perjantai 6. huhtikuuta 2018

AJATUKSIA PARVEKKEELLA

Kävin taas pääsiäisenä kävelyllä Suomenlinnassa. Pitkäksi pääsiäisviikonlopuksi sattunut kaunis sää oli houkutellut runsaasti kävijöitä ja oli tavallaan onni onnettomuudessa, että juuri tänä viikonloppuna lautat alkoivat kulkea tihennetyllä kevätaikataululla.

Jotain oli kuitenkin pahasti pielessä... Niin pahasti, että on ihme, jos siitä ei jo kirjoitella tripadvisorissa tai muilla matkailusivuilla. Kuninkaanportti oli nimittäin tänä [pääsiäis-] viikonloppuna hengenvaarallinen! Pian jo 20 vuotta täällä asuneena tiedän, että Suomenlinnan hoitokunta on päättänyt mitkä tiet ja polut pidetään talvisin kunnossa ja ikävä kyllä yksi saaren päänähtävyyksistä ei kuulu niihin. Kuninkaanportti on mahdollisesti koko Suomenlinnan ykköskohde ja jo vuosikymmenet se on ollut talvisaikaan hoitamaton ja useinkin vaarallinen. Tämänhetkinen tilanne oli kyllä pahin mitä olen nähnyt: paksu jää alkoi portin sisäpuolelta ja jatkui ulkopuolelle ja portaisiin asti. Jos tuota mäkeä lähtee liukumaan, menee siinä samantien portaat alas asti, jos ei sitten ole jo pudonnut sen onnettoman matalan kaiteen yli vallihautaan ja hyvässä lykyssä voi vielä päätyä mereen asti. Tällaisia hoitamattomia paikkoja on Suomenlinnassa useitakin, mutta tämä lienee pahin, koska se on paikka, jonka ihmiset haluavat nähdä. Tiet ja polut Suomenlinnassa pidetään hienosti kunnossa; ne hiekoitetaaan ja lumet aurataan ja siitä iso kiitos "auramiehille", mutta kiitosta eivät ansaitse nämä paikat, jotka hoitokunta on päättänyt jättää hoitamatta. Ja tuskinpa vahingonkorvauksiltakaan vältytään vain pystyttämällä ”ei talvikunnossapitoa kyltti”... ja vältytään tai ei, niin ihmisten loukkaantumisia tai jopa kuolemaa se ei tee yhtään paremmaksi. Ja jo ihan ensimmäisenä ennen näitä tulee tietysti se mielikuva, jonka kävijät Suomenlinnasta ja koko Suomesta saavat.

American Car Showkin olisi ollut tuttuun tapaaan taas pääsiäisenä messukeskuksessa. Parina viime keväänä on siellä tullut käytyä, mutta sitä ennen olikin reilun 10 vuoden tauko. Ja niin se jäi tänäkin vuonna; 25 euroa autojen katselusta on vaan yksinkertaisesti mielestäni silkkaa rosvousta. Lisäksi kun satuin näkemään sosiaalisessa mediassa kuvan isosta orjalipusta messukeskuksessa, niin mieleen tuli väistämättä ajatus, että parempi oli kun en American Car Showhun mennyt. Lisäksi kuulin taas ikäviä huhuja, että yhä enemmän ollaan siirrytty tuning-puolelle, joka ei sovi yhteen jenkkiautoharrastuksen kanssa vähäisimmässäkään määrin. Muutenkin tämä harrastaminen on nyt minula itselläni jotenkin puolivahingossa siirtynyt tuonne toiselle mantereelle. Siellä kiertelen kyllä autotapahtumissa ja käyn myös kiihdytyskisoissa, vaikka Suomessa en ole tehnyt enää kumpaakaan. Täällä tein pari vuotta sitten jonkinlaisen come backin '54 Chevrolet Bel Air Kustomin kanssa, mutta tuo kaunis auto vaihtui tänä talvena melkein uuteen vuoden 2017 Dodge Challengeriin. Ja vielä sillä isolla erotuksella, että mustavalkoisten rekisterikilpien sijaan autossa on rekisterikilpi vain takana ja siinä on kuva isoista appelsiinin kukista... Kukkien alla lukee ”Sunshine State”.

Siirryn nyt ajatuksissani paikkaan, jonka lempinimi on the Sunshine State. Palaan tässä nyt vanhoihin kirjoituksiini ja ajatuksiin parvekkeella kaukana Suomesta...

---------------------- 

Tänä aamuna ihmettelen West Palm Beachin kaupungissa sijaitsevan asuntoni edessä olevan lammen hiljaisuutta. Istun parvekkeella juomassa aamukahviani ja katselen hiljaista lampea ja sen peilityyntä pintaa. Ei liikettä. Vain tyyni hiljaisuus ja välillä kuulen hetkittäin jonkin matkan päästä lammessa olevan suihkulähteen tasaisen äänen. Aamulla kaikki on niin rauhallista. Kaikki ovat kai vielä nukkumassa. Ei kilpikonnia eikä lintuja, ei saukkoja, eikä edes kalojen loiskahduksia. Alligaattoreita en ole täällä koskaan nähnyt, vaikka varoituskyltti onkin ilmestynyt lammen rantaan. Aurinko on nousemassa lammen toiselta puolelta ja taivaalla olevat kevyet poutapilvet punertavat kauniisti kahden parvekkeeni edessä olevan suuren kookospalmun välissä. 

Tultuani paria tuntia myöhemmin takaisin salilta toisesta rakennuksesta, alkaa lampikin taas jo herätä henkiin. Lähellä rantaa uiskentelee useita sorsalintuja ja yksi valkoinen ibis-lintu kävelee nurmikolla parvekkeen alla. Useinmiten ibiksen oleilevat isoina ryhminä ja ne kulkevat peräkanaa nurmikkoa nokkien, mutta nyt näen vain tämän yhden ainoan yksilön. Pian lammelle ilmestyy yksi Woodstork, valtavan iso, hieman haikaran näköinen lintu (sanakirjan mukaan amerikanibishaikara suomeksi). Pian perässä tulee neljä sen kaveria, mutta ne jatkavat matkaa kauemmas talon taakse, missä lampi leviää suuremmaksi. Myös joku haukka käy hätyyttelemässä muita lintuja ja yksi valtava korppikotka kiertelee hetken talojen päällä. Korppikotkat ovat tavallinen näky täällä talojen kattojen yläpuolella ja joskus niiden välissäkin. Toisinaan ne laskeutuvat nurmikolle lammen viereen. Vielä näiden jälkeen paikalle saapuu iso valkoinen haikara, joka jää selvästi vaanimaan saalista lammen reunalle. Erilaiset haikarat käyvät päivittäin kalassa tällä lammella.

Tästä eteenpäin lampi näyttää olevan päivittäin täynnä elämää. Uhanalaiset, isokokoiset Woodstorkit ovat näköjään nyt lammen vakiokävijöitä ja ne käyvät päivittäin kahlaamassa lammen rantavedessä ja etsimässä pohjasta jotakin syötävää. Haikaroita näkyy monia eri lajeja ja eri kokoja, kuten aikaisemminkin. Kaulaa ja päätä lukuun ottamatta veden alla uivat Anhingat eli suomeksi käärmekaulat ovat tavallisia vieraita ja joka päivä näen ainakin yhden Anhingan seisoskelevan nurmikolla siivet levällään kuivattelemassa sulkiaan. Myös Ibiksiä näkyy päivittäin niin lammen rantavedessä kuin aivan parvekkeen alla nurmikollakin. Joinakin päivinä isoja korppikotkia liitelee talojen välissä toistakymmentä. Upein kaikista lammen lintuvieraista on ollut vaaleanpunainen Roseate Spoonbill. Yksittäisiä Spoonbillejä olen nähnyt nyt täällä melkeinpä joka päivä. Muistan vielä, kuinka joskus katselin lintukirjaa ja ajattelin, että haluaisin vielä jonain päivänä nähdä jossain roseate spoonbillin. Ja nyt niitä kulkee parvekkeeni alla lähes joka päivä.

Asuinalueella voi usein nähdä parkkipaikoilla oravia ja joskus Ibiksetkin kävelevät tiellä tai jalkakäytävillä. Vuosi sitten juuri sopivasti joulun aikaan pari mustaa villikalkkunaa makaili nurmikolla aivan parvekkeemme alla. Tämän reissuni jälkeen asuntoon jääneet Suomenlinnan naapurit kertoivat nähneensä myös pesukarhuja tonkimassa roskiksia. Vikkelästi olivat kuulemma kiivenneet puihin ihmisten tullessa lähelle. Itse en ole niitä vielä nähnyt täällä, mutta muualla talojen pihoilla kylläkin. Saukkoja sen sijaan olen nyt nähnyt monena eri päivänä: tällä kertaa kaksi isokokoista saukkoa uiskentelee liukkaan näköisesti, kovaa vauhtia lammen päähän ja sen jälkeen ne katoavat nopeasti tien ali menevän ”tunnelin” kautta toiseen lampeen. Kilpikonnia ei näy tänään, vaikka muuten niitä näkyy lähes joka päivä uiskentelemassa lammikossa tai kuivattelemassa auringossa lammen reunalla. Minusta on jollakin tapaa huvittavaa, että monet Floridan asukkaista eivät ole koskaan nähneet näitä eläimiä ja yleensä niitä nähdäkseen pitää lähteä kauaskin luontoon, mutta minä sen sijaan saan istua omalla parvekkeella keskellä ”villiä luontoa”...

Monena iltana on taas tässä parvekkeella tullut istuttua. Kun laskevan auringon puna katoaa jonnekin kahden parvekkeen edessä olevan palmun taakse, on tuulikin yleensä jo tyyntynyt (jos sitä on edes ollut) ja parvekkeen edessä olevan lammen pinta on sileä ja kirkas kuin peili. Muutaman mailin päässä voi nähdä Palm Beachin lentokentälle laskeutuvien lentokoneiden vilkkuvat valot. Varsinaista pimeyttä ei koskaan tule, koska tämä alue on pari miljoonan ihmisen asuinalueella ja pilvistä heijastuu lammen pintaan punertava kaupunkien valo. Lintuja ei juurikaan tähän aikaan enää näe, mutta kun katsoo tarkkaan, saattaa silloin tällöin nähdä tumman haikaran hahmon seisomassa saalista odottaen aivan lammen perimmäisessä nurkassa. Myös muutaman harhailevan lepakon näkee vilahtavan pimeydessä joka ilta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti