keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Maan ja taivaan välillä, Meteora (Kreikka, osa 11)

YHDEKSÄSTOISTA VIIKKO

Thessaloniki
(Kuvat voi suurentaa klikkaamalla)
Tämä viikko Kreikassa jää tynkäviikoksi, koska olen töissä ainoastaan maanantain ja tiistain ja keskiviikkona 18.6.2014 lähden vielä kerran ”lomalle” Suomeen. Matka kotiovelta toiselle kotiovelle kestää taas normaalit 17 tuntia! Tuo aika tuntuu lähes uskomattomalta, kun ottaa huomioon, että olemme kuitenkin melkein keskellä Eurooppaa ja kuljen oikeastaan niin hyvillä yhteyksillä, kuin on mahdollista. Tuossa ajassa olisin helposti New Yorkissa ja jopa Floridassa asti…Matka alkaa kävelyllä juna-asemalle ja vajaan kahden tunnin junamatkalla Thessalonikiin. Thessalonikissa minulla on hieman joutoaikaa ja kahvit juotuani siirryn tällä kertaa pienen kävelylenkin jälkeen taksilla Makedonian lentoasemalle. Thessalonikista lennän ensin Frankfurtiin ja sieltä koneen vaihdon jälkeen Helsinkiin. Helsinki-Vantaan lentoasemalta matkaan seutubussin kyydissä keskustaan, kävelen Kauppatorille ja matkustan lautalla Suomenlinnaan. Kaikkine mutkineen ja odotusaikoineen matkaan kuluu todellakin tuo 17 tuntia.

Aegean Airbus
Frankfurtista Helsinkiin vieressäni istuu saksalainen mies, joka on tulossa ensimmäistä kertaa lomamatkalle Helsinkiin ja samalla myös Tallinnaan. Koneen noustessa hän osoittaa sormellaan Frankfurtin valtavaa keskustaa korkeine tornitaloineen ja esittelee paikkoja kaupungissa. Matkalla hän yrittää kysellä minulta mitä hänen kannattaisi nähdä ja tehdä Helsingissä ja tuo kysymys tulee niin yllättäen, että kun yritän nopeasti miettiä Helsingin nähtävyyksiä… Mieleeni tulee vain Suomenlinna. Yritän keksiä jotain muuta ja mietin mielessäni koko keskustan alueen läpi, mutta aika laihaksi jäävät tulokset. Totuus on karu: Helsingin keskusta ”nähtävyyksineen” on kierretty helpostikin yhden päivän sisällä ja aikaa jää vielä tylsistymiseenkin. Ja muu Suomi… Niin, onhan meillä metsää, järviä ja vähän peltoja, mutta niitä tämä turisti ei selvästikään ole tullut katsomaan. Anteeksi, mutta näin se ikävä kyllä vaan on, että tälle kaupunkituristille minulla ei ole kovinkaan paljon annettavaa, vaikka kuinka yrittäisin jotain keksiä.

Mies kysyy myös Porvoosta, mutta hän ilmeisesti arvaa jo ilmeestäni, että sekään ei välttämättä ole bussimatkan arvoinen käyntikohde. Takellellen yritän kuitenkin kertoa, että ehkä siellä kannattaa käydä, mutta käyntiin ei tarvitse varata juuri puolta tuntia tai tuntia pitempää aikaa. Jälkikäteen miettien tulen kuitenkin siihen tulokseen, että ehkä se sittenkin olisi ollut kovastikin suosittelemisen arvoinen paikka. Tiedän kyllä, olen surkea Suomi-matkaopas, mutta en myöskään halua valehdella turistiparoille, että Suomesta löytyisi kovinkaan paljon varsinaisia nähtävyyksiä. Tai sitten minä en vaan enää kykene itse niitä näkemään...

Saapumassa Suomenlahdelle
Lähestyessämme Helsinkiä matalalla aivan rannikon suuntaisesti lännestä, mies kysyy minulta missä on Helsinki. Pientä ylpeyttä tuntien olen jo valmistautunut näyttämään Helsingin keskustan, mutta… Oho… Se meni jo. Tuo tuolla oli Helsingin keskusta… Lennämme hieman epäedullista reittiä kaupungin ohi. Tehdessämme kaarroksen idän kautta kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, alammekin olla jo niin matalalla, että ympärillä ei näy juuri muuta kuin metsää.
Lento menee muuten kuitenkin todella mukavasti ja rennosti ja tällä kertaa jopa nautin lentämisestä. Myös loppumatkan maisemat ovat upeat ja ensimmäistä kertaa näen näin selvästi Hankoniemen, kauniissa auringonlaskun valossa. Tunnistan ilmasta käsin kaikki tutut saaret Hankoniemen ympäristössä ja nyt huomaan hyvin myös sen, kuinka keskellä merta tuo niemi ja Hangon kaupunki on. Tämä lento on yksi koko elämäni mukavimmista lennoista; osaksi siksi, että minulla on juttuseuraa, mutta varsinkin siksi, että lento on alusta loppuun tasainen, hiljainen ja mukava. Otan rennosti ja pienen syömisen lisäksi ehdin nauttia pari Lufthansan tarjoamaa lasia punaviiniä.

20. VIIKKO

Olen koko Juhannuksen jälkeisen viikon ”kesälomalla” Suomessa. Tämä on koko puolen vuoden jakson ensimmäinen ja samalla myös viimeinen kokonainen viikko kotona. Viikon lopulla saan myös tiedon matkani tarkasta kestosta: saan kuulla, että työsuhteeseeni tulee pyytämäni kahden viikon jatkoaika ja sitoumukseni tulee päättymään 24.8.2014. Se ei ole kuin vaivaiset kaksi viikkoa lisää alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta silti se tuntuu pitkältä, koska viimeinen pätkäni Kreikassa tulee venymään melkein kahden kuukauden mittaiseksi. Kaiken kaikkiaan tämä reissu tulee siis kestämään puoli vuotta ja vielä kaksi viikkoa päälle.

Ellivuori Rock'n'Roll Jamboree
Sää Suomessa on juhannuksen aikaan sanalla sanoen järkyttävä! Vietämme keskikesän juhlaa joulukuisissa lämpötiloissa: päivisin lämpötila nousee +10 asteeseen tai jopa hieman yli ja öisin ilma tuntuu niin kylmältä, että lämpötila ei voi olla +5 astetta enempää. Kylmyyden lisäksi saamme ”nauttia” myös sateesta, harmaudesta ja tuulesta. Itse olen nyt loppukesän mukavassa kesäkelissä Välimeren tuntumassa, mutta suomalaisille toivon todellakin parempaa kesän jatkoa säiden suhteen. Säästä huolimatta lomani menee Suomessa mukavasti ja reilun viikon aikana tapaan vanhoja ja uudempia ystäviä niin paljon eri paikoissa eri päivinä, että en jaksa edes laskea. Juhannuslomani kohokohta on Ellivuoren 93rd Rock’n’Roll Jamboree (siitäkin huolimatta, että nuorison teltan päällä on juhannuspäivän aamuna paksu kerros jäätynyttä räntää), jossa jaksamme nauttia musiikista kaksi iltaa ja yötä ja toinen oikein hyvä ilta on pienimuotoinen grillijuhla talomme pihalla Suomenlinnassa.

21. VIIKKO

Viikko alkaa taas ennen viittä maanantaiaamuna Scandic Park- hotellissa Helsingin Mannerheimintiellä. Aivan kuten aiemminkin, myös tämän kolmannen Suomeen suuntautuneen matkan paluulento lähtee niin aikaisin aamulla, että minun on pakko lähteä saaresta kaupunkiin jo edeltävänä iltana. Puoli kuudelta maanantaiaamuna olen jo lentoasemalla ja tehtyäni lähtöselvityksen automaatilla, jätettyäni kassini tiskille ja selvittyäni läpi turvatarkastuksesta, minulla on vielä noin tunti aikaa ennen koneeseen nousua. Käyn juomassa aamukahvin ja kävelen aikani kuluksi ykkösterminaalilta kakkosterminaalin puolelle ja takaisin.

Helsinki-Vantaa
Lentomme lähtee hieman myöhässä ja saavumme Frankfurtiin lähes minuutilleen aikataulussa. Helsingistä Frankfurtiin lennän Lufthansan Airbus A320-koneella ja reilun tunnin odottelun jälkeen jatkan Frankfurtista Thessalonikiin kreikkalaisen Aegeanin samanlaisella koneella. Odottelu Frankfurtissa venyy lopulta huomattavasti tuota tuntia pitemmäksi, koska seuraava koneemme saapuu kentälle paljon aikataulusta myöhässä ja boarding kestää ihmismäärään verrattuna varmasti kauemmin kuin koskaan. Sekä lento Helsingistä Frankfurtiin että Frankfurtista Thessalonikiin on lähes tauotonta tärinää, heilahtelua ja ”ilmakuoppia”. Tänään ei näköjään Euroopan taivaalla ole missään kovin mukava lentosää. Lennot ovat tänään ”heitteisiä”, tuota hieman omituista ammatti-ihmisten sanaa käyttäen.

Frankfurt
Frankfurtin lentokentällä teen sellaisen havainnon, että matkustajamäärät Kreikan suuntaan ovat lisääntyneet ja matkustajat muuttaneet muotoaan. Kun ensimmäistä kertaa lensin Munchenista Thessalonikiin helmikuun alussa, oli vielä talvi ja matkustajia vain puoli koneellista. Helmikuussa matkustajat näyttivät olevan suurimmaksi osaksi paikallisia asukkaita, joilta mielestäni puuttuivat matkasta vai kanat ja lampaat (ehkä ne olivat koneen ruumassa)… Nyt kesäkuun lopulla kone tulee aivan täyteen ja mukana on paljon myös eurooppalaisia turisteja sandaaleineen, shortseineen ja hellehattuineen. Nenänpää jo valmiiksi aurinkorasvassa.

Ehdin olla Kreikan maan kamaralla noin 15 minuuttia, kun olen jo ehtinyt moneen kertaan manailla mielessäni paikallisia ihmisiä (anteeksi vaan kreikkalaiset, teissä on todella paljon, ehkä jopa enimmäkseen, mukavia ja hyviä ihmisiäkin)… Välillä minusta tuntuu siltä, että tälle kansakunnalle normaali järjenkäyttö ei vaan kuulu tapoihin ja sellaisista asioista kuin maalaisjärki tai hyvät käytöstavat heillä ei toisinaan ole hajuakaan. Koneen laskeuduttua Thessalonikin kentälle seuraa lyhyt pysähdys kiitoradan päässä rullaustien alussa. Tuon lyhyen hetken aikana useampi ihminen ehtii jo avata turvavyönsä ja nousta ylös penkomaan matkatavarahyllyjä. Onneksi lentoemännät ovat tiukkoja ja käyvät ripityksen säestämänä pamauttamassa hyllyjen luukut kiinni. Itse olen tyytyväinen, koska en todellakaan halua saada päähäni painavaa laukkua (tai mandoliinia), enkä syliini toistasataa kiloa painavaa karvakättä.

Hässäkkä jatkuu terminaalissa matkatavarahihnalla. Ihmiset pakkautuvat kiinni hihnaan niin, että kukaan heidän takanaan olevista ei näe hihnaa ja osa on kumartuneena sen päälle. Innokkaimmat laukkujensa odottajat ovat sulloutuneet yhtenä kasana kiinni seinässä olevaan hihnan luukkuun ja hetken näyttää jo siltä, että osa heistä ei malta odottaa laukkujen ilmestymistä luukusta, vaan aikoo ryömiä seinän läpi laukkuaan vastaan. Jotkut asiat täällä vaan ovat sellaisia, että niitä on vaikea käsittää edes viiden täällä vietetyn kuukauden jälkeen. Suurimmalle osalle olen tosin onneksi jo ummistanut silmäni ja korvani ja ne menevät kategoriaan ”maassa maan tavalla” tai ne herättävät ainoastaan pientä hilpeyttä. Ja kuitenkin viihdyn täällä loppujen lopuksi aika hyvin ja todella moni asia myös erittäin hyvin tässä hieman omasta maaastamme eroavassa maasa.

Thessaloniki
Kimi Räikköstäkin nopeampi taksikuski vie minut Thessalonikin Makedonian lentokentältä rautatieasemalle. Otin taksin jotta ehtisin neljän jälkeen lähtevään junaan, mutta päästyäni rautatieasemalle huomaan kiirehtimisen olleen turhaa. Neljän jälkeen lähtevä juna on täynnä ja joudun odottamaan reilun tunnin seuraavaa junaa. Kulutan ajan istumalla ulkona kahvilla ja oikealla asenteella tällaiset pikku odottelut eivät haittaa yhtään. Juna on jo paljon ennen lähtöaikaa laiturilla valmiina, mutta ihan vaan paikallisia tapoja noudattaakseen, junankuljettaja (joka hänkin on ollut junassa jo paljon ennen lähtöaikaa) odottaa kunnes aikataulun mukaisesta lähtöajasta on kulunut muutama minuutti ja vasta sitten lähdemme liikkeelle.
Jos Suomessa olikin ihan käsittämättömän kylmä, kylmempää kuin joskus talvella, niin Kreikassa ihana lämpö tervehti minua jo lentokentällä. Kun olen perillä Larissassa, kävelen kilometrin matkan asunnolle todella kuumassa illassa. Kello on jo yli seitsemän illalla, mutta lämpötilan on pakko olla reilusti yli +30 astetta.

Larissan Postiaukio
Jo todella pitkään sää on pysynyt täällä lähes joka päivä täsmälleen samanlaisena: päivälämpötila on ollut +35 asteen tuntumassa ja jopa yli ja vielä myöhään illallakin lämpötila on ollut yli +25 ja jopa +30 astetta. Aurinko on paistanut lähes joka päivä pilvettömältä taivaalta. Minä pidän tästä. Minä pidän lämmöstä ja auringosta. Alkukaan ei ollut hankalaa, mutta nyt kun tähän on jo tottunut, huomaan tulevani hyvin toimeen kuumuudessa, vaikka sen olen tiennyt kyllä jo ennenkin. Lämpötila tulee kuuleman mukaan tosin vielä nousemaan myöhemmin heinä- ja elokuussa…Työviikon aikana heinäkuun ensimmäisellä viikolla en iltaisin ehdi puuhailla mitään sen kummempaa. Omasta parvekkeesta ja parvekkeella olevasta vuodesohvasta on tullut minun lempipaikkani ja arki-iltaisin en tällä viikolla käy edes kävelyllä kuin ainoastaan keskiviikkoiltana. Larissan kaupunki oli iltaisin vilkas jo talvella, mutta nyt ihmisiä on liikkeellä joka ilta aivan uskomattoman paljon. Vaikka keskustan alue aukioineen ja kymmenine kävelykatuineen on melko suuri ja avara, niin silti ihmisiä riittää monin paikoin ruuhkaksi asti. Ja sanomattakin on selvää, että kaikki kymmenet tai sadat katukahvilat ovat aivan täynnä ihmisiä. Kaupat ja konditoriat, apteekit ja parturit ja monet muut liikkeet ovat auki yömyöhään ja kaupunki on täynnä elämää.

Larissa
Tähän väliin on taas pakko kertoa yksi asia, mitä olemme jo pitkään kummastelleet. Se asia on ihmisten halu lotrata veden kanssa: täällä ihmiset käyttävät melkoisia määriä vettä parvekkeiden ja jalkakäytävien pesuun vedellä. Ei tarvitse kävellä kuin muutaman korttelin matka, ihan mihin aikaan tahansa hyvin varhaisen aamun ja myöhäisen illan välillä, kun jo huomaa, että aivan jatkuvasti näitä pesuoperaatioita menossa monessakin paikassa. Joku on sanonut, että ihmiset huuhtovat Saharasta tuulien mukana kantautuvaa hiekkaa. En tiedä onko se totta vai ei, mutta itse en ole meidän parvekkeella huomannut mitään muuta kuin tavallista katupölyä, jonka voisi harjata tai sitten vaan antaa olla, koska ei sitä nyt niin kovin paljon ole. Olen kuullut myös, että ilmaa yritetään viilentää kastelemalla parveke ja jalkakäytävät, mutta… No joo… Joka tapauksessa jatkuva vedenlorina kuuluu täällä päivästä toiseen ja vettä suihkuaa letkuista niin kaduille, pihoille kuin parvekkeillekin.

Nei Pori - Platamonas
Lauantaina 5.7. käyn työpäivän päätteeksi nopeasti kaupassa ja kotona ja jatkan melkein pysähtymättä matkaani rautatieasemalle. Matkustan junalla iltauinnille Nei Poriin, armeijan rannalle. Menomatkalla junassa on hyvin tilaa, koska kello on jo melkein kuusi illalla junan lähtiessä kohti Thessalonikia. Pidän kovasti tämän junamatkan maisemista. Kun pääsemme melko ankean Larissan esikaupunkialueen ulkopuolelle joka puolella avautuvat isot pellot ja aukeat alueet ja niiden takana on korkeita vuoria. Vieläkin jaksan tuijotella noita monimuotoisia vuorenrinteitä ja miettiä millaista olisi lähteä kiipeämään niitä ylös. Ennen rannikolle saapumista juna kulkee vuorien välistä, sukeltaa pitkään tunneliin ja pysähtyy heti tunnelin päässä Rapsanin kylässä.

Neoi Poroi
Kävelen suoraan rannalle ja vuokraan taas aurinkotuolin yhden euron hinnalla. Seuraavat pari tuntia makailen rannalla ja käyn pari kertaa uimassa. Vesi on nyt lämmennyt entisestään ja sen on pakko olla ainakin +25 asteista tai ylikin. Kellun vedessä selälläni ja katselen etelän puolella olevaa parin kilometrin korkusta, terävähuippuista Ossa-vuorta ja pohjoisen puolella olevaa, lähes kolme kilometriä korkeaa Olymposta. Ei lainkaan hassummat uintimaisemat. Välillä minulle tulee hetkeksi hieman outo olo kun ajattelen missä olen ihan yksikseni; ensinnäkin jo Thessalonikiin on Helsingistä pitkä ja mutkikas matka, sieltä olen tullut parin tunnin junamatkan jonnekin keskelle Kreikkaa ja nyt olen lähtenyt yksin junalla jollekin uimarannalle, jonka olemassaolosta kukaan Suomessa tuskin tietää mitään. Ja silti minulla on ihan hyvä ja mukava olo. Ennen paluuta ”kotiin” käyn suihkussa ja ehdin vielä juoda yhden oluen terassilla. Yhdeksän jälkeen olen taas täynnä rannalta palaavia nuoria olevassa junassa, matkalla kohti Larissaa, auringon juuri laskiessa.

Matkalla Trikalaan
Sunnuntaina on taas aika lähteä vähän kauemmas Larissasta. Suunnitelmissamme on tänään matka kauemmas sisämaahan, Meteoran luostareille. Meillä ei ole ihan tarkkaa kuvaa siitä, minne olemme menossa ja miten pääsemme loppumatkan ylös vuorille, mutta alkumatka on saatu selvitettyä jo ennen lähtöä. Kävelemme suomalaisen työkaverini kanssa Larissan pienemmälle bussiasemalle ja ostamme noin kuuden euron liput Trikalaan. En ole käynyt tällä suunnalla koskaan ja noin tunnin matka menee nopeasti vuoristoista maisemaa katsellessa. Perillä Trikalassa olen hieman yllättynyt, koska bussiasema ei olekaan itse kaupungissa, vaan pääteasema on kaukana sen ulkopuolella, peltojen keskellä.

Meteora, Kalambaka
Pienen odotuksen jälkeen jatkamme matkaa toisella bussilla, joka kulkee ensin Trikalan kaupungin läpi ja jatkaa sieltä matkaansa Kalambakan pieneen kaupunkiin, noin puolen tunnin ajomatkan päähän. Kalambakassa jäämme pois bussista keskellä kaupunkia ja aloitamme retkemme kahvilla ja toastilla mukavalla terassilla bussin päätepysäkin vieressä. Olemme aivan keskellä pientä kaupunkia ja Meteoran jylhät vuoret nousevat pystysuorina ylös aivan meidän edessämme. Vuoret ovat melkein kuin jostakin lännenleffasta; ne ovat pystysuoria, maanjäristysten ja sään muovaamia kivipylväitä, joista kuuden päälle on rakennettu 1400-1500- luvuilla luostari. Eräs Meteoran luostareista, Monastery of the Holy Trinity, on yksi James Bond, Erittäin salainen- leffan kuvauspaikoista. Maisema on todella upea. Tätä maisemaa kannattaa melkeinpä tulla katsomaan, vaikka ei menisi Kalambakaa pitemmälle.

Meteora
Me jatkamme kuitenkin matkaa pitemmälle. Kyselemme kahvilan terassilla neuvoja ja lopulta päädymme siihen, mitä olimme itse ajatelleet jo lähtiessämme: otamme taksin. Taksilla kulkeminen on täällä näppärää ja kohtuuhintaista. Otamme taksin aivan kahvilan nurkalta ja ennen kuin kunnolla huomaammekaan olemme jo korkealla vuorien välissä, matkalla edelleen ylöspäin. Taksinkuljettaja näyttää välillä kädellään oikealle ja välillä vasemmalle ja kertoo paikkojen ja luostarien nimiä. Ikävä kyllä ne menevät minulta ihan ohi korvien ja keskityn vain katselemaan tuota jotenkin hämmästyttävää ja kummallista maisemaa. Ohitamme matkalla monenlaisia ”kivipylväitä” ja niiden päällä olevia luostareita ja saavumme pian määränpäähämme yhden tien päähän. Pyysimme taksia viemään meidät tärkeimpään ja suurimpaan paikkaan eli Grand tai Great Meteoran luostarille (Megalo Meteora). Taksi jättää meidät pysäköintialueelle ja me lähdemme kävelemään parin rihkamakojun välistä kohti luostaria.

Megalo Meteora
1400-luvulla rakennettu Luostari sijaitseekin jo oikeastaan seuraavan pylväsmäisen vuoren, Platis Lithoksen laella, 615 metrin korkeudella merenpinnasta. Laskeudumme vähän matkaa portaita pitkin alas toisella puolella olevaa vuorta ja ylitämme sitten näiden vuorien välissä olevan solan siltaa pitkin. Sillan toisessa päässä polku menee vuoren seinämästä sisään ja kulkee pienen matkan tunnelissa. Tunnelin jälkeen alkaakin sitten kiipeäminen portaita pitkin luostariin Platios Lithioksen päälle. Portaat kulkevat vuoren seinämää pitkin ja sen verran kärsin korkeanpaikan kammosta, että pidän varmuuden vuoksi katseen tiukasti portaissa. Portaat ovat kuitenkin tukevaa kiveä ja taatusti turvalliset. Mitään vaaraa täällä ei todellakaan ole. Portaita isompi ongelma on se, että meillä molemmilla (amatöörit, olisi se pitänyt tietää) on shortsit jalassa ja olemme menossa ortodoksi-luostariin… Odotan jo, että meidät ehkä käännytetään ovelta takaisin, mutta ilmeisesti maan tapaan täälläkään ei olla niin tarkkoja ja kolmen euron pääsymaksu kelpaa heillekin. Kielloista huolimatta kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota vaatetukseemme ja aika monta muutakin tyhmää turistia näyttää olevan liikkeellä samassa varustuksessa. (Vasta pois lähtiessä huomaan, että lippuluukun vierestä olisi voinut lainata jonkinlaiset pitkälahkeiset housut.)

Megalo Meteora
En katsele kelloa, mutta kiertelemme luostaria ehkä reilun tunnin verran ja lähdemme pois vasta kun luostari on sulkemassa oviaan. Sisäpuolella pääsee katsomaan ikivanhaa keittiötä, kellaria, missä on vanhoja viiniastioita ja tynnyreitä ja muuta tavaraa sekä upeaa kirkkoa, jota tosin katselin vain ovelta, koska sinne en halunnut mennä shortseissani sisään. Luostarissa on myös hieman hämmentävä museo, joka on yhdistelmä uskontoa ja sotaa… Vanhimmat museoesineet, aseet ja vaatteet ovat keskiajalta ja uusimmat toisen maailmansodan ajalta. Keskellä luostarialuetta on kaunis sisäpiha kukkaistutuksineen ja vuoren reunalta löytyy näköalapaikka, josta näkymät alas ovat lähes henkeäsalpaavat.Pois lähtiessämme vilkaisen vielä sisääntuloaulassa olevaa vanhaa hissihuonetta. Keskiajalla kulku luostariin tapahtui pitkin vuoren seinämää nousevalla köysihissillä. Onneksi joku keksi myöhemmin rakentaa myös portaat… Laskeutuessamme alas vuorenseinämällä olevia portaita olen jo melkein innoissani näistä portaista. Kun niitä kävelee alaspäin, näkee edessä ja aivan allaan korkeuseron ja vastapäätä olevien jyrkkien seinämien korkeuden. Tuntuu melkein kuin kävelisi taivaalla. 

Meteora
Päästyämme takaisin toiselle puolelle ihmettelemme hetken miten pääsemme takaisin kaupunkiin. Ainuttakaan taksia ei näy missään ja bussit eivät tänne kulje. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että palaamme krääsäkojuille kysymään taksin puhelinnumeroa ja tilaamme taksin Kalambakasta. Ehdimme vielä hetken ihailla näitä upeita maisemia, mutta pian taksi jo saapuu ja alle 15 minuutissa puhelinsoitosta olemme jo matkalla alaspäin. Taksimatkan hinta ylös oli 10 euroa ja samat 10 euroa maksamme myös paluumatkasta. Ajamme taksilla juna-asemalle ja ostamme liput parin tunnin päästä lähtevään junaan. Koska tulimme bussilla, aiomme nyt kokeilla paluuta junalla. Odotellessamme junaa käymme vielä kahvilla pienessä keskustassa ja valitsemme taas terassin, josta näkee hienosti jyrkät vuorenseinämät.

Kalambaka
Paluumatka kahdella eri junalla on pitkä… Odotamme jo totuttuun tapaan alkumatkan junaa asemalla todella pitkään. Onneksi ilta on aurinkoinen ja lämmin ja asemakin on oikeastaan ihan viihtyisä ja rauhallinen. Juna lähtee matkaan 50 minuuttia myöhässä ja olemme tyytyväisiä siitä, että meillä on vaihtoaikaa ennen seuraavan junan lähtöä yli 1,5 tuntia. Juna kulkee Kalambakasta Trikalaan ja sieltä edelleen Karditsaan ja Farsalaan, jossa meillä on vaihto Paleofarsaloksen asemalla, taas aivan keskellä autioita peltoja…Myös Ateenasta tuleva toinen junamme on reilusti myöhässä ja viettäessämme pitkälti yli tunnin pituiseksi venyvää odotusaikaamme minulle tulee sellainen tunne, kuin olisin keskellä Kaurismäki-elokuvaa. Käymme asemaravintolassa syömässä jotakin pientä, koska emme ole koko päivän syöneet lämmintä ateriaa. Asemaravintola on kolkko ja koruton sali, jossa on ikivanhat kuluneet pöydät ja ehkä 70-luvulta peräisin olevat keinonahkatuolit. Tuolit ovat kuluneet melkein puhki ja istuinosan kangaspäällystettä ei sen nurkissa olevan pölyn määrästä päätellen ole imuroitu sitten 70-luvun. Seinällä olevasta televisiosta tulee ranskalainen, kreikaksi tekstitetty elokuva ja muuten hiljaisessa ravintolassa ei meidän lisäksemme ole kuin yksi asiakas, jonka tupakansavu leijailee ilmassa. Viimeiset puoli tuntia tästä surrealistisesta odotusajasta istumme kaksistamme pimeyden keskellä laiturilla, ympärillämme vain pellot ja jossain kaukana näkyvät Farsalan valot.

Junassa välillä Trikala - Karditsa
Paleofarsalos
Kun juna lopulta saapuu asemalle, törmäämme junassa tuttuun ongelmaan: lipuissa kyllä lukee vaunun ja paikan numero, mutta vaunuissa ei ole minkäänlaisia numeroita. Ei edes niitä tavallisia teipillä ikkunaan liimattuja, käsinkirjoitettuja tuherruksia. Ehkä tässäkin junassa voisi taas istua minne haluaa, mutta juna on niin täynnä, että vapaita paikkoja ei ole. Käymme katsomassa paikat, joiden epäilemme olevan meidän paikkamme, mutta niillä istuu jo joku. Emme ala ajamaan ihmisiä pois, koska meillä ei ole mitään varmuutta vaunun numerosta. Valitsemme helpoimman ratkaisun: kävelemme ravintolavaunuun ja juomme yhdet pienet oluet, joiden jälkeen juna onkin jo Larissassa ja meillä on edessämme enää lyhyt kävelymatka kotiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti