keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

SUURIEN MUUTOSTEN KEVÄT

Keskiviikko 9.3.2016

Viime reissun maisemakuva
Chicagon lennolta: Grönlanti
Olen lopultakin lomalla ja kauan odotettu matkaanlähtö on taas käsillä. Laukku on pakattu, tai oikeastaan sitä ei ole pakattu, vaan sinne on heitetty muutama tarpeellinen esine, kuten puhelimen laturi, kameran laturi, kolme paria sukkia ja vaihtoalusvaatteet. Eipä juuri muuta. Huomisen lennon check-in on tehty ja varmuuden vuoksi olen tulostanut yhden hotelliyön voucherin ja vuokra-auton varaustiedot. ESTA-lupa on voimassa ja samoin passi. Aamulla vielä tietokone ja kamera reppuun ja olen valmis lähtöön. Huomenna olenkin sitten jo matkalla yli Atlantin ja Suomen aikaa illalla olen perillä. Laskujeni mukaan tämä on 14. matka Yhdysvaltoihin. Suuntana on tällä kertaa Miami, jossa lepäilen yhden yön ja jatkan sitten matkaani "kotikulmille" West Palm Beachin kaupunkiin. Lennän vaihteeksi Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä Miamiin ja kuukauden päästä samaa reittiä takaisin. Hyvällä tuurilla onnistuin saamaan liput todella edullisesti: meno-paluulennot maksoivat vain 530 euroa! Olen tälläkin kerralla lähdössä yksin matkaan, koska muiden on jäätävä kotiin kenen mistäkin syystä. Viimeisen reilun kahden vuoden ajan olen matkustellut yksin; olen matkustellut Paljon yksin. Tällä kerralla sentään yksi vieras on tulossa hetkeksi kyläilemään. Tämän reissun suhteen aion tehdä poikkeuksen, enkä kirjoita minkäänlaista kronologisesti etenevää matkapäiväkirjaa. Kirjoitan jotain sieltä täältä, jos siltä tuntuu. Jos ei tunnu, en kirjoita. Jotenkin minulla on sellainen tunne, että tämä matka vie minua taas vähän kauemmaksi Suomesta ja vähän lähemmäksi tulevaisuutta? Lähemmäksi jotakin, mistä en vielä tiedä mitään, mutta aika kai senkin näyttää... Joka tapauksessa minusta tuntuu, että tämä on pieni askel ihmiskunnalle, eikä edes sitä, mutta suuri harppaus ihmiselle...?

*********************

Torstai 10.3.2016

Ankealandia
Yritän väkisin potkia kenkiä pois jalastani. Tunnen oikealla puolellani istuvan nuoren miehen jalan ja käden ja vasemmalla puolellani seinän ja ikkunan. Liikkumatilaa ei juuri ole ja yritän saada kannettavan tietokoneeni pysymään pienellä pöydällä, varoen pudottamasta sen pussia sylistäni lattialle. Varon myös polviani, etten potkaise edessäni olevan penkin selkänojan istuintaskusta oluttölkkiä ja mukia lattialle. Edessäni istuva matkustaja on kallistanut penkkinsä taakse niin, että sen yläosa nojaa lähes hampaisiini, tehden liikkumisen vielä hankalammaksi. Olen saanut juuri ja juuri kumarruttua sen verran, että olen saanut reppuni pois edessäni olevan istuimen ja sijoitettua omat jalkani sen tilalle. Tuntuu hyvältä kun saan kengät pois jalasta ja voin hetkeksi oikaista jalkani reilun kolmen tunnin lennon jälkeen.

Norjaa
Matka jatkuu kuten mikä tahansa matkoistani yli Atlantin. Istuessani ikkunapaikalla minulla on tosin tällä kertaa mahdollisuus kurkistella Ruotsia ylhäältä käsin ja uskoakseni näen nyt ensimmäistä kertaa Norjan vuoriston ja vuonot näin selkeästi kirkkaalta taivaalta. Lentokorkeus on 34 000 jalkaa ja nopeus noin 900km/h kuten aina. Ulkona on hyytävän kylmä, niin kuin tällä korkeudella kuuluu ollakin. Vastatuuli sen sijaan poikkeaa hieman normaalista; suihkuvirtaus taitaa olla tänään erityisen hidas, koska vastatuulta ei ole juuri lainkaan ja lentoaika Miamiin on tänään ”vain” 10 tuntia 40 minuuttia. Kun katselen koneessa istuvia ihmisiä, huomaan ainakin 2/3 olevan 30-50-vuotiaita nuoria miehiä. Missä nyt ovat kaikki urheat oodisoturit; jonkun pitäisi kyseenalaistaa miksi vain nuoret miehet matkustavat ja naisia ja lapsia ei näy missään… Vaikka taitaa asia olla niin, että minä olen täällä ainoita pakolaisia… Ja onhan joukossa sentään useita perheitäkin.
Finnair lopetti matkan hintaan kuuluvat ruoka- ja juomatarjoilut Euroopan lennoilla jo jokin aika sitten. Kaukolennoilla ei sentään ole vielä lähdetty halpalentoyhtiölinjalle, vaan ruoat kuuluvat aina lipun hintaan ja viiniä oluttakin saa ruokailun yhteydessä. Ahneena suomalaisena olen jo kauan sitten oppinut tavan ottaa ruoan kanssa sekä punaviini että olut ja vielä toinen lasi (muki) viiniä toisella kierroksella kahvin mukana. Alkoholittomia juomiahan saa koko matkan ajan ilman maksua. Ruoka on tänään ihan hyvää kanaa, pippurikastiketta ja perunamuusia. Ei mitään valittamista. Ainoastaan yksi kysymys minulla on herännyt: määrääkö joku ilmailulaki, että lentokoneruoassa pitää olla aina pitkiä papuja?

North Carolinan rannikkoa
Matka tuntuu tällä kertaa todella pitkältä, mikä taas johtunee siitä, että se on pitkä. Pyörin ja vääntelehdin penkillä, enkä oikein tiedä miten päin olisin. Ainoa, mitä en ole vielä kokeillut, on se, että olisin penkillä jalat ylöspäin ja pää alaspäin. Yritän useaan kertaan nukkua ja taidan muutaman kerran torkahtaakin hetkeksi. Monet näyttävät varautuneen Atlantin yli lentoon puhallettavalla uimarenkaalla ja se näyttää olevan hyvä myös nukkuessa. Koska minulla ei sellaista hienoutta ole, käärin huovan rullalle ja laitan sen niskani taakse. Matkan tuskallisuus taitaa johtua kaikkein eniten siitä, että kärsin suurimman osan matkasta melkoisen kovasta niskakivusta, mikä säteilee myös muualle ja aiheuttaa päänsärkyä. Tälläkin lennolla huomaan kuitenkin sen tutun ilmiön, että ensin aika ei tahdo kulua millään ja lentoaikaa on aina vaan jäljellä yhdeksän tuntia ja kahdeksan tuntia eli ikuisuus ja sitten yhtäkkiä jäljellä onkin enää kaksi tuntia ja se ei tunnu enää miltään. Olen nyt kuitenkin tyytyväinen, että saan rentoutua ja levätä nyt yhden illan ja yön Miamissa; en yhtään haluaisi lähteä nyt väsyneenä ajamaan West Palm Beachiin.


Jatkuu...

Päivitys 17.3.2016: Pieni keskeytys ja tauko tässä blogin kirjoittamisessa, mutta tarina jatkuu kyllä vielä myöhemmin...

15.4.2016: Tarina jatkuu ehkä jossain muodossa, mutta ei ihan niin kuin oli tarkoitus... Niin moni asia on muuttunut sen jälkeen kun kone laskeutui Miamiin, että sekä blogi, että kuva-albumit flickrissä ovat nyt saaneet toistaiseksi jäädä...


lauantai 5. maaliskuuta 2016

PÄIVÄ TUKHOLMASSA

Jo perinteeksi muodostunut joulunalusviikon Päivä Tukholmassa -risteily Silja Serenadella. Vaihteeksi pelkän hyvin lyhyen kuvablogin muodossa (kuvat saa suurennettua klikkaamalla).

   
  


 Valokuvat: 19.-21.12.2015


15. YÖ - SYYSLOMAN VIIMEISET PÄIVÄT

West Palm Beach (FL) perjantai 16.10.2015

Lähden perjantaina iltapäivällä ajelemaan ilman sen kummempaa päämäärää. Ajan ensin Military Trailia pohjoiseen 45. kadulle asti ja poikkean siellä pikaisesti Walmartissa. Katselen muiden ostosten ohessa Walmartissa myös parvekemattoa, koska olen haaveillut sellaisesta jo siitä asti kun asuntoa olin ensimmäistä kertaa sisustamassa melko tarkkaan kolme vuotta sitten. Nyt edessäni olisi oikein kivan näköinen matto ja pohdiskelen sen luona pitkään. Jätän maton kuitenkin ostamatta, koska en jaksa nyt lähteä kyselemään sen hintaa ja se on kooltaankin niin suuri, että minun pitäisi leikata pitkältä sivulta pois noin jalan mitta.

Northwood District, West Palm Beach
Jatkan seuraavaksi matkaani vilkasta 45. katua itään, poistun välillä West Palm Beachin alueelta Mangonia Parkin puolelle ja palaan taas takaisin oman kaupungin alueelle. Kiertelen hetken Northwoodin historiallisen asuinalueen pohjoisosissa ja jatkan taa matkaani. Käännyn Highway US1 –tielle ja lähden ajamaan kohti pohjoista, ajatuksena poiketa Riviera Beachin kaupungin alueella olevalla Singer Islandin uimarannalla. 45. kadun jälkeen ohitan taas kerran nuo ”rappiokorttelit”, jotka alkavat heti kun tieltä kääntyy pois. Minä käännyn kuitenkin Blue Heron Avenuelle ja ylitettyäni korkean sillan olenkin jo Singer Islandilla. Kävelen pienen kierroksen ja suuntaan sitten hiekkarannan reunalle. Minulla on pyyhe ja uimahousut mukanani, mutta arvasinkin jo, että tänään aallokko on iso liian iso uimiseen. Koska edes aurinkokaan ei tänään paista, päätän jatkaa matkaani.

Loggerhead Marinelife Center
Ajan Singer Islandilla kulkevaa Coastal Highway A1A –tietä pohjoiseen ja päätän käydä katsomassa kilpikonnia. Viime talvena kävin ensimmäistä kertaa Loggerhead Marinelife Centerissä katsomassa kilpikonnia ja pääsin samalla katsomaan kuinka kaksi kilpikonnaa päästettiin hiekkarannalla vapaaksi mereen. Tähän paikkaan otetaan hoitoon sairaita ja loukkaantuneita kilpikonnia ja kun ne on saatu hoidettua kuntoon, ne päästetään takaisin mereen. Kilpikonnasairaala on US1 Highwayn varrella, Juno Beachin kaupungin alueella, melko lyhyen ajomatkan päässä asunnoltani. Se näyttää olevan yleensä melko rauhallinen ja mukava paikka viettää hetki aikaa. Varsinaista pääsymaksua ei ole, mutta kävijöiden toivotaan jättävän viiden dollarin suuruinen lahjoitus paikan ylläpitoa varten.

Loggerhead Marinelife Center
Kiertelen ensin rakennuksen sisällä olevan näyttely- ja opetustilan ja tällä kertaa myös myymälän, missä on tarjolla aivan valtava määrä kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää krääsää. Tarjontaa on ehkä jo vähän liiankin kanssa, mutta toisaalta rahaa on ilmeisesti kerättävä jollakin tavalla toiminnan jatkumiseksi. Pian minulla alkaa kuitenkin olla jo kiire ulos katsomaan eläimiä, joita varten olen tänne tullut. Ulkoaltaissa on toistakymmentä kilpikonnaa, jotka kaikki tarvitsevat jonkinlaista hoitoa. Joskus hoidontarpeen on aiheuttanut sairaus, joskus hai ja ikävän usein myös ihminen. Nyt altaissa on Loggerhead kilpikonnia ja Green Turtle kilpikonnia. Ja kaikki ovat siis isoja merikilpikonnia. Maakilpikonnille ja muille pienemmille konnille on omat hoitopaikkansa. Kaikki näistä kilpikonnista eivät tosin ole isoja vielä; hoidettavana on tällä kertaa myös yksi nuori kilpikonna kumpaakin lajia. Koska paikka on tänään melko hiljainen, selvästi asialleen omistautuneet ja innokkaat vapaaehtoiset oppaat ovat koko ajan saatavilla ja muutaman kanssa vaihdan sanan tai pari.

Naapurin koululaiset palaamassa kotiin
Paljon muuta tänään ei olekaan enää ohjelmassa. Tämä on lähtöä edeltävä päivä ja illalla minun on pakattava taas matkalaukkuni. Kun tulin tänne, oli matkalaukkuni käytännössä tyhjä. Mielestäni en ole tällä reissulla juurikaan shoppaillut, enkä mielestäni ole ostanut paljon mitään, mutta niin vaan minulla on vaikeuksia saada matkalaukkuni kiinni. Paino on vielä hyvin sallituissa rajoissa, mutta tila alkaa loppua. Toinen ikävä asia matkalaukun pakkaamisen lisäksi on lähtöselvitysten tekeminen netissä. Katson vielä illalla, että kaikki kotona on siistiä ja järjestelen vielä vähän paikkoja ja tyhjennän jääkaappia… Kaikki tämä tarkoittaa loman loppumista ja palaamista arkeen.


Lauantai 16.10.2015


Emerald Isle
Kuten lähes aina, niin myös tällä kerralla lähtöpäivä on aurinkoinen ja lämmin. Kaunis sää saa lähdön tuntumaan vielä vaikeammalta. Vietän aamupäivän kotona ja minulla on oikeastaan vain yksi tavoite tälle päivälle: käydä vielä kerran uimassa omalla altaalla ja makailla hetki auringossa. Edessä oleva lähtö tietysti hieman häiritsee rentoutumista, mutta ehdin silti ihan rauhassa viettää hetken allasalueella ennen kuin laitan asunnon ”säilytyskuntoon”. Minulla ei ole mitään tietoa koska palaan, eikä tiedossa ole muitakaan kävijöitä ainakaan ihan lähiaikoina. Suljen siis kaikki vesihanojen pääventtiilit, vedän verhot ja sälekaihtimet ikkunoiden eteen ja tällä kertaa otan jääkaapistakin virran pois. Ennen lähtöä varmistan vielä, että ilmastointilaite toimii ja että siihen asettamani ohjelmointi on käytössä. Olen yrittänyt ohjelmoida siihen asetukset, jotka säästäisivät sähköä ja antaisivat laitteelle vähän lepotaukoja, mutta pitäisivät silti asunnon viileänä ja kuivana.

West Palm Beach, AA B737-800
Iltapäivällä lähden ajelemaan kohti lentokenttää. Tankkaan vielä vuokra-auton Community Driven ja Military Trailin risteyksessä ja poikkean nopeasti kaupassa. Näiden pysähdysten kanssa matka lentokentälle kestää vajaat puoli tuntia. Palm Beachin lentokenttä ei ole kovin suuri, mutta siellä on hyvät palvelut ja se on lentokentäksi poikkeuksellisen viihtyisä ja jopa viehättävä. Olen perillä niin hyvissä ajoin, että lentokenttävirkailija toteaa laittaessaan laukkuani hihnalle, että lentokentällä on kyllä hyvä olla ajoissa, mutta ei sentään näin ajoissa… Hän tekee sen kuitenkin hymyillen ja on muutenkin hyvin avulias. Hän jopa käy tarkastamassa lentoni tilanteen koneelta ja toteaa, että minun Chicagoon lähtevä koneeni on tulossa Dallasista, Teksasista ja se on lähtenyt sieltä ajallaan. Hoidettuani lähtömuodollisuudet minulle jää nyt kyllä tosiaan aivan liikaa aikaa lentokentällä hengailuun. Olen näin aikaisin odottamassa siksi, että auton palautus oli sovittu juuri vuorokausien tullessa täyteen ja se nyt sattui olemaan hieman liian aikaisin koneen lähtöä ajatellen.

Palm Beach, AA B737-800
Lennän tänään siis ensin Americanin lennolla Palm Beachin lentokentältä Chicagoon. Chicagossa minulla on reilun kahden tunnin odotus ja sen jälkeen matka jatkuu Finnairin suoralla lennolla yön yli Helsinkiin. Americanin kone on uutuuttaan kiiltelevä Boeing B737-800. Se on maalattu Americanin uusiin, valkoisiin väreihin ja se on kaikin puolin siisti ja hieno. Uuden ja hienon koneen lisäksi tämä lento kuuluu koko elämäni hienoimpiin. Kone nousee meren suuntaan pilvettömälle taivaalle ja koneen noustessa näen ikkunastani koko West Palm Beachin kaupungin, Lake Worth Lagoonin ja Palm Beachin saaren ennen kuin kone kaartaa jyrkästi kohti pohjoista. Lennämme hetken niin, että näen alla meren ja Palm Beachin hiekkarannat ja niiden takana toisen kotikaupunkini. Pian kaarramme lisää vasempaan, ylitämme Palm Beach Countyn pohjoisosat ja tulemme Evergladesin suoalueen päälle. Ehdin nähdä vielä allamme valtavan Lake Okeechobeen, ennen kuin kone kaartaa oikealle ja ottaa suunnaksi pohjois-kaakon ja Chicagon.

Lake Michigan, AA B737-800
Ollessamme noin puolimatkassa aurinko alkaa laskea. Maan tasalla se on tietenkin laskenut jo jokin aika sitten, mutta kymmenen kilometrin korkeudella ilmassa se alkaa laskea vasta nyt. Lennämme yli Georgian, Tennesseen ja Kentuckyn osavaltioiden. Memphisin ja St. Loisin kaupungit jäävät jonnekin kauas vasemmalle ja uskon näkeväni siellä myös Mississippi-joen. Lentokone alkaa laskeutua ja lähestymme Michigan-järveä suoraan etelästä. Auringonlaskun jälkeinen hämärä valo värjää koko taivaan uskomattoman kauniilla punaisella ja tullessamme Michigan-järven päälle myös sen pinta näyttää aivan punaiselta. Yksi kauneimmista näkemistäni auringonlaskuista ellei jopa kaunein ikinä. Kone kaartaa jyrkästi vasemmalle ja saavumme mantereen päälle jossakin Chicagon eteläpuolisilla esikaupunkialueilla. Katujen suorat valorivit ja tasainen ruudukko jatkuu silmänkantamattomiin. Kone käy vielä todella kaukana lentokentän länsipuolella, kääntyy takaisin itään ja jotakuinkin aikataulun mukaisesti laskeudumme Chicagon O’Haren lentokentälle.

Chicagon esikaupunkeja, AA 737-800
Reilun parin tunnin kuluttua istun jo Finnairin koneessa ja edessä on enää viimeinen lento ja loman loppuminen. Tällä kertaa joudumme istumaan koneessa tuskastuttavan kauan ennen kuin kone pääsee matkaan. Ensinnäkin boarding aloitetaan jo ehkäpä liiankin aikaisin ja sen lisäksi koneen lastaus on pahasti kesken kun ihmiset jo istuvat paikoillaan. Tämän lisäksi eteen tulee vielä yksi ongelma: kaksi ihmistä puuttuu koneesta ja heidän matkatavaransa ovat jossakin koneen ruumassa… Ja tämähän tarkoittaa luonnollisesti sitä, että matkatavaroita aletaan purkaa ruumasta, jotta näiden kahden matkustajan laukut saadaan pois koneesta. Tultuani turvatarkastuksen läpi lähtöporteille, minua vastaan hoiperteli vessasta niin suomalaisen näköinen mies kuin voi ikinä olla. Hän toikkaroi jonnekin baarin suuntaan leijona-vaakunalla koristeltu t-paita housuista roikkuen. Jotenkin mieleeni tulee koneessa istuessani, että noinkohan juuri hän on toinen puuttuvista matkustajista…

Lopulta, todella pitkän odottelun jälkeen kone nytkähtää taaksepäin kun se työnnetään irti terminaalirakennuksesta. Joudumme vielä jonottamaan taivaalle nousua vilkkaan lentokentän rullaustiellä, mutta pian olemme kuitenkin matkalla kohti Suomea. Paluulento sujuu yhtä mukavasti kuin lento West Palmista Chicagoon, vaikka en näekään maisemia käytäväpaikalta. Koneen myöhäisestä lähtöajasta johtuen tämä yö jää todella lyhyeksi. Parin tunnin yön jälkeen alkaa jo tulla valoisaa, mutta koneessa jatketaan silti yötä suljetuin ikkunaverhoin ja himmennetyin valoin. Näillä yölennoilla koneessa tarjotaan kaksi ruokaa. Minä vietän taas yöni pääosin hereillä nuokkuen, joskin jossakin Grönlannin ja Norjan välillä taidan nukahtaa reilun tunnin ajaksi. Iltapäivällä Suomen aikaa kone on perillä Helsingissä ja minun 15 päivää kestänyt syksyn pikku lomareissuni on takana.

Olen nyt viimeisen kolmen vuoden aikana muiden kanssa vietetyn ajan lisäksi viettänyt USA:ssa ja Floridassa yhteenlaskettuna noin kaksi kuukautta yksin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että myös seuraavan matkani tulen tekemään yksin, joskin vieraita on tulossa käymään. Tuon matkan ajankohta on jo tiedossa ja nyt minulla on aikaa olla perillä kokonainen kuukausi.