vaihtamassa kuivaa vaatetta päälleni ja tälläkin kertaa ehdin juoda jääkylmän kreikkalaisen oluen uimareissun päälle.

24. VIIKKO

Larissa
Maanantai-iltana töistä tullessani huomaan, että sähköt ovat poikki. Ensin ajattelen kyseessä olevan vain sähkökatkon, mutta sitten käyn rappukäytävässä ja huomaan sekä valojen että hissin toimivan. Käyn katsomassa sähkökaapista sulakkeet ja nekin näyttävät olevan kunnossa. Alan uskoa, että sähkölaskut ovat maksamatta ja meiltä katkaistu sähköt. Kaikkien laskujen maksaminen on asunnon omistajan vastuulla ja hän saa niistä kiinteän, etukäteen sovitun korvauksen. Meille oli tullut jokin aika sitten muutamia laskuja, joista ei saanut mitään selvää mitä ne olivat ja asunnon omistajat hakivat ne vasta pitkän ajan päästä. Nyt alan epäillä, että laskut seisoivat ensin kauan alakerran lehtitelineessä ja sen jälkeen meillä. Niitä ei ehkä maksettu edes heti noutamisen jälkeen ja nyt sähkölaitos on laittanut sähköt poikki.

En ole tästä mitenkään järkyttynyt. Jotenkin pidän tätä jopa ihan normaalina ja luonnollisena täällä. Pakastin sulaa, jääkaappi on lämmin, ilmastointi ei toimi, netti ei toimi, puhelintakaan ei saa ladattua ja ilta menee pimeässä… Tai ei sentään ihan pimeässä, vaan kynttilänvalossa. Kyllä sitä taas huomaa olevansa nykyään aika riippuvainen sähköstä. Saamme omistajaperheen illalla kiinni ja he lupaavat hoitaa asian heti aamulla. Uskon näin tapahtuvan, koska he ovat tähän asti hoitaneet kaiken kiitettävällä tavalla, nopeasti ja ystävällisesti ja auttavaisesti. Kaiken muun paitsi sähkölaskut? Vaikka vika kuuleman mukaan onkin sähköjohdoissa… No, niin tai näin, joka tapauksessa sähköt toimivat taas tiistaina.

Torstaina 24.7.2014 minulla on vielä tasan kuukausi jäljellä Kreikassa. Enpä muista koska olisin näin tarkkaan laskenut päiviä… Pidän kirjaa siitä kuinka monta päivää on jäljellä. Lasken kuinka monta työpäivää on jäljellä. Lasken montako päivää, viikkoa ja kuukautta olen jo ollut täällä.Perjantaina lähden suoraan töistä läksiäisiin kauas kaupungin ulkopuolelle ja sieltä kesken illan taksilla kotiin. Taksi odottaa ulkona kun käyn heittämässä työvaatteeni kotiin ja sitten matka jatkuu rautatieasemalle. Havahduin alkuviikosta siihen, että jos en nyt tänä viikonloppuna lähde käymään Ateenassa, jää se näkemättä tällä reissulla ja samalla saattaa käydä niin, että en tule sitä koskaan elämässäni näkemään. Tiedän ja tunnen aika varmasti, että en tule enää koskaan Kreikkaan palaamaan, mutta ehkä silti on parempi olla sanomatta ei koskaan…

Juna matkalla Ateenaan
Reilun neljän tunnin junamatkasta ensimmäisen vajaan kahden tunnin ajan minulla on suomalainen ystävä matkaseurana, mutta hän jää pois junasta pimeän jo tultua ja minä jatkan matkaani yksin. Matkalla juna pysähtyy pitkäksi aikaa eräälle asemalle, kun sähköveturin tilalle vaihdetaan diesel-veturi ja sitten matka jatkuukin suurimman osan matkasta ylhäällä vuorilla. Olen perillä Ateenan Larissan asemalla hieman ennen puoltayötä ja erään toisen ystäväni neuvosta otan taksin hotellille. Rautatieaseman lähellä on melko epämääräisiä kulmakuntia, mutta katsellessani taksin ikkunasta ajattelen, että olisin kyllä voinut ihan hyvin kävelläkin. No, ehkä kuitenkin helpompi näin; kello on jo paljon ja haluan jo päästä hotelliin lepäämään.

Akropolis hotellin parvekkeelta
kuvattuna
Hotelli on positiivinen yllätys. Vaikka se sijaitseekin hieman huonommassa osassa kaupunkia, on siitä kuitenkin vain lyhyt kävelymatka tärkeimpiin paikkoihin. Olen vahingossa varannut hotellista huoneen kahdelle hengelle ja se kääntyykin minulle voitoksi, sillä minulle annetaan tästä sekaannuksesta johtuen parempi, kaksi kertaa kalliimpi huone aiemman varauksen hinnalla. Saan kattohuoneiston, joka ei ole koolla pilattu, mutta huoneeseen kuuluu iso parveke ja parvekkeelta näkee hienosti Akropoliksen valaistun Parthenonin temppelin. Myös aamupala on huomattavasti parempi kuin aikaisemmissa halvoissa hotelleissa Kreikassa. Huoneen hinta ei ole kuin 45 euroa yö eli tämän viikonlopun majoitus maksaa vain 90 euroa.


Monastiriki, Ateena
Lauantaiaamuna lähden heti aamiaisen syötyäni kävelemään keskustaan ja päätän kävellessäni käydä heti ensimmäiseksi Akropoliksella. Kävelen kohti keskustaa Psirin rähjäisen kaupunginosan läpi, kuljen läpi ison kauppahallialueen ja saavun Monastirikin laidalle. Psirin kadut ovat likaisia ja talot ränsistyneitä. Alueella on monenlaista kummallista kulkijaa, joista vain pieni murto-osa lienee syntyperältään kreikkalaisia. Monastirakin laidalla kaupungin ilme muuttuu siistimmäksi ja nyt turistit ovat näkyvin osa ihmisjoukkoa. Vilkaisen välillä karttaa, mutta jatkan matkaani puoliksi sattumanvaraisesti ja onnistun taas löytämään kummallisia polkuja, joilla ei minun lisäkseni ole ainuttakaan kulkijaa. Ohitan matkalla pari noin 2000 vuotta vanhaa rauniota ja kävelen sitten aivan Akropoliksen juurta pitkin sen toiselle puolelle.

Akropolis, Ateena
Akropoliksen alue ympäristöineen on suuri, eikä kartalla tai katujen varsilla ole missään selvää tietoa siitä, miltä puolelta pääsee ylös kukkulalle. Lopulta löydän oikean paikan ja maksettuani 12 euron hintaisen lipun pääsen lopulta paikkaan, joka on se ehdoton käyntikohde numero yksi Ateenassa. Kävelen polkua ylös Akropoliksen portille, jossa ihmismäärä näkyy kaikkein parhaiten. Nousen jonon mukana jyrkät portaat ylös, kuljen pylväsrivistön välissä läpi Propylaian ja olen sisällä varsinaisella Akropoliin alueella. Kiertelen rauhassa kukkulan rauniot: suurin kaikista on mahtava Parthenonin temppeli, tai oikeastaan sen rauniot, mutta mielenkiintoisin on ehkä vanha Athenan temppeli hienoine ihmisen muotoisine pylväineen. Ehdin tulomatkalla junassa lukea sen verran pientä Ateenan matkaopastani, että tiedän pylväistä sen verran, että nämä ovat vain kopioita ja alkuperäiset löytyvät Akropolis-museosta ja Lontoosta.

Parthenonin temppeli, Akropolis
Viivyn Akropoliin huipulla toista tuntia. Sen lisäksi, että alueella on upeita muistomerkkejä menneiltä ajoilta, sieltä aukeaa myös hienot näköalat kaikkialle Ateenaan ja sen ylikin. Päivä on todella kuuma ja paita on koko ajan hiestä märkä. Yritän juoda riittävästi, mutta tiedän, että olen silti juonut liian vähän. Kävelen vielä alhaalla katsomaan Akropolis-museota, mutta sinne on niin pitkä jono, että päätän jättää sen väliin. Kierrän vain museon ulkopuolella maan alta paljastuneet vanhat kaupungin rauniot ja suuntaan sitten Plakan kaupunginosaan kahville. Juotuani kahvit  lähden kiertämään Akropoliin toiselta puolelta takaisin hotellin suuntaan. Päätän mennä hetkeksi hotellille lepäilemään, sillä monen kilometrin kävely kuumassa auringonpaisteessa alkaa käydä jo hieman raskaaksi.

Plaka, Ateena
Illalla teen vielä uuden kävelyretken ja kävelen taas Psirin, Monastirakin ja Plakan läpi ja päätän käydä katsomassa olisiko jono Akropolis-museolla jo lyhentynyt. Päästyäni museolle huomaan, että jonoa ei ole enää lainkaan ja käyn kiertämässä museon. Joitakin mielenkiintoisen näköisiä esineitä ja isoja patsaita katselen tarkemminkin, mutta pian kivenlohkareähky iskee taas ja kaikkeen ei todellakaan jaksa keskittyä. Museossa on valtava määrä saviruukkuja, patsaita, rakennusten marmorisia osia, erilaisia käyttöesineitä ja monenlaista vanhaa ja varmasti arvokasta. Suurin huomioni kiinnittyy palapeleihin, joita arkeologit työkseen kokoavat: pienistä palasista, joita maassa on ollut varmasti tuhansia, muodostuu lopulta kokonainen patsas tai muu yhtenäinen kappale. Puuttuvat osat korvataan metallituilla tai oikean muotoisilla, itse tehdyillä osilla, jotka erottuvat tarkoituksella selvästi alkuperäisestä materiaalista. Hattua pitää noille palapelinrakentajille nostaa.
Kreikkalainen salaatti
Päätän iltani pieneen kävelykierrokseen turistien täyttämillä Plakan ostoskaduilla. Käyn terassilla syömässä kreikkalaisen salaatin ja pizzan ja juon ison tuopillisen kylmää Alfa-olutta. Kävelen vielä illan pimetessä läpi samojen kaupunginosien kuin tullessakin ja pysähdyn hetkeksi Monastirakissa eräälle aukiolle kuuntelemaan rumpumusiikkia ja katselemaan ihmispaljoutta. Haen vielä kioskilta pari iltaolutta ja suuntaan sitten kohti hotellia Psirin hämäräperäisten ja täynnä outoja tyyppejä olevien kujien.

Ateena ja Lycavettus-vuori
Lauantaina minulla on vielä melkein kokonainen päivä aikaa, joten aamulla minulla ei ole kiirettä minnekään. Vetelehdin aamulla aamiaisen jälkeen vielä pitkään hotellilla ja kerään voimia aamupäivän kävelyretkeen. Päivästä on tulossa taas aurinkoinen ja paahtavan kuuma, mutta olen silti päättänyt kiivetä parin kilometrin päässä olevan Lycabettus vuoren laelle. Luovutan huoneeni yhdentoista jälkeen ja lähden reppuineni kohti vuorta. Kaupungin kadut ovat vielä melko hiljaisia ja saavuttuani puolen tunnin kävelyn jälkeen vuoren lähellä oleville pikku kaduille ei ihmisiä juurikaan näy. Mäki alkaa nousta ylöspäin jo kaupungin alueella ja saavuttuani varsinaisen vuoren juurelle alkaa todella hikinen kiipeäminen. Vuorelle pääsisi myös pienellä kaapelijunalla, mutta minä haluan kiivetä polkuja pitkin ja katsella samalla maisemia.

Ateena Lycavettus-vuorelta nähtynä
Puolimatkassa totean olevani ehkä hieman hullu… Lämpötila lienee +35 asteen tietämissä ja loppumatkassa minua auringolta suojannut puusto loppuu kokonaan ja matkaa on tehtävä suorassa auringonpaisteessa. Reppuni on melko painava, vesi alkaa loppua ja minun on pakko pakottaa itseni lepäämään parikin kertaa matkan varrella, koska en halua nyt aiheuttaa itselleni sydänkohtausta tai lämpöhalvausta. Melko nopeasti olen kuitenkin 277 metriä korkean vuoren laella ja hakeudun ensimmäiseksi ylhäällä olevan pienen kirkon seinän suojaan istumaan ja juomaan loput veteni. Näköala vuorelta on aivan upea! En kiivennyt tänne turhaan. Rockefeller Centerin korkeudella oleva pieni näköalatasanne on upea paikka tarkastella Ateenaa lintuperspektiivistä. Vuorelta näkee hienosti 360 astetta, joka suuntaan, kauas merelle ja kaupungin takana kohoaville vuorille asti. Pienen kirkon lisäksi vuoren laelle on saatu mahtumaan pieni ravintola ja kahvila. Istun maisemakahvilan pöytään ja tilaan itselleni jääkylmän freddo cappuccinon, vaikka oikeastaan kaipaan enemmän sen mukana tulevaa isoa lasillista jäävettä. Lähes tunnin taidan viihtyä tämänkin vuoren laella ja saatuani tarpeeksi maisemista palaan alas kaapelijunalla, joka kulkee koko matkan vuoren läpi jyrkässä tunnelissa.

Zeuksen temppeli, Ateena
Kävelen vielä pitkän kävelylenkin Parlamentin kautta Syntagman asemalle ja siitä edelleen etelään kohti Plakaa. Pysähdyn katsomaan parlamentin edessä olevia vartiosotilaita, jota seistä tököttävät ilmeettöminä, valkoiset sukat ja tupsukengät jalassaan. Pysähdyn matkalla katsomaan myös metron ilmastointitunnelin työmaan kohdalta paljastunutta vanhaa roomalaista kylpylää ja ostettuani lisää vettä istun hetkeksi puiston penkille. Käyn kiertämässä vielä yhden nähtävyyden: Zeuksen temppelin rauniot (Temple of Olympian Zeus). Suurella aukiolla ei ole enää kovin paljon jäljellä, mutta iso alue ja sen keskellä olevat valtavat marmoripylväät muistuttavat edelleen siitä, että tässä on joskus sijainnut Ateenan suurin ja komein temppeli. Harmittelen mielessäni sitä, että lukion historia on niin pahasti unohtunut. Tästä kaupungista ja näistä kymmenistä tai sadoista historiallisista kohteista saisi kyllä paljon enemmän irti, jos muistaisi jotain Kreikan mytologiasta, rakennustaiteesta, antiikin ajoista ja kaikesta Välimeren alueen historiasta.

Akropoliin metroasema
Zeuksen temppelistä päästyäni minun Ateenan viikonloppuni alkaakin jo lähestyä päätöstään. Kuljeskelen vielä hetken Plakan alueella ja käyn ostamassa taas jäädytettyä jogurttia. Istun pitkään Dionysoksen teatterin portilla ja lopulta laskeudun alas Akropoliin metroasemalle. Ostan lipun automaatista, laskeudun edelleen alemmaksi ja olen laiturilla juuri sopivasti junan tullessa. Matka Akropoliilta Larissan juna-asemalle kestää noin kymmenen minuuttia. Asemalla minulla on vielä tunti aikaa junan lähtöön ja suunnittelen käyttäväni sen kahviin ja syömiseen. Lämmin ruoka on jäänyt tänään kokonaan väliin. Ateenan Larissan juna-asema on kuitenkin melkoinen pettymys. Asema on pieni ja rähjäinen ja ainoa baari ei todellakaan houkuttele minua. Baari on sotkuinen ja likainen ja terassilla vaeltelee niin kammottavan näköisiä otuksia, että jatkan matkaani suoraan sen läpi. Siirryn kadun toiselle puolelle (paikalliseen tapaan liikenteen seassa hyppien) ja löydän hieman syrjemmältä tavallisen kreikkalaisen kahvilan. Ennen junan lähtöä ehdin nauttia päivän toisen freddon ja toastin.

Larissan juna-asema, Ateena
Suomalaisen ystäväni esimerkkiä seuraten minulla on paluumatkalla, aivan kuten tullessakin, ensimmäisen luokan matkalippu. Junalla matkustaminen Kreikassa on halpaa ja jopa minä raaskin ostaa ensimmäisen luokan lipun, vaikka yleensä olen ihan tyytyväinen tavalliseen vaunuun. Tällä kertaa näen hyvin maisemat Ateenasta lähdettäessä, koska junan lähtiessä kello on vasta vähän yli kuusi ja ulkona on valoisaa suuren osan matkasta. Istun kuuden hengen hytissä, jossa on mukavasti tilaa istua ja tuijotella ikkunasta maisemia. Vasta nyt valoisalla tajua millaisten paikkojen läpi olimme perjantaina pimeässä tulleet. Reilun tunnin matkan jälkeen juna nousee korkealle vuorille ja vajaan parin tunnin matkan jälkeen maisemat ovat aivan huikeat! Harmittelen hieman sitä, että istun väärällä puolella junaa, enkä vaivaudu nousemaan ja kävelemään käytävälle ottamaan paria valokuvaa. Välillä molemmilla puolilla näkyy upeita vuoria ja mahtavia jyrkänteitä. Välillä tuntuu kuin juna melkein lentäisi. Ennen Lamian kaupunkia juna kulkee pitkän matkaa jossakin vuoren seinämällä. Vasemmalla puolella on pystysuora kallionseinämä ylöspäin ja oikealla puolella näkyy ehkä parisataa metriä alempana olevia peltoja. Pudotus alas on melko jyrkkä. 

Larissan juna-asema, Ateena
Lamiassa suomalainen ystäväni nousee kyytiin ja viimeiset pari tuntia minulla on taas juttuseuraa. Käymme ravintolavaunussa syömässä ensimmäisen luokan lipun hintaan kuuluvan ”lentokoneaterian”, joka ei ole maulla tai koolla pilattu, mutta minulle se maistuu silti, koska edelleenkin se päivän lämmin ruoka on syömättä. Ennen Larissaa pysähdymme taas vaihtamaan diesel-veturin sähköveturiin ja käydessäni ulkona huomaan lähes kaikkien matkustajien olevan ulkoilemassa. Ravintolavaunun tarjoilija käy ruokkimassa paikalliset kulkukoirat, jotka selvästi tuntevat aikataulut ja löytävät myös ravintolavaunun…

Tuttuun tapaan olemme Larissassa noin 50 minuuttia myöhässä ja vuorokausi ehtii jo vaihtua ennen kuin olen kotona nukkumassa. Ehkä pikkuisen raskas retki, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Taas yksi vapaa viikonloppu on takana ja taas olen ehtinyt nähdä täällä vähän jotakin muuta kuin vain pelkkää työtä. Näitä pikku ”henkireikiä” kyllä todellakin kaipaa muuten niin puuduttavien arkipäivien välissä.

25. VIIKKO

Seferi ja Olympos-vuori, Larissa
Tällä viikolla mietin taas ties kuinka monetta kertaa sitä, kuinka monella työkaverillani on käynyt täällä vieraita. Monien vieraina on ollut vaimo tai tyttöystävä, lapsia tai koko perhe. Olen ehkä ihan pikkuisen harmissani, että itse olen ollut täällä yksikseni ilman ketään tuttuja Suomesta, mutta kenellekään ei vaan ole nyt mahtunut ohjelmaan vierailua Kreikassa ja toki täytyy myöntää, että Larissa on todella hankalan ja pitkän matkan päässä ja matkustaminen on myös jonkin verran kallista. Ja Larissassa taas ei ole mitään nähtävää, joten täältä pitäisi lähteä jonnekin muualle. Poikani piti tulla käymään Ateenassa, mutta sekään nyt sitten onnistunut muiden (oikeasti kyllä tärkeämpien) menojen vuoksi. Ja onhan minulla ollut seuranani silloin tällöin suomalaiset työkaverit ja joskus muitakin työkavereita. 

Larissa
Torstai-iltana ennen nukkumaanmenoa käännän seinäkalenterini sivua juhlallisin menoin; perjantaina on jo elokuu ja minun viimeinen kuukauteni täällä alkaa. Ja sekin on vajaa kuukausi. Ihan pian puoli vuotta on jo täynnä ja sitten jäljellä on enää kaksi viimeistä viikkoa, joista niistäkin osa menee lähtöpuuhissa. Minulla on lopullista paluumatkaani varten jo hotelli varattuna Thessalonikista ja minulla myös lentoliput ja se tuntuu kyllä ihan mukavalta. Viikonloppuna olen laiskaakin laiskempi. Lauantai menee suurimmaksi osaksi töissä ja illalla en mene omaa parvekettani pitemmälle. Sunnuntaiksi oli suunnitellut rantapäivän, mutta jotenkin vaan en saa aikaan lähteä ja tulen siihen tulokseen, että jos ei yhtään tunnu siltä, niin mikä pakko minun on minnekään lähteä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti