torstai 10. syyskuuta 2015

Muutto omaan kotiin (Kreikka, osa 10)

Seuraavaan lähtöön on aikaa enää kolmisen viikkoa. En ole valmistellut matkaa sen enempää, eivätkä nämä matkat enää sen kummempia valmisteluja kaipaakaan. Lennän yksin Chicagoon ja sieltä edelleen West Palmiin ja tuolla matkalla en tarvitse kuin lentolippuni, passin ja käsimatkatavarat. Hotellit olen jo varannut kolmeksi yöksi Chicagosta ja muuta majoitusta en tarvitsekaan. Auton vuokrauksen hoidan vielä etukäteen ja tarkistan, että ESTA-matkustuslupani on voimassa ja sitten olenkin valmis lähtemään taas matkaan.

Koska haluan pitää tämän matkablogin vapaana politiikasta ja muista päivänpolttavista ikävistä aiheista - siitäkin huolimatta, että moneen asiaan olisi paljonkin painavaa sanottavaa - pyrin pysymään matka-aiheeessa tai ainakin matkoja läheisesti liippaavissa asioissa. Kirjoittelen tämän päivän aroista asioista sitten jonnekin muualle ja otan kantaa muilla foorumeilla, jos enää jaksan; tämän blogin on tarkoitus olla kevyt sekä enimmäkseen hyväntuulinen ja iloinen tarina reissuiltani. Nyt poikkean sen verran tästä periaatteesta, että laitan yhden youtube-videon tämän päivän tarinan alkuun. En ota itse tässä kantaa sen enempää, tämä aivan loistava ja samalla hieman humoristinen tai sarkastinen video kertonee melko paljon. Ja itseasiassa tässä videossa puhutaan myös matkailusta... ;)



Ja sitten taas takaisin kesään reilun puolen vuoden jaksoon, jonka aikana asuin ja työskentelin Kreikassa. Tarina on edennyt talvesta kevään kautta kesään ja kesäkuun alkuun.



KUUDESTOISTA VIIKKO

Säät jatkuvat lämpiminä. Tai oikeastaan kuumina. Joinakin päivinä sataakin vähän, mutta sää on silti lämmin. Torstaina 28.5.2014 illalla lähden sateen jälkeen lenkille; vaikka onkin helatorstai, olen taas ollut päivän töissä. Juostessani pientä hiekkatietä huomaan kuinka paljon kotiloita sade on saanut liikkeelle. Niitä on tiellä niin paljon, että niiden päälle astumista ei voi välttää. Alkuun yritän väistellä niitä, mutta totean sen pian mahdottomaksi. Kräks… Oho, sori… Kräks… Oho, sori… Kräks, oho, sori… Monta littanaksi astuttua kotiloparkaa. Tämä jääkin sitten viimeiseksi lenkikseni näissä maisemissa ja paikalliset kotilot ovat varmasti hyvin tyytyväisiä kun eivät enää näe minua.

Muuten viikko kuluu lauantaihin asti niin kuin ennenkin: töitä ja iltaisin muutama tunti vapaa-aikaa. Illat hotellihuoneessa asumista, kaupassakäyntiä ja joinakin iltoina reippailua kahvilaan. Olen nyt reilun kolmen kuukauden aikana oppinut paikallisille tavoille ainakin siinä, että tunti tai joskus jopa kaksi menee helpostikin kahvia juodessa. Illat ovat nyt niin lämpimiä, että kahviloiden terasseilla on mukava istua, vaikka olihan niillä ihan mukava istua jo helmikuussakin.

Koti Kreikassa Seferi-kadulla
Lauantaina elämään täällä tulee iso muutos: asunnonhakumme päätyy ja 31.5. pääsemme vihdoin muuttamaan laatikkoinemme ja laukkuinemme Larissan keskustaan. Melkoisen pitkä aika hotellielämää on takana! Asunnonhaku on ollut todella vaikeaa ja hidasta, varsin tuskainen taival, mutta nyt asia on saatu käsiteltyä loppuun. Lopetan lauantaina työteon lounasaikaan ja alamme tehdä suomalaisen työkaverini kanssa muuttoa. Haemme avaimet asunnolta ja sen jälkeen lähdemme siirtämään tavaroita hotellilta asunnolle. Kun tulin tähän hotelliin ensimmäistä kertaa 10. helmikuuta, en olisi ikinä uskonut, että se tulisi olemaan kotini yli 3,5 kuukautta!

Kotiparveke
Iltapäivä ja ilta menevät asunnon siivouksen valmistumista odotellessa. Asunnon omistaja, vanhempi rouva ja hänen jo aikuinen poikansa ovat olleet koko päivän laittamassa asuntoa kuntoon ja illalla saapuu vielä siivooja. Kaikki ovat todella ystävällisiä ja avuliaita ja he ovat selvästi iloisia, että saavat asuntonsa vuokrattua meille. He esittelevät kaikki paikat; miten televisio toimii, mistä saa lämminvesivaraajan päälle, mistä löytyy lautaset ja lasit ja niin edelleen. Alkoholijuomatkin on kuulemma tarkoitettu juotavaksi (meillä tosin on niiden suhteen tiukka rajoitus) ja meille on tuotu myös mummon tomaattisosetta ja marmeladia… Itse pakenen jaloista kaupunkiin terassille syömään, mutta siivous jatkuu vielä palattuanikin ja asunto rauhoittuu vasta puoli yhdeksän aikaan illalla. Illalla maistamme vielä uuden asunnon kunniaksi itsetehtyä ”mummon limoncelloa” ja hyvältähän se maistuu…

Nei Pori
Kesäkuu alkaa lämpimänä ja sunnuntaina 1.6. lähdemme illalla töistä päästyämme uimaan. Koska on sunnuntai, pääsemme pois töistä jo hieman aikaisemmin, mutta olemme silti vasta 17.38 junassa matkalla Larsissasta kohti Neoi Poroin asemaa. Merenrannalla on vierekkäin kaksi kylää: Neoi Poroi (Nei Pori) ja Platamonas. Niiden rajamailla, lyhyen kävelymatkan päässä Neoi Poroin juna-asemasta on Kreikan armeijan lomanviettopaikka, jonne meilläkin on kulkulupa. Pienen ihmettelyn ja henkilökorttiemme kummastelun jälkeen pääsemme sisään ja kävelemme ison alueen rannan puoleiselle reunalla ja juomme terassilla oluet. Alueella on paljon henkilökunnan mökkejä ja taloja, pari terassia, upseerikerho, josta saa ruokaa ja monenmoista muuta.

Nei Pori - Platamonas
Oluet juotuamme kävelemme portista suoraan hiekkarannalle ja käymme uimassa. Vesi on lämmintä. Taitaa kuitenkin olla ensimmäinen kerta elämässäni kun katselen uidessani lunta... Olemme nyt melko lähellä Olympos-vuorta ja sen laella, lähes kolmen kilometrin korkeudella, on vielä muutamia lumilaikkuja, vaikka suurin osa onkin jo sulanut pois. Saatuamme tarpeeksemme uimisesta käymme vielä juomassa toiset oluet ja sitten lähdemme kävelemään kohti juna-asemaa. Kello lähenee yhdeksää illalla kun olemme junassa ja olemme sopivasti puoli kymmenen aikaan kotona. Ennen junalta piti ottaa aina taksi hotellille, nyt tuntuu kyllä mukavalta kävellä kesäillassa noin 10 minuutin matka omalle asunnolle.

SEITSEMÄSTOISTA VIIKKO

12 päivän työputki jatkuu sunnuntain jälkeen suoraan maanantaina ja tämänkään viikon alku ei tuo tullessaan mitään sen erikoisempaa. Torstai 5.6. syömässä käymme pitkästä aikaa illalla keskustassa syömässä, koska emme ehtineet syödä lainkaan lounasta töissä. Tällä kertaa syömme terassilla, jolla tarjoillaan ”finger foodia”: ruoka tarjoillaan jonkinlaisessa voipaperissa ja se syödään käsin. Perjantai-ilta kuluukin sitten kotosalla oleillen ja nauttien omasta isosta parvekkeesta.

Nei Pori - Platamonas
Lauantaina minulla on viimein vapaapäivä. Sää on niin upea, että päätän lähteä yksin taas Platamonaksen uimarannalle. Koska olen tänään hyvin hidas heräämään, ehdin vasta 12.52 lähtevään junaan. Tai siis junaan, jonka piti lähteä 12.52… En ole enää lainkaan yllättynyt siitä, että junaa ei näy eikä kuulu. Lopulta juna tulee noin 20 minuuttia myöhässä ja lähtee 25 minuuttia myöhässä. Juna tulee aivan täyteen ihmisiä; moni muukin on näköjään keksinyt lähteä tänään rannalle. Reilun 25 minuutin matkan jälkeen olemme Neoi Poroissa junan ollessa noin puoli tuntia myöhässä.Tänään päätän mennä jonnekin muualle kuin armeijan rannalle. Kävelen parin maksullisen rannan läpi ja istahdan sitten alueelle, jossa ei ole päivänvarjorivistöä ja jossa ihmiset istuvat omilla pyyhkeillään. Kahden viikon takaisesta viikonlopusta oppineena aloitan huolellisella aurinkorasvan levittämisellä. Skiathoksen reissun jälkeen olo oli pari päivää melko tuskainen kun olin polttanut rintani. Makailen rannalla auringonpaisteessa, kuuntelen musiikkia ja käyn pari kertaa uimassa. Reilun kahden tunnin jälkeen katson parhaaksi jatkaa matkaa ja lähden taas kohti juna-asemaa ja Larissaa.

Seferi, koti Kreikassa
Lauantai-iltana saamme ensimmäiset vieraat ”uuteen kotiimme” ja istumme iltaa kotosalla. Myöhemmin joillekin tulee vielä nälkä ja lähdemme aivan kaupungin keskustaan syömään. Käymme syömässä Nona Rossan terassilla hyvät pizzat. Syödessämme vihreän puistikon keskellä saamme niskaamme myös pienen sadekuuron, mutta onneksi istumme katoksen alla. Ukkonenkin jyrisee vähän aikaa, mutta palatessamme puolenyön jälkeen kotiin, sää on taas oikein mukava ja lämmin ja sadekin meni nopeasti ohi.
Sunnuntaina 8.6. on viikonlopun toinen rantapäivä. Tällä kerralla lähdemme työkaverini kanssa liikkeelle vasta myöhemmin iltapäivällä ja sadekuuron vuoksi aloitamme rantaretkemme ruokailulla. Käymme syömässä upseerikerhon terassilla ihan hyvän ja todella edullisen lounaan ja siirrymme sen jälkeen rannalle. Armeijan rannalta saamme yhden euron hinnalla käyttöömme aurinkovarjon ja kaksi rantatuolia. Pari tuntia menee taas mukavasti rannalla makaillen ja uiden ja ennen junalle lähtöä ehdimme tälläkin kertaa nauttia iltaoluet yksityisterassilla, jolta aukeaa näkymä suoraan rantahiekalle ja merelle.

KAHDEKSASTOISTA VIIKKO

Näkymä kotiparvekkeelta
Helluntain jälkeinen maanantai on lähes kaikkialla Euroopassa pyhäpäivä (Whit Monday, Pentecost Monday, Monday of the Holy Spirit) ja maanantai on minullekin vapaapäivä. Tänä viikonloppuna minulla on siis harvinaislaatuinen kolmen päivän vapaa. Päivä menee minulta tosin pääosin kotona oleillen. Maanantai-iltana joudumme lähtemään kolmeksi tunniksi maanpakoon, kun siivooja tulee laittamaan asuntoa kuntoon. Ajankuluksi käymme terassilla syömässä ja tämä päivällinen tai illallinen onkin yksi parhaita koko täälläoloaikana. Syön erittäin hyvän annoksen canneloneja sekä tuoreen sämpylän ja juon sen ison tuopillisen paikallista Alfa-olutta. Tuo kaikki maksaa yksitoista euroa, mutta sen päälle saan ravintolan tarjoamana toisen ison tuopillisen olutta ja jälkiruoaksi jonkinlaista hyytelöä pienellä suklaamoussenokareella ja hyvän jäätelöpallon. Aivan loistava ateria tuolla hinnalla!

Tiistaina 10.6. tulee täyteen neljä kuukautta Kreikassa. Kaksi tai korkeintaan kaksi ja puoli kuukautta on vielä jäljellä. Päiviä on nyt takana 121 ja edessä 60 tai korkeintaan 74. Pian viikot Kreikassa alkavat käydä vähiin, koska juhannuksen vietän Suomessa ja palaan takaisin vasta 30.6. Siinä onkin sitten minun kesälomani ja kesäaikani Suomessa tänä vuonna: reilut puolitoista viikkoa. Kun palaan takaisin onkin jo heinäkuun alku ja viimeinen rypistys täällä alkaa. Tulen ehkä pitämään vielä muutaman päivän vapaata heinäkuun lopulla tai elokuun alussa, mutta ne vapaat vietän täällä Kreikassa tai Italiassa.

Larissa
Vielä neljän kuukaudenkin jälkeen monet asiat täällä jaksavat edelleen hämmästyttää. Yksi ihmeellisimmästä asioista on käyttäytyminen liikenteessä. Liikenne täällä ei ole mitenkään kaoottista, mutta jotenkin vaan tuntuu siltä, että näillä ajotaidoilla ihmisille ei pitäisi antaa minkäänlaisia ajokortteja. Olen tainnut näistä jo aikaisemminkin kirjoittaa, mutta liikenteessä on (ainakin) kolme eriskummallista asiaa: Ensimmäinen on kypärän roikottaminen kyynärpäässä ajettaessa mopolla tai moottoripyörällä. Kaikella kunnialla, vaikka nämä täällä kuvittelevat ilmeisesti sen olevan jotenkin tyylikästä, miehekästä tai romanttisen kapinallista, niin se näyttää kuitenkin suoraan sanottuna typerältä. Ja se on typerää. Toinen asia on autojen pysäköiminen ihan minne sattuu: keskelle tietä, ryhmittymiskaistalle, jalkakäytävälle ja ihan minne tahansa. Se on sallittua, jos autossa on paikalliset rekisterikilvet ja laittaa varoitusvilkut päälle. Kolmas ja pahin asia on täydellinen piittaamattomuus jalankulkijoista. Päivittäin joutuu jatkuvasti vaaratilanteisiin suoraan sanoen törkeiden autoilijoiden vuoksi. Se on niin kummallista ja niin törkeää, että sitä on välillä vaikea uskoa todeksi. Täkäläiset autoilijat ovat (anteeksi vaan) suurimpia idiootteja, mitä olen liikenteessä koskaan, missään tavannut…

Olohuoneeni
Eräs asia mitä taas tällä viikolla mietin on tämän kaupungin jalkakäytävät. Jalkakäytävät ovat esteratoja, joilla kävellessä tarkkaavaisuus pannaan välillä koetukselle. Maan tasossa kulkijaa vaanivat irralliset ja halkeilleet tai kokonaan puuttuvat katulaatat, irvistelevät viemärinkannet ja –ritilät sekä erilaiset muodostelmat kiviä ja betonivalua ja muita erilaisia kappaleita. Suorilla jalkakäytävilläkin maasto voi olla hyvin vaihtelevaa. Ylempänä esteinä ovat keskellä jalkakäytävää törröttävät puut, lyhtypylväät, sähkötolpat, roskikset, bussipysäkit, kioskit ja mainostaulut. Kaikkien näiden edellä mainittujen seikkojen vuoksi juuri missään kaduilla ei voi kävellä rinnakkain vaan on pakko kulkea peräkkäin tai jonossa. Lisähaastetta etenemiseen tuovat vielä keskellä jalkakäytävää seisovat tai vastaantulevat ihmiset, joiden periaatteena on olla väistämättä ketään tai mitään.
Ja vaikka nyt taas sarkasmin puuskassa kirjoittelinkin kaikkea ei niin positiivista, niin kirjoitin tuon kaiken kuitenkin pieni pilke silmäkulmassa ja kohtuullisen hyvinhän minä olen täällä tullut toimeen, enkä juurikaan ole ollut edes lähellä hermojeni menettämistä. En, vaikka tuollaisista vastaavista asioista saisi täällä kirjoitettua paksun kirjan. Maassa maan tavalla...

Olen kirjoitellut viimeiset kappaleet omalla parvekkeella olevalla vuodesohvalla ja nyt alan huomata kuinka mukava paikka tämä parveke onkaan ja kuinka mukava tällä sohvalla on makailla puoli-istuvassa asennossa kirjoittamassa. Lämpötilakin on vielä kymmenen jälkeen illalla reilusti yli +25 astetta. Kun katson katua pitkin pohjoisen suuntaan, näen kadun päässä, talojen välissä joitakin pienempiä vuoren hahmoja ja valtavan Olympos-vuoren tumman hahmon vasten tummenevaa, vielä vähän punertavaa taivasta.

Makrinitsa, Pelion-vuori
Lauantain olen taas töissä, mutta sunnuntaina 15.6. minulla on vapaapäivä ja lähdemme suomalaisen työkaverini kanssa retkelle Pelion-vuorelle. Matkan piti olla alunperin järjestetty työpaikan puolesta, mutta sen peruunnuttua päätämme sunnuntaiaamuna lähteä ihan omalle retkellemme samaan paikkaan. Mietimme hetken taksin käyttöä, mutta päädymme kuitenkin junaan ja bussiin, koska ne ovat kuitenkin edullisia taksejakin vielä paljon halvempia. Junalippu Volokselle ja takaisin maksaa 5,80 euroa ja bussiliput Makrinitsaan ja takaisin 3,20 euroa. Matkakustannuksiksi tulee siis yhteensä yhdeksän euroa ja sillä rahalla saa kaksi vajaan tunnin mittaista junamatkaa ja kaksi yli puolen tunnin bussimatkaa.

Asunnoltamme on vain reilun 10 minuutin kävelymatka rautatieasemalle, joten junalla matkaanlähtö on nyt helppoa. Tällä kertaa junamme lähtee liikkeelle taas noin kymmenen minuuttia myöhässä ja muistelen, että vain kerran juna on lähtenyt ajoissa ja sillä kertaa se lähtikin sitten jo ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa. Matkustamme ensin junalla tutun reitin Voloksen rantakaupunkiin ja sieltä tarkoituksenamme on jatkaa bussilla vajaan 20 kilometrin päähän Makrinitsan kylään, Pelion-vuoren rinteelle.

Volos
Tällä kerralla minä en poikkeuksellisesti ole se joka suunnistaa, vaan olen lähtenyt matkaan ilman että minulla olisi hajuakaan Voloksen bussiaseman sijainnista. Kyselemme bussiaseman sijaintia samassa vaunussa istuvalta nuorelta naiselta, joka ei osaa kertoa missä asema on, mutta tarjoaa meille sen sijaan suklaata… Päästyämme perille lähden ystäväni saamien huonojen tai väärinymmärrettyjen ohjeiden mukaiseen suuntaan ja jatkamme yhä kauemmas keskustasta, vaikka eräs vastaantuleva keski-ikäinen nainen viittilöikin meitä toiseen suuntaan kysellessämme bussiaseman sijaintia. Lopulta kysymme asiaa nuorelta tytöltä, joka hänkään ei osaa neuvoa meitä, mutta vie meidät muutaman kilometrin päähän kioskille, jossa kielitaidoton myyjä ei kuitenkaan osaa auttaa. Seisoessamme kadulla tytön ja kioskin myyjän kanssa, avulias pihallaan seisova mies tulee hätiin. Hän hakee autonsa avaimet sisältä ja pyytää meitä nousemaan kyytiin. Meille selviää, että mies on muuttanut Albaniasta Kreikkaan, mutta juuri muuta hänkään ei osaa englanniksi sanoa. Kokemus tämäkin; albanialainen mies vie meidät bussiasemalle ja kieltäytyy ystävällisesti hymyillen kun yritän työntää hänen käteensä muutamaa euroa. 

Kun pääsemme perille, huomaamme, että bussiasema on vain muutaman sadan metrin päässä rautatieasemasta, 180 astetta toisessa suunnassa kuin minne me lähdimme! En ole koko elämäni aikana, kaikilla matkoillani, ollut eksyksissä oikeastaan missään ja tämäkin eksyminen oli lopulta ihan hauska juttu kaikkine avuliaine ihmisineen. Saamme lopulta ostettua bussilippumme ja ehdimme vielä käydä kahvilla ennen seuraavan bussin lähtöä. Kävelemme kahville jonkin matkan päähän kalasataman viereen. Paikka on niin lähellä rautatieasemaa, että melkein näemme sen.

Makrinitsa, Pelion-vuori
Voloksen keskustasta Makrinitsaan on matkaa linnuntietä mitattuna vain noin viisi kilometriä. Bussin mutkikasta serpentiinitietä kulkema matka Portarian kylän kautta on kuitenkin noin 15km ja matka kestää 40 minuuttia. Alkumatka ajetaan hitaita kaupunkiteitä ja suurin osa matkasta koko ajan ylöspäin nousevaa kapeaa tietä. Ohitamme Portarian, joka ei ole muuten ole kovin kummoinenkaan kylä, mutta maisemat alkavat tällä korkeudella olla jo upeat. Kaukana alhaalla näkyy koko Voloksen kaupunki ja sen takana siintävä turkoosin sininen merenlahti. Lopulta saavumme Makrinitsaan ja bussi jättää meidät kapean, rinteen reunalla kulkevan kadun päähän ja kääntyy siinä takaisin Volokselle.

Makrinitsa, Pelion-vuori
Kävelemme vanhaa, kivillä päällystettyä katua ehkä vajaan kilometrin matkan varsinaiseen Makrinitsan kylään. Jo matkan varrella näkyy, että olemme nyt turistialueella: katujen reunoilla on enimmäkseen pieniä myymälöitä, joissa myydään kaikenlaista turistikrääsää. Paikka on kuitenkin kaunis ja rauhallinen. Makrinitsa on ikivanha kylä, noin 850 metrin korkeudella vuorenrinteellä ja maisemien lisäksi myös itse kylä on todella viehättävä. Pysähdymme syömään kylän keskusaukion laidalla olevaan tavernaan. Terassin laidalla olevasta pöydästämme aukeaa hieno näkymä alas kaupunkiin ja merelle. Toisella puolella on vanhojen kivitalojen reunustama aukio, jolla kasvaa muutama aivan valtava, varmasti satoja vuosia vanha puu. Syömme alkupalaksi salaattia ja leipää jonkinlaisen tuorejuuston kanssa ja pääruoaksi tilaan kukkoa. Kukko on hyvin todennäköisesti broileri ja spagettikin on muuttunut nauhapastaksi, mutta siitä huolimatta viinikastike ja itse ruoka on erittäin hyvää ja niin on myös talon punaviini. Odotamme joutuvamme maksamaan pientä ”näköalalisää” ja muutenkin korkeampaa hintaa hieman hienommasta paikasta johtuen, mutta yllätymme iloisesti, kun ruoka ei maksa juuri sen enempää kuin missään muuallakaan.

Makrinitsa, Pelion-vuori
Ilma korkealla vuorenrinteellä on melko viileä. Sää on tänään harmaa ja kostea ja pelkässä lyhythihaisessa paidassa alkaa tulla kylmä. Vuorenrinteillä on utua ja silloin tällöin kuuluu kumeaa ukkosen jyrinää. Kiertelemme vielä vähän kylän kapeita kivikujia ja palaamme sitten hiljalleen bussipysäkin suuntaan, koska aiomme lähteä jo seuraavalla bussilla takaisin. Paikassa olisi ehkä ollut vielä enemmänkin nähtävää ja siellä olisi voinut istua vielä pitkään vaikkapa kahvilla tai oluella, mutta lähdemme kuitenkin ajoissa paluumatkalle. Päästyämme kirjaimellisesti mutkikkaan tien alas Voloksen kaupunkiin, käymme vielä ennen junan lähtöä juomassa kahvit rantakadun terassilla.

Paluumatkassa ei ole sen enempää kertomista ja sanomattakin on selvää, että juna ei saapunut ajoissa, eikä se lähtenyt ajoissa, mutta illalla olimme kuitenkin perillä Larissassa. Makrinitsa ja Pelion-vuori jäivät mieleen hyvinä muistoina ja jos ylimääräistä aikaa vielä tulee olemaan, siellä voisi lähteä käymään vaikka uudestaankin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti