torstai 22. lokakuuta 2015

KAUPUNGISSA TUULEE


Chicago - West Palm Beach, lauantai 3.10.2015

Helsinki-Vantaan juna-asema
P-juna painuu tunneliin jo paljon ennen Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja pysähtyy ensimmäiseksi upouudella Aviapoliksen asemalla. Asema on hieno. Korkeat, ruiskubetonilla viimeistellyt seinät, taustavalaistut asemakyltit ja violettia valoa hohtavat reittikartat luovat tunneliin mukavan tunnelman. Hieno on myös uusi lentoaseman terminaali, joskin vielä ei kaikki ole kunnossa... Liukuportaiden jälkeen pitkä matka kohti maan pintaa alkaa loivasti ylöspäin vievää, kaartuvaa käytävää, jonka päässä odottaa valtava kallioon louhittu kuilu. Kuilusta noustaan ylös useiden liukuportaiden kautta tai vaihtoehtoisesti pitkin kuilun seinämää kulkevalla maisemahissillä. Tähän uuteen junarataan on todella panostettu; se on todella vaikuttava ja antaa varmasti hyvän kuvan Suomeen saapuville ihmisille. Olen jo vähällä suositella tätä reittiä lentoasemalle jo ihan nähtävyytenä, kunnes... Yhtäkkiä viimeiset liukuportaat päättyvät epämääräiselle työmaa-alueelle, josta kuljetus jatkuu rähjäisellä ja ahtaalla paikallisbussilla kohti lentoasemaa (joka on kyllä ihan nurkan takana). Niin kauan kuin lentoasemalle ei pääse nousemaan suoraan junalta, tämä ei ole kovin hyvä kulkuyhteys ja suosittelenkin muita vaihtoehtoja. Tmä on kuitenkin vain tilapäisratkaisu ja suora yhteys terminaaliin avautuu myöhemmin. Jos ei tänä vuonna, niin ensi vuonna.

Minusta tuntuu nyt todella vapauttavalta lähteä hetkeksi pois tästä Suomen tulehtuneesta ilmapiiristä. Tekisi mieleni melkein sanoa, että pois tästä sairaasta ilmapiiristä... En oikein ymmärrä mikä suomalaisia oikein vaivaa. Tai ainakin osaa heistä. Ovatko he syöneet jotai kummallisia sieniä tai onko ilmassa jotakin sellaista, mikä tekee ihmisen tyhmäksi, vie kaiken vähänkin ajatus- ja ymmärrykyvyn ja saa vielä sen lisäksi käyttäytymään julkisesti vihamielisesti ja suoraan sanoen ilkeästi ja inhottavasti. Jotain tässä maassa on nyt perinpohjin pahasti vialla ja olen todella iloinen, kun saan jättää tämän paikan hetkeksi taakseni.

Finnair Airbus A330-400
On lauantai 3.10.2015 ja olen taas matkalla yli Atlantin. Olen jo tehnyt lähtöselvityksen kotona netin kautta ja varannut samassa yhteydessä istumapaikkani, mutta kuten ennenkin, minun pitää vielä lentoasemalla tulostaa matlalaukkuuni "tagi" ja samalla automaatti antaa minulle uuden boarding cardin. En ihan täysin ymmärrä miksi tein lähtöselvityksen jo eilen netissä, kun nyt teen samat asiat uudestaan. Katson vielä samalla istumapaikkatilanteen siinä toivossa, että saattaisin löytää paikan, jossa viereinen penkki on tyhjä, mutta kone on kuitenkin aivan täyteen "buukattu". Kiinnitän tagin matkalaukkuuni, vien sen baggage drop -pisteeseen ja jatkan jälleen kerran melkein pysähtymättä turvatarkastuksen kautta varsinaisen lähtöterminaalin puolelle. Koska olen matkalla EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelle, kävelen suoraan passintarkastuksen läpi kakkosterminaalin päätyyn. En ole todellakaan kiinnostunut Oak Barrel- baarista (erään selfien mukaan olut 9,10€!), josta monet kuvia lähettelevät ja yhtä vähän minua kiinnostaa tax free- putiikit. Kävelen suoraan Starbucksiin, joka sekään ei minua paikkana sen kummemin kiinosta, mutta sieltä saa kahvia ja samalla voi laittaa läppärin ja puhelimen lataukseen. Tilaan kahvin ja suklaamuffinsin ja levittäydyn seinustan pienen pöydän ääreen, jossa saan sekä tietokoneeni että puhelimeni kiinni sähköpistokkeeseen.






Kaksi ensimmäistä yötä Chicagossa vietän aivan ydinkeskustassa olevassa hotellissa ja siirryn sitten kolmanneksi yöksi O'Haren lentokentän lähellä olevaan hotelliin. Aikaisin tiistaiaamuna lennän American Airlinesin suoralla lennolla Palm Bechin kansainväliselle lentokentälle West Palm Beachin kaupunkiin. Lentokentältä on vain noin 10 minuutin ajomatka "amerikan kotiini". Floridassa minulla on aikaa 11 vuorokautta ja sitten palaan taas Chicagon kautta kotiin. Paluumatkalla tosin en enää poikkea Chicagossa, minulla on on vain kolmen tunnin aika koneenvaihtoon ja sitten olenkin taas jo matkalla takaisin kotiin Itä-Eurooppaan... Siinä kaikki. Mitään muita suunnitelmia minulla ei ole.

Grönlanti
Finnairin suora lento AY009 Chicagoon pääsee lähtemään hieman myöhässä ja luvassa on sen verran vastatuulta, että lentoaika tulee olemaan aikataulun mukainen 9h 10min. Koneena on Airbus A330, joilla Finnair lentää yleensä aina kaikki Atlantin yli suuntauvat lentonsa. Näin myös jatkussa, uudet Airbus A350 XWB -koneet menevät käsittääkseni Aasian reiteille. Yhden ainoan kerran olen palannut Finnairin lennolla Boeing B787 Dreamliner -koneella New Yorkista ja sekin kone oli lainattu Puolasta. Lento menee tälläkin kertaa suurimmaksi osaksi tasaisesti ja mukavasti. Istun käytäväpaikalla, enkä siis juuri näe ulos, mutta Grönlannin lumi ja jää ja mahtavat vuoret näkyvät tänään niin hyvin, että kurottelen ottamaan niistä pari valokuvaa. Jos lento Pohjois-Atlantin ja Grölannin päällä olikin tasaista, niin Kanadan päällä meno on jonkin aikaa melkoista ravistelua. Kun olemme ylittäneet Michigan-järven, lennämme suoraan yli Chicagon O’Haren lentokentän, kierrämme noin 60km lentokentän länsipuolelle ja käännymme jyrkästi takaisin. Tämä laskuun jonottaminen aiheuttaa sen, että lopullinen lentoaika venyy noin yhdeksään ja puoleen tuntiin. Onhan tässä taas saanut istua… Jollakin tavalla yksi koko elämäni väsyttävimmistä ja tympäisevimmistä lennoista on nyt kuitenkin takana.

Downtown Chicago
Olisi kiinnostavaa päästä joskus näkemään, mitä tietokoneella näkyy minun kohdallani maahantulotarkastuksessa. Viimeksi minulta ei otettu sormenjälkiä lainkaan ja nytkin riittää ¼ siitä, mitä muilta vaaditaan. Asia on muutenkin hoidettu taas hetkessä ja pääsen jatkamaan matkaani hyvin lyhyellä pysähdyksellä (jonottamista lukuun ottamatta). Laukkuni pyörii jo hihnalla kun pääsen maahantulotarkastuksesta ja jätettyäni tulliselvityksen ovensuussa olenkin taas valmis lähtemään omille teilleni. Mietin hetken junaa ja mietin hetken bussia, mutta olen väsynyt pitkän lennon jälkeen ja kotimaassa kellokin on jo neljä aamuyöllä. Tieto siitä saa minut ottamaan taksin. Pääsen taksilla perille melko nopeasti, mutta ruuhka-aikaan tämä ei ilmeisesti olisi kovinkaan hyvä yhteys Chicagon ja lentokentän välillä. Nyt valtavan leveät tiet ovat melko hiljaiset ja taksi ajaa melko hurjaa vauhtia. Hintaa tälle kyydille tulee $37 ja hieman tippiä päälle.

Congress Hotel & Willis (Sears) Tower
Melko massiivisen oloinen Congress Plaza –hotelli on rakennettu joskus 1800-luvun lopulla. Hotelliin kuuluu kaksi toisissaan kiinni olevaa järeää kivitaloa (pohjoistorni ja etelätorni). Myös sisätiloiltaan hotelllin aula ja siihen liityvät monet erilaiset tilat ja ravintolat ovat avaria ja tuo "järeys" näkyy myös sisällä. Sisätiloissa on pieni ripaus jonkinlaista vanhanajan glamouria; marmoria ja kiiltäviä pintoja yhdistettynä kullan sävyyn. Voisi kai sanoa, että hieman aikojen saatossa himmentynyttä hohtoa ja loistetta eli oikeastaan tämä on hotelli ihan minun makuuni. Luokitukseltaan hotelli on kolmen tähden hotelli eli siinä mielessä aivan perushotelli minulle. Yhden yön hinta ei ole mitenkään päätä huimaava, jos ei nyt ihan halpakaan. Nyt yksi yö tässä hotellissa maksaa noin 130 euroa.

Michigan Avenue
Vaikka Suomessa onkin jo aamuyö ja minä olen herännyt pian jo vuorokausi sitten, en silti malta jäädä vielä lepäämään. Kun olen vienyt tavarani huoneeseeni hotellin ”pohjoistornin” kahdeksanteen kerrokseen, lähden melkein saman tien ulos pienelle kävelylle. Kello on paljon jo täälläkin ja ulkona minua odottaa pimeä ja kylmä ilta. Windy City tervehtii minua heti hotellin ovella ja todella kova tuuli saa ilman tuntumaan hirveän kylmältä. (nimi Windy City ei kuitenkaan käsittääkseni johdu pelkästä tuulesta.) Kävelen kadun toiselle puolelle Grantin puistoon ja palaan siitä pian takaisin Michigan Avenuen toiselle puolelle ja lähden kävelemään kohti pohjoista. Käännyn Adams Streetille ja törmään heti yhteen Chicagon ”nähtävyyksistä”, jonka jälkeen olenkin valmis palaamaan parin korttelin kiertämisen jälkeen hotelliin nukkumaan. No, eihän yksi katukyltti mikään suuri nähtävyys ole, mutta on silti hienoa nähdä edessään liikennemerkki, jossa lukee ”Historic Route US66, Begin”.




Palaan taas ainakin tällä kertaa tässä blogissani alkuperäiseen ”päivä päivältä” –tyyliin ja kirjoittelen kronologisessa järjestyksessä joitakin satunnaisia asioita matkan edetessä. Joistakin päivistä kerron enemmänkin, kun taas toiset kuittaan muutamalla lauseella. Koska en nyt aio kirjoitella kovin paljon ihan on-line matkalla ollessani, kirjoittelen nämä jutut puhtaaksi vasta kotona ja julkaisen vasta jälkikäteen.



------------------------------------------

Tämän matkablogin (blogitekstejä kaikkiaan 138kpl),
Flickr-valokuvablogin ja YouTube-videoiden laskurit 22.10.2015:
Tämän matkablogin katselukerrat 17 258
Flickr-kuvien ja albumien katselukerrat 666 612
YouTube-videoiden katselukerrat 93 378
https://www.facebook.com/Nuuskamuikkunen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti